Herkku-puhelin
Äitiä ja tytärtä
Raikulipoika

Oli kesäperjantai, olin muuttanut uusille kulmille pari päivää sitten ja päätin käydä katsastamassa lähimmän kapakan tarjonnan, kipata huiviin pari huurteista ja katsoa mihin ilta lähti kehittymään. Siispä astelin korttelipubin ovesta sisään ja asetuin baaritiskille tarkkailemaan tilannetta. Pubi ei ollut mikään trendikäs kauniiden ihmisten kokoontumispaikka, eikä pahimmasta päästä räkälöitäkään, siis ihan kelvollinen satunnaiseen illanviettoon, tuumin. Toista tuoppiani aloitellessani viereeni istui tumma, hoikka, minua vanhempi, suunnilleen nelikymppinen pakkaus, teki tilauksensa ja pummasi savuketta. Ravistin askistani yhden ja tarjosin tulta.

Olin hetkeä aikaisemmin katsellut hänen liikkeitään kapakan pienellä tanssilattialla ja siitä pepun pyörityksestä ei ollut vaikea arvata haun olevan päällä, ja kysyinkin suoraan maistuisiko nuorempi liha. Hän mittaili katseellaan minua ja otti mietteliäänä kulauksen siiderituopistaan ennen kuin hymyillen nyökkäsi ja sanoi: "Kun olen juonut siiderini lähden kotiin. Odota vartti ennen kuin lähdet, kävele sitten tätä katua keskustaan päin niin katsotaan mitä tapahtuu." Hän tyhjensikin siiderinsä nopeasti ja lähti jättäen minut näyttelemään välinpitämätöntä. Yritin pitää ajatukset muualla kuin kellossa ja housujeni piilossa pullottavassa veitikassa, joka oli herännyt salaperäisen kaunottaren innoittamana. Kun vartti tuli täyteen jätin pubin taakseni ja aloin kävellä ohjeiden mukaan, ja heti seuraavassa korttelissa nainen odottikin toisen kerroksen parvekkeella, ja asunnon numeron kerrottuaan hän heitti minulle ulko-oven avaimen ja katosi sisään.

Asunnon ovi oli raollaan ja sisälle hämärään astuttuani seurasin naisen kutsuvaa ääntä makuuhuoneeseen, jossa hän odotti verhoutuneena verkkosukkiin, sukkanauhavyöhön ja rintaliiveihin, kaikki mustaa pitsiä. Hän käski riisuutumaan ja teinkin sen kiireellä, päästäen tykyttävän elimeni vapaaksi. Nainen käski minut makaamaan selälleni sängylle ja kiipesi istumaan kasvoilleni,kuin suudellen suutani häpyhuulillaan. Nuolin ahnaasti mehukasta vakoa, välillä imeskellen klitorista, välillä tunkien kieltä niin syvälle kuin pystyin. Annoin käteni vaeltaa naisen rinnoilla ja pakaroilla, jotka olivatkin harvinaisen kiinteitä nelikymppiselle. Huomasin miten hän alkoi hinkata alapäätään suutani vasten ja inistä kuin koira, ja siirsin toisen etusormeni peräaukolle, pyöritin ja painelin varovasti naisen lauetessa kasvoilleni voihkien ja ulisten. Lauettuaan nainen nousi päältäni, esitteli itsensä Mirjaksi ja kysyi pidinkö suihinotosta.

Myönsin että imutus oli suosikkejani seksin saralla, ja ehdin tuskin lauseen loppuun asti ennen kuin Mirja oli jo sukeltanut haaroihini ja alkanut nuoleskella sieltä löytämänsä kalun vartta. Kieli vaelteli terskan ja pussien väliä, meno tuntui hyvältä mutta muuttui vielä paremmaksi kun Mirjan huulet sulkeutuivat terskan ympärille käden alkaessa vatkata vartta kovalla vauhdilla.

Tuntui todella hyvältä kun Mirjan kieli pyöri ympäri terskaani eikä laukeaminen ollut enää kaukana. Yritin pidätellä niin pitkään kuin pystyin mutta kohta aloin pumpata kuin paloruisku, sykähtelevä letkuni työnsi spermaa Mirjan suuhun ja parin ensimmäisen aallon jälkeen kasvoille, kun Mirja otti minut ulos suustaan. "No niin, nyt et laukea heti kun saat sen sisään", Mirja selitti esileikin tarkoitusta. Hän jatkoi kiihottamista suulla ja käsillä ennen kuin ehdin pehmetä, ja muutaman minuutin päästä tuntui, että olin entistäkin kovempi. Mirja kierähti vierelleni selälleen ja käski päälle, ja työnnyin helposti sisään liukkaaseen vakoon lähetyssaarnaaja-asennossa. Mirja veti pääni alas ja antoi spermaisella suullaan syvän kielisuudelman, joka jatkui pitkään.

Imeskellessäni hänen huuliaan ja kieltään tungin toisen käteni väliimme ja aloin pyöritellä peukaloa klitoriksella, enkä ehtinyt jatkaa käsityötä pitkään ennen kuin Mirja räjähti allani. Orgasmi kesti ainakin parikymmentä sekuntia ja herätti varmasti naapurit, sen verran äänekkäästi Mirja taas laukesi. Nostin naisen jalat olkapäilleni ja työnsin pohjaan asti, jatkoin vähän aikaa tosi syviä työntöjä joista molemmat tunnuimme nauttivan, kunnes Mirja kuiskasi "takaapäin", ja vaihdoimme asentoa. Takaapäin naidessani pääsin hyvin kiinni sekä rintoihin että klitorikseen, eikä Mirja todellakaan pannut pahakseen sitä puuhastelua, mihin käsilläni pystyin.

Huomasin kohta uuden orgasmin lähestyvän, ja tarrasin Mirjan lanteista kiinni kaksin käsin jyystäessäni niin kovaa ja syvälle kuin pystyin. Huuto oli ainakin yhtä lujaa kuin viimeksikin ja Mirjan koko vartalo kouristeli laukeamisen aikana. Kostutin peukaloni syljellä ja aloin taas pyöritellä sitä peräaukolla, koko ajan työnnellen rytmikkäästi kyrpää sisään ja ulos. Kysyin saisinko tuikata B-rappuunkin, mutta siitä kunniasta Mirja kieltäytyi ehdottomasti. Jatkoin kuitenkin peukaloleikkiä, ja kohta työnsinkin sen puoliksi sisään. Mirja kiljahti ja hypähti eteenpäin, irti kullistani.

"Anna nyt sen reiän olla tai paneminen loppuu tähän", panopuuni ilmoitti ja hieman vastahakoisesti oli pakko taipua naisen tahtoon. Kiepsautin hänet kyljelleen ja työnnyin taas takaapäin sisään. Nostin Mirjan vapaan jalan ilmaan kädelläni ja lisäsin työntöjeni tahtia. Nain kuin viimeistä päivää, kunnes laukesin muutamalla hurjalla työnnöllä syvälle liukkaaseen loveen. Ennen nukahtamistani kuulin Mirjan kiittävän parhaasta panosta pitkään aikaan. Aamulla heräsin Mirjan sängystä. Kuulin suihkun lorinan ja päätin heti ettei lupaavaa aamuseisokkia kannattanut heittää hukkaan, siispä hiivin hiljaa kylppäriin ja vetäisin suihkuverhon sivuun. Yllätyksekseni edessäni seisoikin Mirjaa aika paljon nuorempi tyttö! Hän säikähti ensin hieman mutta tokeni nopeasti ja mittailimme toisiamme katseilla. Hän oli tosi kuuma pakkaus, vihreäsilmäinen, mustatukkainen, hoikka ja aika pienirintainen. "Oletko äidin uusi hoito?" kysyi tyttö, ja nyökkäsin myöntävästi, tyttö totesi siihen hymyssä suin että se ei ollut ongelma, koska muutenkin tuli aina lainailleeksi äidiltään kaikenlaista.

Tyttö alkoi hivellä pussejani hellästi ja kertoi että oli elänyt munan puutteessa jo pari viikkoa ja että kunnon kyyti kyllä kelpaisi, ja minähän en voinut vastustaa nuorta neitoa hädässä.. Aloimme suudella suihkussa ja toisen käteni puristellessa pakaroita toinen aloitti ensin rinnoista, siirtyen sitten alas pesän suuntaan. Otin klitoriksen etu- ja keskisormen väliin runkaten sitä samaan tahtiin tytön kanssa, hänen kätensä veteli kyrpäni vartta pitkin jonkin aikaa, kunnes tyttö irtautui otteestani. Hän pudottautui polvilleen eteeni ja otti elimeni suuhunsa, ja yllätyksekseni huomasin jotain kovaa terskaani vasten. Kielilävistyksestä ei minulla ollutkaan aikaisempaa kokemusta ja se tuntui kerta kaikkiaan taivaalliselta. Tyttö ei todellakaan ollut mikään enkeli, huulet liukuivat alas asti pitkin vartta, tämä syväkurkku oli varmasti pitkän harjoittelun tulosta.

Kieli ja metallikuula pyörivät villisti ja purkauduinkin alta aikayksikön, tuntui että spermaa valui litroittain suoraan tytön kurkkuun, eikä hän hellittänyt imemistään missään vaiheessa. Peseydyimme ja kuivatessa toisemme rupattelimme vähän. Tyttö esitteli itsensä Jaanaksi ja kertoi olevansa hädin tuskin täysi-ikäinen mutta naineensa innolla jo kahdentoista ikäisestä. Mirja oli ilmeisesti tänä lauantaina töissä, siis aikaa oli ruhtinaallisesti kun siirryimme Jaanan huoneeseen. Jaana kaivoi esiin hieromasauvan että olisi jotain tekemistä kunnes pääsisin taas juhlakuntoon, otin sen käteeni ja napsautin käyntiin. Jaanan maatessa sängyllä selällään siirryin hänen ajeltuun jalkoväliinsä, nuolin klitorista samalla kun runkkasin sauvaa sisään ja ulos, siirryin välillä nuolemaan nännejä lopettamatta sauvaleikkiä ja jatkoin kunnes Jaana laukesi kiimaisen voihkinnan säestyksellä.

Olin sillä välin paisunut paraatikuntoon ja olin juuri ajamaisillani kangen koloon kun mieleeni juolahti ehkäisy. Jaana ilmeisesti luki ajatukseni koska sanoi: "Pane se sisään paljaaltaan vaan, syön pillereitä." Hyvän alkulämmittelyn ansiosta luola oli tosi liukas, ja survoin itseni sisään pohjaan asti. Ehdin jyystää lähetyssaarnaaja-asennossa jonkin aikaa kun Jaana pyysi päästä ratsastamaan ja vaihdoimme asentoa. Ratsastuskin sujui häneltä aika ihanasti, lantion pyörivä liike sai minut melkein laukeamaan mutta Jaana osasi pysäyttää juuri ennen kriittistä pistettä. "Ei vielä", hän kuiskasi ja nousi päältäni.

Kaivettuaan pöydän laatikosta liukuvoidetuubin hän meni nelinkontin sängylle eteeni ja pyysi rasvaamaan rusinareikänsä. Tein työtä käskettyä, levitin pakaroita ja aloin työntämään reilua voidenokaretta sormellani sulkijalihaksen ohi, runkkasin sormea vähän edes takaisin, lisäsin voidetta ja hivutin toisenkin sormen sisään.

Jaana voihki taas lupaavasti ja hapuili hieromasauvan käteensä, ja tunsinkin kohta nuoren lihan läpi kuinka se liukui väristen sisään ja ulos. Kun suoli oli tarpeeksi liukas asetin terskan reiälle ja työnsin. Jaana voihki hieman kun terska muljahti sisään ja työnsi persettään minua vasten, antaen kalun upota kokonaan pienten, pyöreiden pakaroiden väliin. En ehtinyt vedellä tiukkaa tavaraa pitkään ennen kuin tuntui kuin Jaanan perse olisi yrittänyt purra mutteriani irti, niin kovat hänen orgasmisupistuksensa olivat. Jaana supisteli tosi pitkään eikä ollut vielä ehtinyt lopettaa kun pussieni pohjilta asti lähtenyt sperma-aalto alkoi tulvia esiin sykähdyksinä. Pumppasin itsekin tosi pitkään ennen kuin laukeaminen oli ohi, ja irrottauduin sen jälkeen Jaanasta. "Pitää varmaan käydä uudestaan suihkussa..." hän tokaisi, eikä naiminen siihen vielä loppunut, mutta se onkin eri tarina...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute