Herkku-puhelin
Saunassa
Jay Hendriks-65

Lauantaipäivä sujui odottelevissa merkeissä. Ilmassa oli jotain eroottista. Saatoin nähdä sen naiseni katseesta, hänen pienestä erityisestä hymystä, jonka olin oppinut tunnistamaan. Jos menin hänen taaksensa ja suutelin hänen niskaa, hän pujahti sylistäni toisaalle.

Lauantai-iltaamme kuului perinteinen sauna, jonka ajatteleminen sai vatsassa pientä kihelmöintiä aikaan.

Sauna oli jo lämmin. Seurasin naiseni perässä suihkuhuoneeseen ja odotellessani omaa suihkuvuoroani katselin häntä. Vesi valui runsaana hänen rinnoilleen, pitkin hänen vatsaansa kastellen lyhyen siistin karvakolmion.

Sitten hän käänsi minulle selkänsä kuin aavistaen, että ihailin hänen naisellisia muotoja. Hän nosti kätensä hiuksiinsa ja vesi valui pitkin hänen kaunista selkää kohti leveälle lantiolle sekä sieltä pitkin reisiä alaspäin.

Kaluni värähti hieman ja alkoi hitaasti nousta sydämensykkeen tahdissa. Yritin malttaa mieleni, mutta silmäni eivät väistyneet naisellisista muodoista, lantion kaaresta, vyötäröstä, eikä reisistä.

Mieleeni tuli, kuinka hän oli esitellyt ensi kerran minulle lyhyeksi parturoitua haarojenväliään.

"Mitä oikein touhuat?", hän kysyi ja hieroi vettä silmistään. Nähdessään osittain jäykistyneen kaluni, hän hymyili. "Olisihan se pitänyt arvata."

"Minä vain satun pitämään sitä kiihottavana, kun näen sinut suihkussa", sanoin ja näin että kiihottumiseni imarteli häntä.

"Käyhän suihkussa ja tule perässä", hän sanoi ja meni saunaan.

Huuhtelin itseäni lämpimän suihkun alla ja yritin ajatella jotain muuta, mutta kaluni seisoi lähes juhlakunnossa. Oli totta, että välillä kalulla tuntui olevan oma tahto.

Avasin saunan oven ja pysähdyin yllättyneenä ovelle. Naiseni oli nojautunut lauteilla taaksepäin ja levittänyt reitensä. Toisen käden sormi liikkui pillulla hitaasti ylös ja alas. Toinen käsi hyväili toista rintaa.

"Mitä?", suustani pääsi typerä kysymys.

"Et ole ainoa, jota välillä yhteinen saunominen kiihottaa", hän sanoi ja levitti häpyhuulia kutsuvasti.

Olisi ollut houkuttelevaa sovitella kaluani pillunhuulille, mutta halusin enemmän. Kalu tuntui näystä innostuvan yhä enemmän ja tunsin kuinka himo alkoi lämmittää poskiani.

Polvistuin ja painoin pääni hänen haarojen väliin. Levitin käsilläni jalkoja yhä leveämmälle, jotta pääsisin esteettä kohteeseen.

Painoin huuleni vasten hänen häpyhuuliaan ja annoin kieleni tehdä muutaman tunnustelevan nuolaisun. Sitten tein hitaita pitkiä nuolaisuja alhaalta ylös saakka. Työnsin sormeni hänen sisälleen, josta kosteus tulvi vasten huuliani.

"Ooohhhh", hän huokaisi nautinnosta silmät kiinni.

Sormeni liikkui hitaasti sisään ja ulos sekä auttoi levittämään kosteutta kaikkialle. Kieleni pyöri hellästi klitoriksen ympärillä.

"Aaahhh...nopeammin."

Kieleni painoi vasten klitorista ja alkoi liikkua villimmin. Hänen lantionsa pyöri hitaasti huokausten tahtiin. Vedin sormeni hänen sisältään ja työnsin kieltäni niin syvälle kuin sain. Kasvoni kostuivat hänen kosteudesta.

"Ooohhh...nyt vaihdetaan paikkaa."

Menin vuorostaan lauteille istumaan ja hän tuli haarojen väliin. Hän veti esinahkaa taaksepäin ja käsi teki pieniä runkkausliikkeitä kalun juurella. Naiseni painoi suun vasten kiveksiäni poimien välillä molempia pallukoita suuhunsa. Tunsin kielen lipittelevän molempia pusseja. Se sai minut haukkomaan henkeä.

Sitten hänen samettinen suun ja kieli lähtivät nousemaan uljaana seisovan kalun vartta kohti terskaa. Hengitykseni kiihtyi hieman kun hänen suunsa lähestyi herkkää terskaa.

Lopulta hän armahti ja otti terskan tiukasti huuliensa väliin ja livutti kalun suuhunsa. Huokaisin ääneen kuin helpotuksesta, mutta se oli vain hetkellistä, sillä kieli ja edestakainen pään liike sai minut uudelleen voihkimaan nautinnosta.

Käden edestakainen liike ja terskan ympärillä pyörivä kieli sai minut ähkäisemään varoituksen lähestyvästä orgasmista. Minun oli pyydettävä häntä lopettamaan.

Nojauduin lauteilla taaksepäin ja hän tuli päälleni. Ohjasin uljaana seisovan kalun hänen sisälleen ja otin pyllyposkista tukevan otteen. Naiseni alkoi liikkua päälläni hitaasti edestakaisin. Painoin pääni hänen rintojensa väliin ja nuuhkin hänen ihonsa tuoksua.

Saunassa oli kuuma ja vartalomme tulivat liukkaiksi hiestä.

Noukin kumpaistakin nänniä vuorotellen suuhuni ja se sekä yhä nopeutuva ratsastus sai naiseni huohottamaan ääneen. Jossain kiveksien takana alkoi tuntua tuttua kutinaa.

Oli liian kiihottavaa tunnustella kovan kalun liukasta vartta, joka yhä uudelleen upposi lämpimään pilluun. Oli liian kiihottavaa imeä edessäni heiluvien rintojen tummanpunaisia nännejä.

Purkautuminen sai minut haukkomaan henkeä ja naiseni työnsi toista tissiä suuhuni. Kehoni sai kuin pieniä sähköiskuja kun kaluni purki lämmintä spermaa syvälle pilluun. Naiseni lantio liikkui villimmin ja lypsi kalusta yhä uusia spermaryöpsähdyksiä.

Orgasmin alkaessa laantua, haukoin henkeä kuin pitkän juoksulenkin jälkeen. Hän ratsasti päälläni nyt hitaasti ja tarjosi edelleen rintojaan suuhuni.

Käskin hänen lauteille istumaan haarat levällään ja painoin pääni jälleen hänen reisien väliin. Levitin sormillani häpyhuulia ja kieleni alkoi pyöriä klitoriksen ympärillä.

"Ah...ah...juuri noin", hän huokaili silmät kiinni. Hänen kätensä hyväilivät hiuksiani.

Työnsin yhden sormen liukkaaseen pilluun ja aloin liikuttaa sitä hitaasti edestakaisin. Kieleni lipitteli klitorista ja hänen vartalonsa jännittyi.

"Nyt...nyt...nyt", naiseni ääni nousi kimeäksi ja kädet painoivat päätäni vasten pillua.

Orgasmin saapuessa hänen vartalonsa värisi ja liikahteli kuin kouristuksessa. Jatkoin kieli käsittelyä hellemmin ja jokainen pieni kosketus klitorikseen sai hänet voihkaisemaan.

Lopulta hän työnsi hellästi päätäni pois haaroista ja pyysi suutelemaan.

"Hmm...maistut ihan....", hän hymyili.

"Miltä?", kysyin. "Oh!"

Minulta pääsi pieni voihkaisu kun hän otti puoli jäykästä kalustani kiinni.

"Saisinko pestä tämän?", hän kysyi.

Hymyilin vastaukseksi ja suutelin häntä uudelleen. Lauantai-illalle oli odotettavissa jatko-ohjelmaa, joka syrjäyttäisi kaikki tylsät TV-ohjelmat.

Pelkkä takkatuli hänen seurassa pimeinä, kylminä talvi-iltoina riittää. Mitä muutakaan mies voisi toivoa?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute