Herkku-puhelin
Rassukka
Finn

Olen seurustellut tyttöni kanssa peruskoulun yläasteelta saakka, siis nyt kohta jo 12 vuotta. Olimme toistemme ensimmäiset rakastajat ja seksielämämme onkin vuosien aikana parantunut kokoajan. Olemme molemmat moraaliselta käsitykseltä samanlaisia, uskollisia, siis vieraissa emme kävisi vaikka kättä vietäisi. Nykyään olemme kihloissa, häitä vietetään ehkä jo ensi kesänä.

Avovaimoni, Kirsi on aika näyttävän näköinen tyttö. Muodot ovat kohdallaan, ei ylimääräistä rasvarengasta niin kuin nykynuorisolla tahtoo olla. Lisäksi hän tykkää pitää päällään tiukkoja vaatteita ja kylällä kulkiessammekin miesten päät kääntyilevät hänen kulkiessaan ohitse. Itse ole 180 cm pitkä, urheilijakroppainen nuorimies. Eräänä kesänä vietimme kaveri porukalla grillibileitä ja taas tietysti meillä, niin kuin aina. Paistoimme makkaraa, grillasimme lihaa ja vartaita sekä joimme olutta. Mukanamme oli pitkästä aikaa vanha vanhuudenystäväni, Topi, jota elämä oli aina riepotellut. Tyttöystävää hänellä ei ikinä ole ollut, eikä paljon kavereitakaan. Tätä Kirsikin aina ihmetteli, nuori ei mikään ruma, ehkä vähän karkeakasvoinen normaali mies. Miksei hän muka löydä itselleen tyttöä.

Ilta vanheni ja Topi alkoi olla hieman kännissä, normaalisti hän ei paljoa juo, mutta nyt oli muutaman siiderin naukannut. Väki alkoi valua kohti kotia ja jatkoille, me emme tykänneet bileiden jälkeen ikinä mennä minnekään. Yleensä siivottavaa oli enemmän kuin riittävästä, ei krapulassa pystyisi kuitenkaan siivoamaan ja sitten olisikin jo maanantai, ei kiva. Jäimme Topin kanssa kahdestaan nuotiolle juttelemaan niitä näitä, Kirsi siivosi pöytää ja vei tavaroita sisälle. Keskustelumme pikkuhiljaa ajautui Kirsiin ja huomasin pienen kipinän Topin silmissä aina kun Kirsi hymyili hänelle. Topi kehaisi tyttöäni ja alkoi kännispäiden kysellä meidän seksi elämästä. En itse ollut niin kauhean kännissä ja minusta oli hieman noloa jutella asiasta, joten yritin kääntää keskustelun takaisin Topiin ja hänen elämäänsä. siitä ei paljoa juttua löytynyt ja Topi lähtikin käymään vessassa, samalla Kirsi tuli pihalle ja kyseli mitä Topille kuuluu. Vastasin hänen kyselleen vaikeita meidän seksielämästä ja varsinkin sinusta.

Kirsi oli hieman imarreltu ja hänen poskensa hieman punottivatkin. Minullekin tuli vessahätä ja päätin mennä jonottamaan vuoroani. Ajattelin Topin olevan kylppärin vessassa kun se on lähempänä takapihaa, joten menin suoraan makkarin vessaan. Avasin oven ja löysin Topin huojumassa vessassa, tilanne oli aika koominen. Topi oli hieman liian kännissä ja ei saanut boksereitaan irti vetoketjun välistä. Pyysin häntä laskemaan housut alas ja minä voisin pikkuisen avittaa, pääsisin sitten nopeammin itsekin asioimaan vessaan. Topi tempaisi housunsa alas, samalla myös bokserit tipahtivat sen verran, että näin Topin valtavan kalun. Se ei ollut seisokissa, mutta oli silti isompi kuin minulla. Olin hieman nolona ja käänsin päätäni tempaistessani bokserit irti farkuista. Topi kiitti, veti housunsa ylös ja meni ulos vessasta.

Poistellessani kuona-aineita mietin kateellisena Topin penistä, miten tolle luuserille on siunattu tuollainen peli, kun minulla taas on tälläin stantardi 14 cm työkalu. No kerättyä itseäni lähdin takaisin takapihalle auttamaan Kirsiä siivoamaan paikkoja. Pääsin ovelle saakka kun huomasin Kirsin ja Topin juttelevan jotain grillin vieressä. Topi näytti olevan allapäin ja Kirsi yritti ilmeisesti lohduttaa häntä. Seurasin heitä hetken aikaa kunnes päätin mennä mukaan. Kirsi hieman säikähti kun ilmestyin istumaan hänen viereensä. Keskustelumme vaihtui nopeasti näihin meidän järjestämiin bileisiin ja kuinka Topi aina viihtyy täällä. Joimme lisää kaljaa ja paransimme maailmaa. Kirsi alkoi olla jo väsyneen näköinen ja ehdotti siirtymistä sisälle sillä ulkona alkoi olla jo kylmä. Kello oli jo paljon ja Topi asui toisella puolen kaupunkia, joten pyysin häntä jäämään yöksi, vierashuoneessa oli hyvin tilaa hänelle. Niinpä siirryimme iltapesulle ja valmistauduin Kirsin kanssa nukkumaan.

Ennen nukkumaan menoa kerroin kuitenkin minun ja Topin vessa seikkailusta. Kirsi oli jo melkein nukahtanut kunnes kerroin Topilla olevan penis levossa isompi kuin minulla seisokissa. Kirsi nosti päätään ja sanoi ettei varmasti ole. Huomasin hänen olevan kiinnostunut Topin laitteesta ja kysyinkin mistä he olivat jutelleet ennen kuin tulin grillille, Kirsi vastasi Topin kyselleen mistä hänkin löytäisi näin kauniin ja haluttavan näköisen naisen. Ei ollut Topi kuulemma viellä päässyt vehtailemaan naisten kanssa. Ihmeteltiin sitten yhdessä, kaveri oli 24-vuotias ja ei ollut rakastellut naisen kanssa. Kirsi ei vieläkään uskonut Topilla olevan niin isoa kalua. Mennäänkö vaikka katsomaan, ehdotin.

Kirsin naama helahti ihan punaiseksi ja hän nielaisi, kehdattaisko me muka, hän sanoi. En viitsinyt sanoa että pilailin vain, en ollut nähnyt Kirsiä näin kiihkoissaan ikinä. Annoin hänelle suukon ja koitin peiton alta hänen jalkoväliään, Kirsi oli aivan märkä, suorastaan valui kiimoissaan. Naureskelin, että noinko paljon haluat nähdä sen. Joo, kuulin hänen vastaavan hiljaa. Hiivimme yhdessä kohti vierashuonetta, Kirsi tärisi kuin horkassa. Välillä hän pysähtyi ja suuteli minua kiihkeästi. Lopulta pääsimme perille saakka. Kuulimme Topin olevan viellä hereillä. Pahus, Kirsi kirosi, olisin niin halunnut nähdä sen. Kuiskasin hänelle, että mikä estää ja tönäisin hänet huoneeseen.

Topi kääntyi ympäri ja katsoi Kirsiä pitkään, lopulta hän kysyi mitäs noin kaunis tyttö tekee minun huoneessani keskellä yötä. Kirsi valahti ihan punaiseksi ja sönkötti jotain peitoista ja verhoista. Topi nousi ylös seisomaan, ilmeisesti hän nukkui alasti, sillä vaatteita hänellä ei ollut päällä. Kirsi huokaisi ja värähti nähdessään sen mitä oli tullut katsomaankin. Saa sitä koskeakin, Topi kuiskasi Kirsille. En minä voi, mitä jos Aleksi...

Aleksi ei ole nyt täällä kuulin Topin sanovan, koske vaan, ei se pure. Kirsi käveli lähemmäs Topia ja otti tuon jättikyrvän käteensä. Se on valtava, kuulin hänen sanovan, eihän tuo edes mahtuisi minuun hän sopersi. Topi käänsi Kirsin vuoteelle, nosti hänen jalkansa ylös ja katsoi häntä silmiin. Kuulin Topin sanovan, että koitetaan, eihän sitä muuten tiedä. Minun vatsani kierähti ympäri, antaako Kirsi tosiaan hänen tunkea tuon laitteen sisälleen. Vastaus tuli saman tien, Kirsi nappasi kyrvästä kiinni ja ohjasi sen itseensä. Topi painoi itseään Kirsiä vasten ja työnsi itseään hitaasti kultani sisälle. Kirsi koukisti jalkansa Topin ympärille ja voihkaisi äänekkäästi, Topi aloitti liikutella itseään hitaasti edestakaisin lyhyin liikkein. Kirsi työnsi vastaan ja voihki kohta orgasmiaan. Samaan aikaan Topi urahti ja Kirsille tuli paniikinomainen katse. Tajusin Topin tulleen hänen sisälleen, toivottavasti pillerit eivät petä ajattelin, Kirsi varmaan ajatteli samaa vilkaistessaan äkkiä ovelle.

Topi vetäisi hitaasti kalunsa Kirsin sisältä ja pahoitteli, että oli tullut niin nopeasti, tuntui vaan niin pahuksen tiukalle ja hyvälle, ihan erilaiselle kuin oma käsi. Kirsi antoi Topille suukon poskelle ja kiitti tätä kokemuksesta, toistumaan tämä ei tulisi. Sitten Kirsi hiipi ulos huoneesta suoraan vessaan. Menin sänkyyn odottamaan häntä. Kohta Kirsi tulikin viereeni, no näitkö kalun, kysyin hieman irvokkaalla äänellä. Joo, taisin nähdä, näitkö sää mitään, Kirsi kysyi. Kysyin vaan miltä se tuntui, oliko parempi kuin minulla, Kirsi katsoi minua tuskastuneena ja sanoi sen olleen erilaista, orgasmi tuli eritavalla kuin minun kanssa, valtava lasti spermaa oli kuulemma tullut. Katsoin kuinka spermaa valui hänen jalkovälistään lakanoille, Kirsi nappasi äkkiä peiton ja peitti itsensä, sanoin ettei se mitään, kiihottaa vaan minua, kunhan ei useammin tapahdu. Ei varmasti, Kirsi vannoi. Rakastelimme vielä intohimoisesti ja nukahdimme, aamulla Topi oli poissa. Emme nähneet häntä vastakuin muutaman vuoden päästä, kahden lapsen ja vähän Kirsin näköisen naisen kanssa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute