Herkku-puhelin
FamilyMeeting osa 1
IcePrincexxx

Katsaisin autoni kelloa hermostuneena, kello oli jo viittä vaille kahdeksan ja minun piti olla paikalla seitsemältä. Olimme päättäneet perheemme kanssa tavata pitkästä aikaa yhdessä. Asuin tätä nykyä mieheni ja lasteni kanssa Ruotsissa ja tulin sieltä asti tapaamaan perhettäni. Merellä oli ollut huono sää, joten olin myöhässä. En ollut nähnyt perhettäni nyt neljään vuoteen. Olin jo 28-vuotias, mutta silti hyvässä vedossa.

Olin laittanut parasta päälle. Ruskea jakku-puku ja punaiset korkokengät. Tummat hiukseni olin laittanut kauniille sikkuralle päälaelleni. Avonaisen jakun kaula-aukosta näkyivät sopivasti c-kupin rintani. Kynnet olin käynyt laittamassa manikyyrillä.

Parkkeerasin auton talon pihaan jossa isä ja äiti vielä asuivat, nappasin käsilaukkuni ja kiiruhdin ovelle. Äitini avasi oven. "Voi Sofie! Saavuit viimein, merellä taisi kestää? Käy peremmälle", Äiti ilakoi ja päästi minut ohitseen sisään.

Olohuoneessa soi musiikki. Isä istui nojatuolissa, molemmat veljeni ja siskoni istuivat sohvalla. Istuin toiseen nojatuoliin halaus-kierroksen jälkeen. "On niin mukava nähdä pitkästä aikaa!" Isä ilakoi ja tarjoili kaikille pienet snapsit.

Sisarukseni olivat muuttuneet, vain vanhemmat olivat pysyneet yhtä kalkkiksina.

38-vuotias veljeni oli treenannut itsensä hyvään kuntoon. Lihakset komeilivat tiukan paidan alta, silmäni jopa ajautuivat jalkoväliin. Tiukat farkut saivat hyvin peniksen muodot esille.

Nuorempi veljeni, 20-vuotias oli myös muuttunut hiukan. Hän oli leikannut siilin joka oli mustaksi värjätty, päällä oli musta ACDC-t-paita sekä mustat farkut kettingeillä.

31-vuotias siskoni oli pukenut päälleen nahkaisen tiukan minihameen. Hän oli hieman lihava, mutta se merkitsi myös sitä, että rinnat olivat isot, varmasti DD-kupit, punainen korsetti toi hyvin pyöreät muodot esiin, nuolaisin huuliani.

Olimme juoneet jo muutamia snapseja ja viina alkoi tuntua hiukan päässä, uskalsin puhua jo enemmän ja tanssin parin tanssiaskeleenkin. Vanhempi veljeni, Aaro, pyysi minut tanssimaan hidasta kappaletta. Suostuin totta kai. Hän painautui aivan kiinni minuun. Vanhukset olivat painuneet jo aikoja sitten nukkumaan.

Veljeni hengitti nopeasti kaulaani. Tunsin hänen käden pakarallani. Vavahdin. Hän hyväili pehmeästi, puristi muutaman kerran. En ymmärtänyt mitä tämä meinasi. Kun avasin silmäni näin Aaron olan yli jotain aivan käsittämätöntä. Kuinka toinen veljeni Hannes ja siskoni Emilia suutelivat! En ollut varma näinkö oikein, mutta he suutelivat! Hannes hieroi Emilian erittäin isoja rintoja samalla.

Aaro nosti katseensa minua ja suuteli epävarmasti. Vastasin suudelmaan, en tiedä miksi, mutta veljeni oli niin hurmaava kaikkine lihaksineen.

"Eikö meidän olisi parasta siirtyä vierasmajaan?" Aaro ehdotti. Sisarukseni erkanivat ja olivat samaa mieltä. Ottivat vielä yhden isän viinapullon mukaan.

Saavuimme majalle. Hannes sytytti valot ja hyppäsi yhdelle sängyistä. Emilia tuli viereen.

Tunsin kuinka Aaro halasi minua takaapäin vahvoilla ja suurilla käsillään. Huokaisin. Hän ohjasi minut viereiselle sängylle makaamaan ja työnsi kätensä hameeni alle. Suljin silmäni, en tiennyt mitä tehdä. Annoin Aarolle vapaat kädet. Hän hyväili pilluani stringieni päältä ja suuteli samalla. Sivusilmällä vilkaisin viereiseen petiin. Emilialla ei ollut enää paitaa eikä rintaliivejä. Sairaan isot rinnat olivat Hanneksen käsissä, huokaisin. Kiihotuin siskoni rinnoista. Avasin jakkuni napit ja heitin takin pois sekä alla olevan paidan mukana. Aaro suuteli minua vain kiihottavammin, samalla hän hieroi rintojani.

Hetken päästä olimme veljeni kanssa alasti. Vedin jalkani koukkuun ja Aaro meni alapäähän, tuntien hellän kielen kärjen kosketuksen klitallani. Huokaisin silmät kiinni. Minun oli pakko ottaa kiinni häntä hiuksista ja painaa päätä pilluani vasten. Sitten hän työnsi sormen sisääni, nuoli ja imeskeli. Pian tunsin huulet toisella rinnallani, avasin silmäni, se oli Hannes. Hän puristi rintaani ja nuolaisi kunnolla jolloin näin hänen kielikorunsa. Hannes jatkoi samaan malliin rintojeni ympärillä ja minä kiemurtelin kiihottuneena.

Sain ensimmäisen orgasmini veljieni kanssa ja kiljuin. Hannes meni ottamaan lisää viinaa ja Aaro tuli päälleni ja suuteli minua, "Oot mahtava." Hymyilin, minulla oli hieman outo olo. Emilia makaili toisella sängyllä raukeana, kunnes nousi ja siirtyi vierellemme istumaan. Hän siirsi käden rinnalleni. Sydämeni syke nopeutui. "Saanko?" Siskoni kysyi. Nielaisin. Katselin hänen DD-kupin rintojaan ja nyökkäsin kahdesti. Aaro teki tilaa ja Emilia hieroi rintojani. Hannes oli käynyt vessassa ja kun hän tuli takaisin hän asettui jalkaväliini. Nosti jalkani olkapäilleen ja alkoi työntymään sisääni.

Voihkin, koska pikkuveljelläni oli melko iso kyrpä.

Samalla kun Emilia nuoli ja kahmi rintojani Aaro asettui Emilian taakse ja työnsi kyrpänsä sisään takaapäin. Emilia voihki mumisten rintani suussansa.

Hannes työnteli jo riehakkaasti. Sänky heilui ja nitisi neljän sisaruksen rakastellessa. Pidin silmiäni kiinni, minulla ei ollut enää ajantajua. Tunsin vain kuinka kookas ja pitkä kulli vispasi sisälläni. Havahduin kun Hannes alkoi pyörittää klittaani sormillansa ja minulta pääsi pitkä inahdus. Olin juuri saamassa orgasmia kun Hannes vetäytyi sisältäni ja Emilia tuli jalkoväliini. Hän asetti alapäänsä vasten omaani ja alkoi tehdä nainti liikettä. Olin niin hurmiossa, että tarrasin voimakkaasti hänen rinnoistaan kiinni ja leivoin DD-kuppeja. Aaro tuli ja suuteli minua pehmeästi ja tunsin ehkä pientä kipinää välillämme. Näin hänen takaansa kuinka Hannes asettui vuorostaan Aaron taakse. Hän siveli vaseliinia Aaron pepun reiälle ja kyrpäänsä. Sitten hän työntyi nopeasti sisään, puristaen Aaron pakaroita.

Tämä kaikki oli minulle liikaa, ja kun tunsin huippuni koittavan, vedin Emilian rinnoista syliini ja suutelin pitkään…

jatkuu … jos te vain haluatte, joten laittakaas palautetta! :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute