Herkku-puhelin
Niin kiellettyä
Häpeävä äiti

Olen eronnut keski-ikäinen nainen ja asustelen lasteni kanssa suuressa omakotitalossamme joka jäi erossamme minulle. Olen ehkä liiaksikin urakeskeinen nainen kun eron jälkeen ei ole elämässäni ollut muuta kuin pelkkää työtä. Miehet eivät ole kuuluneet missään muodossa kolmeen vuoteen elämääni ei edes tunne tasolla saati sitten että olisin täyttänyt itseäni munalla eron jälkeen. Kunnes sitten syksyllä jäin sairaslomalle työuupumuksesta ja yritin kuluttaa aikaani kotona keräten uutta energiaa töihin. Pari viikko osasin nauttia kotitöistä kunnes ne ei enää tuottaneet mielihyvää minulle. Ystäväni huomasivat tämän ja vaativat että teen jotain joka piristäisi mieltäni, niinpä päätin pitää naisporukassa sauna-illan kotonani. Sovin lasteni kanssa että eivät tule tuona iltana aikaisin kotiin. Menevät vaikka myöhäisleffaan, että saamme istua iltaa rauhassa. Ilta oli mitä onnistunein ja tunsin taas kuuluvani oikeaan elämään. Ilta oli myös ensimmäinen ilta elämässäni että olin juonut niin paljon että olin nukahtanut saman tien kun viimeinen vieras lähti.

Päivät kului, pitkästyin ja koetin etsiä tekemistä tyhjiin päiviini. Eräänä päivänä etsiskelin jälkikasvuni huoneista lukemista tai leffoja ja löysinkin niitä. Istuin tv:n ääressä ja selailin nauhoja lävitse löytääkseni jotain mielenkiintoista. Yllättäen yhdeltä nauhalta kuvaruutuun ilmestyi alaston pakara ja sitten kuvassa vilahti miehen puolijäykkä kalu. Tunsin kuhahduksen sisälläni ja vuosia unessa ollut seksuaalinen nainen heräsi henkiin, nännini kovettui ja housuissa kuumotti. Pysäytin nauhan ja kävin varmistamassa että olin yksin talossa. Istuin takasin sohvalle ja annoin nauhan pyöriä. Nauhalla kuva vaelteli pakaroissa ja reisillä kunnes pysähtyi kuvaamaan kovana seisovaa miehistä kalua. Kuva oli lähikuvaa josta näin kalun varressa olevien suonien oikein sykkivän ja kalun nytkähtelevän. Salamannopeasti kuin unessa nostin hameenhelmani vyötäisille, pikkuhousut pois ja käsi hyväilemään vuotavaa vittuani toisen käden puristellessa rintojani. Kuin peläten nauhan loppuvan kesken vatkasin vittuani vauhdilla. Nauhalla sormet kiertyi kalun ympärille ja käsi aloitti hitaan mutta rytmikkään kalun runkkaamisen. Korvissani humisi ja silmissä vilkkui kun katsoin tuota jumalaista näkyä nauhalta samalla sormieni viedessä minua kohti orgasmia. Kuinka olisinkaan halunnut ottaa tuon nauhalla näkyvän kaluni vittuni syvyyksiin ja ottaa se nautinto minkä se olisi minulle tuottanut. Käsi kiihdytti nauhalla vauhtia samoin omat sormeni vitussani, nostin jalkani sohvan laidalle ja avasin sylini täysin auki. Toisella kädellä hyväilin klitoristani ja toisen käden kaksi sormea painoin syvälle vittuuni yhden sormen upotessa syvälle peppuuni. Nauhalla alkoi kalu sykkiä spermaa runsaina syöksyinä ja silloin orgasmi pyyhkäisi läpi kehoni sellaisella voimalla että tajusin ulvovani ääneen. Huohottaen makasin hetken aikaa sohvanlaidalla ja katsoin edelleen nauhaa jossa käsi levitteli spermaa kalun varteen, palleille ja vatsalle.

Hieman omaa reaktiotani häpeillen puin päälleni ja kelasin nauhan takasin siihen kohtaan missä sen luulin olleen ja palautin sen löytämääni paikkaan.

Jällen päivät kului ja tuo maaginen nauha veti minua puoleen ja sai aikaan sen, että katsoin sitä ja päädyin aina ihanille nautinnon matkoille kerta toisensa jälkeen.

Kerran kun taas odotin hetkeä että olen yksin ja tunsin että kiimani oli jo odotuksesta katossa ja sitten kun tuli tilaisuus niin katsoessani tuota ihanaa kalun runkkausta laukesin heti kun nauhalla käsi vasta alkoi runkata kalua. Makasin jälleen orgasmin raukeana sohvan laidalla, annoin nauhan pyöriä ja hyväilin kevyesti turpeaa sykkivää vittuani. Himoni alkoi taas herätä kun näin tuon ihanaisen kalun taas sykkivän spermaa pitkissä kaarissa. Ja sitten yhtä äkkiä nauha pimenee, vilahtelee ja suhisee ja samalla tajuan että en ole koskaan katsonut mitä muuta kivaa nauhalla olisi.

Nauhalla vilisee ja on hämärää ja sitten iskee kauhu läpi kehoni kun huomaan että nauha on kuvattu poikani huoneessa. Ilmeisesti shokki pitää minut paikoillaan kun tuijotan ruutua peläten mitä tulisin näkemään seuraavaksi. Kuva kulma vaeltelee pitkin huonetta ja sammuu taas, kunnes jatkuu mikä saa minut haukkomaan henkeäni. Kamera on selvästikin ollut piilotettuna takkahuoneen nurkkaan sinä lauantaina kun pidin ystävättärilleni saunaillan. Kaikki kaverini siinä pyörivät ja pyllistelevät näyttäen kaiken mahdollisen piilotetulle kameralle. Sitten taas kuva pimenee ja kauhukseni kuvassa minä nukun pyyhe päällä takkahuoneen sohvalla. Nauhalla kamera tulee lähemmäs minua, käsi avaa varovasti ympärillä olleen pyyhkeeni. Kuvassa käsi hyväilee kevyesti rintojani ja nännejäni selvästikin varoen että en herää. Seuraavaksi pyyhe otetaan kokonaan pois päältäni paljastaen näin sylini kameralle. Jalkani avataan ja vittuani kuvataan lähikuvassa, kuvassa jossa sormet availee häpyhuuliani ja kieppuu klitoriksellani, sitten kuuluu ääniä ja kuva kieppuu hetken aikaa. Seuraava kuva saa viimeisenkin kauhun aallon kulkemaan lävitse. Kamera on hieman kauempana ja kuvaa kun makaan vittu avoimena suoraan kameralle, poikani tulee viereeni alastomana kalun osoittaessa kohti kattoa. Poikani runkkailee kaluaan samalla kun hyväilee rintojani, lanteitani ja vittuani kunnes aloittaa kosketteluni kalullaan. Ensin hän kuljettelee kaluaan rinnoillani, vatsallani avaa sitten jalkani ja vie terskaa pitkin häpyhuuliani ja klitorista. Nauhalta kuulu ääni josta en saa selvää ja poikani vetäytyy vitultani tullakseni kasvojeni eteen ja painaa kalunsa puoliavoimeen suuhuni ja alkaa naida sitä pitäen päästäni kiinni. Siinä makaan nauhalla syli auki ja poikani kalu suussa, suussa johon en elämässäni ole miehen kalua ottanut ja nyt se teki sitten oma poika. Hetken suutani naituaan poikani vetäisee kalun pois ja antaa sperman lentää pitkissä kaarissa kaulalleni, rinnoilleni ja vatsalleni. Niin lamautuneena katson nauhaa että en ole edes korjannut asentoani vaan istun edelleen sohvan laidalla syli auki sormieni hyväillessä vittuani, kunnes jälleen iskee järkytyksen aalto läpi tajuntani.

Tajuan että poikani seisoo olohuoneen ovella videokamera kädessä ja kalu toisessa kädessä. ”Äiti, anna minä teen sen ” sanoo poikani ja laskee kameran tuolille, kävelee eteeni, ottaa sormeni pois vitustani ja painaa kalun sisääni ennen kuin kauhulta ja häpeältä edes tajuan. Kuitenkin kolmen vuoden munaton kausi oli saanut aikaan sen, että kun kalu upposi sisääni, tunsin valtavaa mielihyvää ja jatkuvaa orgasmia että en pystynyt sitä estämäänkään. Orgasmi kieputti minua ikuisuudelta kestävän ajan kunnes tajuntaani tuli poikani liikkeet vittuni perukoilla. Poikani kalu pumppasi parhaillaan kuumaa laavaasa minut täyteen. Huohotimme ja läähätimme poikani kierähtäessä sohvalle viereeni käden salamana käydessä levittelemää vitustani vuotavaa spermaa ympäri alavatsaani.

Niin voimaton ja häpeissäni olin että en keksinyt mitään muuta sanottavaa pojalleni kun ”saatanan sika, mitä sä oikein touhuat ton kamerasi kanssa”?.

”Miten niin minä” vastasi poikani ja kelasi nauhaa taaksepäin joka oli pyörinyt koko nainnin ajan taustalla. Järki ja sanat tuntui loppuvan kun katsoin nauhan viimeisen pätkän. Nauhalla makasin edelleen sohvalla yltä päältä poikani spermassa kun kuva hieman vaappui ja kuvaan astui tyttäreni alastomana kuivaamaan veljensä spremoja keholtani. Saatuaan työn loppuun tyttäreni astui lähemmäs kameraa joka kuvasi ensin hänen teinirintojaan ja sitten paljaaksi ajeltua pillua. ”Miltä tuntui naida mutsia suuhun?” kysyi tyttäreni samalla kun hän kuivaili veljensä kalua pyyhkeeseen. ”Mahtavalta, haluut sä nyt kokeilla sitä?” kysyi poikani ja samalla kamera kuvasi kun tyttäreni polvistui poikani eteen ja kalu upposi tuohon kokemattomaan suuhun ja sitten loppui nauha. Istuin hämmentyneenä paikoillani ja en tiennyt mitä tehdä ja ajatella kaikesta tästä, sillä se nauha millä olin itseäni runkannut päiväkausia oli oman poikani runkkausta ja että makasin sohvan reunalla vittuni valuessa oman poikani spermoja.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute