Herkku-puhelin
Yhä vielä lisää herkistelyä
Uusi

Tuon yön jälkeen kaikki oli toisin, tunsin olevani itsevarmempi kuin aiemmin. Pystyin suhtautumaan moneen asiaan tasapainoisemmin ja suhteellisuudentajuni tuntui vakaammalta. Loma loppui ja oli kuitenkin aika jatkaa normaalissa päiväjärjestyksessä. Se harmitti minua vähemmän, kuin olin luullut. Itse asiassa oli vain piristävää päästä taas tuttuihin kuvioihin, mistä kaikki sai alkunsa.

Kukaan ei edelleenkään tiennyt mitään, eikä luultavasti osannut aavistaakaan. En ollut vähään aikaan edes ajatellut, mitä tapahtuisi, jos se, mitä meidän välillämme oli, tulisi yleiseen tietoon. Muistin silti olla varovainen, muutamia lipsahduksia lukuun ottamatta. Yksi niistä oli ohimennen lausuttu viivyttelevä tervehdys, jonka aikana sormeni kohtasivat hänen käsivartensa ja liukuivat silittäen kohti kämmentä, kunnes muistin, että olimme "vain" opettaja ja oppilas. Toinen tapahtui keskustellessamme tapamme mukaan ensin niitä näitä ja sitten hieman jotain aivan muuta, ja joku sattui tulemaan paikalle. Onneksi sen saattoi peitellä kertomukseksi jostakusta muusta ja joukosta juttuja, joita aina liikkuu.

Päiviä kului, ja ystäväni kutsui minut viikonloppuna hänen ja joidenkin tuttujensa kanssa iltaa viettämään kaupungille. Päädyimme parin kuppilan kautta tanssipaikkaan, vaikken niistä juuri välittänytkään. Tyydyin siis seinäkukkasen rooliin jutellen aina sen kanssa, kuka milloinkin joukosta sattui lepäämään tanssimisen lomassa. Aika kului mukavasti ja sain lopulta miesseuraa, vaikka sitä en hakenut enkä oikeastaan halunnutkaan. Pari röyhkimystä käännytin pois, mutta sitten paikalle saapui jokseenkin ujon oloinen, kuitenkin menevän näköinen ja siististi pukeutunut otsahiukset silmillä -kampauksella varustettu nuori mies. Arvelin hänen olevan itseäni pari vuotta vanhempi. Keskustelumme alkoi siitä, kun molemmat kauhistelimme rohkeaa tanssimista, jota jotkut naiset harrastivat lattialla. Emme kumpikaan välittäneet musiikin tahdissa pyörähtelystä, mutta muuten löysimme paljon yhteisiä intressejä. Ystäväni tuttuineen tuli paikalle hörppäämään juotavaa ja istahtamaan hetkeksi. He näyttivät tuntevan miehen, jonka kanssa olin tehnyt tuttavuutta.

Tutun tuttujen tapaamisessahan yleensä käy niin, että iltaa jatketaan suuremmalla porukalla, kuin mitä alun perin liikkeelle lähti. Niin tapahtui nytkin ja mies liittyi joukkoon. Lähdimme tanssipaikasta ja päädyimme jonkun joukon jäsenen kotiin, jossa oli hyvät tilat vielä hieman venyttää iltaa vaikka sitten aamuyön tunneille. Asunto oli iso, ja siellä oli monta huonetta, periaatteessa kaikki voisivat jäädä yöksi, jos nukkuisivat pareittain, mikä lopulta toteutuikin. Tai ainakin kovin monet lukkiutuivat omiin oloihinsa illan mittaa. Meitä oli jäljellä enää neljä; minä, tuo mies, ystäväni ja hänen pokaamansa tanssijapoika. Tai ei hän oikeasti tanssija ollut, oli vain löytynyt tuosta tanssipaikasta musiikin pyörteistä. Otimme kupit teetä hunajalla ja vodkalla maustettuna. Erikoinen yhdistelmä, täytyy sanoa, ja kumman unettava. Aloin huojua kohti makuuhuonetta, ja tuo mukaamme tullut mies riensi tukemaan minua matkalla sänkyyn. Aloin kummempia ajattelematta riisua pujahtaakseni peiton alle, kun huomasin miehen yhä seisovan huoneessa aika lähellä minua katsellen riisuutumistani. Sanoin hänelle, että ottaisi hänkin vaatteensa pois ja tulisi viereeni, sillä on mukava nukkua kylki kyljessä.

Mies teki työtä käskettyä, ja olikin itse asiassa rohkeampi kuin aluksi luulin. Päästyämme sänkyyn hän tuli aivan kiinni ja huokasi niskaani. En vastustellut, kun hän alkoi suukotella kaulaani. Toiminta piristi unista mieltäni ja käännyin kasvotusten miehen kanssa. Oli hämärää, mutta näin hänen silmissään pienen valopisteen. Heittäydyin hänen kimppuunsa suudellen ja näykkien ja hän alkoi liikkua rytmikkäästi viettien ottaessa vallan. Aloin jo nauttia olostani, kun hän yllättäen irrottautui huulistani ja alkoi hamuilla housuntaskujaan. Sieltä löytyi kondomi, ja hän katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan. Nyökkäsin puraisten kevyesti alahuultani ja sytytin pienen pöytälampun nähdäkseni hänet ensin kunnolla. Hän oli hyvin hoikka mutta jäntevä, hyväryhtinen mies. Juuresta tummat ja päästä vaaleat hiukset, nyt jo pois silmiltä. Hän oli suutelusta jo niin kiihottunut, että oli fyysisesti valmis yhdyntään. Itse halusin kuitenkin vielä kieriskellä hetken vapaasti. Meille alkoi tulla kuuma, ja sysäsimme peiton pois päältämme. Huoneessa oli yhä hämärää, vaikka valo olikin päällä. Näin, miten hiki pisaroi hänen kaulallaan. Nuolaisin sen pois, ja hän huokasi. Hän avasi kondomipakkauksen ja minä sain rullata suojan hänen päälleen.

Olin tyytyväinen kokonaisuuteen ja hymyilin leveästi, kun asetuin hänen syliinsä niin, että pystyimme olemaan sisäkkäin. Yritimme aloittaa hitaasti, mutta mielemme teki jo niin kovasti, että tahti kiihtyi nopeasti. Pidin kovasti asennosta, sillä saatoin samalla puristaa partneriani käsivarsillani itseäni vasten. Tahtimme hidastui, työnnöt syvenivät ja molemmat pääsivät huippuunsa hieman eri aikaan, minä ensin, hän sitten. Ennen hänen laukeamistaan näin huumaantuneisuudeltani, kun puna nousi hänen ylävartaloonsa ja poskilleen. Pian lysähdin pois hänen päältään, etsin hieman paperia, jolla kuivasin ensin hänen otsansa ja sitten oman jalkovälini. Hän makasi tyydyttyneenä ja muisti lopulta riisua kondomin. Tämän jälkeen nukahdimme nopeasti pitkän illan, alkoholin, lämmön ja pienen liikunnan aiheuttamaan uupumuksen ansiosta. Äkisti miehen läheisyydestä mieleeni muistui opettajani, ja yö, jonka olimme viettäneet yhdessä, nukkuen...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute