Herkku-puhelin
Herrasmiehen pikku narttu
lindamaria

Viime keväänä, heti ylioppilasjuhlien jälkeen menin kesätöihin erääseen pankkiin. Olin 19-vuotias, juuri muuttanut pois kotoa, eronnut poikaystävästäni, ja olin ehkä vähän yksinäinenkin. Kaipasin seikkailua ja toisaalta hellää kainaloa. Kun rinnakkaiskonttorin esimies pyysi minut kerran osastopalaverin jälkeen kahville, olin otettu. Mies oli hyvin käyttäytyvä, komeahko ja ennen kaikkea oikea herrasmies. En ollut aiemmin ajatellut erityisesti pitäväni vanhemmista miehistä, mutta hänen seurassaan huomasin miettiväni, että tuon kokeneen 38-vuotiaan miehen charmi oli jotain muuta kuin teini-ikäisten poikien huolettomuus. Kun hän katsoi minua kiinteästi tummilla silmillään, tunsin itseni naiseksi. Olimme tavanneet muutaman kerran, kun hän pyysi minut luokseen. Siitä illasta alkoi kiihkeä suhde. Ja helvetti. Miehen lumovoima oli pienessä asunnossa niin suuri, että jouduin hänen valtaansa. Herrasmies muuttui sudeksi - kiihkeäksi, intohimoiseksi pedoksi. Hän kietoi minut pauloihinsa, niin etten enää halunnutkaan muuta. Hän teki minusta narttunsa.

---

Seison kylpyhuoneessa sitomassa hiuksiani nutturalle. Tarkistan peilistä, ettei yksikään suortuva peitä niskaani. Korjaan aamutakkini kaulukset suoraksi ja istun pöydän ääreen odottamaan miestä. Hän saapuu täsmällisesti kuten aina. Tämä on meidän salainen, kahdenkeskinen leikkimme.

Hän vetää minut itseään vasten ja kääntää ympäri. Suu näykkii niskaani ja kädet laskeutuvat rinnoilleni. Hän työntää toisen kätensä aamutakin kauluksesta sisään ja puristaa rintaani.

- Ihana isotissinen lutkani, hän kuiskaa ja avaa aamutakin vyön. Hän vääntää toisen käteni selän taakse ja vie sen housuilleen.

- Olen ajatellut sua muna pystyssä koko aamun.

Nojatuolin edessä hän painaa minut olkapäistä polvilleni. Hän avaa vyönsä ja laskee housunsa. Istuessaan nojatuoliin hän tarttuu niskastani kiinni. - Nuole mut pystyyn, hän sanoo ja työntää kyrpänsä suuhuni.

- Ihana pikku kullinimijä... ota se syvemmälle kurkkuun, noin, just noin. Iso ympärileikattu muna työntyy yhä syvemmälle suuhuni. Niskani alkaa särkeä, mutta en voi vetää päätäni pois. Mies nussii minua suuhun niin kauan kuin haluaa.

- Hiero pilluas samalla. Mä haluun et sä oot pillu märkänä, mies huohottaa. Toisen kätensä hän laskee niskastani rinnoilleni ja puristelee kumpaakin vuorotellen.

- Mä nain sua tissien väliin, ja sä tykkäät siitä, eikö vaan? hän huohottaa. Nostan katseeni häneen, ja hän hymyilee pirullista hymyään.

- Ihana pikku lutkani.

Hän vetää rintaliivieni olkaimet alas käsivarsilleni ja nostaa rintani kupeista.

- Näiden tissien väliin haluais kaikki miehet nussia.Kiihottaako sua ajatella, että kaikki miehet kadulla tuijottaa sun tissejä ja haluaa panna niitä? mies kysyy ja nipistää molempia nännejä. Pillussani ja vatsanpohjassani värähtää. Levitän jalkojani leveämmälle ja alan keinutella lantiotani. Mies nauraa.

- Sä kerjäät panemista, vosu, eikö niin. Hän puristaa tissini yhteen ja vetää minut lähemmäs. Kyrpä työntyy rintojeni väliin ja peukalot hierovat nännejäni. Katson alas ja näen kiiltävän kyrvän liukuvan edestakaisin tissieni välissä.

- Katso mua, muru, hän vaatii.

- Sulla on oikeat lutkan tissit. Ne näyttää hyviltä, kun niitä nussitaan. Katson ylös ja näen miehen silmissä tutun kiimaisen katseen.

- Haluatko, että mä panen sua? Haluatko, pikku lutka?

- Haluan, mä sanon ja katson miestä.

- Mitä sä haluat?

- Mä haluan, että sä nussit mua isolla kyrvälläs. En ole vieläkään oikein tottunut tähän osaan leikistä. Taidan punastua vähän. Vilkaisen mieheen ja huomaan, että hän hymyilee vähän.

- Susta on tulossa on kunnon pikku lutka. Mä rakastan nussia sua, sä oot niin ihanan himokas ja viaton samaan aikaan. Mä aion nussia sua suuhun ja pilluun ja pyllyyn.

Miehen äänessä on uusi, aiempaa kovempi sävy. Hän on herrani, vaikka leikkiä vain kaikki onkin. Sydän pompahtaaa silti muutaman kerran ylimääräistä. En halua kunnon anaalipanoa, vaikka sormileikkejä on harrastettu jo aiemmin. Tiedän, että se on edessä ennen pitkää. Mutta ei ehkä tällä kerralla kuitenkaan...En ehdi muuta ajatella, kun mies nousee ja nostaa minutkin seisomaan. Hän työntää minut sängylle ja levittää reiteni. Tämä on jo tutumpaa. Rentoudun ja suljen silmäni, kun mies vetää valkoisten, pitsisten pikkuhousujeni haaran syrjään.

- Pillu levälleen, hän komentaa. Pidät reidet auki, hyvä, just noin. Tarjoa sitä pilluas. Hän nuolee ylhäältä alas levein pitkin vedoin. Kostun heti ja märäksi. Saan kaksi sormea syvälle sisään.

- Pikku lutka, sä oot heti märkä. Reidet väsyvät ja lasken niitä vähän.

- Pidä reidet vaan kiltisti auki, hän käskee.

Hiukseni ovat karanneet nutturalta ja vedän irronneet suortuvat rinnoilleni. Nännit ovat vielä arat edellisen kerran jäljiltä ja hieron niitä pehmeillä hiuksillani. Mies on tarttunut lantiostani ja liikuttaa sitä suutansa vasten. Tissini heilahtalevat hitaasti liikkeiden tahdissa, se tuntuu hyvältä. Nännini ovat kirsikanpunaiset ja halusta kovat.

- Sa näytät ihanan pantavalta, kun makaat siinä tissit pystyssä ja pillu anteliaasti levällään. Sut on tehty nussittavaksi, tiedätkö sen? mies kysyy ja nousee käsivarsiensa varaan.

- Käänny ja työnnä se ihana pyllys pystyyn. Käännyn miehen alla ja tarjoan pyllyäni miehen kasvojen eteen. Hän vetää pikkuhousuni pakaroiden alapuolelle ja levittää peukaloillaan pyllyni. Hän nuolee reikääni ja liuttaa sormiaan alemmaksi. Pilluni on jo turvoksissa ja yritän työntää sitä miehen suuta vasten. Hän työntää kaksi sormea sisääni ja pilluni litisee märkyyttään. Sormillaan hän levittää liukkautta pyllylleni ja työntää peukalonsa sisään. Lantioni työntyy vastaan ja silloin tiedän, että olen miehen vallassa.

- Saat nussia mua niin kauan kuin haluat, minä sanon, mä teen kaiken, mitä sä vaan haluat. Olen menettänyt otteen itseeni ja koko tilanteeseen. Haluan vain, että mies nussii minua ja palan himosta levittää reiteni hänelle. Hän on voittanut taas kerran.

- Pikku lutka, ihanaa. Tarjoa pillusi nussittavaksi, levitä sitä, pyörittele pientä pyllyäsi, mies huohottaa kiimaisena ja nuolee ja nussii sormillaan pilluani.

- Mä panen sua edestä ja takaa, niin että sun pillus on punainen ja arka vielä huomennakin.

- Haluatko sitä, lutka, haluatko?

- Haluan, nussi mua. Nussi mua...

Makaan pylly pystyssä sängyllä ja tarjoan miehelle pilluni. Mies tietää, että se on lempiasentoni, haluan, että minua nussitaan takaapäin kuin narttua. Ja sitä mieskin haluaa. Tunnen sormet pillullani, ne levittävät minut auki ja tiedän näyttäväni irstaalta vaaleanpunainen pillu levällään.

Mies työntää kyrpänsä pillunhuulieni väliin ja sisään. Nytkähdän ja hän pysähtyy.

- Levitä narttu pilluasi, hän vaatii ja puristaa sormillaan lantiotani. Työnnän pyllyäni ylöspäin ja pilluni leviää. Mies runnoo sisään ja samalla saan sormeen pyllyyni.

- Ihana narttuni, pikku narttu, mä panen sua, mä nussin sua. Mies työntää edestakaisin pitkin vedoin ja liikuttelee sormeaan pyllyssäni.

- Sua on ihana nussia takaapäin. Tykkäätkö tästä, lutka, tykkätkö? Nussi, pikku narttu mua takaisin. Toinen sormi työntyy pyllyyni.

- Mua sattuu vähän, oo varovainen, kuiskaan.

- Kyllä se vähän sattuu, sun pitää vaan kestää se... Mä haluan, että sä muistat tämän vielä huomennakin. Sun pillu valuu mun spermaa ja pikku pyllysi on kipeä huomenna. Se kuuluu naiseen tehtävään, mies sanoo ja puristaa niskaani.

- Alistu mulle, sä oot mun pikku narttuni ja mä nussin sua niin kuin haluan.

- Käänny, hän käskee. Käännyn selälleni ja kohtaan hänen katseensa.

- Levitä reidet ja näytä ihana pillusi. Mies ei katso minua vaan vaaleanpunaista, auki nussittua pilluani.

- Oikea lutkan pillu, hän sanoo. Hän työntää kolme sormea kerralla sisään ja sitten vielä neljännen. Koko käsi työntyy kämmentä myöten sisääni. Pilluni venyy äärimmilleen, ja näkymä saa miehen huokaamaan himosta. Hän nai minua koko kädellään ja tuijottaa ahnaasti kätensä liikettä.

- Pikkupillut on parhaita, hän mutisee himosta paksulla äänellä. Hänen sormensa koukistuvat sisälläni ja satuttavat. Pillun aukko on äärimmilleen venynyt ja kireä.

- Sattuuko? hän kysyy. En vastaa ja hän jatkaa: - Sun pillu on huomenna arka ja puhki nussittu. Ja sä tykkäät siitä. Mies katsoo minuun ja odottaa, että nyökkään.

Hän vetää kätensä pois ja työntää heti kyrpänsä pilluuni, pohjaan saakka kerralla. Se osuu kohdun suulle ja värähdän kivusta.

- Pysy paikallasi ja kädet pois pillulta. Mä haluan nähdä, mies sanoo. Hän työntää jalkani ylös ja olen hankalassa, avuttomassa asennossa. Mulkku liikkuu edestakaisin ja pohjaan saakka. Mies nojaa käsiinsä ja hänen vatsalihaksensa kiristyvät joka kerta kyrvän työntyessä sisääni. Hän tuijottaa panemisen tahtiin hyllyviä rintoja ja nuolaisee muutaman kerran huuliaan.

- Hiero tissejäs, hän käskee.

Tartun tisseihini ja puristelen niitä. Nipistän nännit sormieni väliin ja venytän niitä ulospäin. Mies huoahtaa ja työntyy entistä syvemmälle pilluuni.

- Isotissinen lutkani, puristele tissejäs ja näytä mulle, miten paljon sä haluat kyrpää sisääs, mies huohottaa kiimassa ja himon ilme silmissään.

- Noin just, puristele niitä isoja tissejäs, narttu.

Mies laskeutuu alemmas ja puraisee toista nänniäni. Voihkaisen vaisusti hampaiden osuessa arkaan nänniini. Mies puraisee uudelleen ja venyttää nänniä huuliensa välissä ulospäin. Toisella kädellä hän kourii rintaani ja puristaa sen sormiensa otteeseen. Hän on painava päälläni. Kyrpä paisuu sisälläni ja pieneen pilluuni alkaa sattua. Jännittynyt vartaloni vain lisää miehen kiimaa. Hän venyttää arat punaiset nännini ulospäin, imee ja puristelee niitä.

- Näytät irstaalta, kun sun pikkuiset nännit on näin, hän sanoo.

- Sun tissit on himottavat, sua täytyy panna kovaa. Sun tissit keinuu edestakaisin, niin että mun kyrpä on ihan halkeamispisteessä.

Mies vapauttaa tissini ja siirtyy toisen kätensä varaan. Hän työntää toisen kätensä lantioni alle ja levittää pyllyäni. Sormi työntyy sisään ja mies pumppaa lyhyin, kovin liikkein.

- Anna persettä...tarjoa mulle pientä pyllyäs...pidä reidet levällään. Ihana pikku narttu, nussittava pikku narttu, hän huohottaa, ja kivekset läiskähtelevät pakaroihini. Pilluni on aivan levällään ja yritän kestää miehen kovan kyrvän. Rentoudun vähän ja muna uppoaa yhä syvemmälle.

- Hiero pilluas, runkkaa itseäsi, mies sanoo. Vatkaan sormilla klitoristani ja mies katselee käteni liikettä.

- Runkkaa sitä pillua, nai itseäsi. Hyvä, just noin...

Nopeat, terävät työnnöt vaihtuvat syviin hitaisiin. Mies työntyy joka kerralla syvemmälle ja syvemmälle. Jalkani koskettavat olkapäitäni ja olen miehen armoilla. Hän nussii pitkin vedoin ja runkkaa sormillaan pyllyäni.

- Nauti, kulta. Mä nussin sua kovaa, hän kuiskaa. Levitän jalkani aivan auki ja mies työntyy syvemmälle.

- Ooh...ooh, voihkaisen ääneen. Pyöritän turvonnutta, herkkää klitoristani ja levitän pilluani käsilläni. Miehen häpykarvat tuntuvat karheilta liukasta pilluani vasten.

- Ooh...ooh, voihkaisen uudelleen ja mies työntää sormensa huulilleni.

- Älä metelöi, kulta, hän kuiskaa.

- Ime... Hän työntää sormensa suuhuni ja alkaa vedellä sitä edestakaisin. - Ime, kohta saat jotain muuta suuhusi. Katson mieheen ja lutkutan sormea. Hän nussii suutani koko kädellään.

- Näytät riettaalta, pikku lutka. Ime kunnolla. Mies katsoo lumoutuneena, kun lutkutan hänen sormeaan. Hän työntää kyrpänsä lujasti pohjaan saakka ja painaa pyllyssäni olevaa sormeaan alaspäin.

- Mä tunnen, kuinka mun kulli liikkuu sun vitussa, hän huohottaa.

- Sulla on taivaallinen pillu, mä voisin nussia sua aina. Miehen sanat ja kiimainen katse kiihottavat minut loppuun saakka. Työnnän lantioni ylöspäin ja saan kyrvän aivan pohjaan asti. Pyöritän lantiotani ja tunnen sormen herkässä pyllyssäni. Lievä kipu kiihottaa minua ja klitorikseni paisuu kovaksi sormeni alla. Pilluni supistuu kyrvän ympärille ja orgasmin aallot saavat lantioni nytkähtelemään. Mies painaa minut lujasti patjaa vasten ja pitää jalkani levällään.

- Ooh...mmm, voihkaisen ja miehen sormi tukahduttaa ääneni. Hän vetää sormensa pois suustani ja sivelee huuliani. Hän työntää alahuultani alaspäin ja antaa sormensa levätä siinä.

- Kaikki miehet ajattelee, miltä sun kasvot näyttää, kun sä otat suihin. Sun alahuulelle haluais jokainen työntää kullinsa imettäväksi.

- Nyt on mun vuoro... Mies avaa suuni ja nousee nojaamaan käsiinsä. Hän nostaa minut puoliksi istuvaan asentoon, ja pääni jää ahtaasti hänen vatsansa ja seinän väliin. Hän tarttuu kullistaan toisella kädellään ja hieroo sitä huuliani ja kasvojani vasten. Tavoittelen sitä kieleni päällä, mutta hän haluaa nauttia kasvojeni nussimisesta.

- Avaa suusi, niin kuin kunnon lutka, hän komentaa.

- Katso minuun. Nostan katseeni kuuliaisesti yläviistoon ja avaan kiltisti suuni. Miehen huulet raottuvat ja lipaisee niitä kielellään.

- Mä nussin sua suuhun. Ime kullia, lutkuta kunnolla. Imen ja lutkutan miehen kyrpää. Se paisuu paisumistaan, ja mies tarttuu hiuksiini nussiakseen kovempaa. Hän kääntää päätäni nähdäkseen kullin pullottavan oikeassa poskessani.

- Ooh...sä oot kunnon narttu, pikkuinen. Ime vielä, ime... Kulli on jo kurkussani ja joudun taivuttamaan pääni takakenoon saadakseni sen syvemmälle. Mies repii hiuksistani työntäessään päätäni lähemmäs itseään. Spermaa alkaa pikku hiljaa virrata suuhuni, nielen tippoja kerrallaan ja pyöritän kieltä kullin ympärillä. Mies vetäytyy äkkiä irti ja työntää minut hartioista takaisin makuulleen. Hän tulee päälleni istumaan, makaan aivan avuttomana enkä voi liikuttaa edes käsiäni.

- Avaa suu, hän komentaa.

- Purista tissit yhteen... Tää kaikki on sulle... Saat koko lastin tisseille ja naamalle... Lutka, sä näytät ihanalta spermat naamallas. Avaa suu... niele, niele... työnnä kieli ulos. Just noin, ota tissien väliin kaikki. Katso mua... sä näytät ihanalta just noin. Mies runkkaa lastinsa viimeiset tipat rinnoilleni ja kasvoilleni ja huulilleni ja nousee sitten.

Suihku kohisee kylpyhuoneessa, kun pyyhin spermaa kasvoiltani. Sipaisen nesteet pillultani ja vedän aristavat reiteni yhteen. Nousen istumaan sängyn laidalle ja huomaan, että arka, auki nussittu pilluni ei kestä istumista. Nousen vaivalloisesti seisomaan ja huomaan miehen oven suulla. Hän hymyilee tyytyväisen näköisenä.

- Onko pillu arkana, muru? Nyökkään ja tarkkailen miehen ilmettä. Hän tulee luokseni, painaa pikaisen suukon poskelleni ja sanoo: - Nyt täytyy mennä. Tulenko taas huomenna nussimaan sua? En vastaa ja hän nostaa leukaani kädellään.

- Tulenko? Älä nyt heittäydy vaikeaksi, muru. Miehen peukalo painaa kevyesti alahuultani ja suuni aukeaa raolleen. Näen himon pilkahtavan miehen silmissä, kun hän muistaa äskeisen. Tiedän, etten voi vastustaa häntä.

- Tule vaan, sanon ja vedän pääni pois. Painan katseeni lattiaan.

- Hyvä, hän sanoo, lähtee, painaa oven perässään kiinni. Vien käteni jalkojeni väliin ja kosketan arkaa pimppaani. Tiedän, että huomenna taas levitän jalkani hänelle ja olen hänen pikku narttunsa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute