Herkku-puhelin
Naapuri
Ebola

Oli lauantaiaamu ja päätin aloittaa päivän reippaasti leikkaamalla pensasaidan. Olimme ostaneet naapurin kanssa yhteisen leikkurin keväällä ja päätin mennä lainaamaan sitä. Naapurillani oli hulppea kolmikerroksinen omakotitalo jossa on reippaasti yli 300m2. Talo oli tyhjillään. Ville oli lasten kanssa mennyt viikonlopuksi katsomaan isovanhempia. Hanna oli työmatkalla Saksassa, josta hän tulisi takasin vasta alkuviikosta. Päätin siis mennä takapihan ovesta sisälle ja suoraan alakerran varastoon hakemaan pensasleikkuria.

Suurin osa minun ja Villen yhteisistä työkaluista oli Villen verstaalla. Se oli hulppea työtila jonne pääsi helposti kulkemaan takaoven kautta ja minä taisin olla verstaan pääasiallinen käyttäjä koska Ville ei sitä juuri ehtinyt käyttämään mutta hänestä oli mukavaa moinen omistaa. Me tulimme hyvin juttuun joten siellä oli oluiden ohessa rakenneltu useammatkin projektit enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi.

Aikoinaan kun Ville oli ostanut vaimoineen tontin vierestäni, olin ollut hieman harmissani aluksi. Olin odottanut että pariskunta lienee turhankin äveriäs ja snobbailevainen. Mutta pelko oli osoittautunut turhaksi. Pian naapurien ilmaantumisen jälkeen oli parisuhteeni vaimon kanssa ajautunut karille ja vaimo häipyi. Siitä oli kulunut nyt viisi vuotta. Olin 51-vuotias poikamies. Ville ja Hanna olivat kolmissa kymmenissä ja heillä oli 4-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. Ville oli perinyt melkoisen tukun rahaa aikanaan ja se selitti perheen leveän elintason.

Aikani pengottuani verstasta löysin pensasleikkurin ja olin juuri lähdössä ulos, kun luulin kuulleni ääniä ylemmästä kerroksesta. Jäin paikalleni kuuntelemaan ja kyllähän sieltä jotain kuului. Päähäni pälkähti että joku on murtautunut taloon ja toinen loistava ajatus oli se että lähden tarkistamaan asiaa. Käsirysyä murtovarkaan kanssa tässä juuri tarvittiinkin. Noustuani portaita talon toiseen kerrokseen jäin hieman hölmistyneenä katsomaan näytelmää olohuoneen sohvalla. Hanna oli siinä nelinkontin ja joku tutun näköinen mies pani häntä takaapäin. Mies ei tosin ollut Ville. Fiksuna ihmisenä minun olisi varmaan kuulunut jättää heidät rauhaan mutta jäinkin seuraaman näytelmää suuren viherkasvin taakse. Naiminen jatkui tovin ja lopulta Hanna irrottautui miehestä ja otti hänen liukkaan elimen suuhunsa. Lopulta mies laukesi Hannan imiessä häntä äänekkäästi. Tässä vaiheessa päätin poistua vähin äänin tuloreittiäni pitkin. Aita jäi leikkaamatta ja päädyin kotia vetämään käteen ja hekumoimaan näkemälläni.

Hanna oli lyhyt nainen varmaankin alle 160cm. Hänen vartalonsa oli hyvin treenattu mutta hän nautti selvästi myös ruuasta. Hänen reitensä ja pakaransa olivat selvästi lihaksikkaat kuten myös hänen käsivartensa ja selkänsäkin. Hänen mahansa ei ollut mikään pyykkilauta vaan se oli ihan rehellinen pieni masu. Hänen rintansa olivat pienet ja kiinteät ne sopivat hänelle täydellisesti. On vaikea uskoa häntä kahden lapsen äidiksi. Hiukset ovat lyhyet ja punaiseksi värjätyt. Hanna hymyili melkein aina ja hänellä oli aina pilkettä silmäkulmassa. Hän suorastaan uhkui tarmoa ja elämän iloa. Minun on tunnustettava että olen aikaisemminkin haaveillut naapurini pikkuvaimosta.

Asia jäi pyörimään mieleeni, mutten tullut kertoneeksi Villelle. Olimme joskus puhuneet näistäkin asioista, hänellä oli tiukka linja tällaiset juttujen suhteen. Jos Hanna jäisi tällaisesta kiinni saisi hän lähteä kävelemään saman tien. Ville oli jopa maininnut samalla kertaa että heillä on avioehto. Minä en osannut suhtautua tällaiseen ihan niin vakavasti, siksipä se vaimokin taisi aikanaan lähteä.

Saatuani kutsun Villen ja Hanna järjestämiin grillaus kekkereihin sain ajatuksen. Josko minä hieman hiillostaisin Hannaa tällä aiheella. Voisi olla pieni opetus paikallaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä siitä seuraisi.

Kekkerit olivat valtaisan kokoiset, siellä oli väkeä vaikka ja kuinka paljon. Siellä oli sekä Villen että Hanan vanhemmat ja muita sukulaisia. Paikalla oli Villen ja Hanna työkavereitakin melkoinen poppoo. Siellä oli myös tämä tutun näköinen kaveri viimeisillään raskaana olevan vaimonsa kanssa. Samainen kaveri oli vedellyt Hannaa. Hänet esiteltiin minulle Hannan työkaverina. Ville toimi grillimestarina ja Hanna huolehti muusta ruokahuollosta ja tarjoili hyvätuulisena erinäisiä maittavia ruoka luomuksiaan. Hanna oli pukeutunut kevyeen kukkakuvioiseen kesämekkoon joka oli melkein liiankin läpikuultava. Hän oli melkoinen ilmestys tepastellessaan nurmikolla avojaloin. Juhlien lomassa letkauttelin vihjailevia juttuja joita Hanna ei aluksi noteerannut, mutta hän alkoi tovin jälkeen muuttua vakavaksi kuullessaan lisää. Muut tuskin ymmärsivät mistä oli kyse.

Jossakin vaiheessa Hanna pyysi minua auttamaan ruokakellarista tavaroiden haun kanssa ja menimme yhdessä tyhjään taloon ja kellarikerroksessa olevaan ruokakellariin. Olimme menneet sinne aika vaivihkaa ja ruokakellari oli sokkeloisen kellarin perukoilla joten sinne tuskin kukaan ihan hetkeen eksyisi eikä sieltä myöskään mitään kuuluisi.

– Mitä helvettiä sinä oikein vihjailet, Hanna alkoi tivata silmät leiskuen.

– Mitäs luulisit, vastasin rauhallisesti.

Selitin Hannalle lyhyesti mitä olin nähnyt hänen puuhaavan työkaverinsa kanssa.

– Mitä sinä haluat, Hanna kysyi hiljaisella ja totisella äänellä.

– Me tehdään nyt niin että minä anna sinulle opetuksen, se tarkoittaa sitä että sinä teet niin kuin käsketään etkä kysele etkä vastustele. Muuten minä menen ja kerron Villelle kaiken. Me molemmat tiedetään mitä siitä seuraa. Sinä tuskin halut moista esitystä kaiken ulkona olevan yleisön edessä?

Hannan ilme oli näkemisen arvoinen. En tiedä mitä hänen päänsä sisällä liikkui juuri tällä hetkellä. Hänen ilmeensä kuvasti pelkoa ja nöyryyttä. Hänen tulevaisuutensa oli nyt vaakalaudalla. Mielessäni oli kehkeytynyt ajatus jonka halusin toteuttaa. Tuo pieni ja lihaksikas perse olisi nyt minun ja minä panisin sitä.

– Mene tuon arkkupakastimen eteen, nosta hameesi ylös ja nojaa käsilläsi pakastimeen, Sanoin käskevällä äänellä.

Hanna teki kuten käskettiin. Alta paljastui nuo täydelliset pakarat, hänellä oli jalassaan stringit ja käskin hänen riisua nekin. Hanna oli posliini, minun oli pakko kokeilla kädellä, ettei edessä ollut edes pientä tupsua, ei ollut. No minulla oli karvoja senkin edestä. Eräällä hyllyllä oli useita pulloja ruoka öljyä joista otin yhden ja kaadoin sitä Hannan pakaroiden väliin. Käskin hänen levittää pakaransa ja kaadoin lisää öljyä. Öljy valui pitkin Hannan pakaroita lihaksikkaita reisiä pitkin pohkeille, jotka nekin olivat hyvin muodostuneet. Lopulta öljy saavutti Hannan jalat ja lattian. Riisuin sortsini ja kovana jöpöttävä kaluni ponnahti kaljamahaani vasten. Kaadoin öljyä myös kalulleni ja tein muutaman runkkaus liikkeen jotta elinkin olisi liukas. Voitelu olikin tarpeen, entinen vaimoni oli ensimmäisillä kerroillamme meinannut jättää koko touhun kesken nähdessään kaluni. Se oli reilusti yli 20 cm pitkä ja paksu kuin mikä. Hanna katsoi tiukasti eteensä nojasi olkapäillään pakastimeen ja piti yhä pakaroita levällään. Hannan jännittynyt selkä oli todella kiihottava näky.

Menin aivan hänen taakseen ja painon terskan hänen tiukalle ryppyreiälleen. Aloin painaa terskaa sisälle. Näin Hannan kasvot pakastimen kiiltävästä kannesta. Hanna puristi silmät kiinni ja naama painui irvistykseen. Hanna ähkäisi kuuluvasti samalla kuin terska muljahti sisälle. Hänen ilmeensä kiristyi myös äärimmilleen. Perse tuntui mahtavalta se oli liukas ja hirmuisen tiukka. Aloin painua syvemmälle rajulla liikkeellä. Hanna ähki ja inisi samalla kun kalu painui syvemmälle. Kun pääsin perille aloitin rajun naimisen.

– Onkos sinua pantu perseeseen aikaisemmin, kysyin samalla kun hellitin vähän tahtia.

– On, tuli heikko vastaus hampaiden välistä sihisten.

– Piditkö siitä, jatkoin utelua ja hölläsin lisää tahtia.

– Enpä juuri, tuli vastus hieman rohkeammin.

Hiljensin tarkoituksella tahtia. Nain oikein hitailla ja pitkillä liikkeillä jotta voisin nauttia tuosta samettisesta tiukasta ja öljyisen liukkaasta reiästä. Jokainen työntö tuntui niin hyvältä. En tiedä mistä nautin eniten. Tuon upean naisen katselemisesta samalla kun kaluni upposi hänen tiukkaan reikään. Mahtavasta tunteesta minkä tuo reikä sai aikaan puristaessa kyrpääni. Vai siitä piinatusta ilmeestä joka heijastui pakastimen kannesta, sekä Hannan ähinästä ja ininästä joka kuvastivat hyvin tuskaa jota tunkeutumiseni häneen aiheutti. Samalla mieleeni nousi uusi ajatus.

– Minäpä luulen että meitä aletaan kohta kaivata tuolla ylhäällä, sanoin hieman vittumaisella äänellä.

– Ole kiltti ja lopeta pian, Hanna aneli hieman värisevällä äänellä.

– Sinä saat alkaa kerjätä oikein rivosti, että laukean pian, jotta voit säilyttää siveän pikkuvaimon roolisi, sanoin ivallisesti.

– Vedä mua perseeseen, Hanna sanoi epävarmalla äänellä.

– Yritäppäs lisää, sanoin samalla kun lisäsin hieman tahtia.

– Käytä mua, nai suoleen, ammu mällit sisälle, tämä tuli jo hieman tarmokkaammin, mutta katkonaisemmin, äänessä oli hieman vihaakin.

– Lisää, sanoin samalla kun lisäsin tahtia ja aloin lähestyä huippuani.

– Vedä naapurin pikkuvaimon persettä ja roiski limasi mun suoleen, Hanna kähisi vihaisesti ja katkonaisesti tuskaisalla äänellä.

Samalla minä laukesin syvälle tuohon samettiseen liukkaaseen ja niin tiukkaan reikään. Kyrpäni sykki ja sylki siemeneni hänen tiukkaan reikäänsä. Tuntui kun orgasmi ei loppuisi koskaan. Lopulta kaluni sykkiminen loppui ja vedin sen ulos. Hanna vajosi samalla perseelleen maahan ja katsoi minua omituinen ilme kasvoillaan. Kyrpäni päästä roikkui pitkä limanoro. Katsoin hetken Hannaa ja nostin hänet polvilleen eteeni. Otin puoli jäykän kaluni varresta kiinni ja aloin ohjata sitä Hannan suuhun.

– En minä voi, Hanna sanoi heikolla äänellä.

– Kyllä sinä voit, sanoin tiukasti ja tartuin Hannaa niskaan ja tungin kyrpäni hänen suuhun.

– Sinä saat nuolla kyrpäni puhtaaksi ja maistaa itseäsi samalla.

Hanna alkoi vastentahtoisesti imeä ja nuolla kyrpää. Tovin kuluttua kaluni alkoi kovettua ja aloin naimaan Hannaa suuhun. Lisäsin liikettä ja lopulta aloin tunkea kyrpää niin syvälle, että Hanna alkoi kakoa ja hengitys kävi tuskaiseksi. En välittänyt siitä vaan nain Hannan punaiseksi maalattujen huulten väliin rajusti samalla, kun Hanna kiemurteli. Lopulta laukesin uudelleen hänen kurkkuunsa. Vedin kyrpäni ulos ja Hanna kakoi ja ryki hetken mutta sai lopulta henkensä tasaantumaan.

– Onko tämä nyt tällä selvä, Hanna kysyi yllättävän sävyisästi.

– On, vastasin ja aloin pukemaan.

Hanna kaivoi jostain paperia ja pyyhki öljyä pois jalkovälistään ja jaloistaan. Hän puki ylleen ja siisti vielä kasvonsakin.

– Sinun on parasta ottaa tuo jälkiruoka tarjotin, jotta kukaan ei ihmettele mitään, Hanna totesi.

Hanna otti myös jälkiruokatarjottimen ja kuljetimme syötävät juhlavieraille. Jatkoin juhlimista muiden mukana kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hanna teki samoin. Hannalla oli koko loppu illan minua kohtaa aika vittuuntuneen oloinen. Jos katseella olisi voinut tappaa, olisi hengenlähtö ollut lähellä. Päivä kääntyi illaksi ja väki alkoi vähetä. Lopulta paikalla ei ollut enää muita kuin minä, Hanna ja hyvin juhlinut Ville joka meidän piti avustaa sisälle.

Seuraavana aamuna menin postilaatikolle kuten yleensäkin ja näin Hannan tulevan myös laatikolle. Jäin odottamaan häntä. Hanna näytti iloiselta ja eloisalta itseltään ja moikkasi jo kaukaa. Aivan kuin eilistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

– Jos minä tunnustaisin lisää tekosiani niin voisinkohan minä saada sinulta lisää opetuksia, Hanna kysyin keikarimaisesti hymyillen ja katselleen varpaitaan joita kipristeli jalkaterät hieman sisäänpäin tavutettuina.

– Eiköhän tuo onnistune, sanoin virnistäen.

Kävelin kotia ja jäin pohtimaan, että millaisen paktin se naapurin Ville olikaan mennyt tietämättään naimaan.



------------------------------------------------------

Palaute olisi kovin tervetullutta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute