Herkku-puhelin
Patukkaa kaikkiin reikiin
Vieno

Olin juuri täyttänyt 19 vuotta ja olin menossa toiseen kaupunkiin ystäväni luokse viettämään kahta viikkoa kesälomastani. Ystäväni Kaisa kutsui minut luokseen oltuani pari päivää tätini luona. Oli lauantai ja hän sanoi, että tänään pidetäänkin vähän hauskaa. En miettinyt sitä sen tarkemmin, ajattelin että mikäs siinä, radalle vaan. Kun tulin Kaisan asunnolle, hämmästyksekseni huomasin, ettei hänellä ollut vaatteita päällään. "Sori, tulin just vasta suihkusta. Ota vinkkupullo jääkaapista ja kaada jo meille molemmille!" Hän meni vielä kylpyhuoneeseen laittamaan itseään. Hetken kuluttua hän tuli takaisin ja sanoi, että minultakin voisi riisua vaatteet. En oikein ymmärtänyt sitä, mutta Kaisa selitti että on niin kuuma ja hänkään ei vielä jaksa pukea. Kohta olimme alasti ja joimme vinkkua. Pian olimme jo pienessä hiprakassa.

Sitten ovikello soi. Säikähdin ja rupesin jo hapuilemaan vaatteitani lattialta olevista mytyistä. Kaisa sanoi:" Anna olla, ne on tietty jotain hihhuleita, mennään piruuttaan avaamaan alasi. Siinähän on papoilla nähtävää." Normaalisti en olisi koskaan suostunut moiseen, mutta kenties pieni hiprakkani auttoi asiaa ja menimme avaamaan. Kun Kaisa avasi oven sieltä paljastuikin kolme salskeaa sälliä. Yritin heti peitellä pimpsaani ja toisella kädellä tissejäni. Kaisa sanoi että anna olla, tässä on Tero, Mikko ja Toni. Tää oli yllätys sua varten.

Menin paniikkiin ja aioin jo livistää Kaisan asunnolta. Pojat näyttivät kuitenkin tosi söpöiltä ja tunsin samassa paljaan pilluni kostuvan. Ajattelin, että jäädään nyt sitten. Menimme takaisin Kaisan olohuoneeseen, ja hän kaatoi pojillekin viiniä. Sitten Kaisa tuli luokseni ja alkoi suudella minua. Yritin ensin työntää häntä pois, en ole mikään lesbo, mutta hänen suudelmansa kiihottikin minua yllättäen. Heittäydyin mukaan siihen.

Kaisa laittoi minut selälleni sohvalle ja käänsi pyllynsä minun naamalleni. En tiennyt mitä olisin sille tehnyt, mutta se näytti ja tuoksui ihanalle. Kaisa alkoi nuolla klitoristani ja samalla työntää sormiaan pilluuni. Minä tein hänelle samoin ja kohta mumisimme molemmat kiimoissamme. Katsoin välillä ympärillemme ja huomasin poikien runkkaavan isoja kalujaan puolikaaressa sohvan edessä. Pian Mikko tuli naamani päälle, ja alkoi työntää kaluaan Kaisan pilluun aivan muutaman sentin päässä silmistäni.

Aloin nuolla Mikon pyllynreikää, samalla kun hän nussi Kaisan litisevää pillua. Samalla tunsin kuinka toinen kahdesta jäljellä olevasta kundista alkoi työntyä minun pieneen ajeltuun pilluuni sohvan toisessa päässä. Iso kulli tuntui täyttävän minut kokonaan enkä kestänyt enää pitkään. Laukesin ja tuntui että koko maailma pimeni vähäksi aikaa. Siitä toivuttuani ajattelin että en minä ainoaksi jää ja työnsin Kaisan mehuista kostean sormeni Mikon pyllynreikään. Hänen sulkijalihaksensa alkoi saman tien supistella ja hän laski lastinsa Kaisan pilluun. Mikko veti kullinsa Kaisan pillusta ja minä otin sen suuhuni. Nuolin sen ihan puhtaaksi. Sitten kaveri joka työsti minun pientä pilluani, rupesi kiihdyttämään tahtiaan omassa alapäässäni. Hän räjähti pilluuni ja minä sain samalla jo toisen orgasmin. Nousimme ylös ja huomasin minua nussineen kundin olleen Toni. Hänen kiiltävä kalunsa oli enää puolitangossa.

Sitten Kaisa tajusi, ettei Tero ollut saanut, vielä mitään. Menimme Kaisan kanssa yhdessä povilleen hänen eteensä ja imimme vuorotellen hänen kulliaan. Se oli näistä kolmesta pisin melkein 25 senttinen, mutta kohtuu ohut. Aikamme imettyämme, Tero käski Kaisan pyllistää hänelle lattialla. Minä ja kaksi muuta poikaa istuimme sohvalle ja jäimme katsomaan näytöstä. Runkkasin molemmilla puolillani istuvien kundien kaluja samalla. Tero käteensä tyhjäksi juodun vinkkupullon, jossa oli pitkä kaula. Hän kostutti sitä suussaan ja alkoi työntää sitä Kaisaan. Kauhistuin, kun huomasin pullon olevan Kaisan persereiän päällä, en ollut koskaan nähnyt anaaliseksiä saati itse harrastanut sitä. Tero upotti pullon kaulaa sentti sentiltä syvemmälle Kaisan pyllyyn, joka ei meinannut millään antaa periksi. Ajattelin että sen täytyi sattua Kaisaan, muuta hän vain hymyili ja voihki nautinnosta.

Kohta pullo oli uponnut jo ainakin kymmenen senttiä Kaisan pieneen pyllynreikään ja Tero aloitti liikuttelemaan sitä edestakaisin. Kaisa vinkui kuin pieni kissa pullon raastaessa hänen persettään. Sitten Tero sai tarpeekseen ja rupesi asettelemaan omaan julmetun pitkää kulliaan Kaisan anukselle. Pullon jäljitä se näytti antavan helpommin kullille periksi ja kohta Tero nussikin Kaisan pientä persettä täydellä tahdilla. Olin kauhuissani, ja ajattelin että eivät kai nämä pojat luule pääsevänsä minun pyllyyni. Näin kuinka Tero upotti koko 25 sentin kyrpänsä Kaisan perseeseen, pilluun tai suuhun se ei olisi mahtunut mitenkään. Sitten Tero laiksesi ja Kaisa huusi suoraa huutoa.

Kaisa tuli viereeni ja kuiskasi korvaani, että kohta sinäkin saat kokeilla kyrpää perseessäsi. Minä yritin puistella päätäni mutta samassa pojat vetivät minut lattialle. Mikko asettui alle ja minä menin ratsastusasentoon hänen päälleen. Aloin ratsastaa hänen paksulla kullillaan ja samalla Tero laittoi kyrpänsä suuhuni. Se maistui Kaisan takapuolella enkä millään olisi halunnut imeä sitä, muuta Tero vain tunki sen suuhuni. Hän sanoi vielä nyt imet sen puhtaaksi pikku huora. En vastustellut sen enempää. Pelkäsin koko ajan että joku alkaa ronkkia neitseellistä peppureikääni ja pian tunsin jonkun kielen sen ympärillä. Näin Tonin menevän Kaisan kylpyhuoneeseen joten tiesin kielen kuuluvan Kaisalle. Poikien nussiessa minua pilluun ja suuhun Kaisa työnsi sormensa pyllyyni. Se oli tiukka ja jo pelkkä sormi tuntui kipeältä. Yritin mumista että ei saa, mutta se hukkui Teron pitkän kyrvän varteen.

Toni tuli takaisin kylppäristä ja hänellä oli jokin purkki mukanaan. Pian tunsin miten pyllyni päälle ruiskutettiin jotain märkään ja hieman kylmää, ajattelin sen olevan jotain liukuvoidetta. Sen jälkeen Kaisan sormi ei tuntunut enää kipeältä ja pian hän työnsi toi sen sormen pyllyyn, sitten kolmannen. Sitten Toni kävi perseeni taakse ja alkoi asetella paksua kaluaan pyllyyni. Se upposi hiljalleen mutta teki kipeää yritin huutaa ja kyyneliä valui silmistäni, mutta tuo paksu kalu vaan armotta upposi anukseeni. Kaisa tuli viereeni ja alkoi hieroa tissejäni, se tuntui ihanalta. Hän sanoi että nyt kulta saatkin patukkaa kaikkiin kolmeen, eikö ole mahtavaa. Menetin melkein tajuni kun nuo kaikki kolme mahtipatukkaa työskentelivät minussa. Sitten Toni ei enää kestänyt vaan hän laski lastinsa pyllyyni.

Luulin jo päässeeni pahimmasta, mutta Tero veti kullinsa suustani ja meni pyllylleni. Hän upotti pitkä melansa helposti sisääni Tonin liukkaille. Hänen kullinsa tutui taivaalliselta ja! aloin jo nauttia pyllypanosta, tilanne kiihotti minua mielettömästi. aisa tuli kontalleen naamani eteen ja aloin nuolla hänen pilluaan ja persereikäänsä. Työnsin kolme sormeani hänen jo auki porattuun perseeseensä. Sieltä valui vieläkin spermaa. Se maistui jännältä. Sitten Tero tuli hekumansa päähän ja hänkin laski aineensa rööriini. Mikko allani sanoi että hänkin haluaa persettä ja minut nostettiin kyykkimään hänen kalunsa yläpuolelle. Anuksestani valui spermaa hänen päälleen. Laskeuduin ja kulli alkoi taas porata tietään raastettuun pyllyyni. Mikko ei kestänyt kauaa, vaan ruiskautti melkein saman tien lastinsa. Minä lysähdin hänen päälleen ja vaivuin uneen.

Kun heräsin, pojat olivat jo lähteneet. Mutta muisto heistä jäi. Arvaa pystyinkö istumaan viikkoon. Mutta on sanottava, että silloin minusta tuli todellinen anaaliseksin ystävä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute