Herkku-puhelin
Viikonloppuloma 2
jussi

jatkoa...

Ei vittu se on Ellu mä suhahdin Tiialle jolta en saanut vastausta. Tyttö oli edelleen persepystyssä sohvalla ainoana erona äskeiseen oli että kimma oli vetänyt hameensa päänsä päälle suojaksi. Loistava naamiointi, tosin sillä hetkellä se ei naurattanut.

Ja mä seisoin keskellä olohuonetta kulli ja koko kroppa kiiltäen enkä saanut tehtyä mitään. Ja myöhäistä se olisi ollutkin sillä ovi aukes reippaasti ja Mika astui sisään potkaisten kengät eteiseen ja hönkäisten suoraan olkkariin.

Kato jätkä on lomilla Mika kajautti innoissaan kun tuli sisään. Samalla ilme muuttui kun hemmo tajus tilanteen. Ensin Mika jäi tuijottaan mua naamaan, sitten mulkkuun ja taas naamaan ja sit sohvalle, eikä mun tarttenu sanoo mitään. Mietin että nyt sit tarttee tapella varmana siitä että Mika hyökkää päälle ja aloin katsella ympärille ihan kun jotain apua hakien. Mika on mua lyhyempi mut vähän skrodimman näköinen koska harrastaa painia ja taitaa olla siinä aika hyväkin.

Mika oli samassa sohvan luona ja veti hameen Tiian pään päältä eikä sanonu mitään. Hiljainen oli kyllä Tiiakin joka katseli meitä molempia aika surkea ilme naamallaan. Sulla on sit bänät Ellun kans vai, Mika sanoi hiljaa ja katsoi mua. Tota ei kun Ellu on mökillä mut... Selitys tuntui tyhmältä itsestäkin ja jäi vähän puolitiehen mitä seuras taas pitkä hiljaisuus.

Mika mä en tosiaan aikonu mitään tälläistä mut kun Jussi tuli niin se alkoi kourii mua ja ... Turpa kii vitun narttu karjaisi Mika keskeyttäen Tiian selonteon tapahtumista. Mä puristin nyrkkejäni ja valmistauduin puolustautuun. Yllättäen Mika menikin rauhassa sohvalle istuun Tiian viereen joka ei edelleenkään ollut saannut asentoaan muutettua. Mika hieroi kämmenellään Tiian spermaisia pakaroita ja katsoi mua sanoen; sait sit kunnolla persettä tältä jakorasialta, vai. Tuu jätkä istuun tähän Mika jatkoi ja istuin samalle paikalle josta olin vähän aiemmin noussut. Ja sä pikkulutka jatkat siitä mihin jäit Mika sanoi vittumaisella äänellä ja veti Tiian alas sohvalta. Tyttö oli polvillaan meidän edessä eikä näyttänyt tajuuvan missä mennään. Siinä on kaveri molo esillä ja sä oot sen näköinen kun et tietäis mitä tehdä Mika jatkoi. Mun pieneks ihmetykseks Tiia tulikin mun eteen ja alkoi varovasti nuoleen mun terskan kärkee. Ilme oli vähän arkaileva eikä varmaan syyttä, olihan mun meisseli just tullut ulos Tiian sisältä ja maku oli varmaan sen mukainen.

Mika kääntyi sohvalla meihin päin ja laittoi käden mun olalle ja katseli meitä pirullisella ilmeellä. Millos sä tulit Mika kysyi samalla. Ihan just enkä mä tarkottanu alkaa Tiian kans touhuun mä puolustelin.

Älä siitä ota paineita. Kyllä mä tän neidin jo niin hyvin tunnen että mä tiedän mitä se tekee. Ja hyvä niin, kaverille kans. Ei tosta mun intistä tulosta oo kun pari kuukautta, kai mä tiedän mitä ekana haetaan käsiin kun tullaan lomille. Ja itseppä oon opettanu tätä tavaraansa tarjoon. Oltiin pari viikkoo sitten saaressa Veskun ja mun broidin kaa ja tää mun kiltsi hoiteli parin siiderin jälkeen koko köörin. Eli ei tää nyt niin uutta oo Mika jutteli ja painoi samalla Tiian päätä syvemmälle mun haaroissa. Mä aloin relaa ja nauttiin taas tunteesta kun tyttö kunnolla imee patukkaa ja näyttihan Tiiakin olevan vauhdissa mukana, sylki lenteli jo tuttuun tapaan tytön suupielistä. Mika nousi sohvalta ja alkoi napittaa paitaansa auki katse tiukasti kiinnittyneenä Tiian suutyöskentelyyn. Mulla oli tarkotuksena päästä heti pukille kun tuun käymään joten ei kai haittaa pikku kimppa sanoi Mika ja housut lensi samalla nurkkaan. Sitten Mika siirtyi meidän viereen ja veti kalsaritkin alas ja kova kulli läsähti samalla vatsaa vasten. Siitä kans Mika urahti ja samalla Tiia keskeytti hyvin alkaneen imutuksen mun kullin kanssa ja vaihtoi kohdetta. Mikan vehje oli kans aika komeen kokoinen ja sojotti hauskasti napaa kohti. Mika oli myös ajellu kaikki karvat pois sekä rinnasta että munista, varmaan painin takia pohdin mä. Melko automaattisesti me vaihdettiin paikkaa Tiian keskeyttämättä hetkeksikään imemistään, Mika rojahti sohvalle ja mä menin Tiian taakse kyrpä tanassa. Mis mun kortsut mä mutisin johon Mika möläytti ett anna mennä vaan, vedä paljaalla. Tiian suusta saattoi lähtee joku kommentti mut sitä oli vaikea erottaa joten mä sylkäisin käteen ja hieroin vähän kyrpääni ja asetuin lähitaisteluasemaan. Kulli soljahti helposti Tiian jo kertaalleen ajeltuun aukkoon ja mä aloin poraan pitkillä vedoilla aukkoa vielä suuremmaksi.

Tiia imee helvetin hyvin mä huohotin Mikalle samalla kun mun perse teki tasaisen pumppaavaa liikettä Tiian peräpäässä. Eiks vaan, mut kyllä sitä on harjoiteltukkin. Harva kissa saa tän kaliiberin lerssin otettuu näin syvälle poskeen Mika kommentoi. Tehostaakseen sanojaan Mika veti kyrvän kokonaan ulos suusta ja läimi sillä kimman poskia muutaman kerran ja työnsi taas palleja myöten takaisin suuhun. Tiian pää jatkoi ylösalas liikettä samantien. Aika hyvin, mä mietin ja keskityin taas tytön pillupuoleen. Oli hauska samalla läimiä tytön pyöreää persettä ja kuulla millaisia ynähdyksiä se aiheutti.

Hei nyt pieni breikki ennen kun tää imuri vettä mut tyhjäks Mika karjahti ja alkoi nouseen ylös. Vähän uudelleenjärjestelyjä Mika komensi ja me kuuliaisina odotettiin mitä tuleman pitää. Jussi menee tohon matolle selälleen ja sä könyyt siihen päälle Mika käskytti Tiiaa. Et kai sä vaan aio taas sitä Tiia sähähti... Hei, mikä juttu, mäkin kiinnostuin. Olin tosin niin kiima päällä taas että kaikki kyllä menee. Toi haluu ett te naitte mua yhtä aikaa pilluun, saatanan pervo Tiia valitti. Ihan uutta mulle, mä oon messissä ilmoitin mä. Enemmistö voitti Mika ilmoitti hartaasti ja sysäs kimman mun päälle. Tiia tuli jalat harallaan mun päälle ja mä ohjasin samantien kyrvän tutulle reiälle ja puskin muutaman työnnön ylöspäin. Jaloissa tunsin kun Mikakin kapus kasan päälle ja huohotti Tiialle, mee makaan alemmaks niin mä pääsen sisään. Mun kyrpä edelleen syvällä kimman holessa alkoi Mika työntää omaa kankeaan samaan reikään mun kyrvän päälle. Tunne oli aika erikoinen kun tunsi helvetin hyvin kuinka muijan aukko tiukkenee ja kaverin kanki hankaa oman slerban alapintaa. Sinne sekin kuitenkin hyvin uppos ja Mika komensi meille taas ohjeitaan. Nyt pysyt Tiia paikallas ja Jussi vetelee mun kans samassa tahdissa. Ja mähän vetelin. Alkuun vähän outo panoasento haittas, mut kun homma eteni oli se aika saatanan kiihottavaa. Muija huusi melkein suoraa huutoa kun kaks järeetä melaa survoi tietään eteenpäin litimärässä pillussa. Mä puristelin ja vuoroin purin Tiian nännejä jotka oli siinä mun suun edessä hyvin hollilla. Väliin Tiia koitti suudella mua mut kun maku oli vahän outo ( kiitos Mikan kullin ) ei se mua niinkään iskeny. Siitä suivaantuneena Tiia keskittyi samalla pureen mulle jälkiä kaulaan.

Nyt on lähellä Mika kommentoi kun meidän pussit oli aikansa hakannut toisiaan vasten. Samalla Mika hyppäs ylös ja toi kyrpänsä ihan Tiian naaman eteen. Suu auki pulu oli käsky joka sai tytön nostamaan päätään ja katsomaan suoraan päin Mikan kiiltävää kyrpää. Mä yritin siirtyy vähän kauemmaks etten sais osaani Mikan mälleistä. Mika oli kontallaan mun vieressä ja runkkas melaansa ja piti toisella kädellä samalla kiinni kimman niskasta. Samassa lähti pitkinä suihkuina mälli tuleen ja taitavasti tähdäten suurin osa lensi suoraan avoimeen suuhun. Niele kaikki Mika komensi ja tyttö yritti tehdä parhaansa. Suupielistä valui vähän munkin rintakarvoille mut Tiia siististi nuoli nekin itselleen. Mika jäi huohottaan istualleen siihen viereen jä mä melko rajuin ottein vielä hetken panin Tiiaa altapäin. Sitten alkoi munkin maailmassa sumeta ja kieräytin tytön alleni ja nousin sit Tiian rintojen päälle. Karjuen mä runkkasin kyrpääni kimman naaman päällä ja kun lasti alkoi tulla mä roiskin sen ympäri feissiä.

Tiia näytti kieltämättä aika loppuun naidulta maatessaan siinä matolla jalat levällään pillu märkänä ja naama spermasta kiiltäen. Ja helvetin kiihottavalta, todettiin Mikan kanssa kun mentiin ulos röökille.

Jäi b-rapussa vierailematta Mika sanoi ja iski silmää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute