Herkku-puhelin
Urheilija
Zed

Olin juoksulenkillä tavalliseen tapaani. Olin juuri ohittamassa yleisurheilustadionin, kun luin seinältä: "Alle 19-vuotiaiden naisten yleisurheiluharjoitukset kello 21.00."

Olin paikalla vasta kello 22. Kävelin kohti naista, jolla oli lippalakki päässä ja pilli kaulalla. Kysyin häneltä, että saisinko osallistua alkavaan 1500 metrin juoksuun. Valmentaja vastasi epäröiden kyllä; perustellen vastaustaan sillä, kuinka hyvin tytöt pysyisivät perässäni. Minun kanssani riviin asettui 5 tyttöä. Muut lähtivät jo kotiin.

Viereeni asettui noin 18-vuotias hoikka, urheilijaksi suuret rinnat omaava ja vaaleat, pitkät hiukset omistava tyttö. Hän oli minua noin kaksi vuotta nuorempi. Lähtölaukaus pamahti, ja kaikki lähtivät liikkeelle. Siirryin heti suoralla kärkeen. Juoksua ollessa enää noin 200 metriä näin, kuinka joku takanani olevista alkoi juosta niin kovaa kuin vain pääsi. Hän saavutti minua, ja 100 metriä ennen maalia hän oli jo rinnallani. Jostain kuitenkin löysin loppupuristuksen, ja voitin niukasti sekunnilla, valmentajan mukaan.

Tyttö oli juuri se, joka oli rivissä minun vieressäni. Minun jo pyyhkiessä itseäni pyyhkeeseen, tämä tyttö tuli viereeni istumaan. Hän kuin kiusoitellakseen minulle, pudotti maahan pyyhkeensä ja nosti sen samalla pyllistäen minulle. Hänen kiinteän perseensä nähtyäni kullini alkoi pakosta nousta shortsieni sisällä. Hän sanoi minulle: "Olet aika hyvä juoksemaan. Näin, kun katselit minua lähes koko ajan. Haluatko minua?"

En edes kunnolla ehtinyt vastaamaan, kun hän jo otti kullini hellään suukäsittelyynsä. Vain hetkeä myöhemmin hän kosteana hiestä istui päälleni. Hän ohjasi sen taidokkaasti sisäänsä ja alkoi ratsastaa rajusti. Hänen rajun organisminsa jälkeen päästin nesteeni hänen sisälleen. Hänen pillunsa supisteli, Ja otin elimeni pois hänen sisästään. Hän otti kullini suuhunsa ja imi sen puhtaaksi. Tämän jälkeen hän antoi minulle virallisen maaliintulolistan. Sen mukaan voitin myös ikäisteni "poikien" juoksumatkan. Valmentaja kuulemma suosittelee minua miehien juoksujoukkueeseen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute