Herkku-puhelin
Naapurin Isäntä
Anne95Dee

Minna kuluttaa aamupäiväänsä leipomisen merkeissä. Aika kuluu sentään nopeammin kun on jotain tekemistä. Keittiön ikkunasta katsellen hän seuraa sivusilmällä naapurin isäntämies Eskoa joka selkä vääränä hosuu lumitöiden parissa.

Minna on 25-vuotias, melko tuore kotirouva, ja ponnistelee eteenpäin raskautensa viime kuukausia. Hänen puolipitkät vaaleat hiuksensa on letitetty niskaan jotta pysyvät poissa tieltä, ja työasuna n vanha t-paita ja isohkot lappuhaalarit. Farkkuhaalari on melkoisen löysä normaalioloissa käytettäväksi, mutta kasvaneen mahan takia tällä hetkellä ihan mukava. Ainakin näin kotiasuna. Lyhytkasvuisen Minnan noustessa taas varpailleen kurkistamaan ikkunan puolivälissä olevan verhon yli naapurin Esko näyttää saaneen työnsä päätökseen, ja ja käsimerkein kommunikoi kysymyksen josko naapurin rouva haluaisi hänen heittelevän lumet pois heidänkin pihatieltään. Minna heilauttaa kättään vastaukseksi ja nyökkää.

Mies siirtyy heidän pihamaalleen, ja Minna palaa leipomustensa pariin. Kun viimein sitten pullapelti on valmis uunista otettavaksi, alkavat lumityötkin olla loppumaan päin. Minna kipaisee ovelle ja huikkaa miestä sisään kahville, kiitokseksi lumitöistä. Eskohan hyväksyy kutsun ihan mielellään, ja pudisteltuaan enimmät sohjot kengistään eteiseen ja saatuaan päällysvaatteensa naulaan istahtaa keittiön pöytään Minnan asetellessa kuppia pöytään ja ladatessa presuja pannuun. Juttu kulkee niitä näitä puheltaessa, ja kahvia ja tuoretta pullaa mutustaessa. Minna on aina pitänyt Eskosta heti siitä alkaen kun muutti tämän naapuriin, ja ilmeisesti tunne on molemminpuolinen. Ajan mittaa on naapurusten välillä uskouduttu jos jonkinmoisissakin asioissa. Esko on itse leskimies, ja jossain viiden ja kuudenkymmenen välimaastossa. Hänellä on siisti harmaantuva parta ja siihen sopivat lyhyet hiukset, tosin nekin harmaantuvat ja ohenemaan päin. Muuten naapurin isäntä on elämänsä kunnossa, pitkä ja melkoisen jäntevä ja nopea liikkeissään. Kun Esko sitten kysäisee millä reissulla mahtaa talon isäntä olla, Minna tunnustaa että hänen miehensä on ollut jo melko pitkään reissussa, myyntiedustustehtävissään. Matkat vievät paljolti hänen aikaansa, ja Minna on usein yksin kotona.

Joskus Minnalle tulee mieleen, että mahtaako sillä olla joku toinen nainen siellä tien päällä, kun varsinkin näin raskauden jälkeen mies ei juuri ole vaimostaan siinä mielessä jaksanut kiinnostua. Ja kyllähän hänenkin mieli tekisi. Joskus niin paljon että meinaa päästään seota. Mutta ei hän ole halunnut alkaa kärttämään, millaisen kuvan siitäkin saisi?

Esko nyökyttelee ja mumisee myöntymisen merkiksi kun Minna tilittää tuntojaan. Kyllähän sitä leskimies tietää mitä se on elää yksinään. Ja kyllähän sitä ihmisellä tarpeet on kaikilla.

Minna on kyllä miettinyt pitkään ja hartaasti jos vaikka jonkinlaisen tekopeniksen hankkisi, mutta ei oikein ilkeä alan liikkeeseenkään poiketa. Aina kuitenkin joku tuttu näkisi ja juorut alkaisivat kiertää. Ainahan sitä on kaikki lähimmäistään kyttäämässä. Netistä tietysti varmaan löytäisi kyllä seuraa vaikka joka sormelle useamman, mutta sellainenkin kyllä arveluttaa aika lailla. Voisiko sellaiseen sitten luottaa?

Minna rohkaisee mielensä ja kysyy Eskon mielipidettä asiaan. Miten saisi asian parhain päin junailtua, ettei tule mitään perheriitaa tai mitään vakavampaa? Esko naurahtaa ja ottaa Minnaa kädestä. Kyllä siihen vaivaan lääke löytyy.

Minna punastuu hiukan kun Esko nousee seisomaan ja astuu hänen viereensä kohottaen häntäkin tuolista kädestä pitäen. Minnaa panettaa niin ettei hän tiedä mitä oikein sanoisi, mutta samalla hän tietää ettei naapurin isännän kanssa naiminen olisi oikein. Mutta toisaalta, Eskon hän kuitenkin tuntee, ja luottaa tähän. Eskon käsi siirtyy paisuneelle vatsalle ja siitä rinnoille. Minna sävähtää kun käsi puristaa ensin toista ja sitten toista rintaa. Esko astuu hänen taakseen ja kädet asettuvat Minnan hartioille. Kyllä sun puutteeseen täytyy lääke saada, ja hoidetaankin sitten kerralla kuntoon, että riittää pitemmäksikin aikaa, naapurin isäntä lupailee.

Minnaa nolottaa aika lailla, mutta samalla hän haluaa sitä. Ei kenenkään tarvitse tietää. Hän ei vastustele kun Esko vetäisee haalareiden olkaimet alas ja riuhtaisee ne nilkkoihin. Mukana menevät Minnan alushousut. T-paita rullataan hänen päänsä yli, mutta sen Esko jättää hänen kyynärpäidensä kohdalle selän taakse. Minna hätääntyy hiukan kun paita estää käsien liikettä. Esko painaa hänet vasten työtasoa ikkunan edessä ja levittää hänen jalkojaan. Minna tuntee miten nännit kovettuvat kun ne osuvat viileätä pöytätasoa vasten. Rinnat pusertuvat vasten pöytää. Hän kuulee, miten Esko avaa housunsa ja pudottaa ne lattialle. Sormi hyväilee hänen kostuvaa vakoaan, ja hiukan häntä hävettää kun miehen sormet tutkivat hänen ajeltua jalkoväliään. Minna huokaisee. Hän on aivan märkä. Tilanne nolottaa ja samalla kiihottaa silmittömästi. Esko läimäyttää Minnan pakaraa, ja Minna älähtää. Sormi työntyy hänen sisäänsä. Hän sulkee silmät ja ynisee hiljaa. Reittään vasten hän tuntee Eskon suuren elimen joka sykkii paisuessaan koko ajan. Esko uhkaakin antaa hänelle kyytiä jollaista ei ole vielä saanutkaan.

Minna nykii lanteitaan sormen tahtiin. Tuntuu hyvälle, ja salainen häpeä ja kielletyn hedelmän maku vaan kiihottaa entisestään. Sitten hän kiljaisee kun hän tuntee jotain nestemäistä pakaroillaan. Minna kääntää päätään ja tähyilee olkansa yli. Esko valuttaa leivonnasta jäänyttä voisulaa pullosta hänen pakaroilleen, ja hieroo sitä niihin. Minna kuvittelee miten hänen pyöreät pakaransa kiiltelevät rasvasta liukkaina. Toinen sormi työntyy hänen sisäänsä ja hän voihkaisee ääneen. Lisää voisulaa leviää hänen perseelleen. Varovasti Esko painaa sormen sisään hänen suoleensa. Liukas leivinrasva helpottaa hiukan, mutta Minna jännittyy ja kuiskaa hiljaa, ettei hän oikein halua sitä. Siihen hän ei ole vielä suostunut, kun pelkää miten se sattuu. Esko kuitenkin tarttuu hänen lettiinsä ja Minna tuntee miten kuuma kalu asetetaan vasten hänen neitseellistä peräreikäänsä. Liukas rasva hänen perseellään ja terskan kärjessä litisee, ja Minna parkaisee kurkku suorana kun suuri terska painuu sisään vastustelevaan suoleen. Hän yrittää nousta varpailleen ja kalu luiskahtaakin ulos.

Esko komentaa häntä pysymään paikoillaan että pikkuvaimo saa kerrankin oikein kunnolla munaa kun ei kerran ole isäntämiestä asiaa hoitamassa. Hän tarttuu Minnaa vyötäisiltä ja samalla pitää tämän käsiä selän takana. Hän asettaa Minnan jalat tukevasti lattiaan ja levittää ne leveään haara-asentoon, jolloin Minnan on vaikea varvistaa edemmäs pois hänen ulottuviltaan. Minna haukkoo henkeä silmät kiinni. Perse sattuu edellisen koitoksen jäljiltä, ja lisää sulaa rasvaa valuu hänen pyllyvakoonsa. Suuri terska painuu taas vasten reikää ja työntyy kiduttavan hitaasti sisään. Minna tempoo ja valittaa ja taistelee vastaan. Sitten kipu vihlaisee oikein kunnolla, kun Esko pääsee sulkijalihaksen ohi suoleen. Paksu kalu auraa tiensä sisään ja levittää Minnan neitseellisen peräsuolen levälleen. Minna ulvoo kyrvän työntyessä syvemmälle. Esko tarttuu pöydällä olevaan pullapitkon päähän, ja työntää sen Minnan suuhun, ja huuto vaimenee muminaksi. Minna puree känttyä ja sylkäisee sen pois suustaan. Eskon kalu on aivan valtava, isompi kuin hänen miehellään on. Sentti sentiltä se työntyy syvemmälle, ja Minna on kuolla häpeästä ja kivusta. Naapurin isäntä panee häntä perseeseen keskellä kirkasta päivää keittiön pöydällä!

Suuri kyrpä liikkuu edestakaisin Minnan sisällä, ja vaikka se jo luistaakin paljon paremmin, Minna puree silti hammasta aina sen työntyessä syvälle suolen syvyyksiin. Välillä Esko tarttuu häntä rinnoista ja hyväilee niitä naimisen tahtiin, ja kehuu niitä upeiksi. Minna alkaa olla jo ihan lopussa. Hän ei enää jaksa kauaa. Jalat tärisevät jo, ja reisiin sattuu. Hän tuntee miten hänen pillunsa on aivan märkä, ja nännit sojottavat kivikovina Eskon sormissa. Minnalla on normaalisti ihan keskikokoiset rinnat, mutta näin raskauden myötä ne ovat hiukan turvonneet, ja kasvaneet melkein yhdellä koolla. Minna riuhtoo ja anelee Eskoa jo lopettamaan, mutta tämä jatkaa vaan, ja käskee Minnaa ottamaan ilon irti nyt kun saa. Hänen sormensa palaavat Minnan pillulle, ja maiskahtaen painuvat sisään. Minna valittaa kun tuntee osaavat otteet sisällään ja klitoriksellaan. Sitten hän sulkee silmät ja huutaa taas, kun orgasmi tulee. Hän ei voi sille mitään, ja vaivalloisesti hän ottaa tukea pöydän reunasta käsin kun lantio vapisee. Minna huutaa tulevansa, ja Esko survaisee rajusti itsensä syvälle Minnan suoleen samalla kun Minna parkaisten laukeaa. Lämmin ryöppy Minnan suolessa seuraa rajuja supistuksia ja Minna huohottaa jalat täristen.

Sitten Esko kääntää hänet ympäri ja painaa lattialle polvilleen. Hän käskee Minnaa maistamaan oikein voilla leivottua kyrpää. Minna tottelee häpeissään ja nolona. Onhan hän mieheltäänkin ottanut sen suuhun, mutta tämä on kyllä paljon isompi. Hän lipaisee varovasti kielellään, mutta nyrpistää nenäänsä ja sylkäisee vaistomaisesti. Maistuu kitkerältä. Ja voilta.

Hän valittaa ettei halua, etä se maistuu pahalle ja on ihan liian iso. Päättäväisesti Esko pitelee häntä letistä samalla kun painaa terskan vasten Minnan huulia. Minna sulkee silmät ja puristaa huulensa tiukasti yhteen. Esko ottaa häntä kiinni nenästä, ja Minna alistuu kun tajuaa että hänen on kuitenkin avattava suu jotta saa ilmaa. Yhä silmät kiinni hän puristaa keittiön mattoa rystyset valkoisena ja hokee mielessään mantraa “et oksenna, et oksenna” kun tuntee miten tuo suolesta tullut rasvainen suuri kyrpä työntyy hänen suuhunsa. Huulet levittyvät äärimmilleen, ja Esko käskee työntää kielen ulos ensin. Minna tottelee, ja samalla säpsähtää kun tuntee allaan jotain kosteaa. Samassa hän tajuaa, ja punastuu tulipunaiseksi. Häntä hävettää niin paljon että hän voisi vajota maan sisään. Itku meinaa tulla, mutta hän taistelee sitä vastaan.

Rystyset valkoisina edelleen matto nyrkkeihin puristettuna hän ajattelee vain spermaa jota valuu hänen rasvatusta perseestään keittiön puhtaalle matolle. Kauaa hän ei ehdi siihen keskittyä kun Eskon kuuma ja kova kalu tuntuu vasten hänen kieltään ja työntyy syvemmälle suuhun. Niskasta kiinni pidellen Esko nussii häntä suuhun, ja Minna haukkoo henkeä sieraimet levinneinä. Hänestä tuntuu kuin hän tukehtuisi pian. Hän yskii ja yökkii kun kyrpä työntyy vasten kitalakea ja terska painuu kurkkuun. Hänestä tuntuu että Esko nai häntä suuhun ikuisesti, mutta viimein mies vavahtaa ja puristaen tiukasti hänen päätään käsissään laukeaa syvälle kurkkuun. Sperma ryöpsähtää vasten Minnan kitalakea ja hänen yökätessä ja haukatessa henkeä sitä ryöppyää nenästäkin pitkin poskia.

Esko on tyytyväinen, ja huohottava, häpeästä suuniltaan oleva Minna haukkoo henkeä kontillaan lattialla. Matolla hänen allaan on lätäkkö spermaa, ja hän miettii kuumeisesti miten sen saisi nopeasti pois.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute