Herkku-puhelin
Bensiiniaseman taikaa 2
Jarno

Jatkoa...

Marjo makasi hiljaa sohvalla, kasvot tiukasti alaspäin. Ajattelin antaa hänelle hetken rauhaa hengähtää, enhän yhtään tuntenut naista enkä tiennyt mitä hän olisi halunnut. Ajattelin että eiköhän tämä tästä vielä jatku, mutta annetaan nyt hengähdystauko ;) Marjon orgasmi kieltämättä kuulosti ja tuntui niin voimakkaalta, tauko varmaan olisi ihan hyväksi. Tietenkin helpompi olisi ollut toimia jos olisin tuntenut Marjon paremmin tai tuntenut edes jonkin verran. En ainakaan halunnut pilata hyvin alkanutta iltaa käymällä liian pakottavasti päälle. Onneksi tulin itsekin jollain lailla tyytyväiseksi kun pystyin Marjolle tuottamaan noinkin hyvän orgasmin, pelkästään sormin, ei minulla siis ollut kiirettä päästä kullillani tuon himottavan naisen sisään. Pakko kuitenkin myöntää etten kovin hyvin pystynyt ajatusta tuosta raukeana makaavasta naisesta ja omasta tyydytyksestäni sivuuttamaan, mutta katsoin sen kuitenkin jatkon kannalta parhaaksi. Nousin sohvalta pois samalla antaen pienen pusun Marjon herkkään niskaan, Marjo ynähti hieman, tyytyväisen tuntuisesti.

Nousin ja lähdin käymään kylpyhuoneessa, tykkäsin kyllä Marjon pillun mausta, mutta voisi olla kuitenkin syytä vähän siistiytyä kun nyt sellainen väli oli. En kovin kauaa viitsinyt olla pois kun en yhtään tiennyt mitä Marjo ajatteli tilanteesta eikä hän ollut sanonut äskeisen tapahtuman jälkeen mitään, tosin enhän ollut minäkään. Yritin vielä helpottaa oloani alushousuissani, onneksi kalu ei sentään ihan täydessä seisokissa ollut enää, mutta odottavassa tilassa kuitenkin. Terska oli aikaisemmasta hieman herkkä hierouduttuaan aikansa alushousujen tiukassa puristuksessa. Kalun asettelu alushousuissa auttoi ihan mukavasti tilanteessa, eiköhän se kohta kuitenkin pääsisi kokonaan vapauteen, toivottavasti ainakin. Pelko siitä että Marjo saisi väärän kuvan tilanteesta ja lähtisi kokonaan pois kämpästäni sai minut palaamaan mahdollisimman pikaisesti olohuoneeseen.

Marjo oli laittanut pikkuhousut jalkaan ja paidan takaisin päälle, tosin rintsikat lojuivat lattialla enkä minä ollut niitä ottanut edes pois. Marjo siis joko halusi olla kotoisasti tai odotti että varmasti jatkamme pian, hyvä niin.

Kävelin olohuonetta kohti Marjon seuratessa liikkeitäni ja huomasin hänen kyllä kiinnittävän huomiota ainoan vaatekappaleeni kohtaan, mutta yritin olla kuitenkin mahdollisimman rennosti. Kävelin sohvan ohi hymyillen Marjolle ja istuin vähän matkan päähän tuolille Marjoa vastapäätä. Marjon hymystä päätellen hän oli ihan tyytyväinen tilanteeseen, eihän sitä aina tiedä mitä hän tästä ajattelee, vaikka olisi kuinka tykännytkin. En edes tiennyt vaikka Marjo eläisi suhteessa ja nyt jälkeenpäin olisi tullut katumapäälle.

Yritin miettiä jotain sopivaa sanottavaa aloitukseksi, mutta mitään ei oikein meinannut tulla mieleen, jos ei lasketa ajatuksia tuosta himoittavasta naisesta joka tapitti näteillä silmillä kysyvästi minua. Marjokaan ei tuntunut olevan puheliaimmasta päästä ihmisiä, tässä tapauksessa toisaalta ihan hyvä, turha hölötys olisi varmasti pilannut tunnelmaa. Ei voinut itsekään olla hymyilemättä kun katsoi Marjon hymyileviä kasvoja, niin pyyteettömän näköinen, kaunis nainen. Hetken katseltuamme toisiamme, aloitimme tietenkin puhumisen yhtä aikaa. Annoin Marjon sanoa ensin, koska sillä, mitä olin sanomassa, ei olisi mitään merkitystä, vaikka jäisi sanomattakin. Marjo aloitti melko hienovaraisesti, mutta meni kuitenkin melko pian aiheeseen mihin halusi vastauksen. Hän halusi tietää ettenkö halunnut häntä tarpeeksi vai miksi olin lopettanut. Kerroin niin kuin itse asian näin, minkä edellä jo kerroin. Marjo oli jotenkin hämmentynyt tai sitten epäili. Kysyin sitten mihin hän oli tottunut, ymmärsin sitten kyllä paremmin miksi hän epäili. Marjolla oli ollut pidempi suhde missä seksiä harrastettiin vain sängyssä ja seksin ainoa päämäärä oli saada itsensä tyytyväiseksi. Marjo myönsi kun kysyin, että sen takiako hän tykkäsi niin paljon kun ei ollut tottunut muuta kuin seksiin jossa heti mennään asiaan.

Siinä jutellessamme niitä näitä, lähinnä tietenkin seksistä kun aiheeseen oltiin päästy, kiinnitin huomiota Marjon rintojen kohtaan. Vaikka Marjon pusero ei ollut kovin kireä eikä ohut, sen läpi näkyi kuitenkin erittäin kiihottavasti nänninpäät pienien rintojen jatkona. Marjokin huomasi huomioni kiinnittyvän johonkin muualle kuin keskusteluaiheeseen ja kysyi leikkisän ivalliseen sävyyn "löysitkö jotain kiinnostavaa", vastasin tietenkin rehellisesti, pienen naurun saattelemana "kyllä, erittäin, vaikuttiko nämä jutut suhun?". Marjo myönsi jutuilla olevan jonkin verran vaikutusta, mutta kuulemma puolialaston mies lähituntumassa vaikutti vielä enemmän.

Marjo kysyi hieman yllättäen kuinka halusin tässä jutussa edetä, eihän siihen voi vastata kovin varmasti näin pienellä tuntemisella ja sanoin sen olevan kiinni tietenkin hänestä itsestäänkin. Marjo ei varmaan halunnut luoda paineita tulevasta, mutta kaiketi vahingossa sen teki. Hänestä jatkossa voisimme harrastaa silloin tällöin mukavia hetkiä, mutta hän ei ollut vielä kuulemma tutustunut kunnolla minuun. Pienestä virneestäkin jo huomasi ettei nyt puhuttu persoonaan tutustumisesta :) Tunsin alushousujen sisällä taas paineen kasvavan, kohta saisin tuota herkullista naista, mutta miten. En vielä yhtään tiennyt mitä odottaa, koska ensimmäisessä tapahtumassa Marjo ei ollut kuin ottavana osapuolena. No kohta selviäisi millaiseen käsittelyyn pääsisin tai jopa joutuisin ;) Marjokin huomasi alushousujeni kohoavan, olihan hänellä suora näköyhteys, eikä hän ollut sitä katselumahdollisuutta jättänyt käyttämättä, vaikka pystyikin lähes luonnollisesti samalla juttelemaan.

Nousin ylös tuolilta tietämättä kuitenkaan mitä meinaisin tehdä, en halunnut hyökätä suoraan tuon herkun kimppuun vaan ajattelin antaa hänelle mahdollisuuden vaikuttaa toteutukseen. Samalla kun olin päässyt tuolista ylös, sanoi Marjo viettelevällä äänellä: "voisitko tulla tänne". "Haluaisin nähdä sut kokonaan" Marjo sanoi kun olin matkalla häntä kohden, vastasin että sen asian eteen hänen täytyy tehdä jotain ja kävelin ihan Marjon eteen jääden odottamaan. Odotin että Marjo olisi ottanut alushousuni pois heti ja ollessaan istuallaan olisi ottanut jo lähes täydessä seisokissa olevan kalun suuhunsa, hellällä tavalla rajusti ja olisin saanut vaikka heti purkautua hänen ahnaaseen suuhun. Oli tietenkin tyhmää ajatella niin, olinhan itse kiusannut tuota naista juuri vähän aikaa sitten, jopa liiankin pitkään. Pelkäsin joutuvani kokemaan kiusaamista oikein pitkän kaavan kautta, olihan vastapuolen suuremmat himot jo vähän aikaa sitten tyydytetty.

Olin hetken paikallani seisten ja sitten koitin tehdä aloitteen, otin alushousujen reunoista kiinni, ajattelin auttaa asian kulkua ottamalla ne pois. Marjo, ei mitenkään yllättäen, otti käsistäni kiinni ja keimailevasti vaan totesi "ei, ei, ethän sä nyt kai itse ala riisuun kun kerran äsken niin sanoit". Ehkä minun sanomiseni ei ollut ainoa syy siihen miksi en saanut ottaa housujani pois. Käskyn mennessä perille Marjo irrotti otteensa käsistäni, en tiennyt miten olisin tilanteessa ollut, en voinut mitenkään olla rennosti kun olin seisaallani tuon keimailevasti hymyilevän herkullisen naisen edessä. Marjo varmaan huomasi, että ajattelin mitenköhän tilanne etenisi, sanoen "älä suotta pelkää, en mä pahaa tee", tietenkin hieman nauraen päälle. En todellakaan pelännyt hänen pahaa tekevän, päinvastoin, ajattelin jos hän tekee liiankin hyvää. Marjo korjasi asentoaan sohvalla ja samalla kumartui eteenpäin, huulet sentin päässä pullottavasta etumuksestani, hän hymähti tyytyväisesti ja puhalsi lämpöistä ilmaa alushousujeni läpi aivan kuin ensiavuksi. Marjo vetäytyi vähän kauemmaksi katsoen minun kärsivää ja odottavaa ilmettä, hän todella näytti nauttivan tilanteesta. En siis aiemmin kiusannutkaan väärää naista, koska en varmasti ollut ensimmäinen mies joka "kärsi" hänen käsittelyssä.

Huomasin kyllä paidan läpi ettei Marjokaan kiihottumatta pystynyt olemaan, Marjon nännit kuin kutsuivat kosketustani, mutta sitä en varmasti olisi saanut tehdä. Luulen kuitenkin että olin huomattavasti herkemmässä tilassa kuin tuo himottava kiusaajani. Marjo kohotti kätensä rinnalleni, koskien erittäin kevyesti ja lähti kuljettamaan kättään kiusallisen hitaasti alaspäin. Navan kohdalle päästyään hän vähän kuin itsekseen sanoi "hmm, mitähän tuolta mahtaisi löytyä", käsi jatkoi matkaa alushousujen päälle ja pysähtyi levottomana sykkivän kalun päälle. Kosketus tuohon lähes räjähdystilassa olevaan elimeen oli todella kevyt, mutta se tuntui niin järisyttävän hyvältä, että polveni notkahtivat. Marjo hymyili ivallisesti, otti kätensä pois ja nousi seisomaan eteeni. Hän ei koskenut minuun mitenkään, katsoi vain pitkään ja totesi "musta tuntuu että sä haluisit saada jotain". Marjo kääntyi taakseni ja kuulin hänen ottavan paitansa pois, teki mieli kääntyä katsomaan, mutta maltoin kuitenkin mieleni. Marjo tuli taakseni, tarttuen hartioista kiinni ja antaen oikein märän pusun niskaani. Hän lähti laskemaan toista kättä selkää pitkin alas, koskettaen kuitenkin vain yhdellä kynnellä selkääni. Kosketus tuntui erittäin aistikkaalta vaikka vain kova ja kylmä kynsi tuntui ihollani. Päästessään alas asti pakaroille Marjo pudotti toisenkin käden alas ja tarttui kiinni pakaroiden sivulta, samalla herkästi hieroen alushousujen päältä ja välillä pudottautuen alemmas reisiä pitkin.

Samalla kun Marjo laittoi molemmat kätensä housujeni sisään takapuolelle, hän nojautui selkääni vasten, tunsin lämpimän, pehmeän ihon koskevan itseeni ja pienten tissien painautuessa selkääni vasten. Marjon kädet olivat housujeni sisässä pakaroillani kun hän samalla suuteli niskaani ja kiersi käsillä etupuolelle, aivan kosketusta odottavan kalun viereen. Käsien lähtiessä taas jatkamaan matkaa Marjo hipaisi, ihan tarkoituksella, vain hieman kalun vartta, saaden minussa aikaan voimakkaan värähdyksen. Kädet vaelsivat alaspäin kriittisien kohtien ohi, molemmin puolin haaraväliin, ottaen voimakkaasti kiinni aivan yläosasta sisäreisiä.

Olin hieman epävarma siitä kestäisinkö tämän leikin niin kuin piti, niin paljon nyt halusin tuota naista. Mietin jo että käännyn ja kaadan Marjon sohvalle selälleen, revin hänen pikkuhousut ja panen rajusti niin kauan kun kestän. Siinä olisi tämän leikin loppu, mutta jos vielä hetken yrittäisin malttaa mieleni. Marjo otti kätensä pois, ja mietin sitäkin, odottaisiko Marjo sitä ,etten enää kestäisi, vaan ottaisin ohjat omiin käsiin, mutta päätin kuitenkin odottaa, ainakin vielä hetken.

Marjo kääntyi eteeni ja näin tuon kauniin naisen ensimmäisen kerran ylävartalo kokonaan paljaana, kaunis näky, todellakin pienet, mutta kiinteät rinnat joissa terhakkaat nänninpäät. Täydellinen nainen, kunhan vaan lopettaisi kiusaamisen ;) Marjo tuli minuun aivan kiinni, painaen häpykumpunsa kiinni pullottavaan etumukseeni. Huomasin etten todellakaan ole ainoa joka on kiihottunut tilanteesta, Marjon alapää oli kuin tulessa ja sen tunteminen jäykistynyttä kalua vasten ei ainakaan pienentänyt omaa kiihottumista. Marjossa alkoi sentään näkyä merkkejä kiusaamisen lopettamisesta, hän otti minusta kunnon otteen kaulasta ja ensimmäisen kerran koko iltana suutelimme kunnolla, pitkä kielari jonka aikana Marjo painoi vartaloaan minua kohti todella voimakkaasti. Marjo veti päänsä vähän kauemmaksi ja katsoi minua syvälle silmiin ja kuulin ne sanat mitä halusinkin "kyllä säkin voit muhun jo koskea". Otin toisella kädellä Marjon pään takaa kiinni ja toisen käden vein hänen herkkupepulleen. Painoin Marjon takaisin suuteluun ja ohjasin oman jalkani tiukasti Marjon haaroihin, pitäen pepusta hänet tiukasti otteessa.

Marjon pillu painoi ihanasti reittäni vasten ja kyllä se oli niin kuuma, hieroin reittä vasten tuota, jo valmiina odottavaa herkkupillua. Marjo otti itsensä pois otteestani, suudellen vuoronperään kaulaani ja rintaa. Samalla pääsin itse kokeilemaan noita kiinteitä ja kiihottavia Marjon tissejä, huomasin Marjon pitävän rintojen hyväilystä. Syvä huokaus kuului kun otin nännin etusormen ja peukalon väliin, puristamatta kuitenkaan kovin kovaa. Marjo pudottautui yhtäkkiä polvilleen, antaen pusun alushousujeni läpi ja ivallisesti sanoen "täytyisiköhän sen saada happea välillä ettei se vaan tukehdu". Samalla Marjo lopetti lopullisesti kiusaamisen ja nopeasti repäisi housuni alas, se todellakin helpotti oloa. Marjo otti pakaroistani kynsillä kiinni ja otti kerralla kalun suuhun niin pitkälle kuin vain pystyi, mutta perääntyi heti sen jälkeen. Se tuntui todella hyvältä, polvet meinasivat pettää ja mietin olisiko minun mentävä johonkin istumaan jos tuo himottava nainen meinaa ottaa pidempääkin suuhun. Ilmeisesti Marjo aikoi jatkaa, kun hän katsoi ylöspäin, sanoen "taidat tykätä, haluatko että jatkan?". Tyhmä kysymys, tuntui niin taivaalliselta vaikka Marjo ei vielä oikeastaan suihin ottanutkaan, kävi vaan kokeilemassa. "Tykkään ihan älyttömästi, mutta ongelma voi olla siinä että tykkään liikaakin", Marjo siis tiesi mitä tarkoitin, koska vastasi "kyllä sä sit voit tulla mun suuhun jos vaan haluut". Tiesin etten kovin kauaa olisi tuota kestänyt, niin hyvältä tuntui tuntea lämpimät huulet kalun varren ympärillä, kun muutenkin olin jo valmiiksi räjähtämäisilläni. Vaikka olisimme alkaneet oikein panemaan, tuskin olisin siinäkään leikissä kauaa kestänyt kun muistelin miltä Marjon pillu tuntui jo pelkästään sormien ympärillä.

Marjo suuteli kiveksiäni ja otti välillä toisen kiveksen kokonaan suuhun, samalla pitäen kalun varresta kiinni, mutta ei kuitenkaan runkannut vaan piti pelkästään kiinni. Marjo hymähteli tyytyväisenä, ajattelin sen johtuvan tyytyväisyydestä siihen kun olin karvat ajanut tarkasti pois kiveksistä. Jotkut naisethan tykkäävät suuseksistä, mutta eivät tietenkään tykkää olla suu täynnä karvoja. En tiedä johtuiko se siitä, eikä siinä vaiheessa pää muutenkaan ollut kovin skarppina ajattelemaan yhtään mitään muuta kuin tuota naista leikkimässä äärimmilleen jäykistyneellä kalullani. Marjo suuteli terskan päätä, samalla alkaen pikku hiljaa runkata toisella kädellä kun toinen käsi tiukensi otetta pakarastani. Marjon kynnet tuntuivat pakarassa juuri sopivasti, ei liikaa niin että olisi oikein sattunut, mutta sopivan intohimoisesti. Marjo suuteli reisiä samalla runkaten, sitten siirtäen kätensä kiveksille ja sanoi "pane mua suuhun, nyt", ei minua todellakaan tarvinnut kovin paljon siihen suostutella. Marjo asetteli kiusallisen hitaasti huulensa kalun ympärille, suudellen ja kielellä kiusaten terskan päätä. Otin Marjon pään takaa kiinni ja aloin kunnolla nussimaan suuhun, Marjokin tuntui siitä nauttivan, hänen molemmat kädet olivat nyt pakaroillani ja kieltämättä aina välillä kynsien paine ihossa tuntui jo jopa liialliselta. Marjon huulet tuntuivat todella hyvältä ja hän painoi huulia juuri sopivasti antaen täydellisen tunteen.

Tiesin jo alussa etten kestäisi kovin kauaa, olimmehan jo leikkineet niin kauan vaikka ihan kontaktiin asti emme olleet päässeetkään. Sanoin Marjolle tulevani kohta, hän toi toisen kätensä kiveksilleni, hieroen niitä samassa tahdissa kun panin häntä suuhun. Tuntui jumalaisen hyvältä, tunsin hyvissä ajoin jo lastin lähtevän liikkeelle ja huomasin että nyt sitä todellakin tulee. Paine sisälläni oli valtava, tunsin jaloissani ettei ollut hyvä ajatus olla seisaaltaan kun orgasmi tulisi olemaan todella raju, mutta nyt se oli myöhäistä. Samalla kun aloin räjähdysmäisesti purkautumaan Marjo otti vielä tiukemman otteen kiveksistä ja se tuntui todella hyvältä. Ensimmäisen sykäyksen Marjo otti huulilla puristaen kalun varresta suoraan suuhunsa, tunsin jalkojen pettävän ja Marjokin päästi minut suustaan pois, tarttuen kädellä kiinni sykkivästä elimestä. Toinen sykäys tuli Marjon pitäessä kalustani tiukasti kiinni, lähes samalla jouduin putoamaan polvilleni. Käännyin lattialle selälleen ja otin itse kalusta kiinni ja pumppasin loputkin spermat ulos, nautinto oli aivan käsittämätön.

Marjo tuli viereeni lattialle makaamaan, hieman ensin kädellään pyyhkien isompia sotkuja pois naamaltaan. Taas tuo virne kasvoilla Marjo totesi "ootpa sä heikko kun et tolpillas pysy" tietäen varsin hyvin kuinka hyvää hän teki. Otin Marjon kainaloon kuiskaten "no sähän voisit vähän heikkoa miestä auttaa ja saada mut taas kuntoon, jos haluut saada jotain". Marjo siirtyi päälleni, ratsastusasentoon, tunsin lämpimän pillun lepotilassa olevaa kalua vasten. Marjo suuteli kiihkeästi, huomasin että tuo nainen todellakin halusi sitä. Maistoin oman sperman karvaan maun suudelmissa, mutta se ei haitannut yhtään mitään, vaikka maku ei mikään järin nautittava ole. Marjo lähti kielellään leikkimään pitkin kaulaa ja pikkuhiljaa siirtyen alaspäin. Tiesin että enää ei tarvitse olla kiusattavana. Vastapuoli oli niin kiihottuneessa tilassa, että hän varmasti halusi sisäänsä jotain heti kun vaan mahdollista. Marjo pääsi heti alas asti ja tiesi erittäin hyvin mitä alkoi tekemään. Kovin paljon ei olisi tarvittukaan valmisteluun, tuo täydessä kiimassa oleva nainen sai jo pelkästään olemuksella oman veitikkani heräämään. Marjo hieroi hellästi reisiä, antaen samalla pieniä pusuja nivusiin. Marjo otti puolijäykän kalun käteensä ja jatkoi suutelua kohti kiveksiä. Marjo alkoi kevyesti runkata kalua ja otti vuoron perään kiveksiä suuhun. Tunsin kuinka paine kasvoi jo lähes täyteen seisokkiin päässeessä kalussani, tunsin ettei muuta enää tarvittu.

Nostin ylävartaloani maasta ja nostin Marjon päälleni. Käänsin Marjon alleni, laittaen jalkani hänen jalkojen väliin reidellä painaen kuumana käyvää pillua. Suutelin Marjoa pitkin kaulaa aina niskan puolelle. Marjon huokaukset saivat himoni todella valloilleen. Nostin itseni käsien varaan, suutelin terhakkaana nöpöttäviä nänninpäitä, kiersin kielellä nänniä välillä ottaen nänninpään herkästi hampaiden väliin. En viitsinyt pitkään tutkia Marjon todella hyvää vartaloa, koska tiesin hänen haluavan jotain sisäänsä, mahdollisimman pian. Nousin polvilleni Marjon eteen, hänen jalat olivat välissäni, pikkuhousujen läpi näkyi kiihottavasti turvonnut häpy. Nojauduin suutelemaan Marjon navan seutua, samalla otin käsillä kiinni pikkuhousujen reunasta. Marjo nosti peppua jo malttamattomana, josko ottaisin pikkuhousut pois. En toki halunnut enää kiusata tuota kiimasta sekaisin olevaa naista.

Otin pikkuhousut pois, jotka olivat aivan märät. Kun sain housut pois kädestäni niin Marjo malttamattomana sanoi "pane mua heti ja kunnolla". Ei sitä olisi välttämättä tarvinnut sanoa, tosin nyt tiesin ettei Marjo todellakaan halunnut mitään hidasta nauttimista edes alkuun. Marjo levitti jalkansa ja tuo kiimasta kimalteleva herkkupillu tuli esiin, todella nätisti turvonnut hävyn seutu kutsui kaluani. Asettaessani kalua, kuin automaattisesti Marjon liukas pillu imaisi sen sisään. Enkä tosiaan ajatellut muuta kuin pitäväni heti alusta kovaa tahtia, Marjo oli niin liukas ja ottava, ettei sitä tarvinnut yhtään totuttaa sisällä olevaan kaluun. Painoin voimalla alusta alkaen ja seurasin Marjon reaktioita, tuo nainen todella tykkäsi. Välillä hidastin hieman ja samalla vein peukalon klitorikselle, se sai Marjon todella villiksi. Oli täysi työ saada pysyttyä jonkinlaisessa rytmissä kun Marjo heitteli lantiotaan sinne tänne. Tiesin Marjon tulevan pian, onneksi. Itsestänikin tuntui todella hyvältä, enkä varmasti kovin kauaa pystyisi tuota tahtia kestämään. Enää ei kannattanut asentoa vaihtaa, vaikka olisin halunnut tuota herkkua takaakin päin, mutta ehkä sitten ensi kerralla ;)

Marjo painoi, lantiotaan ahnaasti minua vasten, hakien omaa orgasmiaan ja tietenkin yrittäen saada minut vieläkin nopeampaan rytmiin. Huomasin Marjon tulevan, hiestä märkänä painoin niin kovaa kuin jaksoin, tunsin pillun supistelevan kalun ympärillä todella voimakkaasti. Marjo huusi pätkien, välillä todella kovaa, tunsi kuin orgasmi olisi jatkunut ja jatkunut. Pikku hiljaa hiljensin tahtia, en kuitenkaan paljon, mutta sen verran että pystyin tulkitsemaan mitä tuo kiimainen nainen haluaa. Orgasmin laantuessa Marjo heitteli vielä päätä puolelta toiselle, voimakkaasti huohottaen ja nautinnosta valittaen. Marjo otti pakaroistani kiinni todella voimakkaasti, tahtia lisäten ja huohottaen "anna tulla vaan, kyllä mä haluun, tuu mun sisään". Ei tarvinnut todellakaan pakottaa kun jatkoin tuon herkullisen naisen päällä työskentelyä.

Marjo halusi minun tulevan pian, tunsin pillun supistelevan voimakkaasti kaluni ympärillä, lantionpohjan lihakset tuntuivat olevan todella hyvässä kunnossa ja hän tiesi kuinka niitä käyttää. Tiesin muutenkin tulevani pian ja kiihdytin tahtia taas kunnolla Marjon olevan hyvin rytmissä mukana, tuntui kuin olisimme ollut yhtä. Tunsin lähteväni liikkeelle kun vielä sain Marjolta niin hyvältä kuulostavat kehut, huohottaen ja puolittain huutaen "sun kulli tuntuu aivan uskomattoman hyvältä, pane mua lujaa". Tunsin ensimmäisen sykäyksen tulevan Marjon sisään, tuleminen lamautti minut aivan täysin, en pystynyt enää liikkumaan Marjon päällä, mutta hän pumppasi herkkupillullaan loputkin tuottamani siemenet sisäänsä. Olin aivan lopussa, voisin sanoa kaikkeni antaneena. Retkahdin Marjon viereen, saaden tyytyväisen hymyn kiitokseksi :)

No niin, sainhan sen sittenkin kirjoitettua loppuun. Mielelläni otan mailia vastaan, joko kommentteja tästä tai sitten ihan muutenkin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute