Herkku-puhelin
Serkkutytön kanssa Viroon, osa 2
Anne95Dee

Satamaan pääsyn ja terminaalista pääsyn välille tuntui jälleen mahtuvan ikuisuus jos toinenkin. Odotellessa tuloselvityksen valmistumista huvitin itseäni kuvittelemalla kohdalle osuvan täydellisen ruumiintarkastuksen mahdollisuutta, mutta lopetin kun olo alkoi käydä liian tukalaksi. Terminaalin ulkopuolella löysimmekin pian takseja toisensa perään, joista yhteen sitten kipusimme. Tämän kuljettaja näytti huomattavasti luotettavammalta kuin muut yhteensä. Pikaisen kierroksen jälkeen olimmekin hotellin aulassa ja huoneen avaimet valmiina kädessä. Saatuamme kevyet kantamuksemme huoneeseen joka käsitti kokonaista yhden pienen huoneen kaksine sänkyineen ja kylpyhuoneen (joka oli yllätyksekseni uutuuttaan kiiltelevä ja sangen tilava) aloimme suunnitella kaupunkikierrosta. Kun sitten lähdettiin liikkeelle, oli kohteita kertynyt melkoinen määrä ravintoloineen ja viinakauppoineen.

Päivä kului kaupungilla tallustaessa, ja raha paloi. Pakollisen Mustamäen torin jälkeen laukkukin tuntui painavan kuin synti. Ja vielä oli matkaa jäljellä. Pysähdyimme katukahvilaan miettimään seuraavaa siirtoa, kun silmäni osuivat jonkin matkan päässä komeilevaan pornokaupan kylttiin. Aavistaen hetkeni tulleen koukkasin ovesta sisään eikä Pian auttanut muu kuin seurata perässä. Muutama paikallinen sadetakkimies pakeni miltei välittömästi edestämme joko myymälän varjoihin tai kokonaan ulos ovesta. Reaktio naisiin pornokaupassa tuntuu olevan globaali ilmiö. Ja minä kun luulin että vain suomalainen voi olla niin häveliäs. Kulutin hyvän aikaa tarkastelemalla valikoimaa, ja syrjäsilmällä tarkkailin Pian reaktiota. Ilokseni hänkin sormeili mietteliään näköisenä erinäisiä artikkeleita, joskaan harmikseni ei ostanut muuta kuin postikortin jossa Brianna Banks levitti sulojaan kaikelle kansalle dildo perseessä.

Myöhemmin silmätessäni kortin vastaanottajaa selvisi sen menevän jollekin hänen luokkakaverilleen jolla ilmeisesti oli jonkinlainen fetissi kyseistä naarasta kohtaan. Omaan kassiin tuli kuitenkin musta kumitoppi, uutta liukuvoidetta, jonka kyljessä taattiin tuotteen olevan ”kiihottavaa ja nautintoa parantavaa” (niin varmaan), lakritsinmakuisia kondomeja sekä ihan Piaa kiusatakseni kaksi kyrvänmallista tikkaria –vihreä ja punainen. Pornokaupan jälkeen saimmekin astella hyvän tovin ennen kuin pääsimme seuraavaan tutustumiskohteeseen, eli levykauppaan. Piankin rahat tuhlaantuivat melko äkkiä, ja tyytyväinen ilme kasvoillaan laukku levyjä pullistellen hän ilmoitti olevansa omasta puolestaan valmis. Päätettiin siis etsiä jokin mukava ruokailulaitos ja tarkastella illan ohjelmaa.

Syötyämme hyvin ja halvalla alkoi kivulias matka kohti hotellia. Puolivälissä luovutin ja etsimme taksitolpan, jonka löytämiseen kuluneessa ajassa olisimme todennäköisesti ehtineet jo parikin kertaa hotellille, mutta en ajatellut muuta kuin kipeitä jalkojani kun istuin taksin penkillä sen köröttäessä määränpäähän. Taksilla tosin ei ollut mihinkään kiire, vaikkakaan matka ei tehnyt kovin montaa mutkaa. Hammasta purren maksoin matkan, ja kuljettaja hymyili hurmaavasti ja toivotti neideille hyvää illanjatkoa ja antoi käyntikortin jossa olevaan numeroon soittamalla saisi kuulemma hänet kiinni ohi keskuksen. Jos neidit vaikka tarvitsisivat taksia vielä tulevaisuudessakin. Huoneeseen päästyä olin ihan katki, ja niin näkyi olevan Piakin. Hän heitti kassinsa lattialle ja kaatui petiinsä ja noin vartissa oli niin unessa että hotelli olisi todennäköisesti voinut kaatua hänen huomaamattaan. Itse jaksoin järjestellä kamani hiukan paremmin laukkuihini, ja suihkun jälkeen viritin kännykkää herättämään illemmalla ja päätin itsekin ottaa tunnin parin nokoset.

Kun sitten heräsin, oli Pialla jo täysi vauhti päällä. Hän istui sängyllä jalat ristissä maalaamassa kasvojaan puolityhjä siideripullo jalkojensa välissä. Olin jo ehtinyt unohtaa ongelmani illan suhteen, mutta nyt se palasi mieleen kuin varkain. Laittautuessani itsekin yökerhoa varten päässäni poltti vain dilemma siitä miten saisin Pian suostumaan ehdotukseeni. Rohkaisuryyppyjä meni aika tavalla – vaikutuksetta. Olin varmasti melko poissaoleva, mutta onneksi Pia oli jo hyvässä nousussa eikä tainnut huomata mietteliästä olotilaani. Kun sitten viimein pääsimme yökerhoon asti, oli jo melko myöhä, siinä 23 maissa. Viina virtasi, tanssi soi korvissa ja väenpaljous oi mitä melkoisin. Yllätyksekseni huomasin että paikallisväestö oli huomattavasti rauhallisempaa kuin tavallisessa kotoisessa yökerhossa – ilmeisesti virolainen osaa siellä ollessaan tehdä muutakin kuin juoda viinaa.

Vatvoin vieläkin ongelmaani mietteliäänä, ja panetti niin paljon että pahaa teki. Kun Pia sitten puolenyön jälkeen tanssahteli takaisin luokseni ja esitti kysymyksensä, alkoi toivonpilkahdus välittömästi nostaa päätään ja säälimättömän ovela suunnitelma muotoutua.

- Tota… Anne… tää on hiukan noloa… mut tota … kun

- ??

- Et sit naura tai mitään. Etkä pidä mitään saarnaa.

- Lupaan ja vannon …??

- No .. tota …voisinksmäsaadameidänhuonettaihanvaanitelleniparikstunniks?

Pia henkäisi kysymyksensä ulos yhdessä pötkössä, selvästi nolostuneena, hiukan punoittaen.

- Vai semmoista… ton pepsodent-pojan kanssako sä meinaat mennä? Kysyin ja osoitin kundia jonka kanssa hän oli vastikään ollut tanssimassa. Pieni nyökkäys seurasi.

- En mä kyllä oikeen tiedä …

- Anne!

- Mitäs jos mulla olis samanlaisia aikomuksia?

- No .. niin … no …

- Niin no, no niin. No. Hörppäsin loput drinkistäni rohkaisuksi ja pohjustin ajatustani pikaisesti ennen kuin Pia ehtisi liian kauan miettiä.

- Entäs jos mulla olis kiikarissa kundi josta riittäis molemmille?

Pia katsoi minuun alta kulmien.

- Pidä sitä vaikka eräänlaisena synttärilahjana. Levitin käsiäni.

- Se musta kundi laivalta? Olin näkevinäni et te vaihdoitte numeroita tai jotain?

Nyökkäsin.

- Se just. Se taisi siellä hiukan katella suakin.

- Hmm … ei se kyllä pahemman näkönen ollut … OK, sanotaan et mä suostun. Mä annan sille, mut se käyttää sit kumia. Muuten ei.

- Ilman muuta. Totta kai! Olin kuin klapilla päähän lyöty. Taisi serkkutyttökin olla melkoisessa kiimassa. Tai sitten vaan kiusasi tyhmää vanhempaansa.

- Kumpi ekaks?

- Nyt mä haen meille kyl vielä yhdet.

Nousin ja hyökkäsin tiskille. Miettiköön itsekseen tovin. Tiskillä notkuessani kaivoin kännykän ja näpyttelin tärisevin sormin Stevelle huoneemme numeroa ja summittaista aikaa jolloin olisimme paikalla. Päätin ottaa varmuuden vuoksi tuplat. Saatuani viskit pujottelin vikkelästi takaisin pöytään. Sytytin tupakan ja vetäisin syvät henkoset ja heti perään kunnon ryypyn ennen kuin jatkoin.

- Mä haluan nähdä.

- Sä haluut katella kun se neekeri panee mua? Pia näytti hölmistyneeltä ja hörppäsi sitten hänkin aika kulauksen.

Kohautin olkapäitäni. Pia kalasti ryppyisestä Malluaskistani tupakan lupia kysymättä ja sytytti sen. Sitten hän vilkaisi minua alta kulmien.

- Sopiihan se. No problem. Anne-serkku saa nähdä miten iso neekeri panee pikku-Piaa niin että tuntuu. Mut mul on ehto.

Tumppasin röökin ja sytytin saman tien uuden. Kädet tärisivät ja poskia kuumotti. Piakin punoitti aika tavalla.

- Jos mä teen tän, niin mä saan katella kun se nussii sua. Sä annat sen panna sua perseeseen ja mä katon vierestä.

Katsoin Piaan kysyvästi ja imin röökiä.

- Suostun. Sanoin hetken kuluttua arvioituani ensin pitkän tovin Pian kasvojen ilmettä ja yritin päättää oliko hän vakavissaan vai ei.

Pia kumosi viskinsä kerralla kurkkuunsa ja ojensi myös tärisevää kättään pöydän yli.

- Lupaat kanssa? Kättä päälle?

Tartuin käteen ja nyökkäsin.

- Anna vielä toinen rööki.

Tarjosin ja sytytin tupakan. Kulautin omatkin juomani pois ja poltin itsekin vielä yhden.

- Sulla taitaa olla jokin anaalifiksaatio, kiusasin Piaa, mutta tämä vaan kohautti olkiaan ja tumppasi röökinsä.

- Jassoo. Sitten hommiin. Soita sille kundille et tulee tunnin päästä. Mä haluun käydä ekaks suihkussa. Ja saa kyl sekin käydä kuuraamas ittensä ekaks.

Hotellihuoneessa alkoi vimmattu valmistelu. Kiepahdin itsekin suihkun kautta, ja Pian kadotessa kylppäriin sulloin tavaroitamme kaikkiin mahdollisiin piiloihin jotteivät se olisi ympäriinsä. Pia tuntui viipyvän melko kauan, ja viimein pakotin itseni kurkistamaan hissukseen oven raosta. Suihkukaapissa näky oli mitä melkoisin. Tunsin kiihottuvani jo pelkästään katselemisesta. Todisteista päätellen Pia oli ensin ajellut kaikki pienetkin sänget pois jalkovälistään, ja oli nyt syventyneenä läpikotaiseen puhdistukseen. Hän oli polvillaan lattialla, ja suihkuosa oli kierretty irti letkustaan. Silmät kiinni hän ohjasi toisella kädellä letkua sisään suoleensa ja toisella kädellä hiljalleen päästi vettä letkuun. Kotitekoinen suolihuuhtelu oli todella rietasta katsottavaa, tunsin kostuvani. Hiljaa suljin oven ja istuin odottamaan kuin kissa pistoksissa.

Puin ylleni ostamani kumitopin ja jalkaani stringit ja kireähköt farkut. Saatuani viimeisenkin farkunnapin kiinni, ovelta kuului vaimea koputus. Kurkistin käytävään ja löysin oven takaa virnistävän Steven, joka tuoksahti suihkunraikkauden lisäksi hiukan rohkaisevalta. Ohjasin Steven sisään ja kuiskein hänen korvaansa lupaillen kaikenlaista hyvää. Steven istahdettua nojatuoliin hän ohjasti minua siirtämään sängyt yhteen ja raahasi itse tuolinsa sängyn päätyyn, mahdollisimman lähelle. Pia saapui parahiksi suihkusta pelkkään pyyhkeeseen kietoutuneena, ja lyhyt mutta ytimekäs esittelytuokio seurasi.

- miten me nyt sitten aletaan? Pia kysyi hiukan hermostuneena.

Steve latoi mukanaan olleen pienen vyölaukun sisällön (liukuvoidepullo, kondomipaketti, nystyräinen penisrengas) yksitellen lattialle tuolinsa viereen, ja sanoi:

- Ihan ensiks sä otat ton pyyhkeen pois ja meet tohon sängylle. Sitten Anne-lutka antaa mulle hiukan esilämmitystä ja samalla sä näytät mulle miten tollanen nuori tyttö runkkaa … miten vanha sä muuten edes olet?

- 18 viime kuussa, Pia vastasi pudottaessaan pyyhkeen lattialle ja kivutessaan sängylle selälleen.

Steve otti mukavan asennon tuolissa ja ohjasi minut polvilleni levitettyjen jalkojensa väliin. Avasin housuja ja vilkaisin välillä Piaa jonka näin vastapäisestä peilistä. Vedin Steven housut nilkkoihin ja hän astui kevyenoloisesti ne kokonaan pois. Tartuin suuren mustan kyrvän juureen ja hitaasti aloin runkata häntä.

Sängyllä Pia makasi selällään reidet levitettyinä ja tarjosi Stevelle aitiopaikan näkymät työntäessään sormeaan sisäänsä. Pian hengitys kuului voimakkaasti takanani, ja itse aloin nuoleskella suurta kullia kuin tikkaria. Hetken kuluttua kyrpä alkoi paisua käsittelyssäni, ja Pian liikkeet nopeutuivat ja lantio alkoi myötäillä sormen liikkeitä. Välillä hän imi toisen käden etu- ja keskisormea runkatessaan. Hiljaista voihkinaa kuului sängyltä. Steve ohjasi minua kädellään ottamaan koko komeuden suuhuni, ja tottelin. Niellen kullia minkä kykenin.

- Onkos pikku-Pia saanut montaa kalua pikkupilluunsa?

- Eihhh … ei … ooo …

- Montako?

- HHHHHHH … aih … yhtä vaan ….HHHOOOHHHH …

- Kerran vain?

- Ei .. useamman … kerran … AAAIHHHHHAAAAHHHHH …

- Vakio?

Pia nyökkäsi voihkeidensa lomasta. Kyrpä suussani pullistui ja tunsin sen kovenevan pikku hiljaa. Tartuin tiukasti kalun juureen ja lisäsin vauhtia.

- Just noin …hyvä Anne … noin imee kiltti tyttö …Ottaakos pikku-Pia suihin?

- OttaaaaaHHHHHAAAAAAHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!

- Alkaako olla jo lähellä? Jatkaa vaan ihan loppuun asti. Syökö Pia kans spermaa vai täytyykö tulla muualle?

- S … S … Syö … HHHHHHHH … kohta …. Pian ….tulee …..

- Onko Pialla ollut iso kyrpä pikkupillussa? Miten sua on naitu?

- Ei … ihan … tavallinen …IIIIHHHHHHHH …herraisä …pian…. Ihan … kohta ….nyt … NYT!!!!!!!!!!

Pia jännittyi hetkeksi ja rentoutui sitten. Syvä voihkaus ja huokaus pääsi hänen kurkustaan. Steve työnsi minut sivummalle istumaan ja nousi seisomaan riisuen paitansakin. Suuri mulli vaappui raskaana, puoliksi kovana hänen edessään kun hän otti askeleen ja nousi sängylle. Hän näytti kyrpäänsä Pialle tämän reisien välistä.

- Nyt saat sitten isoa kyrpää … ootkos valmis, pikku Pia-lutka?

Pia nyökkäsi. Steve tarttui Piaa nilkoista ja taivutti jalat tämän rintaa vasten. Kääntyen puoleeni hän komensi.

- Anne, laita kyrpä kuntoon ja paina se pienen Pia-lutkan piukkaan pilluun!

Hapuilin lattialta huohottaen kortsut ja penisrenkaan. Vedin kumin paikoilleen ja kyrpä paisui vielä aavistuksen. Kun kiristin renkaan sen tyveen, Steve päästi ähkäisyn ja kyrpä pullistui ja seisoi kivikovana pystyssä kuin lippusalko. Valtavan tumman terskan kiristämä kumi näytti uskomattoman riettaalta. Tartuin kuumaan herkkuun ja hieroin terskaa vasten Pian märkiä pillunhuulia. Koko ajan Pia kasvoihin katsoen ohjasin hitaasti paksun terskan huulille ja siitä sisään. Kun terska aurasi huulet tieltään Pian suu aukesi äänettömään naukaisuun, ja Steve ohjasti minut pois tieltään. Hitaasti hän ujutti koko komeuden Pian vittuun, joka oli levällään kuin ladon ovi. En olisi ikinä uskonut että moinen makkara mahtuu häneen, mutta sisään se meni.

Pia valitti ja Steve siunaili tiukkaa pikkuisen Pia-lutkan teinipillua, ja veti muutaman kerran hitaasti edestakaisin. Suuri musta kulli ei mahtunut koko pituudeltaan sisään, mutta se puolikas mikä mahtui kiilteli jo Pian mehuista. Irstas litinä säesti kyrvän menoa tiukkaan pilluun. Pia makasi silmät kiinni, kädet lakanaa puristaen ja pää puolelta toiselle heittelehtien. Suu oli auki ja hänen kurkustaan kuului matalaa valittavaa naukumista. Pian pyöreät tissit keinuivat hitaan nussimisen tahdissa, ja nännit sojottivat tummista nännipihoista kivikovina pystyssä. Kokeeksi nipistin ensin toista ja sitten rohkaistuneena nuolaisin heti perään, ja minut palkittiin sävähdyksellä ja äänekkäällä voihkaisulla. Sitten Steve vetäytyi ulos.

- nyt Pia-lutka menee kiltisti kontilleen ja ottaa ison aisan takaapäin!

Huohottaen Pia asettui kontilleen ja levitti reitensä. Steve astui hänen taakseen ja asetti terskan kuumille, märille ja punoittaville häpyhuulille. Sitten hän tarttui Piaa lanteista, ja itse täysin selkä jäykkänä paikoillaan seisten liu’utti Pian pitkin suurta kyrpäänsä kunnes se upposi pohjaan asti. Ja taas uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Vauhti kiihtyi, ja Steven otteet kovenivat. Raskaat kivekset läiskähtelivät Pian märkää reittä vasten. Pia oli kuin seivästettynä suureen kyrpään, ikään kuin olisi ollut sika vartaassa jota liikutellaan edestakaisin tulen yllä. Hetken odotin jo näkeväni mustan kullin tulevan ulos Pian suusta, mutta sieltä ei tullut kuin valitusta ja määkimistä rajun nussimisen tahdissa.

Steve osoitti liukuvoidepulloa lattialla ja viittoi minua kaatamaan sitä Pian kiinteälle pyöreälle perseelle. Tein työtä käskettyä ja hieroin sitä ympäriinsä, kunnes Pian pakarat kiiltelivät ja liukastetta valui pakaroiden välissä alas Steven suurelle kyrvälle joka liukui entistä paremmin syvälle serkkutytön piukkaan pilluun. Jossain vaiheessa toimitusta Pia värähti ja määkäisi kieli ulkona suusta ja sylki roiskui lakanoille. Hammasta purren hän koetti tasaannuttaa hengitystään ja päättelin hänen saaneen orgasmin. Steve ei kuitenkaan mitään lepotaukoja antanut. Hän tarttui minua kädestä ja ohjasi sormeni Pian ryppyreiälle. Siitä hän hitaasti painoi omallaan keskisormeni toista rystystä myöten liisteiseen perseeseen. Pia vavahti ja määkäisi taas kuin hengenhädässä oleva lammas. Suoli rentoutui ja nussein Piaa takapuoleen koko sormen mitalta. Se kiihdytti Piankin aivan toisiin ulottuvuuksiin.

- AiHHHHHHHHH ….sattuu ihanasti …lisää …antakaa ..toinen … tulee … ihan kohta … nussikaa pikkusta Pia-lutkaa kunnolla!!!!!!!!!

Steve painoi häntä alaselästä kaarelle ja toisella kädellä veti pikkuruisesta poninhännästä päätä taaksepäin. Asento antoi hiukan lisää tilaa, ja silmieni edessä vielä pari senttiä mustaa kiiltävää kyrpää katosi serkun sisään. Määkynä ja naimisen litinä jatkuivat kunnes Pia kohtapuoliin laukesi rajusti ja hänen polvensa pettivät. Pia valahti sängylle velttona ja huohottaen.

- Sun vuoro Anne …mä en … mun tarttee … huilata … hetki …huh …aih

Kuoriuduin farkuistani ja stringeistäni, ja alapääni oli jo niin märkä ettei paljon lämmittelyä tarvittu. Steve astui levitettyjen jalkojeni väliin ja työntyi kerralla irstaan maiskahduksen saattamana kuumaan pilluun. Olo oli taivaallinen. Viimein sain tuota ihanaa valtavaa mustaa kyrpää sieluni kyllyydestä. Pia katseli vieressäni maaten kun Steve tarttui tisseihini ja puristi niitä yhteen työnnelleen rajusti jolloin ne hyllyivät työntöjen tahtiin. Tovin naimisen jälkeen Steve irrottautui ja halusi vaihtaa asentoa. Kiusallaan, sillä olin juuri tulossa. Huohottaen kipusin Steven päälle, joka siirtyi vuorostaan selälleen sänkyyn. Pia kurkisti jalkoväliini kun istuin paksun salon päälle ja se upposi sisääni. Kyrvän osuessa pohjaan ja levittäessä huuliani se hieraisi klitoristani ja samassa laukesin niin että silmissä kipinöi. Lantio kouristeli ja liemiä valahti Steven kiveksille. Hetken Steve antoi minun palautua, mutta sitten hän tarttui lanteisiin ja antoi vauhtia ratsastukselle. Rinnat hytkyivät villin rodeon kyydissä ja huusin kuin palosireeni. Vauhti senkun vaan kiihtyi, ja pian sain jo toisen orkun, eikä se edes hidastanut Steven tahtia. Sitten Pia kuiskasi korvaani:

- Anne, sä lupasit …muista … perseeseen …

Steve kai kuuli myös, sillä hän nosti minua sen verran ylemmäs että kalu pullahti kokonaan ulos pillustani. Huohottaessani hänen otteessaan hän käski Piaa laittamaan sen uuteen maaliinsa ja katselemaan sitten läheltä jos kerran nähdä halusi. Pia levitti liukuvoidetta reiälleni ja Steven kalulle, ja sitten ohjasi terskan vasten anustani. Koetin hidastaa toimitusta Pian mieliksi, mutta sitten en enää kestänyt vaan istuin kyrvän sisään suoleeni kiljaisten kivusta ja nautinnosta paksun kyrvän jyrätessä sulkijalihaksen ohi. Muutaman syvän työnnön jälkeen suoli rentoutui ja Steven kyrpä oli kunnolla liukasteinen kuten suolenikin, ja Pian katsellessa ihan vierestä Steve upotti koko 26-senttisen kullinsa supistelevaan peräsuoleeni. Ja ulos. Ja taas kokonaan sisään.

Sitten hän keinautti minut selälleni eteensä, ja nosti polvista jalkani kohti kattoa. Kyrpä painui vasten anustani ja upposi sisään litisten. Näin itsekin jalkovälistäni miten paksu ja valtavan pitkä kyrpä upposi karvaista juurtaan myöten pakaroitteni väliin. Huusin nautinnosta ja kivusta ja onnesta samalla kun hieroin klitoristani ja laukesin rajusti. Tunsin itsekin Steven kyrvän syvällä sisälläni joka suolen supistuksen myötä, ja taivaallinen olo täytti minut kokonaan. Pia huohotti vieressämme silmät kiinni, ja syrjäsilmällä näin hänen runkkaavan villisti. Steve tarttui Piaa kädestä ja kaatoi liukuvoidetta sänkiselle pillulleni. Pia katseli kun hän levitti sitä Pian vasempaan käteen ja ohjasi sen sitten jalkoväliini. Steve vetäytyi ulos suolestani melkein kokonaan, ja Piaa kädestä pidellen ohjasi sen sormi kerrallaan pilluuni. Yritin vastustella, mutta Pia halusi. En vieläkään olisi halunnut, sillä paksu kyrpä perseessä ja nyrkkinainti samaan aikaan oli aika tuskallinen ajatus. Steve lisäsi liukastetta pillulleni ja Pia intti haluavansa. Kuiskasin hänen korvaansa huohottaen:

- Sä otat sitten kyrvän perseeseen kans.

Pia nyökkäsi vaikken ollut varma oliko hän edes kuullut mitä sanoin, ja rentouduin selälleni lanteita kaarelle nostaen. Hitaasti Steve ohjasi ensin kaksi, sitten kolmannen ja vielä neljännen sormen sisääni. Pilluni oli aivan levällään. Pian sormet tunnustelivat ympäristöään, ja Steve hitaasti voidetta lisäten ujutti vielä peukalonkin muiden jatkoksi. Pilluni tuntui repeävän, vaikkei Pian käsi maailman suurin olekaan. Sitten se olikin jo rannetta myöten sisälläni, ja Steve survaisi kyrpänsä takaisin suoleeni komentaen Piaa laittamaan käden nyrkkiin ja naimaan kunnolla. Litinää, ja sitten tajuntani räjähti orgasmiin. Huusin, ja pilluni lypsi Pian kättä yhä syvemmälle, joka supistus sattui liian ison nyrkin ollessa kyseessä, ja samaan aikaan Steven kulli työntyi suoleni perukoille asti nauttiakseen kireän anuksen supistuksista. Laukeamista kesti kauan, ja olin ihan rikki sen jälkeen.

- Pia, sun lupaukses vuoro, kähisin ja kierähdin mahalleni katsomaan.

Pia nyökkäsi ja ryömi kontilleen eteeni lattialle niin että näin mahdollisimman läheltä. Steve astui hänen taakseen ja Pia painoi rintansa vasten lattiaa ja levitti pakaroita käsillään. Liukuvoide kiilteli yhä, ja ryppyinen reikä näytti pieneltä mutta sitäkin kiimaisemmalta niiden välissä. Steve vaihtoi pikaisesti kondomin ja kuorrutti sen liukuvoiteella. Varmuudeksi hän rasvasi vielä Pian perseenkin uudelleen. Pia puristi pakaroitaan rystyset valkoisina kun Steve asettui asemiin ja työnsi. Neljännellä yrityksellä Pian valitus katkesi kirkaisuun ja näin miten Steven iso musta mulkku väkisin työntyi neitseellisen peräsuolen sisään.

- AAAAAAAAAIIIIIIIIIHHHHHHHHSAATAAAAAAAAAANAAAAAHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sattuu …aiihHHHHHHHHHAAAAAAAA ………..

Steve odotti aikansa, ja sitten hiljalleen, varovasti nytkyttäen jatkoi matkaansa suolen syvyyksiin. Pia vääntelehti ja vaikeroi koko toimituksen ajan, mutta näin Steven otteista koska sulkijalihas ja suoli rentoutuivat ja Pian vaikerrus muuttui taas kiimaiseksi määkymiseksi. Voimieni palaillessa pikkuhiljaa ihailin aitiopaikalla noin kymmenen sentin päässä kun 26-senttinen, melkein kahdeksan senttiä paksu neekerinkyrpä upposi juurta myöten serkkutytön perseeseen ekaa kertaa.

- AIIHHHHHH … nussi Pia-huoraa perseeseen isolla kyrvällä!!!!!!!!!!!!! Anna …lujempaa …Pia-huoralle …kyrpäää …

Steve teki työtä käskettyä, ja jatkoi kunnes Pia laukesi kouristellen ja valittaen. Steve jatkoi vielä hyvän tovin työnnellen kyrpäänsä tärisevän Pian perseeseen, kunnes sitten hän veti suuren mulkun ulos ja puristi sen tyvestä lujasti.

- Pia-huora saa päättää mihin spermat menee … mihin Pia-huora haluaa?

Yritin viittoa Steven lähemmäs, mutta Pia määkäisi:

- Anna Pia-huoralle puurot suuhun, anne … Pia nielee kaikki …anna kuumaa mälliä anna …!!!!!!!!!!!!!

Pia konttasi Steven eteen kun tämä repäisi kortsun pois kyrpänsä päältä. Pia polvistui ja käänsi katseensa ylöspäin. Steve suuntasi kyrpänsä päin Pian avonaista suuta, ja Pia odotti kieli pitkällä puristellen rintojaan. Muutaman runkkasuliikkeen jälkeen Steveltä tuli. Ähkäisten joka kerta hän purki valtavien kassiensa sisällön pitkin Pian kieltä. Ensimmäinen roiskaus lensi Pian otsaan ja siitä hiuksiin ja jäi tippumaan nenänpieltä poskelle, mutta loput menivät maaliinsa. Monen ruiskauksen jälkeen ja puristettuaan viime tipatkin Pian kielelle, Steve taputti Piaa päälaelle.

- Näytä nyt Anne-serkulle mitä namia sait ja sitten näytät meille miten kiltti teinilutka nielee palkkionsa!

Pia konttasi lähemmäs ja näytti avonaista suutaan. Spermaa tosiaan oli kunnolla, se peitti alleen Pian kielen ja suurimman osan alahampaistakin. Irstaasti sitä roikkui rihmoina kitalaesta ja ylemmistä takahampaistakin. Sitten Pia työnsi kieltään ulos ja näytti paksua mälliä vielä enemmän ja lähemmin, ja sitten veti kielensä sisään ennen kuin lasti tippui maahan. Pia sulki suunsa ja katsoi riettaasti ensin minuun, sitten Steveen, ja nielaisi kuuluvasti ja näkyvästi. Huuliaan nuollen hän nousi ylös ja istuutui sängylle.

- Kiitoksia lahjasta, Anne… ja sä, milläs laivalla sä tuut Suomeen päin?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute