Herkku-puhelin
Heikko mieli
Susi

Päässäni humisi ja musiikin tasainen jumputus oli aiheuttanut minulle lähes transsinomaisen tilan. Kukaan ei olisi arvannut, mitä sillä hetkellä tunsin. Olin nuori nainen parhaassa iässä ja ulkopuolisten silmin näytinkin eläväni elämäni parhaita vuosia. Naimisissa, omakotitalo hyvällä alueella, lapsiakin oli yritetty saada aikaiseksi, siinä kuitenkaan onnistumatta – onneksi. Vaikka kaikki merkit olivatkin varoittaneet minua tulevasta, olin itsepäisesti päättänyt tällä kertaa selvitä vaikeuksista voittajana. Mikä tietysti oli typerää. Sitten yksi kaunis päivä silmäni olivat auenneet ja olin tajunnut, mikä minusta oli tullut. Eniten minua kuitenkin harmitti se, että olin täysin painanut seksuaalisen puoleni unholaan, joka tietysti oli järkytys. Se sai minut lopulta kirjoittamaan tarinoita näillekin sivuille. Kuinka paljon minulla niitä fantasioita joskus olikaan…

Olimme siis viettämässä tyttöjen lauantai-iltaa, jonka erinäisten aktiviteettien jälkeen olimme päätyneet hyörimään tanssilattialle. Liian monta margaritaa nauttineena elin omassa pienessä maailmassani carpe diem -asenteella. Kohta huomasinkin olevani yksin, sillä muut kavereistani olivat häipyneet paikalta. Varmaan he olivat siitä minulle kertoneet, mutta se oli mennyt minulta täysin ohi korvien. Katselin röyhkeästi ympärilleni itsevarmuutta uhkuen, kunnes kohtasin Teemun katseen. Ensin en ollut varma, näinkö oikein ja minun piti siristellä silmiäni nähdäkseni, että oliko se aivan varmasti hän. Asia varmistui, kun hän heilautti minulle kättään ja viittoi tulemaan istumaan viereensä. Kävelin kuin koira heti käskystä Teemun luona ja istahdin hänen vasemmalle puolelleen.

Itsevarmuus oli tipahtanut kympin asteikolla kutoseen ja mietin kuumeisesti, miten etenisin tämän jutun kanssa. Vieressäni istui se sama mies, joka oli muistuttanut minua unohtuneesta luonteestani. Hänen periaatteensa työkavereihin sotkeutumisesta haittasi etenemistäni enkä oikein ollut varma, pitikö hän minua häirikkönä, tunkeilijana vai muuten vain ripustautujana. Päätin ottaa aivan sama –asenteen, sillä haluni tuota miestä kohtaan olivat niin suuret, että itsekunnioitus sai nyt väistyä syrjään. – Päätit sitten tulla, huusin suoraan Teemun korvaan, jotta tämä olisi kuullut puheeni siinä järkyttävässä melussa. –Tulin, kun pyydettiin, Teemu vastasi samalla tavalla korvaani puhuen. Kylmät väreet laskeutuivat selkääni pitkin hänen huultensa sipaistua korvaani. Hymyilin viekoitellen ennen kuin vastasin hänelle. – Kiva, kun tulit. Ehdinkin jo odotella. Annoin pienen, mutta merkitsevän suukon hän kaulalleen ja vetäydyin taaksepäin katsomaan hänen reaktiotaan.

Teemuakin hymyilytti. Sen täytyi olla hyvä merkki. Mutta tietysti hän halusi edetä hitaasti ja laski kätensä vyötärölleni ja alkoi kysellä kuulumisiani, miten ilta oli mennyt, oliko ollut hauskaa jne jne. Teemusta oli kiva leikkiä piirileikkejä ja kiusata minua. Hän taisi oikein nauttia kiduttamisestani. Vartaloni oli lämmin, mutta silti tärisin kuin horkassa. –Voitaisko me lähteä täältä jonnekin rauhallisempaan paikkaan? Teemu katsoi minua kysyvästi. – Olisko sulla sitten joku paikka tiedossa? hän heitti kysymyksen minulle takaisin. – Itse asiassa on, sanoin ja otin häntä kädestä kiinni ja lähdin vetämään kohti ulko-ovea. Nappasimme takit narikasta ja jatkoin määrätietoisesti matkaa kohti lähimpää hotellia.

Emme paljon puhelleet matkalla hotellille, emmekä vielä silloinkaan, kun kirjoittaudumme sisään. Vasta hississä Teemu painautui minua vasten ja suutelimme intohimoisesti, mutta varoen samalla päästämästä hillittyä himoamme karkuteille. Kävelimme käsi kädessä huoneemme ovelle ja astuimme sisään hämärään eteiseen. Oven sulkeutuessa takanamme annoimme takkien pudota lattialle ja riisuimme kengät nopeasti jalastamme. Katsoimme toisiamme kasvot ihan lähellä toisiaan. Koettelimme toisiamme pikaisilla suudelmilla, joissa vain huulet pääsivät kosketuksiin. Pian työnsin kuitenkin kieleni suuhusi ja annoin sen moikata Teemun kieltä, mutta vain vähäksi aikaa. Samalla, kun härnäsimme toisiamme riisuimme vaatteita yltämme. Kun minulla oli päälläni enää rintsikat ja pienen pienet stringit, Teemu nappasi minut syliinsä ja kantoi hotellihuoneen hyvältä tuoksuvalle ja upottavalle sängylle. Hän käänsi minut vatsalleni ja avasi liivien hakaset hampaillaan. Teemu suuteli herkkää selkääni ja erityisen herkkää peppuani. Teemu suuteli minua kuin se olisi ollut viimeinen kerta ennen teloitusta. Huulille. Kaulalle. Sieltä älyttömän hitaasti rinnoille ja vatsalle. Hänen huulensa polttivat kuin tuliset hiilet, mutta hän vain jatkoi minun hyvänä pitämistäni. Hän teki kaiken niin harkiten ja päättäväisesti, että saatoin vain nautiskella saamastani huomiosta. Nilkat ja kädet saivat myös käsittelynsä ja tunsin aivan uudenlaisia tuntemuksia, kun Teemu suuteli avoimia ranteitani. Olin antautunut Teemulle täysin.

Viimein hän avasi reiteni ja alkoi nuolla niitä hitailla pitkillä vedoilla, kielen vain hipaistessa ihoni pintaa. Sitten Teemu riisui pikkarit, siis tietenkin omansa ja paljasti ihanan pitkän ja jäykän peniksensä. Se näytti niin täydelliseltä... Hän tuli kahareisin kasvojeni eteen ja työnsi kalunsa suuhuni ja alkoi panna minua. Kiihotuin siitä valtavasti ja puristelin samalla hänen pakaroitaan, kun hän nautinnosta urahdellen näytti kohta ampuvan koko lastinsa suuhuni. Pian Teemu kuitenkin veti itsensä pois ja raskaasti hengittäen viittoi minut istumaan huoneessa olevalle pöydälle. Olimme kuin tarjottimella siinä ikkunan edessä, josta meidät olisi voinut kuka tahansa nähdä. Teemu työnsi kalunsa jo vähän aggressiivisesti sisääni ja mahdollisimman hitaasti vedellen, mutta kiihdyttäen vauhtiaan loppua kohden. Puristin käsilläni pöydän reunaa ja tunsin, kuinka kipunointi lähti kulkemaan alapäästäni kohti niskaani, kunnes maailma hetkesi musteni edessäni. Kun lopulta laukesimme, itkin huojennukseni hänen kainaloonsa käpertyneenä. Se oli kaunista…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute