Herkku-puhelin
Siskoa laivalla
Jamppa

Olimme reissussa siskoni kanssa Ruotsissa. Olin tuolloin 21-vuotias ja siskoni saman ikäinen. Menimme laivalla sunnuntaina ja paluu piti olla lauantai-iltana. Vietimme viikon tätimme luona Västeråsissa, mutta emme kehdanneet käydä katsomassa paikallista yöelämää, koska täti oli jo lähemmäs 70-vuotias.

Kaupungilla kävellessä rupesi aina panettamaan uskomattoman paljon kauniita tyttöjä katsellessa. En kuitenkaan uskaltanut runkata tädin luona kiinnijäämisen pelossa. Välillä siskonikin katseleminen panetti, mutta sen ei pitäisi olla mikään ihme ottaen huomioon siskoni, Marien muodot. Mustahiuksinen, hyvin isotissinen ja kiinteäperseinen nuori nainen, joka oli sopivasti pyöreä oikeista paikoista. Ei siis lihava, mutta perse oli esimerkiksi hieman tavallista leveämpi.

Ajatukset olivat paluumatkalla pillun saamisessa, sillä edellisestä panokerrasta oli jo kolme kuukautta. Katselin laivalla tyttöjä yökerhossa, mutta kukaan ei tullut juttelemaan, koska olin Marien kanssa siellä. Luulivat tietysti varatuksi. En sitten kehdannut itsekään jättää siskoa yksin. Joimme pullon viiniä ja pari siideriä ja painelimme hyttiin nukkumaan. Yöllä heräsin ja kävin vessassa. Meinasin runkata ja olinkin jo lähellä orgasmia, kun kuulin siskoni pitävän ääntä. Lopetin heti jälleen pelossa, että jään kiinni. Tulin vessasta pois ja huomasin siskoni samoissa hommissa. Hän ei siis ollut kuullut minun menevän vessaan. Kauhukseen hän huomasi minut ja rupesi selittämään heti jotain soopaa, mutta lopetti selittämisen huomattuaan minun veitikkani alushousujen läpi kovana. Hän vain kuittasi, että taitaa se velipojallakin olla paineita.

No, kerroin sitten etten ole saanut neljännesvuoteen pillua. Marie kertoi, että hänkään ei ole paljon munalla viime aikoina täyttynyt. Sovimme, että tästä ei puhuta ja että hoidamme runkkaukset loppuun. Niinpä menin vessaan ja otin jälleen 17cm kyrpää käteen.

Himo kuitenkin kävi ylivoimaiseksi ja menin siskoni sänkyyn ja siirsin hänen kätensä pois pillustaan ja rupesin nuolemaan. Marie säikähti, mutta oli ilmeisesti niin kiihottunut, että tämä ei haitannut häntä. Sisko vain painoi pääni kovemmin pilluaan vasten. Nuolin aikani, kunnes päätin nostaa siskoni pois sängystä ja siirryin itse sänkyyn makaamaan. Rupesimme nuolemaan toisiamme 69-asennossa. Siskoni pillu maistui paremmalle, koska se tuntui hieman syntiseltä. En kuitenkaan olisi enää kestänyt, vaan päätin lopettaa nuolemisen. Marie tajusi tämän, ja siirtyi päältäni.

Hän asettui hetken päästä hajareisin lantiolleni ja ohjasi kivikovan kyrvän pilluunsa. Nyt hän vasta otti paitansa pois ja näin nuo aivan ihanat rinnat. Kiinteät ja isot. Marie aloitti ratsastuksen aluksi hitaasti. Nautin tilanteesta niin että tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Pikkuhiljaa Sisko nopeutti rytmiään ja selkään saakka ylettyvät hiukset ja tissitkin alkoi hyppiä. Pian lasti lähti ja tuntui, kuin se syöksyisi kilometrin korkeuteen. Niin kovalla voimalla mälli lensi. Marie ei vielä saanut ja hän jatkoi ratsastusta. Veitikka ei ruvennut osoittamaan hyytymisen merkkiä ja Mariekin sai noin kymmenen minuutin kuluttua.

Itselleni jäi kuitenkin niin kova polte kyrpään, että kysyin siskolta uusintaa. Hän sanoikin antavansa hieman erikoisemmat kyydit tällä kertaa. Hän nousi ylös, meni vessaan ja tuli hetken kuluttua koko vartalo öljyttynä. Siskoni asettui seinää vasten selkä minuun päin ja kysyi, tarvitseeko neuvoa. Sanoin vain että kerro sitten jos olen liian hätäinen. Niin aloin hakea persereikää siskosta kyrvälläni ja kiihotuin enemmän kuin koskaan. Vihdoinkin saan panna anaaliin ja vieläpä oman siskoni erittäin herkulliseen perseeseen. Vehje upposi hyvin ja aloitin työntelyt samalla, kun halasin siskoa takaapäin. Tunne oli uskomaton. Nainen öljyttynä ja kiiltävänä, kyrpä tiukassa perseessä. Perse tuntui hyvältä jo siksikin, koska perseen muodot sopivat upeasti omaa etumustani vasten. Painelin kyrpää aivan pohjille hitaasti, jotta saisin nauttia tästä kauemmin. Noin kymmenen minuutin ajan kestin, mutta sitten annoin lastin lähteä siskoni perukoille. En kuitenkaan ottanut kyrpää heti pois perseestä, koska se tuntui hyvältä vielä orgasmin jälkeenkin. Suutelimme vielä noin tunnin ajan ja mietimme, että olihan ihan kiva reissu.

Olemme tämän jälkeen aina silloin tällöin paneskelleet yhdessä, koska olen kuulemma ainoa siskon tuntema jätkä, joka suostuu panemaan myös anaaliin.

Pistäkääpä palautetta. Voitte miettiä myös, kuinka paljon tarinasta on totta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute