Herkku-puhelin
Mökillä
Nenna

Pitkästä aikaa palaan asiaan lukijoiden toivomuksesta :), toivottavasti sulkakynäni ei ole täysin ruostunut...Seuraava tarina on tosi.

Lisään puita takkaan ja kiedon vilttiä tiukemmin ympärilleni, paleltaa. Olen viettänyt koko pitkän päivän rinteessä ja poskiani nipistelee ja kuumottaa muistona purevasta viimasta, joka rinteessä otti kasvoihin. Vaikka kävin jo saunassakin, vilunväreet tärisyttävät vartaloani tämän tästä.

Saunasta kuului vielä naurua ja iloista puheensorinaa - olimme työporukalla liikenteessä, valkoiset takit oli heitetty narikkaan ja työasiat niiden mukana jätetty kotikaupunkiin. Neljä ihanaa päivää pohjoisessa odottivat meitä. Meitä oli kaiken kaikkiaan 12, naisporukka parasta laatua :). Tiesin vanhastaan, että tällä reissulla tehtäisiin kaikkea sitä, mitä kotona ei tehty, mutta niistä ei sitten puhuttaisikaan, kunhan auton keulat olisivat kotia kohti kääntyneet. Sanaton luottamus vallitsi välillämme, vaikka joukossamme oli monen ikäisiä, varattuja ja vapaita naisia. Se juuri olikin parasta näissä reissuissa.

"Heeeeeei nainen, nyt punaa huuliin ja tukka kiharalle, taksi on tilattu tunnin päästä hakemaan!" Havahduin kollegani ääneen ja hymyillen hipsin omaan huoneeseeni vaihtamaan vaatteita. Tottahan after skihin lähtisimme, tällä reissulla ei liikoja nukuttaisi!

Yhä hymyillen kaivoin laukustani alusvaatteet rasvattua itseni sitä ennen. Olin tullut etelästä pari viikkoa aikaisemmin ja olin yhä kuparinruskea. Vedin jalkaani mustat pitsibokserit, jotka jättivät puolet pakaroitteni kaarista houkuttelevasti näkyviin sekä niiden pariksi pitsiset, läpinäkyvät pushupit, jotka loivat rinnoistani samanlaiset puolikaaret kuin pakaroistani muodostui. Vielä hajuvettä rintojen väliin ja hiuksiin ja alusvaatteet peittyivät mustan, tiukan paidan sekä lannemallisten mustien housujen alle. Hiuksiani harjaten menin olohuoneeseen, missä viinipullot olivat tyhjentyneet tiuhaa tahtia ja poppi soi. Olimme valmiina pohjoisen yöhön...

Baarissa oli väentungos. Jokainen pöytä oli täynnä ja tanssilattialla oli myös porukkaa kuin pipoa. Änkesin itseni baaritiskille ja tilasin Jerusalemin. Tahdoin tanssimaan, basson jytke tuntui kutsuvan minua magneetin lailla lattialle...

Tanssin pienessä porukassa, osa tytöistä oli hajaantunut kukin tahoilleen suuressa ravintolassa, mutta me tanssihirmut jäimme lattialle ja annoimme rytmin viedä. Hiki valui pieninä noroina ohimoitani pitkin ja join välillä ahnaasti juomaani. Tunsin oloni kiimaiseksi, tuhmaksi ja julkeaksi. En ollut ollenkaan oma itseni ja se oli vaarallista.

Tunsin, kuinka joku painautui selkääni vasten ja antoi vartalonsa liukua omani kanssa samaan tahtiin. Naureskelin tytöille, joiden katseista luin ihailua ja flirttiä. Kukakohan epätoivoinen köriläs nyt oli naista vailla..?, ajattelin ja tanssin vain välittämättä sen enempää tungettelijasta. Hän tarttui kevyesti lanteistani kiinni ja tunsin hengityksen niskassani. "Hei Nenna...olen kaivannut sinua niiiin..."

Siinä samassa sävähdin kuin sähköiskun saaneena. Ei nyt. Ei hän. Ei. EI. Otin laukkuni ja lähdin työntymään ihmismassan läpi kohti ravintolan eteistä ja portaita alas vessatiloihin. Sydän tuntui pomppivan kurkustani ulos. Ei nyt. Miksi nyt!? Olin nähnyt Hänet viimeksi kesällä ja olimme päättäneet epätoivoisen, kiihkeän ja hulluksi tekevän suhteemme minun pyynnöstäni. Olin kaivannut, katunut, raivonnut, itkenyt ja melkein tullut hulluksi, mutta päätökseni oli pitänyt. Ja nyt tämä! Tämä oli kohtalon ivaa!

Pääsin eteiseen ja lähdin portaisiin sen minkä korkeakorkoisilta saapikkailtani pääsin. Porras, toinen, kolmas...äkkiä, äkkiä... Pääsin vessan ovelle kunnes saavutit minut. Katsoimme toisiamme silmiin ja tajusin silmänräpäyksessä, ettei mikään ollut muuttunut. Et sinä etkä minä. Olin vihainen, katkera ja halusin suudella sinua niin, että olisin voinut vajota maan alle häpeästä.

"Pikkutohtori..", kuiskasit siirtäen hiussuortuvan pois poskeltani. Ihmettelin taas, mikä vaikutus sinulla minuun oli - uskomaton voima, uskomaton Mies. Vaarallinen. Tämä oli vaarallista. Tämä oli kohtalo. Puoli vuotta ilman mitään kontaktia ja sitten olit yhtäkkiä samassa hiihtokeskuksessa.

Katseesi siirtyi silmistäni huuliini ja tunsin alavatsaani kouristavan tutun halun. Vain sinä sait sen aikaan näin, vain sinä... Kohotin kättäni ja kosketin leukaasi - musiikki yläkerrassa vaimeni taustahälyksi, ei ollut muita kuin sinä ja minä, tämä hetki. "Juokse!", aivoni kirkuivat, mutta vaiensin niiden äänen kohottautumalla ja nuolaisemalla alahuultasi kevyesti ja imaisemalla sen huulteni väliin. Jouduin varvistamaan vaikka saapikkaitteni korko oli ainakin 8-senttinen. Voihkaisit hiljaa ja kätesi tarttuivat pakaroihini...

Sokeana kompuroin edelläsi kun työnsit minut inva-vessaan edelläsi ja lukitsit oven perässämme. Suutelin sinua, suutelin, suutelin...haroin hiuksiasi kuin hengenhädässä ja käteni varmistivat sinun olevan todellakin sinä, ihana Rakkaani. Tuoksuit niin kipeäätekevän tutulle, että mieleni teki karata sinun kanssasi minne vain eikä koskaan tulla takaisin. Revin paitaasi auki, näykin ja purin leukaasi ja sinä naurahdit tutulla tavallasi rauhoitellen minua. "Hysssss", sanoit ja otit ranteeni rautaiseen otteeseen käteesi. Toisella kädelläsi kohotit leukaani ja käänsit päätäni paljastaen kaulani suullesi.

"Aaaaah..." voihkaisu kohosi jostain syvältä kun aloit näykkiä kaulaani juuri oikein, niin että tuntuu, välillä imaisten, välillä nuollen. Tunsin, että olin jo aivan märkä, aivan valmis. Yritin hiukan perääntyä otteessasi, mutta kiepautit minut selin itseesi ja painoit ylävartaloni lavuaaria vasten. Tunsin kivikovan kyrpäsi peppuani vasten ja hieroit sitä kiusoitellen pakaroitani vasten..

Pidit yhä käsiäni otteessasi ja aloit toisella kädelläsi avata housujeni sivuvetoketjua. Katselin itseäni peilistä, niinkuin kauan sitten karonkassa kun nait minua vessassa. Ympyrä sulkeutui taas...samoin kuin silmäni, kun tunsin housujeni valahtavan alas ja peppuni jäi tarjolle julkealle katseellesi ja vaeltavalle kämmenellesi. "Ihana perse", sanoit ja hivelit pakaroitani hitaasti...

Yhtäkkiä polvistuit taakseni vapauttaen käteni ja vedit nopeasti bokserini alas. Nostin kärsimättömästi toisen jalkani ylös housumytystä ja kohotit sen lavuaarin päälle koukkuun. Nojasin vielä enemmän eteenpäin niin, että sinulle avautui esteetön näkymä kiimasta kiiltelevään, ajeltuun pilluuni. Aloit näykkiä pakaroitani ja levitellä niitä isoilla kourillasi. "Voi Luoja Nenna, ihana pillu..ihana..", sopertelit ja painoit suusi sitä vasten. Aaaaah...aloin täristä holtittomasti kun kielesi löysi kovan klitorikseni ja aloit pyöritellä sitä ympäri, ympäri...työnsit yhden sormen sisälleni ja runkkasit minua nuollen ja imien klitoristani samalla..."Tule kulta, tule...", maanittelit ja minä tein työtä käskettyä kuin kiltti tyttö. Tulin ja tulin ja tulin, nyyhkytin ja tulin, supistelin sormesi ympärillä pitkään enkä ehtinyt hengähtää kun tunsin kovan kyrpäsi pillullani ja työnnyit sisääni hitaasti niinkuin ennenkin...

Puolta vuotta ikävää ei enää ollut, oli vain sinä ja minussa soutava kuuma kyrpäsi. Pidit lanteistani kiinni ja katsoin sinua peilin kautta...silmäsi olivat kiinni ja pääsi hieman takakenossa. Nautit...niin minäkin...kostutin sormeni suussani ja liu'utin sen klitorikselleni, pyöritin...kuva peilissä sumentui kun tunsin taas orgasmin tulevan kuin pyörremyrskyn...Supistelin kyrpäsi ympärillä voihkien ääneen ja sitten käännyin ympäri ja kyykistyin..

Olit niin lähellä laukeamista, että tarrasit hiuksiini melkein liian rajusti ja ohjasit kädelläsi kyrpäsi suuhuni. Mmmmmmm...ihanaa...nait minua suuhun..välillä nuolin terskaasi kiusaten sinua, annoin kieleni liukua sen ympäri, välillä imaisin terskasi kokonaan suuhuni ja imin...Katselin sinua silmiin ja runkkasin kalusi vartta. Käteni näytti pieneltä suuren kyrpäsi varrella, tiesin, että se kiihotti sinua..

Tartuit hiuksiini lujemmin ja aloit tulla... Ihana kuuma sperma ruiskusi kurkkuuni sykäyksittäin...nielin sen kaiken...imin...nuolin sinut aivan puhtaaksi...Voihkit ja mutisit hiljaa jotain...katsoit minua ja sanoit käheällä äänellä; "Olet niin kaunis että sattuu.."

Istahdit lattialle ja tulin syliisi hajareisin. Reiteni olivat kosteat, olin ollut niin märkä. Tarrauduin sinuun kuin hukkuva ja suutelimme kuin vastarakastuneet. Otit vasemman käteni käteesi ja pyörittelit sen nimettömässä olevia timanttisormuksia. Minä taas aloin pyöritellä lanteitani ja tunsin kyrpäsi taas kasvavan... Mmmmmmm.. :)...

Olin liukas, halukas...kyrpäsi oli pitkittäin kuumassa vaossani ja klitorikseni hankautui ihanasti kyrpäsi varteen...Ääntelin hiljaa, nautin...kohotit minua pepusta ja asetit kyrpäsi oikeaan kohtaan..."Istu siihen, ihana, istu.." Ja minä istuin..

Näinkin voi after skissä käydä :). Laita palautetta, jos tahdot kuulla loputkin kuumasta viikonvaihteestani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute