Herkku-puhelin
Uimahallissa
Seksi Nami

Aamulla menin ennen töihin menoa aamu-uinnille uimahalliin. Olin todella halukas olemaan jonkun kanssa sukupuoli-yhteydessä. Tapasin erään mies tuttavani aivan sattumalta. Hän oli ollut minun kanssa samalla luokalla lukio aikoina. Jo silloin olimme aina tuntenut vetoa toisiamme kohtaan. Nostin vain kättä hänelle tervehdykseksi. Nyt kun näin hänen seisovan siinä aivan vieressäni, niin aloin ajattelemaan kiihkossani aktia hänen kanssaan. Hänellä taisi olla saman kaltaisia ajatuksia, koska hän vilkuili minua salaa aina silloin kun hän luuli etten huomannut hänen kiihkeää katsettaan. Näin hänen housunsa pullistuvan juuri siitä ihanasta jalkojen välin kohdasta niin olin varma siitä, että hänen ja minun ajatukseni ovat samat.

Rohkaisin luontoni ja menin varovasti hänen viereensä istumaan ja aloin kysellä hänen kuulumisiaan. Siinä keskustelun aikana kun olin saanut selville, että hän on poikamies hivuttauduin lähemmäksi häntä ja ajattelin salaa mielessäni, että haluaisin rakastella hänen kanssaan, koska itsekin olin sinkku. Kosketin hellästi hänen miehekästä, mutta niin pehmeää kättään hivelin hänen sormiaan ja toivoin että tuntisin ne vielä tänään sisälläni. Menin siitä pika puolin pukuhuoneeseen ja siitä edelleen höyrysaunaan. Kuulin kun miesten puolella ovi avautui ja katsoin pikaisesti kuka sieltä tuli. Onnekseni huomasin sen olevan entinen luokka kaveri jonka kanssa olin äsken jutellut. Hän tuli istumaan ylälauteelle aivan minun kohdalleni, mutta lasin toiselle puolelle.

Nousin seisomaan ja en malttanut olla työntämättä kättäni lasin alta ottaakseni hänen kädestään kiinni. Kun olin löytänyt hänen kätensä pienen hapuilun jälkeen, niin vedin hänen kätensä lasin alta istuma paikalleni sitten levitin jalkojani ja työnsin hänen kaksi sormea sisälleni. Aloin kiivaasti liikkua ylös ja alas hänen sormiensa ympärillä. Tätä ei jatkunut kauaa, koska hän veti sormensa pois silloin kun tunsin ensimmäisen orgasmini kohta tulevan. Petyin hieman, mutta pettymys ei ollut pitkä ikäinen koska onnekseni huomasin hänen kohta olevan vieressäni. Hän oli päässyt tulemaan lasin ja seinän välistä luokseni. Tartuin rivakoin ottein hänen miekkaansa kiinni. Hieroin ja hivelin sitä kiihkossani. Näin kuinka hänen naamansa väänteli kiihotuksesta ja hänen suunsa aukeili kiihottavan näköisesti. Kohta hän laittoi minut istumaan ylimmälle lauteelle Levitti varovasti häpyhuuliani ja alkoi kiivaasti työntää sormiaan minun märkää jalkojen väliini. Kun hän otti sormensa ulos sisältäni niin silloin oltiin jo niin kiihottuneita että ei auttanut enää mikään vaan ainoa mikä auttaisi kovaan haluuni enää oli se että hän työntäisi miekkansa sisääni. Se ei jäänyt pitkä aikaiseksi haaveeksi.

Kun hän alkoi työntymään sisääni niin minusta tuntui että paloin halusta saada hänet liikkumaan sisälläni nopein kovin edestakaisin liikkein. Äkkiä tunsin kuinka emättimeni levittyi yhä enemmän kun hänen edelleen kiihottuva miekkansa vain paisui paisumistaan sisälläni, hänen työntäessään sisääni yhä kiivastuvalla tahdilla. Hän alkoi liikkumaan nyt jo sisälläni todella nopein edes takaisin ja aina vain kovenevin liikkein. Rakastelusta tuleva äänekäs litinä ja vaimea ääntelymme täytti koko sauna. Emme enää voinut hallita himojamme tai edes muita rakasteluun liittyviä ääniä. Annoimme äänen tulla täysillä suoraan sydämestä. Kun tuli ensimmäinen orgasmini moneen viikkoon olin kuin huumattu sen orgasmin jälkeen kaikki ympärilläni muuttui. Hetkeen en edes tiennyt missä olin. Tuntui kuin olisin taivaassa se orgasmista saatu hyvän olon tunne täytti tajuntani niin täydellisesti että tuntui siltä että päästäni ei löydy ainoatakaan kirkasta ajatusta. Hän jatkoi koko orgasmini ajan rakasteluani ja kun olin tullut edes hieman järkiini niin silloin tuli toinen orgasmi ja siinä samassa päässäni pimeni. Tulin tajuihini hetken kuluttua ja olo oli todella hyvä ja autas. Olin niin sekaisin muutamasta erittäin tyhjentävästä orgasmeistani että silloin en olisi muistanut edes omaa nimeäni. Kävin vain makaamaan siihen istuimelle ja silloin hän laukesi sisälleni. Hän laskeutui päälleni makaamaan ja suuteli minua hellästi suulle. Kun pääsin saunasta vihdoin pois niin en tiennyt minne olin matkalla kävelin vain suihkuun.

Suihkun jälkeen kävelin pukuhuoneeseen puin päälleni ja lähdin pois uimahallista. Kun pääsin työ paikalleni niin työ kaverini ihmettelivät erittäin pirteää oloani jo heti aamusta. Vaikka oli töistä puoli tuntia myöhässä niin ei se minua haitannut. Silloin tajusin että en ollut muistanut käydä ollenkaan uimassa kävin vain suihkussa uimahallilla ja sekös minua huvitti. Ajattelin vain että kaikkea sitä tulee unohdettua kun on saanut muutaman erittäin tyhjentävän orgasmin. Vähän ajan päästä puhelin soi ja kun vastasin niin se oli sama mies jonka olin tavannut uimahallissa tunti sitten. En muistanut ollenkaan että olin antanut hänelle puhelinnumeroni keskustelumme yhteydessä. Hän kutsui minut iltapäiväkahville viikon päästä perjantaiksi. Mutta se on sitten jo eri tarina

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute