Herkku-puhelin
Vaimoni korruptiolahjana
Aisan

Vaimoni oli kärynnyt vieraissa käynnistä, erään pikkujoulujuhlan jatkoilla. Tämän asian vuoksi kävin kuumana, asian hyväksyminen otti lujille vaikka itsekin olin käynyt vieraissa useastikin, tästä meillä oli jonkinlainen kirjaamaton sopimus. Mutta kun vaimoni käytti myös oikeuttaan, meinasi vihne mennä nenään. Kostoksi tästä keksin idean joka myöhemmin tuli kiihottamaan ja kaduttamaan minua, yritykseni kannalta tärkeä kauppa takerteli pahasti, ja keksin että kaunis harhapoluille eksynyt pikku-vaimoni, saisi edistää kaupan toteutumista. Saksasta tulisi huomenna jokin iso pamppu tutkailemaan jo aivan jäissä olevan kaupan elvyttämistä, tämän varmistamiseksi ajattelin kostonhimoisena että vaimoni voisi laittaa tuheronsa hyötykäyttöön, koska sitä niin iloisesti tuntui jakelevan.

Ilmoitin vaimolle tehtävän, jonka kuultuaan olisin odottanut vastaväitteitä/suuttumusta, mutta hiljainen et ole tosissasi, ja kysymys perään koska tämä toimitus johtaja olisi tulossa, laittoi minut epäilemään oliko tässä kysymys palkkiosta vai rangaistuksesta. Hans saapui perjantaiaamuna, jonka jälkeen neuvoteltiin raamit tulevaan sopimukseen, illalla olin ajatellut esittää voiteluksi seuraa, tietysti hienovaraisesti, mutta Hans olikin tuonut mukanaan yllätyksen 195 senttiä pitkän varmaan pitkälti ylis atakiloisen mustan miehen , eikä Hanskaan ollut mikään pikkuinen, toisin kuin todella pikkuinen vaimoni 148cm, 53kg 42vee joka siron muodokkaana, kyllä sai miesten pulttuun vipinää.

Hetken taisteltuani itseni kanssa annoin hotellihuoneennumeron jossa vaimoni odotti, Hans ymmärsi yskän, pyytäen minua tulkiksi hotellihuoneeseen sanottuani että kyseinen seuralainen ymmärsi huonosti englantia, suostuin innokkaasti koska pelkäsin vaimoni luistavan sovitusta koska Hansin lisäksi mukaan tuli musta jättiläinen. Totuuden nimessä minua myös kiihotti nähdä livenä, kun pikkuvaimoni saisi kahta isoa miestä yhtä aikaa. Samalla arvelutti miten suhtautuisin kun vieraat naisivat vaimoani Ninaa ehkä minun ollessa paikalla. Kolkuttelimme Hansin ja Benin (tumma kaveri) sopimaani aikaa hivenen myöhässä vaimoni hotellihuoneen ovelle, hetken pelkäsin että vaimoni oli luistanut tehtävästä, kun ovi ei tuntunut aukeavan reippaista kolkutteluista huolimatta, vihdoin ovi kuitenkin avautui, ja katsoimme silmät suurella seksikästä vaimoani, joka oli avannut oven, yllään vain sriggit, pitsikoristeiset liivit ja läpinäkyvä yöpaita.

Hansin ja Benin ilmeestä päätellen vaimoni tulisi saamaan mulkkua pian ja paljon. Vaimoni ei tuntunut yllättyvän eikä välittävän siitä että mukaan oli tullut kaksimetrinen neekeri Hansin lisäksi, pikemminkin katsoi minua enemmän yllättyneenä, kiirehdin selittämään tulleeni tulkiksi ja turvaksi, ennen kuin vaimoni paljastaisi englannin taitonsa asiakkaillemme. Turvaa kuulemma vaimoni mielestä tarvitsi Hans ja Ben, minä kuuntelin silmät suurella rauhallisena ja tasaisena pitämäni vaimoni sanoja, ikään kuin uuden ilmeensä vahvistukseksi alkoi vaimoni sivellä housujen läpi Hansin ja Benin kaluja, kehottaen samalla minua tekemään paukut kaikille, mitä minä lähdin toteuttamaan, seuraten samalla miten vaimoni rupesi riisumaan Hansin ja Benin housuja näiden itse keventäessä ylävartalon vaatetusta.

Saadessani trinkit valmiiksi oli Hans ja Ben pelkissä alkkareissa jotka pullottivat armottomasti kuin myös omat housuni, seuratessani alkavaa orgiaa jossa tähtenä huseerasi pikku vaimoni Nina, jota nyt Hans ja Ben innolla riisuivat, paljastaen pienen mutta kiihottavan naisellisen vartalon, miesten alkkarit kiristivät todella heidän tarkastellessaan nyt alastoman vaimoni hentoa mutta kurvikasta vartaloa. Seisoin paukut käsissäni, joista kukaan ei enää ehtinyt välittämään, paitsi minä tempaisin pari paukkua yhteen menoon, nähdessäni kuinka vaimoni veti Hansin alkkarit alas alkaen imeä tosi suurta kyrpää kuin tikkunekkua, Hansin kalu oli varmaan 20 cm pitkä ja todella paksu 5cm (kuulin myöhemmin) se näytti Hansin hoikassa vartalossa suorastaan suhteettomalta, vaimoni suu ylettyi juuri ja juuri terskan ympäri jota sitten Nina imi todella halukkaasti, sivellen samalla Benin kalua kalsareiden läpi, alkaen samalla vetää niitä alas paljastaen sellaisen aisan että vaimoni unohti Hansin aisan imemisen jäykistyen katsomaan todellista jättimelaa.

Se oli valtava ehkä pari kolme senttiä pitempi kuin Hansin mutta kauhean paksu, tummilla miehillä elokuvissa on olevinaan kauhean pitkät mutta ohuet, mutta tämä aisa oli luonnottoman paksu parhaimmillaan jopa 7cm , vaimolla olisi tekemistä ottaa tämä kalu pieneen pimppiinsä, jota ei ole synnytyksillä eikä fistausilla venytetty, mutta sitäpä Nina vaimo ei jäänyt suremaan vaan rupesi nuolemaan jättikalua suuhunsa se ei sopisi millään, tempaisin kolmannen paukun katsoessani kuinka vaimo nuoli läähättäen jättikalua, Hans siirtyi vaimoni taakse alkaen tunkea isoa kaluaan vaimon kiihkosta valuvaan riemureikään huudahdus pääsi vaimolta Hansin tyrkättyä terskan sisään, se on iso laita hiljaa huokaili vaimo, onneksi suomeksi, Hans ei paljon armoa antanut vaan työnsi kovan kyrvän yhdellä työnnöllä pohjaan asti, katsoin silmät suurella miten pikku vaimo otti valtavan aisan juuriaan myöten sisäänsä mikä tuntui sivuta katsottuna täysin mahdottomalta, mutta sinne se vain upposi vaimon vain huokaistessa kerran alkaen samalla tavoistaan poiketen uikuttaa Hansin alkaessa työnnellä pitkin vedoin kulliaan ahtaassa pimpissä joka alkoi supistella ensimmäisen orgasmin ravistellessa hentoa vaimoani, joka aivan villinä kehotti Hansia naimaan kovempaa pyörittäen pyöreää pyllyään hurjaa vauhtia.

Mutta Hans oli varautunut viagralla ja ei lauennut aivan pienestä vaan alkoi naimaan kehotuksen mukaan lujaa pitkillä vedoilla Hans survoi vaimoni pientä pillua armoa antamatta kiihdyttäen koko ajan tahtia aivan hirveäksi, vaimon uikutus vaihtui suoraksi huudoksi jonka takaa kuului läiske Hansin nivusten hakatessa vaimon takamusta, join neljännen paukun tuntien kiihkoa ja mustasukkaisuutta koska vaimo selvästi nautti valtavasti vieraasta isosta kyrvästä. Tukahdutin mustan kipeyden miksei vaimo saisi nauttia saisinhan minä hyvät kaupat, lisäksi tunsin hurjaa kiihkoa nähdessäni kuinka pikku Ninani sai isoa aisaa. Menin tekemään lisää paukkuja koska olin juonut kaikkien paukut, tällä välin Hans jatkoi samaa hirveää naimista vaimon uikuttaessa ja saadessa orkkuja orkun perään, neljännen kohdalla jos niitä nyt pystyi erottamaan toisistaan Hans karjui kuin leijona ja ruiskutti ison annoksen spermaa jota valui pitkin vaimon reisiä kullin yhä pumpatessa lisää vaimon orgasmista supistelemaan vittuun.

Vihdoin Hansin ja Ninan oikoessa huonosta asennosta jäykistyneitä jäseniään, Ben lähti kärsimättömänä taluttamaan yhä spermaa valuvaa vaimoani sohvaa kohti hirveän aisan vaappuessa puolelta toiselle vaimon katsoessa sitä kiihkon ja pelonsekaisin ilmein, otetaan paukut ensin, yritin jarrutella Benin intoa. Juodessamme paukkuja kyselin vaimolta suomeksi mitä mieltä tämä on tuon jättikullisen neekerin naimisesta vai keskeyttäisinkö koko session, vaikka salaa toivoin näkeväni jättikullisen neekerin naivan pientä vaimoani eikö se sopimus ole tärkeä sanoi vaimoni silmät kiihkosta ja viinasta kiiltäen, nyt vasta huomasin vaimoni ottaneen rohkaisuryyppyjä aika reippaasti, samalla tuli Ben seisomaan vaimoni eteen valtava aisa tanassa kokoero oli niin valtava että vaimo olisi pystynyt ottamaan suihin suorana seisten, jos vain tämä valtava kulli olisi suuhun sopinut, Ben vapisi kiihkosta, valtava aisa nyki vaimon rintojen välissä, Benin samalla työntäessä tätä selälleen sohvalle, mihin vaimo kallistui samalla levittäen jalkansa äärimmilleen jotta tämä hirviö pääsisi tunkeutumaan hänen spermaa ja kosteutta tulvivaan kiimaiseen vittuunsa, joka odotti posket nainnista turvonneina limasta kiiltäen että tuo jättikyrpä levittäisi sen äärimmilleen.

Tuo jättimäinen musta mies nojautui käsiensä varaan vaimoni päälle tämän samalla ohjatessa aisan pillun huulille, Ben odotti pari sekuntia liikkumatta, kunnes painoi koko valtavalla ruhollaan kyrpää syvemmälle, vaimon kirkaisu kuului puolelle hotelli- vieraista, siirryin sen verran parempaan kulmaan että näin mitä tapahtui, valtava terska oli kadonnut vaimoni pieneen pimppiin, vaimo hengitti raskaasti läähättäen lopettaen hengityksen aina kun Ben vähänkin liikahti, Ben oli jalomielisesti liikkumatta minuutin toista kunnes kiihko voitti ja hän rupesi työntämään vaimon valituksesta huolimatta melaansa syvemmälle. Vaimo valitti kuin palosireeni, pelkäsin että hotellin henkilökunta tulee tutkimaan mitä täällä tapahtuu. Mutta Ben jatkoi painamista kunnes oli saanut ahdettua koko melansa vaimoni pilluun tyveä myöten, molemmat huohottivat Ben kiihkosta vaimoni siitä sekä kivusta mitä tuo jättikyrpä aiheutti, mutta kipu laantui pian pillun tottuessa isoon tunkeutujaan, kuinka ollakaan vaimoni pylly rupesi tekemään pyörivää liikettä vaikka pillu oli repeämispisteessä täynnä isoa mustaa kyrpää, samalla Ben lopetti odottelun ja säälin ja rupesi liikkumaan pitkin vedoin äärimmilleen venytetyssä vitussa, mutta ei vaimo enää armoa anonut vaan nosti jalat ylös, että jättikulli menisi vieläkin syvemmälle jo täynnä olevaan vittuun yllyttäen samalla Beniä painamaan syvemmälle kovempaa nopeammin, uikuttaen samalla nyt jatkuvan orgasmin kourissa tätä jatkui 10minuuttia kun Ben laukesi nykien kuin olisi sähköpiuhassa kiinni. Parin minuuttia laukeamisensa jälkeen Benin vetäessä yhä jäykkää aisaansa ulos vitusta vaimoni sai yhä jatkuvaa orkkua mitä oli saanut koko ajan tämän jättikullin naidessa häntä, minun ei tarvinnut ottaa aisaa esille olin lauennut housuihin pelkästä katselusta.(kaupatkin tuli ehkä vaimoa voi käyttää toistekin)?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute