Herkku-puhelin
Vierailulla
Lady

Kun Sina lähti kotoaan, hän päätti että koska on helle, hän ei laita alusvaatteita. Hänellä oli sininen kesämekko, joka oli mukava ja jonka kanssa kehtasi näyttäytyä. Hän oli menossa entisen koulukaverinsa luo, koska olivat sattumalta tavanneet toisensa kaupungilla ja Rane oli kutsunut Sinan luokseen käymään.

Reippaasti Sina käveli bussille, jolla pääsi sitten määränpäähänsä, ja soitti Ranen ovikelloa. Hän avasi oven ja he juttelivat kaikenlaisista asioista. Salaa Sina katseli Ranea, joka oli sitten kouluvuosien muuttunut komeaksi ja miehekkääksi. Oikein mukavaksi... Tai olihan hän sellainen aina ollut. Hänen ajatuksensa keskeytti puhelimen sointi, Rane meni vastaamaan. Hän puhui vähän aikaa ja tuli sitten ilmoittamaan.

-”Anteeksi, tuli työasioita toimistolta, jolla työskentelen. Tee olosi kotoisaksi, tulen pian.”

Hetken aikaa Sina katseli ympärilleen, huone oli siisti ja viihtyisä. Hänellä oli kuuma ja hän päätti kokeilla. Tulisikohan siitä mitään. Hän päätti avata edestä kiinnitettävän mekkonsa napit, nyt kun Rane ei nähnyt siihen huoneeseen jossa Sina istui. Ja hän avasikin, levitti vielä reisiänsäkin hieman ja häntä huvitti tämä tilanne. Hän upposi omiin ajatuksiinsa eikä siten huomannut, kuinka Rane lopetti puhelun ja tuli huonetta kohti.

-”Saatiinhan ne asiat selvitettyä...” sanoi Rane ja tuli ovelle ihmeissään.

Nolona Sina siirsi jalkansa yhteen ja suojasi paljaita rintojaan sekä häpykarvoitustaan mekollaan.

-”Oli niin kuuma! ”

Sitten hänen katseensa siirtyi Ranen pullottavaan housunetumukseen, ja hän huomasi tämän katseen joka tarkkaili hänen paljasta ihoaan.

-”Haittaisiko sua jos me... Niin kuin... Kyllähän sä tiedät?”

Ranen kysymys tuntui ihanalta, ja sillä hetkellä Sina päätti suostua. Hän nousi tuolista jättäen siihen mekkonsa ja tunsi kuinka kostui yhä enemmän. Rane veti paitansa pois, sitten housut, ja sanoi että oli itsekin jättänyt alusvaatteet pois. Hän katseli kuinka Sina hyväili itseään ja kuinka tämä hetki hetkeltä kiihottui yhä enemmän. Hänen peniksensä oli pystyssä, valmiina toimintaan, ja niinpä Rane meni Sinan luo ja nosti tämän syliinsä. Alastomina ja odottavina he kävelivät makuuhuoneeseen ja siellä Sina meni sängylle makaamaan. Hän hyväili reisiensä sisäpintoja ja Rane katseli hänen häpykarvojaan, jotka olivat kauniit ja ihanat. Hän meni Sinan luo, suuteli tätä rintojen väliin ja siirsi sitten kielensä hyväilemään nännejä.

-”Aaaaaaaaaaaah...Ooooooooooohhh...”

Sina laukesi pian ja silloin Rane lopetti rintojen hyväilyn alkaen suudella Sinaa kiihkeästi. He hyväilivät toisiaan kielillään ja Sina värisi kiihottuneena. Ranen kova kyrpä painoi häntä ja siirtyi pillua kohden. Rane työnsi sen äkisti pohjaan asti ja huutaen he saivat orgasmin toisensa jälkeen. Sitten Sina äkkiä pujahti karkuun sängystä, hän oli märkä spermasta. Rinnat heiluen hän hyppelehti karkuun kuin kiimainen narttu, antaen sitten Ranen saavuttaa itsensä.

-”Kuules nyt, sinuthan on lukittava kiinni!”

Rane veti Sinan mukaansa ja haki kassistaan jotakin. Sina oli alkanut viihtyä Ranen lähellä ja hän laittoin kätensä tämän ympärille. Sitten jokin naksahti, ja Sina ei päässytkään irti. Leikkikäsiraudat! Sina ei voinut päästä irti, hän oli nyt Ranessa kiinni. Tämä hyväili häntä, hänen paljasta ja esillä olevaa selkäänsä... Sina liu'utti käsiään alemmas ja otti suuhunsa Ranen peniksen. Hän hyväili sitä ja sai Ranen laukeamaan hänen kasvoilleen. He hyväilivät toisiaan kunnes väsyivät. Rane irrotti Sinan käsiraudoista ja tämä meni suihkuun. Tullessaan pois hän puki päälle mekkonsa ja kun Ranekin oli peseytynyt he moikkasivat ja sopivat jatkavansa tätä joskus toistekin, ennen kuin oli aika lähteä bussille.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute