Herkku-puhelin
Eroottinen ohjelmani
nalletyttö

On myöhäinen ilta, istun sohvalla ja odotan sinua kotiin. Yritän estää nukahtamiseni avaamalla television. Selailen kanavia tylsistyneenä edestakaisin, kunnes huomaan, että yhdeltä kanavalta tulee pornoa. En ole koskaan pornoa liiemmin katsellut, ajatellut sen lähinnä korniksi ähinäksi ja puhinaksi, joten jätän kanavan päälle silkasta kiinnostuksesta ja tiedonjanosta. Juoni ei ohjelmassa mielestäni ole kovin kummoinen, mutta se saa minut kuitenkin kiihottumaan. Nainen keimailee miehen edessä eroottisesti ja saa miehen silmät suurenemaan. Hän kiusoittelee miestä hiuksillaan ja hymyilee vihjailevasti. Mies repii naisen vaatteet kertarepäisyllä ja alkaa nuolla naista intohimoisesti, enkä voi enää olla katsomatta ohjelmaa. Alan huomaamattani hieroa itseäni housujen läpi samalla kun katselen parin kiihkeää toimintaa. Suljen välillä silmäni ja vain kuuntelen kuinka kiihottavasti he ääntelevät. Tunnen, kuinka kosteuteni kastelee housuni läpimäriksi, kun ohjelman pari jatkaa intohimoista rakasteluaan.

Yhtäkkiä kuulen oven käyvän ja alan hädissäni etsimään kaukosäädintä. En saa paniikissani suljettua televisiota, vaan tulet olohuoneeseen ja huomaat, mitä puuhailen. Naurahdat pelästyneelle ilmeelleni, tulet viereeni istumaan ja ehdotat, että katsoisimme ohjelmaa yhdessä. Nolostuneena nyökkään ja otan hyvän asennon vierestäsi. Ohjelman pari on jo vaihtunut toiseen ja paikka makuuhuoneesta keittiöön. Katselet ohjelmaa tyynesti ja välinpitämättömästi, mutta en voi olla huomaamatta, kuinka elimesi pyrkii kovasti ulos housuistasi. Katson sinua silmiin ja alan hieroa jäykistynyttä elintäsi hitaasti housujesi läpi.

Riisun paitasi pois ja alan suudella rintaasi. Siirryn kaulallesi, näykin ja nuolen. Toinen käteni härnää edelleen elintäsi. Alat repiä housunnappejasi auki hurjassa kiimassa. Istun edelleen vieressäsi, virnistän vihjaavasti ja laskeudun ottamaan kalusi suuhuni. Imen sitä voimakkaasti, nuolen sen kärkeä ja suutelen sen vartta hellästi. Toinen käteni siirtyy ottamaan housusi kokonaan pois ja hieromaan kiveksiäsi. Hierot hiuksiani ja taivutat päätäsi taaksepäin nautinnosta. Alat painaa kädelläsi päätäni ja yrität saada minut kiihdyttämään tahtiani. Olen ilkeä ja lopetan kokonaan, virnistän sinulle ja käsken sinun olla paikallasi. Siirryn lattialle polvilleni jalkojesi väliin ja jatkan. Levitän jalkojasi ja hieron reisiäsi. Työnnän elimesi syvälle suuhuni ja imen sitä ahnaasti. Tahtini on varmaan liian kiivas, koska tunnen että sinulla alkaa olla lähellä. Lopetan hetkeksi siirtyen takaisin viereesi.

Vilkaisen televisioon päin ja huomaan, kuinka mies nai naista rajusti takaapäin pöytää vasten. Ehdotat minulle samaa, ja vastaan vihjailevalla virnistyksellä. Nousen ja kävelen viettelevästi kohti pöytää. Jäät vielä sohvalle istumaan, kun hitaasti ja viettelevästi keimaillen riisun itseni alasti edessäsi. Laskeudun pöydälle makaamaan takamus sinuun päin. Katson sinua kiihottuneena ja pyydän sinua ottamaan minut kuin tuo ohjelman mies ottaa naisen. Naurahdat ja tulet taakseni. Suutelet ja sivelet sormillasi paljasta selkääni ja niskaani ja työnnyt sisälleni hitaasti. Otat lanteistani kiinni ja alat työntää nopeaan tahtiin. Työnnät pohjaan asti ja minä huudan nautinnosta. Paljaat rintani hankaavat viileää pöytää vasten ja se kiihottaa minua vielä lisää. Hidastat välillä tahtia antaen minullekin aikaa. Tulet makaamaan selkäni päälle ja puret hellästi niskaani hieroen samalla rintojani ja kylkiäni. Pian kätesi eksyy myös hieromaan ihanasti turvonnutta klitoristani. En välitä enää televisiosta tai mistään muustakaan, olen nautinnon huipulla ja annan sen näkyä ja kuulua.

Käännyn ympäri ja tulen istumaan syliisi, sinun armoillesi. Nostat minut hajareisin syliisi ja tartut takamuksestani kiinni. Alat nostella minua sylissäsi nopeahkoon tahtiin samalla puristellen peppuani. Huudat nauttien ja nait minua yhä kiivaampaan tahtiin. Haluat vieläkin nopeammin ja lasket minut takaisin pöydälle makaamaan. Levität jalkani ja sidot käteni kiinni. Kiusoittelet minua maistellen vartaloani ja pyhintäni ennen kuin alat kiivaaseen tahtiin naimaan minua. Silloin valtava orgasmi iskee lävitseni kuin salama kirkkaalta taivaalta ja alan supistella nautinnosta yhä nopeasti pumppaavan kalusi ympärillä. Tunnet rajun orgasmini ja laukeat itsekin karjahtaen. Sisälläni yhä sykkien laskeudut uupuneena päälleni makaamaan ja suutelet rintojani ja kaulaani. Katsot minua silmiin ja kiität minua suudelmalla. Televisiosta näkyy enää pelkkää lumisadetta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute