Herkku-puhelin
Sain
Kokemusta

Olin pitkään ajatellut harrastaa seksiä miehen kanssa, mutten ollu uskaltanut. Olinhan vakituisessa parisuhteessa naisen kanssa jne. Mutta halut kasvoivat ja kerran chatissa tapasin miehen, joka tuntui sopivalta ensikertalaiselle. Sovimme muutaman sähköpostin jälkeen tapaamisen. Odotin jännittyneenä kuinka tässä kävisi.

Menin tapaamispaikkaa juuri sovittuna aikana. Paikalla oli noin 45v 185cm normaalivartaloinen mies. Itse olen kymmenisen vuotta nuorempi, ja olin haaveillutkin vähän vanhemmasta miehestä. Menin hänen luokseen ja esittäydyin. Juttelimme ensin ihan niitä näitä siinä kävellessä, mutta hetken kuluttua mies (Matti) kysyi, että ruvettaisko hommin. Säpsähdin hieman suoraa kysymystä, mutta ajattelin että nyt tai ei koskaan ja vastasin Joo.

Matti ehdotti, että mentäisiin hänen luokseen. Hän asui kuulemma ihan lähellä. Suostuin epäröiden. Kävelimme sanaakaan sanomatta. Molempia taisi tilanne hieman jännittää. Hissiin päästyämme. Matti alkoi hieroa pyllyäni. Se tuntui aluksi oudolta, mutta kun hissi pysähtyi olin jo hieman harmissani, ettei hieronta enää jatkunut.

Menimme Matin kämppään, istuuduin sohvalle ja Matti kysyi voisko katsella jotain pornoleffaa, niin jännitys vähän lievittyis. Sanoin sen olevan hyvä idea. Matti kaivoi laatikosta videon ja pisti pyörimään. Siinä miehet runkkas ja imi toisiaan ryhmässä. Tunsin kaluni hieman kovettuvan housuissa. Matti istui viereeni ja pyysi avaamaan housunsa. Tein työtä käskettyä ja avasin housut ja riisuin ne alas. Housuista ponnahti puolikova kalu. Terska oli iso ja muuten kalu oli noin 15–16 cm pitkä. Sanaakaan sanomatta otin kalun käteeni ja aloin runkata. Tunsin sen pikku hiljaa kovettuvan käsissäni. Hetken kuluttua Matti sanoi, että ota se suuhun. Matin istuessa sohvalla siirryin lattialle kontalle Matin eteen ja aloin nuolla kalun vartta.

Kalu oli jo paraati kunnossa kun upotin ison kuuman terskan huulieni väliin ja hiljaa nielin kyrpää syvemmälle suuhuni. Matti ynähteli nautinnosta, joten tiesin olevani oikeilla jäljillä. Lisäsin pikku hiljaa tahtia. Tunsin esitippojen tulevan suolaisina suuhuni, kun Matti yhtäkkiä otti päästäni kiinni ja sanoi, että anna kun katselen sua. Nousin seisomaan, ja Matti riisui housuni. Olin jo aivan kovana. Matti otti kalun käteensä ja alkoi runkata. Toisella kädellä hän alkoi hyväillä reikääni. Välillä hän kastelin sormen syljellä ja työnsi sen takaisin reiän suulle.

Matti pyysi että menisin sohvan reunalle kontalle. Tiesin mitä tuleman piti. Asetuin kontalle perse ylöspäin kuin tarjottimella. Matti Laittoi kortsun ja alkoi sormella levittää liukastusainetta reiälleni. Välillä hän upotti kaksi sormea sisään ja se tuntui jo tiukalta. Pian hän laittoi ison terskan reiälleni ja sanoi, että kohta poika saa pyllyyn kalua. Ynähdin kiimasta kun kalun terska alkoi venyttää reikää. Aluksi tuntui, ettei mahdu millään. Mutta kohta terska muljahti sisään ja korahdin pienestä kivusta.

Matti odotti hetken ja jatkoi sitten kalunsa työntämistä suoleeni. Se sattui aluksi tosi paljon ja anelin Matti ottamaan varovaisemmin. Matti veti kalua välillä poispäin ja työnsi kohta taas syvemmälle suoleen. Pikku hiljaa reikä alkoi antaa periksi ja rupesin nauttimaan työnnöistä. Matti alkoi naida pyllyäni kovempaa. Tunsin kovan kalun liikkuvan ahnaasti kiimareiässä. Matti voihki päälläni ja minä alla. Matti otti kyrvästäni kiinni, joka oli hieman laskenut kivuista. Muutaman vedon jälkeen sekin heräsi henkiin.

Matin karjahduksista päätellen ajattelin että kohta häneltä tulee lasti. Matti otti kunnolla kiinni pakaroistani ja alkoi vimmatun panon. Kyrpä pomppi suolessani edestakas. Tunsin että kohta tulee. Pian Matti otti kalun pois pyllystä, poisti kumin, käänsi mut sohvalla istumaan ja sanoi, että runkkaa spermat poju. Otin kuumasta kalusta kiinni, imin terskaa ja sen kiimatippoja kun tunsin sen alkavan sykkiä. Pian ensimmäiset sperma-satsit syöksyivät terskasta suoraa kasvoilleni. Loput ohjasin runkaten rinnalle ja vatsalle. Samalla runkkasin itseäni ja tunsin lastin lähtevän liikkeelle. Runkkasin omat spermat vatsalleni.

Hieman toivuttuamme, olin aika hämilläni. Kävin pesulla ja sanoin että lähden saman tien. Matti ymmärsi yskän ja sanoi, että pistä meiliä jos kiinnostaa uusinta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute