Herkku-puhelin
Jenkkityttö porontaljalla
Liquid

Painepesurin käyttäminen oli huono idea. Porontalja puhdistui kyllä siitä koppurasta mitä se oli, mutta karvanlähtö oli sellainen, että hyvä kun puolet harmaanvalkeaa turkkia jäi jäljelle suurta uroshirven nahkaa peittämään. Saku nosti vettä valuvan nahan kuivumaan pyykkinarulle espoolaisen rivitalonsa pihamaalle. Hyvä jos viikossa kuivuisi. Saku moikkasi naapurin Nikkeä, joka oli juuri menossa ulos.

Nikkeä vastaan kadulla tuli yllättäen tuttu pitkä, kaunis tyttö. Nikke tosin tunsi pirtsakkaan Ann-Marien vain kaverinsa Jessen kautta. Vaihto-oppilasvuonnaan Michiganissa Jesse oli tutustunut amerikkalaiseen vaaleaverikköön koulussaan, ja niin suuri oli nuorten kaipuu, että Jesse oli saanut tytön houkuteltua peräänsä Suomeen. Myöhemmistä vaiheista Nikke ei juuri tiennyt, sillä varsinkin tämän kesän hän oli omistautunut valokuvaamiselle uuden Hasselbladinsa kanssa.

Sitten Ann-Marie tuli Nikkeä kadulla vastaan tänä kesäisenä päivänä. Jesse ei ollut tällä kertaa mukana ja yleensä he kolme olivatkin tavanneet paikallisen nuorison illanistujaisissa ja kotibileissä, joissa Jesse oli Nikelle Ann-Marienkin esitellyt.

- Hi, Nikke!, Ann-Marie tervehti Niken nähdessään. Tytön äänessä oli silti nyt epäamerikkalaisen alavireinen sävy. Nikke oli jo aikeissa kysyä jotain Jessestä, mutta tytön äkillinen itkuntirahdus keskeytti aikeen.

- Voi, Nikke..., Ann-Marie yritti selittää. Sitten tulikin koko tarina: Jesse oli kyllästynyt jenkkityttöön eikä asumisesta tämän vanhempien luona tullut sitten enää mitään. Nyt tyttö oli asunut jo kuukauden vuokrakämpässä ja yliopiston kurssi vielä kesken. Ongelmakin ilmeni: vuokra oli aika korkea, kotiin Jenkkilään ei kehdannut ihan lyötynä palata, joten tyttö oli etsinyt työtä Suomesta. Paikallista kieltä taitamaton jenkkityttö ei tietenkään sellaista saanut. Muutama tonni pitäisi silti saada kasaan...
- Älä nyt sure, huomasi Nikke ottavansa lohduttajan roolin. Aina sitä jotain löytää...

Yllättäen Ann-Mariella oli idea.

- Kuule, Nikke, sinähän olet hyvä valokuvaaja?

Nikke myönsi luontokuvia näpsivänsä ja uusi Hasselblad oli viimeksi heilunut Suomenlinnan valleilla ja Helsingin jugend-arkkitehtuuria ikuistamassa.

- Ajattelin, että jos toimisin mallina jollekin toimistolle, Ann-Marie tiesi ehdottaa, - Usassa on paljon opiskelijatyttöjä, jotka tienaavat rahaa opintoihin mallintöillä.

Nikelle tuli toki mieleen eräs iltapäivälehti, joka maksoi jotain sellaisista keveistä bikinikuvista. Mitään ei tarvitsisi erityisemmin vilautella, eräät Niken tuntemat opiskelukaveritkin olivat jonkun kerran olleet kuvattavina, ja sen verran siistiä kun homma oli, ei siitä mennyt edes maine. Kuvia saattoi ylpeinä näyttää vaikka mummolleen tai lisätä perhealbumiinsa.

Juuri sellaista Ann-Marie innostuen sanoi tarkoittavansa. Hän kysyi Nikeltä, voisiko tämä avustaa häntä muutaman studiokuvan ottamisessa. Parin näytekuvan jälkeen voisi saada jonkun lehden kuvaajan innostumaan kuvaamaan Ann-Marieta enemmänkin. Tyttö oli valmis aloittamaan heti! Mentäisiinkö vaikka Niken kämpille jos se hyvä kamerakin olisi siellä! Parin kuvan näpsäyttäminen ei varmaan veisi kauaa aikaa.

- No, joo..., Nikke suostui, vaikka samalla epäillen, olisiko hyppy maisemakuvauksesta alusvaatemallin kuvaukseen liian haastava. Nörttiopiskelijan solumurju oli sitä paitsi tosi epäkuvauksellinen paikka. Jos saisi edes kuvata luonnonvalossa ulkona, mutta pilvinen sää ei ollut siihenkään niitä parhaita. No, spottivaloja vähän säätämällä saisi ehkä valoa riittävästi, mutta millainen tausta kuvalle sopisi? Joku lakana, mieluusti sininen, olisi varmasti kiva. Repaleiset tapetit glamour-kuvassa kuitenkin veisivät tunnelman ihan armottomasti.

Oltiin jo melkein kotiovella, kun Nikke päätti toimia ex tempore. Naapurin Saku oli pihalla pölykapseleita vaihtamassa ja Nikke huikkasi tälle:

- Hei! Paljolla myyt ton porontaljan?

Kympillä yllättynyt Saku hyvin mielin luopui Lapin-tuliaisestaan. Onneksi se oli aika hyvin kuivunut, Nikke ajatteli, ja avasi Ann-Marielle kämppänsä oven talja toisessa kainalossaan.

Kaljapullonurkkaus ei kävisi. Seinä viistosti parvekkeen ovea vastapäätä voisi olla hyvä, valo tuli hyvin, viistosti sisään huoneeseen. Valotusmittari näytti myös hyväksyvän paikan. Nikke asetti taljan puolittain kirjoituspöytänsä päälle ja vasaroi sen yhden helman naulalla seinälle. Saisi kelvata.

Ann-Marie oli malttamaton aloittamaan: - Tuohonko? Miten mä olen? Otanko paidan pois?

Nikke tajusi glamour-kuvauksen olevan muutakin kuin silkkaa ammatillista työtä. Nyt tarvittiin jo lavastajan tai ohjaajan taitoja. Nikke nielaisi.

- Vaikkapa. Istu nyt aluksi pöydän reunalle siihen taljan päälle. Zoomailen vähän kuvakulmia.

Ann-Marie oli päättänyt olla ujostelematta. Hetkessä pitkähiuksinen vaaleaverikkö oli päättäväisesti kiskonut puseron päänsä yli ja tipauttanut sen Niken sängyn päälle. Tytön paljasta ylävartaloa peittivät vain valkoiset rintaliivit, jotka tukivat suippoja hyvinmuodostuneita rintoja. Tällaista Ann-Marien kaltaista seksipakkausta ei nörtti-Nikke ollut koskaan kämppäänsä saanut! Kauhukseen poika huomasi kokemattoman pojankalunsa alkavan nopeasti kovettua farkkujen sisällä.

Nikke räpsäytti yhden kuvan eikä ollut hermoillessaan edes varma oliko kamerassa filmiä. Valkoisten rintsikoiden kontrasti oli aika suuri, kun taas Ann-Marie itse oli aika ruskettunut ja taljan oma väri rimmasi huonosti Lindex-liivien kanssa. Niken zoomailua seurattuaan Ann-Marie taisi tajuta asian itsekin, sillä hän äkkiä pyytämättä avasi rintaliiviensä hakaset ja antoi liiviensä pudota lattialle.

Ann-Marien viaton veto sotki Niken konseptit täysin. Poika tunsi kalunsa kasvaneen housujen kätköissä sillä hetkellä ainakin viisi senttiä. Ann-Marien rinnat eivät olleet mitenkään ylettömän suuret, mutta kauniin muodokkaat ne olivat ja huoneen pieni viileys sai tytön nännit nöpöttämään kivasti pystyssä, mikä Niken mielestä lisäsi kuvien seksikkyyttä. Mutta hemmetti, joko nyt oli ylitetty se raja, millaisia kuvia kevyt iltapäivälehti voisi julkaista?

Kohta Nikke huomasikin ajattelevansa enää vain Ann-Marien ihanaista vartaloa ja mitä siitä vielä oli vaatteiden kätkössä. Olenkohan epäammatillinen, poika tuumi arvaten tehtävän kohta karkaavan käsistä. Nämä kuvat eivät voisi tulla lehteen. Ja sovitut pari kuvaa oli varmaan jo otettu, Nikke tuumi filmin lähestyessä loppuaan. Silti hän halusi jatkaa kuvaamista ja katsoa miten pitkälle Ann-Marie olisi valmis menemään. Eikö Jesse ollutkin tehnytkin bänksit tytön kanssa? Tyttö oli ollut puutteessa, vapaata riistaa, ehkä kostonhaluinenkin Jesselle.

Yksinäisen runkkari-Niken päiväunet alkoivat toteutua.

- Tuo talja on tosi villi elementti, Nikke johdatteli, - Mutta farkut ei sovi yhteen sen kanssa. Voisitko ajatella, että ottaisit ne pois?

Ann-Marie katsoi kummissaan ikään kuin kysyen silmillään, millaisia kuvia tässä olikaan tarkoitus saada. Varsinaisesti tyttö ei näyttänyt vastustavan perusteltua ajatusta. Kuviahan tänne tultiin ottamaan. Tyttö avasi farkkujensa vetoketjun ja riisui housunsa huoneen lattialle. Nyt vain valkeat pikkuhousut olivat Ann-Marien peittona. Nikke tunsi kiihottuvansa entisestään ja kallis Hasselblad vapisi kuvaamista jatkavissa käsissä.

Nikke ehdotti, että Ann-Marie tarttuisi porontaljan kulmaan ja peittäisi sillä rintojaan. Tyttö totteli hyvän mallin tavoin, mutta jo parin kuvan jälkeen Nikke ahnehti lisää.

- Näytä vähän enemmän...nosta tissejä...tai peitä käsillä vähän..., Nikke neuvoi Ann-Marien totellessa opastajaansa. Lopulta Nikke vakuuttui, että myös valkeat pikkuhousut olivat tiellä. Vaikka niin tuntuivat olevan Niken omatkin, sillä alkkareissa seisoi nyt niin, että kipeää teki.

- Miten olisi..., Nikke aloitti, - Pikkarit loistaa pahasti...jos ottaisin sellaisen sivukuvan, jossa sulla on vain tuo talja ympärillä?

Ann-Marie ehkä jo vähän paleli vaikka Nikellä oli kuuma. Mitään sanomatta tyttö alkoi vetää pikkuhousuja jalastaan. Ann-Marie ei edes ujostellut tai ainakaan näyttänyt sitä, sillä tyttö laski viimeisen vaatekappaleensa Niken tutkailevan katseen alla edes yrittämättä peitellä viimeisiä salaisia sopukoitaan. Nikke sai hyvän vilauksen tytön keveästä blondin karvoituksesta tämän jalkovälissä kehtaamatta silti juuri sillä hetkellä tytön paljastuvia alastomia muotoja kuvata.

Ann-Marie asettui uudelleen pöydälle ja taittoi porontaljan kulmaa sen verran, että se juuri peitti hänen häpynsä. Rintojaan, joiden tummat nänninpäät törröttivät kovina pystyssä tyttö ei aikonutkaan tällä kertaa peitellä. Nikke sai hyviä kuvia. Osan kuvista hän otti sivulta, jolloin hän sai kuviin mukaan Ann-Marien rintojen naisellista kaarta. Objektiivia säätäen hän sai myös aikaan tytön upeista rinnoista sellaisia lähikuvia, ettei tämä varmaan olisi niitä hyväksynyt. Kamera nuoli Ann-Marien paljasta vartaloa ja Nikke tunsi kalunsa seisovan yhä kovempana.

Samassa Nikke huomasi Ann-Marien jo jonkin aikaa suunnanneen katseensa Niken vyötärön tienoille. Nikke keskeytti hämmentyneenä kuvaamisen ymmärtäessä tolkuttomaksi yltyneen seisokkinsa jo takuulla näkyneen ja kiinnittäneen tytön huomion. Epäammatillista, Nikke, epäammatillista, poika torui itseään.

- Sori..., hän sopersi, - Primitiivireaktio...

Ann-Marie näytti vakavoituvan. Ainakaan tyttö ei suuttunut tai nauranut. Sitten hän sanoi yllättävän rauhallisella äänellä:

- Eikö tämä ole vähän epäreilua, että sinä saat katsoa ja minä en? Siis ei ole mitään sitä vastaan, että sinäkin vähän keventäisit...

Nikke ajatteli ensin sanallisesti puolustautua ja kiistää kaiken, mutta luonto oli sittenkin vahvempi. Miten olisi sitä paitsi voinut kiistää kovaa todistusaineistoa jalkojensa välissä? Seisokki pakotti jo niin, että Nikelle oli selvää, että ensin tuli vapautua kiristäviksi käyneistä housuista. Asetettuaan kameran hetkeksi syrjään Nikke oli parissa sekunnissa suoriutunut ulos housuistaan ja hänen täysjäykkä kalunsa ponnahti kauan kaivattuun vapauteen pilkistäen paidan helman alta. Kuin syyttävä sormi Niken kapoinen kalu osoitti kohti tolkuttoman seisokkinsa aiheuttajaa, alastomana taljalla jalat hieman harallaan istuvaa Ann-Marieta.

Ann-Marie hätkähti ja hänen suunsa jäi hämmästyksestä auki. Hetkeen tyttö ei saanut silmiään irti Niken lahjomattoman jäykästä sauvasta. Nikke päätti rehvakkaasti jatkaa asialinjalla ja tarttui jälleen kameraan.

- Joo. Jatketaanko?

Nikke räiski jälleen kuvia joka puolelta nyt selvästi keskittymiskyvytöntä Ann-Marieta, joka ei edes enää katsonut äskeiseen tapaan kameraan, vaan antoi katseensa karata kohti Niken vallatonta rehellisesti pystyssä sojottavaa miehenelintä. Kohta Ann-Marie näytti jo pitävän yhdentekevänä myös oman jalkovälinsä peittämistä pehmeän porontaljan kulmalla, ja kuva kuvalta Niken näkymät olivat aina vain entistä paremmat suoraan tytön peittämättömiin suloihin.

Kohta Nikke oli jo niin lähellä, että hänen kalunsa jo hipaisi Ann-Marien polvea. Ann-Marie hengitti raskaasti, ja kokeeksi Nikke tuli tahallaan niin lähelle tyttöä, että kivikova kalu kosketti uudelleen tämän lämmintä reittä. Ann-Marie antoi Niken kalun olla reidellään. Ann-Marielle oli viimeistään nyt selvää, että Nikke kävi täysillä jököttävine kaluinensa ihan kuumana. Nikke kumartui nyt Ann-Marieta lähelle ja tavoitteli huulillaan tytön huulia. Ann-Marie vastasi varovaisesti suudelmaan Niken kalun levätessä nyt koko painollaan tytön lämpimän reiden päällä. Jos kattoa kohti pyrkivän vehkeen nyt saattoi sanoa olevan levossa.

Uteliaisuus sai lopulta otteen tähän asti niin pidättyväisestä Ann-Mariesta. Yhtäkkiä Nikke tunsi Ann-Marien käden lepäävän pojan miehekkään kullin päällä ja alkavan tunnustelevalla varovaisuudella silitellä sitä. Niken kalu kovettui entisestään. Ann-Marie otti nyt kalun kokonaan käteensä vatkaten sitä kohta rytmikkäästi. Niken käsi hakeutui Ann-Marien jalkoväliin ja tunsi kohta märkänä sykkivän nuoren naisen pillunvaon. Sormi liukui helposti Ann-Marien sisään ja Nikke aloitti sisään ulos -liikkeen, joka näytti tuottavan tytölle suurta nautintoa.

Ann-Marie kuiskasi Nikkeä lopettamaan. Jotta Nikke ei ihan väärin ymmärtäisi, Ann-Marie perusteli hakevansa kortsun laukustaan. Tyttö jätti Niken hetkeksi odottamaan seisovan kyrpänsä kanssa ja pöydän reunalta hypähtäen juoksuaskelin jenkkineitokainen käväisi urheilullisen pikkureppunsa luona. Pian tyttö tuli takaisin muovisen pakkauksen kanssa, avasi sen ja muutamalla vedolla aiheuttamansa rehellisen seisokin varmistettuaan sujautti kumin pojan jäykän kalun päälle.

Nikke kävi aivan kuumana. Ann-Marie istui jälleen pöydän reunalle porontaljan päälle asettuen tällä kertaa täysmakuulle Iskun massiivipuupöydälle. Porontaljaa seinällä pitävä naula irtosi, ja Nikke kiirehti auttamaan Ann-Marieta asettamaan taljaa hyvin allensa. Tyttö nosti jalkansa kokonaan pöydälle ja avasi reitensä tavalla, joka ei lisämääräystä kaivannut.

Nikke asettui Ann-Marien jalkojen väliin ja pakahtumaisillaan oleva kalu hakeutui tytön turpeina odottaville jo kutsuvasti raollaan oleville häpyhuulille. Koko terska luiskahti helposti Ann-Marien sisään, ja kohta kalu oli vaivatta tunkeutunut tytön kuuman lemmenluolan pohjaan asti. Nikke aloitti tasaisen liikkeen Ann-Marien sisällä tytön keskittyessä nautintoonsa. Porontalja tuntui pehmeältä muuten kolhon kirjoituspöydän päällä. Ann-Marie kohottautui hieman ja tuki käsillä tukea pöydän reunoista, ettei Nikke rajuilla työnnöillään pudottaisi tyttöä taljoineen alas natisevalta pöydältä. Saatuaan pöydänkulmista pitävän otteen Ann-Marie alkoi vastata Niken työntöihin puskemalla lantiotaan pojan nivusia vasten. Ann-Marie äänteli hiljaa ja voihki amerikanenglannillaan muodikkaita rivouksia.

Ann-Marie oli ihanteellinen rakastajatar, lieneekö Jessen kouluttama, Nikke huomasi ajattelevansa. Nikke tunsi Ann-Marien kykenevän supistelemaan pilluaan Niken kyrvän ympärillä tavalla, joka tuntui suorastaan lypsämiseltä. Ann-Marie tiesi tämän erikoistaitonsa saavan miehet hulluiksi, varsinkin Jessen Ann-Marie oli tällä tavoin saanut laukeamaan milloin tahansa. Ann-Marie jatkoi taitavaa Niken kalun kiusaamista, ja niin kostea tyttö oli itsekin, että pillunnesteet valuivat valtoimenaan valkeanharmaalle porontaljalle. Niken kuminpeittämä kalu luiskahteli Ann-Marien kirnussa niin innokkaasti, että Ann-Marie jo pelkäsi sen irtoavan kokonaan kostean kirnunsa kuumasta käsittelystä. Hän halusi saada lisää ja lisää ja tulla juuri tässä ja nyt, Niken kirjoituspöydällä lappilaisen porontaljan päällä.

Ann-Marie kiihdytti puskemistaan ja Niken huohotus tiivistyi niin, että Ann-Marie arvasi pojan laukeavan ihan kohta. Samassa Nikke tulikin. Nopein supistelevin sykäyksin Ann-Marie lypsi pillunlihaksillaan nörtti-Niken kyrpää tyhjäksi tuntien kondomin peittämän kalun täyttyvän sykäys sykäykseltä sisällään. Ann-Marie halusi lisää ja lisää, ja hieman kiirehtien puskemistaan jenkkityttö ehti saada myös pikaisen oman orgasmin Niken kalun vielä nytkähdellessä pillunsa sisällä.

Pitkään heidän elimensä nytkähtelivät sisäkkäin ja Nikke lysähti puolittain Ann-Marien päälle makaamaan silitellen hiljaa tytön vaaleita hiuksia. Niken kovia kokenut kalu luiskahti hieman pehmyttyään ulos Ann-Marien kirnusta ja Ann-Marie huomasi kumisen varmuusvälineen nupin täyttyneen Niken valkoisesta siemennesteestä, mutta kumiukko oli kestänyt testin hyvin.

- Ihana karvanahka, Ann-Marie sanoi porontaljaa silittäen, - Mutta pelkäänpä, että teimme aikamoisen sotkun...

- Ei se mitään, Nikke vakuutteli hengityksensä tasaannuttua, - Luulenpa, että sen voi helposti pestä.

Nikelle ja Ann-Marielle juolahtikin siinä samassa mieleen, että valokuvien ottaminen oli päässyt unohtumaan. Jo otetutkin kuvat ilmenivät sellaisiksi, että alun perin suunniteltuun lehteen niitä ei voinut luonteensa takia toimittaa. Nikellä oli kuitenkin omat markkinointikanavansa, ja jo viikkoa myöhemmin hän saattoi ilmoittaa Ann-Marielle, että kuvat olivat menneet hyvin kaupaksi, ja niistä oli maksettu enemmän kuin Ann-Marie oli koskaan osannut odottaa. Ja sitä lehteä, johon kuvat menisivät, ei Ann-Marien ja hänen vanhempansa tarvitsisi USA:ssa varmaan koskaan nähdä. Vuokranmaksu sujuisi oikein hyvin ja vielä jäisi kivasti rahaa käteenkin loppuajaksi Suomessa, ja ehkä vähän matkailuunkin.

- Ai niin, Ann-Marie sanoi Niken hänelle soittaessa ja ilouutisen kertoessa, - Saisinko muuten sen ihanan porosi, jos ei sinulla ole sille käyttöä? Ihan niin kuin muistoksi Suomen-vierailusta?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute