Herkku-puhelin
Vierasta
Namu

Olen uskollinen mies, tai ainakin luulin olevani. Avopuolisoni lähti tässä taannoin matkalle viroon kaverinsa kanssa. Välittömästi lähti mielikuvitukseni liikkeelle ja mietin, että nyt ois kiva saada vierasta. Mietin, että ois kaksi vaihtoehtoa, hankkia sitä puhelimella tai lähteä baariin "metsälle". Päätin aluksi turvautua puhelimeen ja aloin soitella erääseen treffipalveluun. Puhuin lukuisten tyttöjen kanssa ja pikkuhiljaa minulle kävi selväksi, että olin sille iltaa auttamattomasti myöhässä. Eipä siis auttanut muu, kuin heittää kamat niskaan ja lähtee baariin.

Kävelin yhteen mukavaan baariin ja kello oli jo yli puolen yön. Kuin tilauksesta, baarin nurkassa seisoi kivan näköinen tyttö yksin. Päätin mennä heittään hänelle juttua. Hän oli nimeltään Erja ja vaikutti ihan kivalta mutta oli jokseenkin tyly. Juttelimme aikamme ja hän sanoi että juon tään ja lähden kotiin, sillä pitää mennä aamulla töihin. Sanoin hänelle, että kyllä kai tässä joutaa itsekin kotiin. Lähdimme baarista yhtä matkaa ja sanoin että voin saattaa hänet kotiin koska hän asuu minun kotimatkani varrella. Se kävi Erjalle. Saavuimme hänen talonsa ulko-ovelle ja olin jo lähdössä kotiin, kun hän ehdotti että voit sä tulla käväseen mut heitän sitten sut ulos ku haluun nukkumaan.

Menimme sisälle hänen asuntoonsa ja istuimme sohvalle juttelemaan. Erja alkoi kuitenkin pikkuhiljaa vaikuttaa sellaiselta, ettei häntä nukutakaan. Aikamme juteltuamme aloimme suudella. Erja oli todella hyvä suutelija, hänellä oli ihanan pehmeät ja paksut huulet. Suutelu muuttui koko ajan kiihkeämmäksi ja aloin riisua häntä. Eipä aikaakaan kun Erja oli alusvaatteisillaan. Hänellä oli yllään mustat kauniit alusvaatteet. Pian Erja tuli hajareisin päälleni ja alkoi riisua minua. Hän veti paitani pois ja liukui pikkuhiljaa päältäni lattialle polvilleen suukotellen samalla rintakehääni.

Arvasin mitä Erjalla oli mielessä ja hän riisui minulta housut jalasta. Kun Erja riisui alushousuni ja kaluni ponnahti esiin, hän oikein voihkaisi ja sanoi, että aah miten iso sulla onkaan. Hän otti heti kaluni suuhunsa ja alkoi ahnaasti imeä ja runkata kaluani. Se tuntui taivaalliselta. Pienen suihinottotuokion jälkeen pyysin häntä sohvalle ja istumaan ja aloin hyväillä häntä suullani. Tein hänet ihan hulluksi, sillä en koskenut aluksi ollenkaan hänen klitorikseensa, vaan näykin ja nuolin sen ympäriltä pitkään ja hartaasti. Sitten työnsin pari sormea hänen märkään pilluunsa ja Erja voihkaisi tyytyväisenä.

Aloin tottuneesti pyöritellä sormillani hänen g-pistettään. Osuinkin heti oikeaan paikkaan, sillä hän alkoi voihkia ja hänen lantionsa vatkasi sormenliikkeiden tahdissa. Hän oli todella kuumana. Hän sanoi että haluaisi jo mut sisäänsä mutta pyysi silti jatkamaan sormeilua, koska tuntui kuulemma niin ihanalta. Tein työtä käskettyä ja jatkoin sormilla hyväilyä. Kiihdytin vähän otteitani ja hän tuntui vain nauttivan yhä enemmän. Erja sanoi että tuntuu ihan taivaalliselta.. ja siltä et tulee pissa kohta. Mua hieman hymyilytti ja jatkoin sormilla naintia yhtä kovaan tahtiin lisäten vielä toisen käteni häpykummulle. Pyörittelin toisella kädellä häpykummulla ja kaksi sormeani runkkasi hänen pilluaan.

Erja pyysi lopettamaan, kun sanoi, et multa tulee kohta pissa. En kuitenkaan lopettanut, vaan jatkoin entiseen malliin, kunnes Erja alkoi vapista sohvalla. Tiesin että nyt on kohtalaisen kova orgasmi tulossa tytölle. Yhtäkkiä hänen pillustaan alkoi suihkuta kirkasta nestettä hirveesti ja tajusin että olin saanut aikaan harvinaislaatuisen naisen ejakulaation. Wauu!! Erja huusi. Hän oli ihan puhki ja todella saaneen näköinen. Sohva ja mattokin sotkeentuivat hänestä suihkunneeseen nesteeseen. Pienen tauon jälkeen hän otti kaluni taas pehmeiden huuliensa väliin ja runkkaili puolestaan mulle unohtumattoman laukeamisen. Aamupuolella kun lähdin kotiin, vaihdoimme puhelinnumeroita ja tapasimme viel uudestaankin muutaman kerran. Nyt kuitenkin olen taan uskollinen mies... mutta kuinkahan kauan??

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute