Herkku-puhelin
Kokemusta
Synttärisankari

Tänään se sitten tapahtuisi - täyttäisin 18 vuotta ja menisimme kavereitteni kanssa illalla baariin. Koulupäivä tuntui tuota odottaessa valtavan pitkältä, mutta vihdoin kello soi ja pääsimme lähtemään. Jotenkin bussin tulokin tuntui kestävän kauan, mutta lopulta sekin saapui ja pääsin matkaan kotiani kohti - Olin muuttanut lukion jälkeen läheiseen kaupunkiin aloittaakseni opiskelut, ja vapaus tuntui ihanalta. Bussi pysähtyi aivan sen talon eteen jossa asuin. Juoksin nopeasti portaat ylös päästäkseni valitsemaan vaatteita iltaa varten. Alkoi olla jo jokseenkin lämmin kevät, joten päätin valita pienen minihameen ja topin, halusinhan näyttää hyvältä jos baarissa näkyisi mukavia poikia. Ensin kuitenkin menin suihkuun ja pesin päivän pölyt pois - illalla loput pölyt tulisi varmaan huuhdeltua kurkusta alas. Sitten pukeuduin ja aloin katsella tv:tä odotellessani muita tyttöjä.

Vihdoin ovikello soikin, Milla ja Leena olivat siellä ajoissa, kuten olimme sopineetkin. Milla avasi heti käsilaukkunsa ja kaivoi sieltä jonkin pienen pullon "Ota tuosta, eihän baariin voi selvin päin lähteä." Maistoin hieman pullosta - se oli jotakin likööriä, en ollut juuri juonut alkoholia kotona asuessani. Vanhempani olivat hieman vanhanaikaisia, joten sellainen ei sopinut nuorelle tytölle. Tunsin kuinka alkoholi lämmitti vatsassani, ja päässäkin tuntui hieman hassulle. Lähdimme kuitenkin asunnostani, ja suuntasimme keskustaan ja ravintoloita kohti.

Menimme erääseen paikkaan josta kaverit olivat sanoneet että se on kaikkein suosituin. Johtuiko sitten siitä että oli vielä melko aikaista, mutta paikalla ei ollut vielä juuri ketään - joten keskityimme sitten maistelemaan drinkkejämme. En oikein edes tiedä kuinka paljon aikaa kului niitä maistellessa, ja montako niitä oikein tuli juotua. Tiedän kuitenkin että aikaa kului myös tanssilattialla baaritiskin lisäksi. Jossain vaiheessa iltaa huomasin että Milla ja Leena olivat kadonneet johonkin. En miettinyt asiaa sen kummemmin sillä aika tuntui kuluvan hyvin yksinkin. Tosin olin huomannut erään vanhan - varmaan yli 30 vuotiaan - ja lihavan miehen tuijottavan itseäni. Kun sitten menin taas tanssien välillä pöytääni istumaan hän tuli myös yllättäen viereeni istumaan.

"Mitä sä siinä teet", kysyin häneltä. "Olet kaunis tyttö, olen ihaillut sinua koko illan", hän sanoi. "Ja miksi luulet että olisin kiinnostunut susta", kysyin häneltä. "En tiedä - olisikohan nämä pari juttua kiinnostavia", hän sanoi. Huomasin että hänellä oli toisessa kädessään 500 euron seteli - ja hämärässä nurkassa kun istuimme - toisella hän oli avannut housujensa vetoketjun. Housujen etuhalkiosta pisti ulos valtava kyrpä, en ollut koskaan nähnyt sellaista. Pituutta sillä oli varmaan lähes 30 senttiä ja se näytti myös valtavan paksulle. Normaalisti olisin käskenyt ukon suksia helvettiin, mutta varmaan alkoholista johtuen tunsin kuinka pilluni alkoi kostua. "Mennään", sanoin hänelle.

Lähdimme baarista, ja nousimme taksiin - jo autossa hän laittoi kätensä hameeni alle, ja tunsi varmasti kuinka märät pikkupöksyni olivat. Viimein auto pysähtyi ja hän maksoi kuljettajalle. Nousimme autosta ja lähdimme kävelemään hänen kotiaan kohti. Tunsin täriseväni odotuksesta. Hän avasi ulko-oven ja astuimme sisään. Samalla kun ovi sulkeutui takanamme hän käänsi minut ympäri ja alkoi suudella minua - tunsin kuinka kieli liikkui suussani. Mitään tuollaista en ollut ennen kokenut. Olin aina luullut että suutelemisessa vain huulet ovat vastakkain. Tunsin kuinka pilluni valahti aivan märäksi. Sitten mies kumartui eteeni ja vetäisi pikkupöksyni nilkkoihin.

Tuo taitava kieli joka äsken oli pyörinyt suussani alkoi tehdä työtään klitoriksellani ja häpyhuulieni välissä. Tunsin kuinka polveni alkoivat täristä. Minun oli pakko huutaa - tämä siis oli orgasmi. Tuotakaan poikaystäväni ei ollut saanut minua tuntemaan. Kun vihdoin toivuin siitä, näin että mies oli riisunut housunsa ja runkkasi kaluaan hitaasti. "Ime sitä", hän sanoi. Polvistuin hänen eteensä ja mietin mitä minun pitäisi tehdä. En ollut koskaan ennen imenyt kyrpää. Otin terskan huulieni väliin ja aloin maistella - yllättäen huomasin pitäväni mausta. Avasin suuni niin suureksi kuin sain, ja koitin saada kalua syvemmälle. "Älä pure!" mies komensi. Leukani tuntuivat repeävän, kun koitin saada kalun syvemmälle suuhuni, niin etteivät hampaat osuisi siihen. "En minä pysty" sanoin hänelle. Samalla mieleeni tuli ajatus - kuinka tuo jättikyrpä mahtuisi pilluuni, eihän poikakaverini kalu ollut kuin puolet tuon pituudesta ja paljon ohuempi. Mies komensi minut kuitenkin lattialle nelinkontin.

Tunsin kuinka kaksi sormea hakeutui häpyhuulieni väliin. Peukalo pyöri klitorikseni päällä - taas tuo ihana tunne. Tärisin kuin horkassa kun laukesin jälleen. Toipuessani orgasmista tunsin jonkin suuren tunkeutuvan häpyhuulien väliin - mies oli työntämässä kyrpäänsä pilluuni. Tunsin kuinka se vähitellen työntyi sisääni - tunne oli aivan uskomaton. En tiedä kuinka syvään hän sai sen työnnettyä, mutta itse olin aivan täynnä kyrpää. Vähitellen se alkoi liikkua sisään ja ulos. Ensin hitaasti ja varovaisesti, mutta vähitellen voimakkaammin työnnöin. Huomasin että se tuntui liukuvan melko helposti sisälläni. Aah - ihanaa. "Nussi, nussi" aloin hokea, tunsin itseni kiimaiseksi huoraksi. Mies huohotti ja pumppasi pilluani - jälleen se alkoi kouristella ja laukesin taas kerran.

Tunsin kuinka miehen työnnöt kiihtyivät ja sitten kuinka jotain lämmintä pulppusi sisääni. Olin niin humalassa ja kiimassa etten välittänyt vaikka mies oli laukaissut spermansa pilluuni, halusin vain lisää kyrpää. Käännyin ympäri ja aloin runkata miehen kalua, että saisin sen taas kovaksi. Vähitellen se alkoikin jäykistyä, ja käskin miehen mennä selälleen makaamaan. Halusin tuon valtavan lihanuijan kokonaan sisääni. Istuin miehen päälle ja laitoin terskan häpyhuulieni väliin. Hitaasti ja kiduttaen se painui yhä syvemmälle, mutta vihdoin tunsin voitonriemuisena kuinka takapuoleni painui hänen lantiotaan vasten. Aloin ratsastaa tuon sauvan varassa - yhä nopeammin ja nopeammin. Mies puristeli nuoria kiinteitä tissejäni, tunsin itseni todella kiimaiseksi - taas yksi orgasmi teki tuloaan. Pilluni oli kuin tulessa jättikyrvän tehdessä työtään. Tunsin kuinka se alkoi sykkiä pillussani lisää spermaa pulppusi sisääni, tunsin kuinka sitä valui reisiäni pitkin. Huusin täyttä kurkkua ja kuulin kuinka mieskin voihki kun pilluni vielä puristeli jälkiorgasmissa viimeisetkin tipat hänen kalustaan. Viimein rojahdin väsyneenä makaamaan hänen viereensä.

Nukahdin varmasti siihen eteisen matolle, mutta heräsin kuitenkin johonkin aikaan aamusta vuoteessa. Huomasin yöpöydällä sen 500 euron setelin jota hän oli baarissa näyttänyt, ja vieressä oli lappu jossa luki vain "kiitos". Puin vaatteen päälleni ja poistuin talosta. Jotenkin pystyin vielä kävelemään kotiini, vaikka pilluni tuntui olevan vieläkin tuon käsittelyn jäljiltä tulessa. Säikähdin kotiin päästessäni, kun tajusin että mies oli yöllä lauennut kahdesti pilluuni, ja minä en edes käyttänyt pillereitä - ja mitä tautejakin olisin voinut saada. Selvisin kuitenkin yöstä vain tuolla säikähdyksellä ja kipeällä pillulla. Sen jälkeen olen tajunnut vaatia kondomia - hänen ansiostaan kun pääsin kunnolla kyrvän makuun. Kiitin myös Millaa ja Leenaa jotka olivat saaneet minut lähtemään baarin... ilman heitähän tuo kokemus olisi jäänyt kokematta

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute