Herkku-puhelin
Kahvittelua ja seksiä
Jay Hendriks-65

Nainen oli valmiiksi kiimainen. Huomasin sen siitä, kuinka hän katseli pöydän toiselta puolelta puoliavoimin utuisin silmin, huulet hieman raollaan. Häntä ei kahvi kiinnostanut ja tehdäkseen asian selväksi, hän nuolaisi huuliaan - aavistuksen verran liian hitaasti.

Se imarteli minua. Halusin antaa tunnelman vielä nousta, mutta nainen oli kai jo täysin valmis. Se laittoi minut miettimään, että mitähän hän oli kotonaan puuhaillut ennen tuloani.

"Tiedätkö ettei minulla ole pikkuhousuja", hän sanoi matalasti katsoen raskaiden silmäluomiensa alta.

Hymähdin ja kysyin:

"Onko sinulla ollut pitkä päivä?"

"Et arvaakaan kuinka pitkä. Kävin puoli tuntia ennen tuloasi suihkussa ja reiteni ovat vieläkin ihan märät."

"Hmm...sittenhän voisin aloittaa reisistäsi?"

"Älä enää härnää. Olen odottanut koko päivän, että nuolisit minua."

"Entä kahvit?", kysyin viattoman oloisena.

Hän tarttui käteeni ja johdatti minut puolijuoksua makuuhuoneeseen. Sitten hän pudotti kylpytakkinsa lattialle ja auttoi pikaisesti riisumaan housuni, sillä housuissani alkoi olla jo ahdasta. Kullini ponnahti vapauteen uljaasti seisoen. Hän vilkaisi kaluani asettuessaan vuoteelle makaamaan selälleen:

"Nuole ensin, ole kiltti. Olen odottanut sitä. Tulen kohta hulluksi kiimasta."

Etenemisvauhti oli turboluokkaa, mutta nähdessäni sivusilmällä hierontasauvan makuuhuoneen yöpöydällä arvasin, että hän oli lämmitellyt itseään päivän aikana.

Painoin kasvoni kohti naisen haaroja ja maistoin hänen makuaan reisien sisäpinnoilta. Nuolin hänen kosteuttaan reisistä edeten kohti pillua.

Hän oli parturoinut häpyhuulien seudun ja jättänyt pienen siistin karvakolmion häpykummun päälle. Levitin käsilläni reisiä leveämmälle ja painoin huuleni vasten hänen häpyhuuliaan. Aloitin pitkillä nuolaisuilla. Välillä kieleni tutki hänen koko haarojen välistä aluetta.

"Ooohhh...et tiedä, kuinka olen tätä odottanut..."

Levitin sormillani häpyhuulia ja työnsin kieltäni niin syvälle kuin sain. Poskeni kastuivat hänen lemmenmahlastaan ja keskityin välillä klitorikseen. Kieleni pyöri välillä sen ympärillä, välillä kosketti pitkän nuolaisun päätteeksi.

Naisen vartalo jännittyi ja huohotus kiihtyi. Upotin sormeni pilluun työnnellen sitä edestakaisin samalla kun kieleni teki yhä vaativammin työtään.

En päästänyt häntä huipulle, vaan käänsin naisen kontilleen eteeni niin, että pylly oli pystyssä kasvojeni edessä. Nautin hetken ihanista näkymistä, mutta nainen työnsi kärsimättömänä pyllyään kohti minua.

Painoin kasvoni jälleen vasten pillua, mutta tällä kertaa nuolin takaapäin. Nuolin villisti häntä takaapäin ja kuulin, kuinka nainen haukkoi henkeä orgasmin lähestyessä.

Hän työnsi ja pyöritti pyllyään vasten kasvojani orgasmin kourissa.

"Aaaahhhh...nyt tulee...aaaahhh."

Naisen orgasmin aaltojen alkaessa laantua hyppäsin satulaan. Ohjasin kiihkoissani kivikovan kyrpäni pilluun ja muutaman rauhallisen tunnustelevan työnnön jälkeen kiihdytin tahtia. Nainen voihki voipuneesi tyynyyn ja kiihdytin tahtia.

"Nyt saat oikein kunnolla", mutisin ääni väristen.

Kiihdytin tahtia äärimmilleen, kunnes ensimmäisten alapään varoittavien tuntemusten jälkeen hidastin hiukan tahtia. Pitkien hitaiden työntöjen jälkeen vetäydyin ja menin selälleni sängylle. Vedin naisen päälleni ratsastamaan.

Ohjasin kaluni hänen sisälleen ja myötäilin hänen liikkeitään pitäen hänen pyllyposkistaan kiinni. Hoputin naista nopeaan liikkeeseen ja sain pomppivat rinnat kasvojeni eteen. Poimin toisen nännin suuhuni ja imin kuin henkeni hädässä. Kiveksissä tuntui tuttua kutinaa. Yksi sormistani hyväili hänen peppureikää.

Naisen hengitys kiihtyi ja painoin kasvoni hänen rintojensa väliin. Yksi sormistani tunnusteli kovan kalun märkää vartta, kun se yhä uudelleen upposi pilluun. Orgasmin lähtiessä liikkeelle voihkin vasten naisen rintoja ja haistoin heikon hajuveden sekä ihon muodostaman ainutlaatuisen tuoksun.

Purkauduin syvälle naisen sisään. Orgasmin aallot vyöryivät yhä uudelleen ylitseni ja haukoin henkeä. Pillu lypsi spermaa sisälleen. Lantiomme liike hidastui, muttei pysähtynyt.

Pieni lantio- ja pillulihastenliike sai minut vavahtelemaan yhä uudelleen. Nainen tutki hymyillen kasvojani ja pyöritti hitaasti pyllyä - hän oli valmis toiselle kierrokselle.

"Sinulla taitaa olla tasan kaksi vaihtoehtoa."

"Mitkä ne ovat?", kysyin uupuneena.

"Joko jatkaa naintia tai..."

"Tai?"

"Nuolla tällä kertaa oikein ajan kanssa."

Kuin vakuudeksi päättäväisyydestään hän suuteli huuliani vaativasti työntäen kielen suuhuni.

"69?", ehdotin.

"Sekin käy."

Käännyimme ja sain eteeni lemmennesteistämme märän pillun. Tunsin, kuinka nainen otti puolijäykän kaluni suuhunsa ja alkoi imeä sitä kiihkoissaan. Hänen kielikäsittelyssään kaluni alkoi koveta uudelleen ja painoin kieleni vasten hänen ihanaa pilluaan.

Tällä kertaa nautimme toistemme nuolemisesta pitkään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute