Herkku-puhelin
Ori "keikalla"
Eric

Edellisen kertomuksen palautteen määrä oli kyllä (vaikka palautetta odotinkin) määrällisesti yllätys! Kiitos vaan palautteesta kaikille lähettäjille.

Lienee paikallaan kertoa toinenkin (näitähän kyllä olisi vaikka millä mitalla, uskokaa pois!) tapaus joka kohdalleni sattui varmaan jo (siksi kait tän uskallankin jo kertoa...) 15 vuotta sitten.

Olin tuolloin n. 35 ja elämäni kunnossa (en toki ole kuollut vieläkään!!) silloisen urheiluintoni johdosta, ja vaikka itse sanonkin aika trimmissä kunnossa.

Tunnetusta syystä suosiotakin oli kohtalaisesti naisten keskuudessa vaikkei siitä juuri koskaan "valmista" tullutkaan! Erään kerran vapaalla ollessani tuli yksi tuttu nainen jutustelemaan kanssani ollessani kaupassa ruokaostoksilla. -Millainen ilta sinulla on ylihuomenna perjantaina?? Rauni (kaikki nimet on "kohteliaisuussyistä" muutettu) kysyi. Ei kait mulla mitään ihmeempää, mitä sitä nyt poikamiehellä, mitä sulla on mielessä kun tolleen kyselet? -No meillä olisi akkaporukalla (he kaikki olivat minua noin 10 vuotta vanhempia, fiksuja naisia) saunailta ja kun mietittiin ohjelmaa, minä ehdotin että haluaisitteko nähdä ihmeen jos saan sen järjestyyn!... Ja he kaikki haluaisivat joten voitko sinä tulla esittelemään "Jormasi" heille???

-Voi saatana, nythän sinä kummia kyselet, sinä olet sen jo nähnyt ja tiedät ettette te sitä ainakaan käyttämään pysty! -Niin niin, mutta olisi mahtava nähdä kerrankin heidän suunsa loksahtavan auki hämmästyksestä! -No mitäs teillä olisi tarjota vierailevalle tähdelle, sinähän tiedät että minä en ole rahan perään ja naimaan minä en teitä pysty niin kuin varmasti tiedätkin! -Joo joo, tiedetään, nyt olisi tarjolla hauskaa seuraa illaksi ja hyvää ruokaa ja juomaakin, kuljetuksesta huolehdimme me!

-No helvetti, vois kait sen perjantain viettää huonomminkin, sitä paitti siitähän saattaisi tulla oikeinkin hauskaa...

Perjantaina sitten hyppäsin minulle lähetettyyn taksiin ja niin me ajettiin sovittuun kohtauspaikkaan, hieno huvila kauniilla paikalla joen rannalla, Raunin työnantajan kelopirtti ja laadussa ei näemmä oltu pihistelty! Sisään päästyäni seurue oli jo aloittanut "pippalot" mikä tarkoitti hilpeää jutustelua, hyvää viiniä, saunan lämmitystä ja kaikenmaailman juoruilua milloin miehistä, milloin mistäkin jonnijoutavasta!

Rauni nousi ylös kun astuin sisään ja esitteli minut toisille (heitä oli hänen lisäkseen viisi lievästi hiprakassa olevaa "rouvashenkilöä", kättelin heidät kaikki ja Rauni kysyi että halusinko syödä tai juoda jotain ennen varsinaista ohjelmanumeroa? -Minulle passaa vaikka pieni välipala ja jos teillä on bisseä niin se tekisi terää!

Sain tilaukseni ja sitä syödessäni ja niitä näitä jutustellessani yksi jos toinenkin yritti udella ohjelmanumeroani, Rauni kun kuulemma oli ollut niin saamarin salaperäinen ettei ollut paljastanut siitä mitään! -Kaikki aikanaan hyvät leidit, ensin me sovimme Raunin kanssa "marssijärjestyksen". No tuli aika meidän kahden vetäytyä hiomaan taktiikkaa, minä ehdotin että hän aloittaa silleen että kaikille jaetaan A4-paperi ja he saavat piirtää siihen mielestään suurimman kullin jonka haluaisivat nähdä, sitä ei näytetä kellekään vaan pidetään piilossa siihen saakka kunnes minä pyydän heitä esittelemään luomuksensa!

No homma eteni tietenkin suunnitelmien mukaan ja kun kuvat olivat paperilla, alkoi minun "show". Keskelle huonetta raivattiin tila jossa aloitin hitaan musiikin tahdissa riisuuntua, koska en ole mikään "ammattistrippari" en kiinnittänyt koreografiaan niin suurta huomiota, kunhan vaan hitaasti riisuuduin (tahallaan valittuja) löysiä kalsareitani lukuun ottamatta. Tässä vaiheessa jo naisväki kävi sen verran kierroksilla illan pääesitystä kohtaan että vaativat hyvin ponnekkaasti ottamaan loputkin pois. -Nyt ennen kuin tehdään muita paljastuksia, kääntäkää paperinne eteenne oikein päin että kaikki näemme mitä olette "haaveilleet". Hieman vaivautuneesti paperit kääntyivät "punaisten" kasvojen saattelemana ja sitten alkoi kikatus kun kuvia vertailtiin, suurin piirros oli vain hieman yli puolet omani koosta ja sitäkin kauhisteltiin, ei siis ihme jos minulla kävi mielessä että toivottavasti "tahdistajissa" on patteri latingissa ettei vaan pumput kellään petä totuuden paljastuessa.

-Kuka arvon leideistä haluaa paljastaa illan "kohokohdan"?? Kysyin keskellä lattiaa seisoessani. -Minä haluaisin tehdä sen! Sanoi itsensä Mirkuksi esittäytynyt. Kaikki kerääntyivät ympärilleni ja silmäkulmasta näin Raunin veikeän hymyn kun hän katseli kanssasisariaan kun "totuus" paljastuisi. -Oletteko siskot valmiina? Mirkku kysyi tarttuen kalsareideni kuminauhaan (tässä vaiheessa oli lähes jokaisella naisella pieniä hikipisaroita otsalla). -Vedä ne jo alas! Muut hoputtivat häntä ja niin hän alkoi kiskoa niitä alas... Noin 25 cm kullistani oli paljaana kun ensimmäinen kirosi, toinen nikotteli, kolmas läähätti kuin koira ja loput oli aivan hiljaa ja vain tuijotti! -Luoja se ei lopu koskaan! Mirkku sanoi ja jatkoi housujen laskemista ja lopulta housujen ollessa jo polvien alapuolella tuli vihdoin nuppikin esiin.

-Ei saatana tää on jotain pilaa! Huudahti Anneksi itsensä nimittänyt hoikka tummatukka. -Ota kiinni ja kokeile ellet usko silmiäsi! Sanoin hänelle ja hyvin varoen hän tarttui kaluuni, ja niinkuin muistatte ekasta tarinasta sehän reagoi heti ja nousi täyteen mittaansa.

Kuvitelkaapa lukijat näkyä, kuusi naista kontillaan lattialla ringissä, minä seison heidän keskellään kulli vaakatanassa, yksi nainen pitää siitä kiinni kuin hukkuva oljenkorresta ja kaikki naiset vain nieleskelevät tyhjää, yksi kiroilee, toinen läähättää (edelleen) kuin koira ja kaikki muut Raunia lukuun ottamatta hokevat jotain Herra Jumalasta tai jostain sen tapaisesta.

En voi sille mitään mutta minua tilanne jotenkin huvittaa samalla kun tekisi mieli niin perkeleesti päästä naimaan heitä.

No tää ilta jatkui tietenkin siten että pari heistä halusi kokeilla sopiiko "Jormani" heihin (eikä muuten sopinut), kaikki sitä toki halusi käsissään "punnita" ja usea heistä yritti jopa ottaa sitä suihinsa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kyllä he sitten porukalla runkkasivat minulle orgasmin mutta eihän se toki kunnon panoa korvaa...

Että tämmöistä, palautetta saa toki taas antaa. Tiedän että tää tarina ei ole niin "härski" kuin moni olisi toivonut mutta se jääkööt jokaisen oman mielikuvituksen työstettäväksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute