Herkku-puhelin
Siskokset
Juzzle84

Viime kesänä olin kavereiden kanssa mökillämme eräässä Etelä-Suomen pikkukunnassa. Olut oli loppunut ja sitähän piti saada lisää. Koska olin ainoa ajokunnossa oleva, jouduin bissen hakureissulle läheiseen kyläkauppaan. Kävelin kauppaan sisään ja marssin hakemaan oluita. Kaupassa ollessani huomasin Marikan, puolitutun naisen kotikaupungistani. Marika oli kotikaupunkini ylivoimaisesti kaunein näkemäni nainen. Hänen kauniit kasvonsa, suurehkot rintansa(varmasti D-kuppi), trimmattu perä ja hartioille ulottuvat puolikiharat vaaleat hiukset muodostivat sellaisen kokonaisuuden, että pelkkä ajatus tuosta naisesta sai elämää pöksyihini.

Marika oli minua viisi vuotta vanhempi ja olin joskus ihaillut häntä paikallisen jääkiekkojoukkueen cheerleaderina. Marikan olin nähnyt joskus myös paikallisessa diskossa, jossa ihailin häntä kulmapöydästä, kun hän biletti siskonsa Annikan kanssa tanssilattialla. Marika oli tanssilattian ehdoton kuningatar ja keräsi kaikkien miesten katseet uhkeilla kurveillaan ja seksikkäällä liikehtimisellään. Marikan pikkusisko Annika oli siskonsa tapaan yksi kaupunkimme kauneimpia ja halutuimpia naaraita. Annika oli juuri täyttänyt 18 ja oli ilmeisesti juhlimassa siskonsa kanssa täysi-ikäisyyttään. Kotikaupungissa Marikasta kulki erilaisia huhuja, joidenka mukaan hän olisi ``lepakkotyttö´´, koska hän ei ikinä lämmennyt miesten lähentelyille. Itselläni ei ollut sen kummempaa käsitystä Marikan seksuaalisesta suuntautumisesta.

Ihmettelin itsekseni mitä Marika teki tässä tuppukylän pikkukaupassa. Hän meni hieman minua ennen kassalle ja osti siideriä ja jonkun naistenlehden. Marika poistui kaupasta ja menin kassalle maksamaan oluet. Maksettuani kiiruhdin autolle, jotta voisin seurata Marikaa autollani, sillä minua kiinnostivat suuresti hänen liikkeensä tässä tuppukylässä, jossa ei ollut käytännössä muuta kuin kesämökkejä. Marika lähti vauhdikkaasti kaupan pihasta autollaan ja minulla oli vaikeuksia pysyä perässä. Hyvän välimatkan päästä seurasin Marikaa ja hän lähti samaan suuntaan kuin minunkin piti mennä päästäkseni mökillemme. Yllätyksekseni Marika kääntyi samalle soratielle, joka johti meidän mökille. Hieman ennen meidän mökkitietä Marika hidasti ja kääntyi metsän siimekseen vievälle mökkitielle. Tiesin, että tuon tien päässä oli uudehko hirsimökki, joka rakennettiin sinne jokunen vuosi sitten. Mutta voisiko se olla Marikan vanhempien kesämökki? Päätin ottaa asiasta selvää.

Illalla kavereiden saunoimme ja joimme olutta. Muiden juodessa itseään humalaan minun oluenjuonnista ei tullut mitään, sillä mietin koko ajan Marikaa ja tuota hirsimökkiä. Päätin lähteä järvelle kalaan, jotta voisin samalla vakoilla tuota hirsimökkiä ja kenties nähdä Marikan vilaukselta. Muiden oluenjuonti oli jo tehnyt tehtävänsä ja kaverit nuokkuivat kukin missäkin, joten pääsin livahtamaan järvelle. Otin virvelini muodon vuoksi mukaan ja soudin järvelle. Ankkuroin veneeni n. 50 metrin päähän tuon hirsimökin rannasta ja aloitin hieman verkkaisesti heittelemään pienellä uistimella vakoilupuuhiin enemmän keskittyen. Mökissä kyllä paloivat valot, mutta mitään liikkeitä en havainnut.

Vartin tarkkailun jälkeen soudin veneeni hieman lähemmäs mökin laituria ja huomasin Marikan auton mökin pihassa. Kuitenkaan en nähnyt Marikaa tai sen paremmin muitakaan ihmisiä mökillä. Puolen tunnin odottelun jälkeen mökistä tuli ulos vaaleahiuksinen nainen. Iltahämärän takia minun oli vaikeaa nähdä tuon naisen kasvoja. Pian mökistä tuli ulos toinenkin blondi ja he suutelivat toisiaan kiihkeästi. Se kiinnitti kaiken huomioni ja jäin tuijottamaan heitä virveli kädessäni. Minulla alkoi jo seistä, kun katselin noiden naisten nuoleskelua. Pian naiset huomasivat minut ja he alkoivat lähestyä laituria. Minulle tuli kiire lähteä karkuun, jotta he eivät vain tunnistaisi minua. Rantaan saavuttuaan tunnistin kummatkin naiset, he olivat Marika ja Annika! ”Saatanan tirkistelijä, Annika huusi ja heitti kiven perääni. Kivi putosi veneen viereen, kun jo soudin aika kyytiä karkuun. He eivät tainneet tunnistaa minua, ajattelin ja suodin järven toiselle puolelle, sillä Marikan ja Annikan mökin laiturilta oli suora näköyhteys meidän mökkimme laiturille. Jotten paljastuisi, kalastelin hieman aikaa järven toisella puolella ja mietin näkemääni, ennen kuin soudin takaisin mökillemme.

Seuraavana päivänä kaverini lähtivät mökiltämme. Vanhempieni piti tulla mökillemme vasta ylihuomenna, joten minulla oli aikaa vakoilla Marikan ja Annikan puuhia hieman lisää. Salaa toivoin näkeväni heidän kiihkeän lesbosession ja haaveilin pääseväni mukaan heidän petipuuhiinsa. Iltapäivällä hiivin Marikan ja Annikan mökin liiterin taakse pienen mättään viereen makaamaan ja tarkastelin mökin pihamaata. Pian Marika tuli mökistä ulos niukoissa mustissa bikineissä ja meni laiturille makaamaan aurinkotuoliin ottamaan aurinkoa. Annikaa ei kuitenkaan näkynyt missään. Kun Marika otti aurinkovoiteen käteensä ja alkoi hieroa sitä itseensä, alkoi housujeni etumus pullottaa. Marika hieroi voidetta sääriinsä ja lorautti sitä myös rintojensa väliin. Hän hieroi voidetta rintojensa väliin ja minun housuni alkoivat käydä ahtaiksi. Saadakseen voidetta kaikkialle Marika riisui bikineidensä yläosan ja siveli voidetta molempiin rintoihinsa.

Minun kaluni oli jo täydessä juhlakunnossa ja minun oli pakko ottaa se pois ahtaaksi käyvistä housuistani. Aloin runkata samalla, kun katselin unelmieni naisen voitelevan täydellisiä rintojaan aurinkovoiteella. Sitten Marika siirsi kätensä jalkoväliinsä ja alkoi hitaasti hieroa itseään bikinien läpi. Marika lipoi seksikkäästi huuliaan ja huokaili hiljaa, kun hän siirsi bikinien alaosan sivuun ja hieroi paljasta posliiniaan. Marikan huokailu kävi äänekkäämmäksi ja hän koukisti ikävästi toista jalkaansa, joka esti suoran näkymän hänen kosteaan vakoonsa. Pian hän kuitenkin kuin tilauksesta laski taas jalkansa alas ja minulle avautui esteetön näkymä Marikan kosteana kiiltävälle vitulle. Aloin jo tuntea kutinaa vatsan pohjassa ja arvasin pian laukeavani, kun Marika jännitti selkänsä kaarelle ja hieroi tussuaan ja toista nänniään samalla voimakkaasti huokaillen. Hänelläkin alkoi olla orgasmi lähellä.

Juuri ennen kuin oli laukeamassa, salamavalo välähti kerran jos toisenkin ja ikuisti minut runkkaamassa puskan takana. Kuvien ottaja oli Annika. Hän otti vielä yhden kuvan ja asteli viereeni. Makasin hölmistyneenä maassa. ” Mikäs pikku pervo se täällä runkkaa? Annika kysyi ja otti hiuksistani kiinni lujasti ennen kuin ehdin tehdä mitään. Annika nosti minut hiuksistani kiskoen ylös. ” Nyt saatanan nilkki tottelet minua tai löydät näitä kuvia netistä ja muualta ikävistä paikoista. Annika alkoi taluttaa minua Marikaa kohden, enkä estellyt yhtään, koska olin hämilläni tilanteesta. ”Katos mikä tuolta puskasta löytyi, Annika sanoi Marikalle, joka oli jo ehtinyt pukeutua. ”Nyt saatiin pikkunen huora leikkikaluksemme, Annika iloitsi. Naiset istuttivat minut aurinkotuoliin ja kahlitsivat minun käteni selkäni taakse käsiraudoilla niin, että ne olivat tuolissa kiinni. Sitten he siirtyivät eteeni vierekkäin seisomaan ja katselivat minua virne kasvoillaan. Annika suuntasi videokameran tuolia kohden ja käynnisti sen.

” Nyt me naidaan sulta silmät päästä, Marika sanoi. Minullehan se sopisi, että kaksi unelmieni naista villisti nussisivat kanssani. ” Anna sille Viagraa, jotta se pysyy meidän vauhdissa mukana, Annika sanoi. Mietin mihin minä sitä tarvitsen, nuori terve mies. Annika antoi pillerin Marikalle, joka laittoi pilleri suuhuni ja käski niellä sen tai kärsisin todella. Tottelin kuuliaisesti ja kun katselin Annikan asustetta tarkemmin, minulle alkoi todellisuus valjeta. Annikalla oli yllään musta pitsikorsetti, joka korosti hänen C-kupin rintoja, ja jalassaan Annikalla oli mustat läpinäkyvät stringit, pitsiset sukkanauhat, verkkosukat ja lähes polviin ulottuvat mustat Alista Mua ”saappaat. Taisin astua näiden kahden nymfon blondin asettamaan ansaan, joten he taisivat sittenkin tunnistaa minut eilisiltaisella tirkistelyretkellä järvellä. Marika laittoi suuhuni siteen, jotten pystynyt puhumaan. Annika tarrasi kiinni jo laskeneeseen kyrpääni ja alkoi hitaasti runkkaamaan. Marika tuli Annikan viereen ja suuteli tätä kiihkeästi. Tästä innostuneena kyrpäni nousi Viagran vahvistamana ennätysmittaan ja Marika antoi sillekin suudelman, kunnes asettui eteeni maahan istumaan jalat levällään. Annika jätti kyrpäni rauhaan ja konttasi Marikan luo. He suutelivat kiihkeästi pitkään, kunnes Annika riisui Marikan bikinien ylä- ja alaosan. Annika suuteli ensin Marikan vasenta nänniä ja sitten oikeaa. Marika huokaili ja hieroi klitoristaan. Annikan suudeltua huolellisesti molempia Marikan rintoja, hän siirtyi alemmas ja upotti kielensä Marikan häpyhuulten väliin. Marika painoi Annikaa takaraivosta ja tämä nuoli ahnaasti isosiskonsa klitorista ja häpyhuulia ja imi Marikan valtoimena valuvaan lemmennestettä.

Marika hieroi ihania rintojaan ja huokaili äänekkäästi samalla ummistaen silmänsä. Hän todella nautti pikkusiskonsa käsittelystä. Sitten Annika asettui selälleen ja Marika asettui hänen päälleen. Marika suuteli Annikan rintoja korsetin läpi ja hieroi samalla Annikan vittua stringien läpi. Marika riisui Annikan korsettia sen verran, että sai nännit suuhunsa. Nyt Annika vuorostaan huokaili ja ynisi kiihkeästi. Sitten Marika siirtyi Annikan riemurasian kimppuun ja siirsi stringejä sivuun, jotta saisi nuoltua Annikan klitorista. Hetken nuoltuaan Marika upotti kaksi sormea Annikan vittuun ja alkoi hitaasti runkkaamaan tätä. Annika hieroi shakkinappulan kokoisia nännejään ja ynisi siihen malliin, että laukeaisi kohta.

Siinä minä katselin kahden upean naisen kiihkeää lesboilua enkä voinut muuta kuin seurata hiljaa sivussa. Kyrpäni päässä kiilsi jo herkkutippa ja olin erittäin kiihottunut noiden kahden blondin näytöksestä, jonka tarkoituksena oli kiduttaa minua. Ja siinä he onnistuivat todella hyvin, sillä tuntui kuin olisi saanut orgasmin pelkästä katselusta. Jälleen naiset vaihtoivat asentoa. Marika asettui makaamaan maahan pää minuun päin ja Annika tuli päälle, jotta he pääsivät nuolemaan toisiaan 69-asennossa. Marika nuoli huolellisesti Annikan häpykumpua vältellen klitorista, ikään kuin kiusoitellen. Annikakin valui jo valtoimenaan ja katselin vain parin metrin päästä tuota kiiltävää pillua, jota toivoin pääseväni myös nuolemaan. Välillä Marika loi katseen minuun ja hymyili ivallisesti, kunnes jatkoi Annikan klitoriksen käsittelyä. Ikuisuudelta tuntuneen nuolemisen jälkeen naiset nousivat ylös ja heidän silmistään näkyi kuinka kiimaisia he olivat. Marika tuli eteeni ja otti räjähdyspisteessä olleen kaluni suuhunsa. Aluksi hän lipoi kielellään kaluani ja kiusoitteli kielellään terskaani.

Samalla Annika siirtyi Marikan taakse, joka pyllisti ja Annika työnsi kielensä Marikan anukseen ja nuoli Marikan koko alapäätä. Marika painoi kaluni hänen suurten tissiensä väliin ja runkkasi jo kiivaasti kaluni vartta. Sitten Marika otti kaluni taas suuhunsa ja imi voimakkaasti kyrpääni ja ynisi hieman Annikan nuollessa hänen vakoaan. Kauaa en enää jaksanut Marikan imuttelua, vaan laukaisin lastini Marikan suuhun. Tuntui kuin olisi taju meinannut lähteä, niin rajun orgasmin sain. Taitavasti hän piti koko suuren lastin suussaan ja nousi ylös. Annikakin nousi ylös ja suuteli Marikaa, joka antoi osan spermoistani Annikan nieltäväksi. Siskot vaihtoivat vielä pari limaista kielaria, kunnes ottivat yhteistuumin kyrpäni uudelleen käsittelyyn. Annika suuteli terskani päätä ja Marika nuoli kyrpäni vartta ja ei aikaakaan kun kaluni oli taas juhlakunnossa.

Annika tuli syliini niin, että kullini hipoi hänen kosteaa tussua. Annika otti siteen suustani ja varoitti ankarasti puhumasta tai kärsisin seuraukset. Sitten hän painoi pääni hänen täyteläisten rintojensa väliin ja pakotti minun nuolemaan niitä. Välillä sain toisen nännin suuhuni ja välillä toisen. Annika nousi sen verran, että Marika sai kyrpäni suuhunsa. Sitten Annika nousi hieman ja Marika asetti terskani Annikan häpyhuulille. Annika alkoi hitaasti laskeutua alemmas, kunnes kaluni oli kahvaa myöden hänessä. Annika alkoi hitaasti ratsastaa kalullani ja Marika nuoli kassejani. Annika alkoi kiihdyttää vauhtia ja Marika nousi suutelemaan häntä ja antoi siinä sivussa kiihkeän kielarin minullekin. Marika nuoli Annikan nännejä ja pian Annika alkoi huohottaa raskaasti. Ei kestänyt kauaa, kun Annika jännitti selkänsä kaarelle ja hänen pillunsa supisteli voimakkaasti kaluni ympärillä. Annika sai kiljahtaen orgasmin. Sitten Annika ja Marika vaihtoivat paikkoja ja sain Marikan suurenmoiset rinnat nuoltavakseni.

Annika ohjasi kullini Marikan sisään ja Marika vuorostaan alkoi ratsastaa kyrvälläni. Samalla Marika painoi pääni rintojensa väliin nuolin niitä minkä ehdin. Annika siirtyi Marikan taaksen ja ryhtyi nuolemaan Marikan anusta. Meinasin tukehtua, kun Marika saadessaan orgasmin painoi päätäni hänen meloniensa väliin. Hitaasti Marika nousi päältäni.

Annika otti niskavilloistani tiukasti kiinni ja irrotti minut tuolista jättäen käteni kahlituksi selkäni taa. Hän ohjasi minut maahan makaamaan ja Marika toi pillunsa minulle nuoltavaksi. Samalla kun aloin lipomaan Marikan klitorista, Annika istui kaluni päälle. Tällä kertaa hän ei ohjannut sitä pilluunsa vaan anukseensa. Marika auttoi Annikaa ja pian kaluni alkoi hiljaa upota Annikan anukseen tämän rentouttaessa sulkijalihastaan. Kun Annika oli pohjassa asti hän suuteli Marikaa kiihkeästi samalla aloittaen ratsastuksen kalullani. Kauaa en kestänyt Annikan tiukan anuksen supistelua vaan laukaisin lastini Annikan suoleen. Annika nousi päältäni ja spermani valui hänen aukostaan. Hän antoi siskonsa nuolla valuvat spermani anuksensa suulta.

Samalla jatkoin Marikan mahlan imeskelyä. Pian hän kuitenkin nousi päältäni ja jälleen yhteistuumin siskokset nuolivat kaluani juhlakuntoon. Se oli hieno näky, kun kaksi himokasta ja uhkeaa blondia imivät kaluani kuin viimeistä päivää. Kiitos Annikan ja Marikan suullisten lahjojen ja Viagran kankeni oli taas täydessä mitassa ja vuorostaan Marika asettui kaluni päälle, täällä kertaa selkä minuun päin. Annika lipaisi terskaani vielä pari kertaa, kunnes ohjasi kyrpäni Marikan anusaukolle. Marikan suoleen kaluni upposi melko helpolla ja pian Marika aloitti raivoisan ratsastuksen. Annika toi vittunsa minulle nuoltavaksi ja kouri isosiskonsa rintoja takaapäin. Hurmiossa nuolin Annikan klitorista ja Marika pomppi kaluni päällä yhä nopeammin ja samalla hieroi klitoristaan. Minä leikittelin Annikan klitoriksella ja ahnehdin hänen vaostaan valuvaa mahlaa. Marika kiihdytti tahtiaan, mikä puolestaan vauhditti minua ja imin Annikaa yhä ahnaammin. Pian Marika sai orgasmin ja Annikakin huohotti raskaasti. Eikä aikaakaan kun minäkin laukesin Marikan sisälle ja Annika sai myös orgasmin kielikylvyssäni.

Siskokset nousivat päältäni ja tunsin olevani jo sulaa hyytelöä heidän käsittelyn jälkeen. Oletin heidän jo lopettaneen, kun he taas ottivat kaluni yhteiseen huomaansa ja alkoivat lipomaan terskaani ja kaluni vartta. En vieläkään päässyt näiden pornokoneiden käsittelystä. Annikan imiessä terskaani kuin tikkaria, Marika istui taas päälleni, jotta voisin nuolla hänet uusiin sfääreihin. Aloitin Marikan riemurasian lipomisen ja Marika kumartui hieman, jotta pystyi yhdessä siskonsa kanssa antamaan minulle elämäni parhaan suihinoton.

Upotin kieleni Marikan uumeniin ja imin hänen mahlaansa. Marika otti kaluni suuhunsa ja imi kuin viimeistä päivää. Välillä Annika otti kaluni omaan suuhunsa ja vuorotellen siskot imivät kaluani. En kestänyt kauaakaan tuota imutusta vaan laukesin ties monennenko kerran siskosten kasvoille. He nuolivat toistensa kasvot puhtaiksi ja vaihtoivat vielä pari kielaria. Työskentelyni Marikan klitoriksen kanssa alkoi tuottaa hedelmää ja hän sai kiljahtaen orgasmin. Marika nousi päältäni ja kävi sammuttamassa kameran. Annika käänsi minut ympäri ja avasi käsiraudat. Sain käskyn nousta ylös. Jalkani olivat villin orgian jälkeen hyytelönä ja minulle tuotti vaikeuksia seistä paikallaan.

- Nyt saatanan tirkistelijä saat luvan luikkia tiehesi. Vaatteesi me pidämme panttina. Ne ja kuvat sekä videon sinä saat luvan lunastaa myöhemmin takaisin meidän määrittämällä tavalla sitten kun niin haluamme, Annika sanoi.

Marika poimi maasta koivunoksan ja sivalsi sillä viuhuvan iskun paljaalle pakaralleni. Lähdin juoksemaan kohti kotimökkiä ja siskot nauroivat takanani. Kun pääsin metsän laitaan, katsoin taakseni ja näin siskosten suutelevan kiihkeästi. ” Jessus mitä naaraita, ajattelin ja luikin alasti metsän läpi mökille ja menin sisälle pukeutumaan. Kaluni oli arkana äskeisestä, kun puin päälleni ja ajattelin kokemustani. Samalla mietin mitä siskokset olivat keksineet varalleni ja jäin haaveilemaan tulevista orgioista...

Palautetta saa ja pitää antaa!!!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute