Herkku-puhelin
Striptease
thafuca

Minua odotettiin jo takaisin juhliin, kun hiivin autotallin ovelle. Näin kahden nuoren kulkevan sinne vaivihkaa aiemmin. Minua kihelmöi ja ajattelin hieman tutkivani salaa. Juuri kun olin tullut ovelle ja näin sisällä liikkuvat hahmot varjoina valoa vasten, joku huusi nimeäni kuistilta. Minun oli pakko palata takaisin bileisiin hetkeksi. Kuvittelin mielessäni mitä autotallissa tapahtui ja vakoni alkoi kostua vauhdilla. Lyhykäinen hameeni tuskin ehti hulmutakaan, kun kävelin takaisin sisälle ja ensimmäisen vastaantulevan jätkän käsivarsille. Hän otti minut kainaloonsa ja lähdimme kulkemaan kohti sohvaa musiikin pauhatessa.

Käsi liukui pakaralleni saaden minut kihelmöimään. Istuimme sohvalle lähekkäin. Pian tunsin kuinka hän hengitti niskaani seksikkäästi. Mikäs siinä - päätin lähteä kiusoittelevaan leikkiin mukaan ja siirsin kättäni kohti hänen nivusiaan hieroen hellästi. Tyyppi alkoi nuolemaan kaulaani. Hän oli varmaan paria vuotta minua nuorempi, tunsin itseni naisveteraaniksi, mutta annoin himon kuljettaa minua - käsiäni ja vaistojani lähemmäs häntä. Kuvittelin autotallin tapahtumia uudelleen ja aloin kostumaan todenteolla. Näpräsin ajatuksissani pojan vetoketjun auki, hän ilmeestä päätellen epäröi sekunnin sadasosan, kunnes sitten nosti minut syliinsä. Porukka tanssi, eikä tuskin huomannut mitään. Hankasin jalkoväliäni poikaa vasten ja tunsin hänen seisokkinsa. Kuiskasin hänen korvaansa että käyn vessassa siistiytymässä ja heittämässä alushousut pois. Vessan ovella kuitenkin huomasin että se oli yllättäen varattu joten päädyin ulos. Tieni johti automaattisesti autotallin ovelle, missä kaikesta päätellen akti oli lopuillaan.

Seisoin tällä kertaa toisella ovella, joka oli jäänyt raolleen. Kuulin kiimaisen huohotuksen sisältä ja heitin samassa alushousuni pois. Pian ovesta astui ulos nuori mies joka yllättyi nähdessään minut siinä. Hän tuli ihan lähelleni ja veti minut lähelleen. Sydämeni sykki samaa tahtia jalkovälini kanssa. Mies laittoi yhtäkkiä kätensä hameeni helman alle ja hiveli pilluani hymyillen. Hän työnsi sormensa pilluuni sanoen minua kiimaiseksi. Olisin tahtonut hänet siinä, niin kiimainen olin. Hinkkasin itseäni hänen sormeaan vasten, pyytäen häntä syvemmälle sisääni. Mies veti sormensa pois ja lähti kävelemään sisälle taloon. Menin perässä sisälle, uudelleen kohti sohvaa jossa poika odotti minua jo takaisin housunetumus kohonneena.

Olin kiimaisempi kuin koskaan. Istuin suoraan hänen syliinsä kaivaen avoimesta veräjästä hänen kalunsa. Ohjasin sen märkään pilluuni, aloittaen hiljalleen keinumaan. Tuntui kuin koko muu huone olisi häipynyt ympäriltämme kun ratsastin siinä orillani. En voinut vaistoilleni mitään, vaan minun oli kiihdytettävä tahtiani, kunnes rynkytimme sohvalla niin ettei kukaan sinne päin katsova voinut olla huomaamatta mitä teimme.

Voihkin kuin viimeistä päivää. Huomasin hahmon sohvalla vierellämme. Mies autotallista runkkasi suurta kaluaan vierellämme ja hymyili minulle nautinnoissaan. Hänen huuliltaan pääsi välillä urahduksia. Yhtäkkiä poika laukesi sisääni ja nosti minut sylistään lähtien kävelemään. Yritin huutaa hänelle että hän on minulle orkun velkaa muttei siitä tullut mitään. Lähdin etsimään makuuhuonetta, jonka löysinkin vähän matkan päästä. Ovella joku tarttui minuun takaa päin ja ohjasi minut sisään huoneeseen.

Tunsin kalun sohivan jalkoväliäni kokoajan himokkaasti. Taakseni katsomatta kävin huoneen lattialle pyllistämään jättäen huoneen oven auki. Oli kiihottavaa tietää että kuka tahansa voisi tulla sisään. Samassa seuralaiseni työntyi minuun nopeasti. Hänellä oli suuri kalu ja tyyppi osasi seivästää minut kuin aito mies. Tutun äännähtelyn kuullessani arvasin että kyseessä oli autotallin hurmuri. Nautin kyydistä. Hitaasti hän työntyi minuun kerta toisensa jälkeen, samalla puristellen rintojani. En kestänyt kauaa hänen unelmaa kaluaan, vaan jäin tutisemaan maahan seivästettynä voihkien.

Mies ei ollut saanut tarpeekseen vaan siirtyi poraamaan peräreikääni. Ensin hän nuoli sen kosteaksi ja mehuistani kostea kyrpä sai pian upota sinne. Alakerran musiikki hiljeni korvissani, kun hän aloitti taas tahdikkaat työnnöt. Kiljuin ääneen. Kuulin askeleet ovelta ja koputuksen. Katsoin taakseni ja näin ovella kaksi univormupukuista poliisia. Heidän punertavat kasvonsa olivat kiihkeät ja hieman jännittyneet. He erottivat minut panomiehestäni ja toinen poliiseista tyrkkäsi hänet ulos ovesta. Tämän jälkeen he vetivät oven kiinni perässään ja käskivät minut sängylle mahalleen.

En voinut kuin totella. Tunsin poliisin kylmän pampun uppoavan anukseeni nopeasti, sykähdyksenomaisesti ja en voinut kuin voihkaista. Poliisit mutisivat minulle jotain siihen tyyliin että ääntä sai pitää, he olivat tottuneet siihen. Tilanne kiihotti minua suunnattomasti ja toivoin että saisin taas kyrpää enkä vain pamppua. Poliisit jättivät minut makaamaan pamppu pyllyssäni sängylle ja kaivoivat kalunsa esille. He alkoivat runkata kunnes eivät voineet pidätellä kiusaustaan. Pidempi poliisi tuli luokseni ja nosti minut seisomaan. Pamppu putosi lattialle, mutta hän työnsi samassa tilalle oman kyrpänsä. Toinen poliisi tuli astuttamaan minua omalla kyrvällään vittuuni. Olin aivan täynnä.

Miehet jyystivät minua nahkaisilla pampuillaan kiimassa ja tuntui kuin olisin ollut yhtä orgasmia, sillä tärisin hervottomasti. Lyhyempi mies laukesi vittuuni ja hetken päästä toinen ruiskutti mällinsä perseeni perukoille. Miehet rutistelivat rintojani kovakouraisesti ja pakottivat minut sitten nuolemaan puolikankeita kalujaan. Nuolin molempia käyriä kankia kunnes he laukesivat uudestaan. Ovi aukesi taas ja joku kysyi mitä pidin tilatuista strippareista. Sanoin heidän olleen pamppua myöten aitoja:)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute