Herkku-puhelin
Imurointia
Spermakanisteri

Olin juuri muuttanut uuteen asuntooni. Vanhasta oli loppunut vuokrasopimus, mutta erään tuntemani kiinteistönvälittäjän kautta sain kuin sainkin edullisen vuokrakämpän läheltä keskustaa. Laatikoita lojui lattialla vielä muutama, mutta muuten alkaisi olla siedettävää. Ainakin näin miehen silmin. Nostelin juuri vähäisiä kirjojani hyllyyn kun ovikello soi. Menin avaamaan ja mietin että olisi tulija saanut vielä vähän odottaa että saan paikat kuntoon.

Tulijoita olikin kaksin kappalein. Yllätys!, he hihkaisivat ja työnsivät käsiini viinipullon ja sen perinteisen leipä-suola-kombinaation. Sirpa ja Lilli olivat opiskelukavereitani, tai no ehkä vähän enemmänkin, koska kummankin kanssa oli aikanaan ollut pientä säpinää. Vähän sellaista kaveripano juttua, mutta ei mitään vakavampaa. Toivotin hymyillen naiset tervetulleeksi sekasortoon ja sanoin ajatelleeni pitää tupaantuliaiset hiukan myöhemmin, mutta pidetään nyt tässä vaikka tällaiset pikkutuparit ensin alta pois. Tytöt tutkivat kaksiotani ja kehuivat sijaintia. Parvekekin oli kuulemma iso, totesi Lilli hymyillen.

Avasin tyttöjen tuoman viinipullon ja toisenkin omasta kaapistani. Kokki en ole, mutta pikkusuolaiset kyllä hoituvat helposti. Lilli ja Sirpa istahtivat olohuoneen sohvalle juttelemaan jostain ja vilkaisin heitä juustoja leikatessani. Sirpan pitkät, kiharat hiukset olivat kunnon blondityyliin vapaana ja valtoimenaan. Kurvikas vartalo ja D-kupin terhakat rinnat vielä täydensivät vaikutelmaa blondin prototyypistä. Lillin kissamaisen notkea ja hoikka vartalo sekä lähes pikimustat hiukset tiukalla, pitkällä palmikolla tekivät hänestä hyvin tehokkaan näköisen. Kannoin tarjottimen pöydälle ja jalallani työnsin imurin kauemmas sohvan edestä ja aloin kaadella viiniä laseihin. Onneksi olin ehtinyt pahimmat roskat siivota ennen tyttöjen tuloa.

Kilistimme laseja ja minäkin istahdin nojatuoliin pitkän päivän rasittamana. Juttelimme vähän niitä näitä ja napsimme pikkusuolaiset pois. Toisen lasillisen jälkeen jutut alkoivat mennä hiukan alapäähuumorin osastolle, mutta se olikin aivan normaalia näiden neitosten kanssa. Naurettiin vanhoille kolttosille, sillä kyllä kumpikin tiesi, että olin saanut muutakin kuin sympatiaa ja vielä molemmilta. Viiniä kului tasaisesti ja pikkuhiprakassa Lilli ilmoitti menevänsä parvekkeelle savulle. Sirpa meni mukaan ja sain tilaisuuden viedä ylimääräiset kamat viiniä lukuun ottamatta pöydältä pois ja laitoin hiukan musiikkia taustalle soimaan. Parvekkeen ikkunan takaa tytöt vilkuilivat minua välillä ja puhuivat ja kikattivat jotain. Kai niitä naisten juttuja, ajattelin mukavan rennossa nousuhumalassa.

Tytöt tulivat parvekkeelta nauraen ja Sirpa istahti viereeni sohvalle kun Lilli aikoi käydä vessassa. Sirpa katseli silmiini hiukan ilkikurinen katse silmissään ja kysyi yhtäkkiä että mitenkäs se seksielämä poikamieheltä on viimeaikoina sujunut. Häkellyin ensin niin että olin läikäyttää lasini syliini, mutta vastasin kuitenkin näennäisen rennosti sen olevan juuri nyt melko hiljaista. Kavereiden keskenhän tässä vaan juteltiin, yritin vakuuttaa itselleni, mutta silti katseeni valui vähän väliä Sirpan erittäin antavaan kaula-aukkoon ja se ei jäänyt tuolta naiselta huomaamatta. Mitäs jos me vähän Lillin kanssa puhallettaisiin siihen liekkiä, kysyi tuo naaras kehräävällä äänellä ja laittoi viinirypäleen punaisten huultensa väliin ja imaisi rypäleen hitaasti suuhunsa. Tajusin samalla hetkellä että naiset olivat suunnitelleet koko jutun perusteellisesti ja varsinainen tupaantuliaislahja taisi olla vielä saamatta.

Lilli tuli eteisen puolelta viereeni toiselle puolelle ja sen kummemmin ujostelematta alkoi hieroa farkkujeni läpi kieltämättä tyhjennyksen tarpeessa olevia kiveksiäni. Sirpa painui rintaani vasten ja suuteli nälkäisesti kieli suussani lirputtaen. Olin aluksi vähän tyrmistynyt naisten suorasukaisuudesta, koska sen verran vanhanaikainen olen, että yleensä minä teen aloitteen, mutta toisaalta hormonit lähtivät tässä käsittelyssä liikkeelle vauhdilla ja pääsinkin pian leikkiin mukaan täysillä.

Sirpa näykki alahuultani ja kaulaani ja minä olin vapauttanut häneltä turhat vaatekappaleet rintojen tieltä pois ja hieroin ja nipistelin Sirpan kovettuvia nännejä. Lilli oli raivannut tiensä näppärästi vyön ja vetoketjun läpi kovettuvan kullini verhoamille boksereilleni asti ja ujutti nekin pois kun kohotin hiukan lantiotani. Sirpa kiskoi t-paitani pois ja kuljetti pitkiä kynsiään pitkin vatsaani. Upotin sormeni Sirpan hiuksiin kun hän pienin puraisuin, nuolaisuin ja suukoin lipui rintaani pitkin alemmas. Lilli runkkasi nyt kivikovana seisovaa kyrpääni hitaasti ja taitavasti vetäen välillä kynnenkärjillään kivesten ihoa.

Toisella kädellään hän auttoi housuni pois tieltä niin että pääsi kunnolla polvilleen jalkoväliini. Jossain välissä Lilli oli kuoriutunut vaatteistaan niin, että hänellä oli vain mustat, ohuet stringit pillunsa peittona. Sirpan runsaat hiukset kutittivat vatsallani kun hän vuorostaan tarttui kulliini ja imaisi terskan huuliensa väliin nautinnollisesti silmät ummessa. Huokaisin kun tunsin kuuman, märän suun ja taitavan kielen terskan alapinnalla. Lilli imi ja nuoli vuorotellen kumpaakin raskaana riippuvaa kivestäni ja liu’utti kissankynsiään pitkin reisiäni. Sirpa upotti kullini muutaman kerran todella syvälle kurkkuunsa ja Lillin kieli kutitteli yhä pallien ja kullinjuuressa. Huokailin nautinnosta ja ajattelin että kohta tulee, kun Sirpa katsahti silmiini terskaani yhä voimakkaasti imien. Kummatkin tytöt lopettivat taivaallisen käsittelynsä heti.

Ähkäisin turhautuneena. Kyrpäni melkein tärisi ja nivusia pakotti purkautumisen paine. Taidat olla valmis seuraavaan vaiheeseen Lilli naurahti ja nousi ylös. Sirpakin nousi ja riisui edessäni itsensä täysin alastomaksi. Seurasin tyttöjä makuuhuoneeseen kyrpä tanakasti seisoen. Nyt sinä istut aluksi tuohon, Lilli osoitti työtuoliani. Ihmettelin hiukan mutta kun minusta on kerran päätetty tehdä tänä iltana seksilelu niin istuin. Pöydällä oli pakkausnarua ja roudariteippiä rulla. Tytöt teippasivat ranteeni ja kyynärvarteni rullilla varustetun työtuolini käsinojiin ja säätivät ne alas ja etuviistoon. Sirpa polvistui eteeni ja levitti jalkojani polvista niin, että taipeet menivät tuolin etureunan sivuille. Lilli teki pakkausnarusta lenkin ja veti nilkkani tuolin alle sitoen ne tuolin kaasujousitettuun jalkaan tukevasti kiinni. Tytöt säätivät tuolia vielä niin, että painuin alas ja lantio työntyi enemmän eteen ja selkänoja taipui taakse. Tuoli kiristi asentoani niin etten kyennyt liikkumaan päätäni lukuun ottamatta ollenkaan. Niskani taakse laitettiin tyyny ja minut rullattiin aivan sängynpäätyyn. Sirpa kumartui polvillaan toiselta ja Lilli toiselta puolelta tuolia kyrpäni ääreen ja kuin yhteisestä sopimuksesta suutelivat tykyttävää terskaani molemmilta puolilta. Kaksi kieltä lipoi ja kiemurteli kyrpäni varrella ja välillä suut yhtyivät märkään suudelmaan terskan kohdalla. Huohotin ja katselin epätodellista mutta ihanan irstasta näkyä. Olin taas aivan laukeamisen partaalla kun tytöt hitaasti nousivat ja suutelivatkin yllättäen toisiaan.

Kumpikin huohotti kiimasta ja toisiinsa kietoutuneina tytöt menivät sänkyyni. Lillin kädet vaeltelivat Sirpan vartalolla käsien etsiytyessä lopulta rinnoille ja kovana törröttävien nännien hyväilyyn ja nipistelyyn. Sirpa veti Lillin läpimärät stringit alemmas ja sormet alkoivat hyväillä Lillin vittua. Koko ajan tytöt suutelivat polvillaan patjalla silmät ummessa ja vähät välittivät räjähdyspisteessä olevasta seisokistani. Tilanne oli täysin epätodellinen. Olin sidottuna omassa makuuhuoneessani ja kaksi kaunista naista kiihottivat toisiaan ja selvästi halusivat myös naida keskenään. Huoneessa ei kuulunut muuta kuin vaimeita huokailuja ja litinä Lillin pillusta kun Sirpa sormetti häntä taitavasti. Sirpa kääntyi sumein silmin selälleen pää minuun päin. Lilli veti kostuneet stringit jalastaan ja ennen kuin meni 69-asentoon Sirpan päälle hän hieroi niitä vielä pillussaan ja pudotti stringit nenäni alle pieneksi mytyksi.

Hengitin kiimaisen vitun tuoksua. Sitten Lilli asettui jo hiukan malttamattoman tuntuisen Sirpan kasvojen päälle ja painui itse Sirpan levitettyjen reisien väliin. Sirpa alkoi nuolla pitkin ja hitain vedoin Lillin avautunutta vittua. Kuului Lillin tukahtuneita voihkaisuja ja kiljaisuja kun Sirpa lirputti kieltään välillä klitoriksen kohdalla ja jatkoi sitten syviä, märkiä nuolaisuja. Eipä jäänyt Sirpakaan osattomaksi Lillin kiihkosta huolimatta. Sirpa ynisi ja voihki kun Lillin kieli arvattavasti antoi samaa hoitoa Sirpan pillulle. Sirpa levitti silmieni edessä Lillin pakaroita ja ulotti kielensä liikkeet koko välille peppureiältä klitorikseen asti. Yhtäkkiä Sirpa ujutti yhden sormensa Lillin peppuun ja alkoi voimakkaasti imeä klitorista. Tätä Lilli ei enää kestänyt vaan hän nosti päänsä Sirpan jalkovälistä ja kaareutui selkä notkolla saamaan nautintonsa. Kuului sarja nopeita, kiihkeitä huohotuksia jotka yhtäkkiä lakkasivat kuin henki olisi loppunut. Oli pari sekuntia hiljaista lukuun ottamatta Sirpan huulilta kuuluvia imuääniä ja sitten Lilli laukesi. Lilli huusi suoraa huutoa kiljuen ja pilluaan Sirpan naamaan hangaten. Vähitellen huudot vaimenivat syviksi huokauksiksi ja hervottomana hän lysähti Sirpan päälle. Sirpan kasvot kiiltelivät Lillin kiimanesteistä.

Voipuneena mutta tyytyväinen hymy kasvoillaan Lilli nousi Sirpan päältä ja Sirpa kääntyi nyt toisinpäin. Hän asettui sängylle edelleen selälleen mutta nyt sain katsella eteeni levitettyjen reisien välistä pilkottavaa märäksi nuoltua Sirpan pillua. Lilli kävi eteisessä ja tuli takaisin iso, musta dildo kädessään ja asettui nyt vuorostaan Sirpan päälle kasvot minuun päin. Lilli alkoi nuolla uudestaan Sirpan turpeaa pillua ja minua kiusatakseen välillä lipaisi silmiini katsellen tekokyrvän päätä. Temmoin tuolissani mutta enhän minä siitä mihinkään päässyt. Oloni oli jo sietämätön ja tummanpuhuvaa kyrpääni melkein pakotti himosta.

Sirpa kiemurteli hitaasti Lillin käsittelyssä, kunnes Lilli levitti märäksi nuolemiaan häpyhuulia ja alkoi painaa hitaasti dildoa Sirpan vittuun. Sirpa huokaisi pitkään ja nautinnollisesti kun se viimein oli kokonaan pohjassa. 25 senttisen, paksun tekokyrvän pää vain näkyi levinneiden häpyhuulten puristuksessa. Lilli kiersi katkasijaa ja dildo alkoi tehdä taikojaan. Tekokyrpä värisi ja kiemursi Sirpan vitussa saaden koko vartalon nytkähtelemään nautinnosta. Sirpa tarrasi molemmilla käsillään lakanaan ja puristi mytyt nyrkkinsä. Lilli piteli dildon päästä ja teki nopeaa edestakaista mutta epäsäännöllistä liikettä. Sirpa jännittyi kaarelle kantapäät patjaa vasten vaikka Lilli lähes makasi hänen päällään. Lilli pumppasi nyt jo hyvin nopeasti sauvalla ja alkoi latkia ahnaasti esiin työntynyttä klitorista. Sirpa jännittyi nyt vielä enemmän ja kiljaisi orgasmin aallon hyökyessä päästä varpaisiin. Hän lysähti vasten sänkyä ja Lilli jatkoi hidasta pumppaamista sauvalla vielä hetken. Sirpa värähteli orgasmien sarjan vaimetessa ja Lilli veti kiiltelevän sauvan vitusta ulos. Näin kuinka Sirpan pillu supisteli vieläkin kun Lilli nousi dildo kädessään ja otti stringinsä kasvoiltani.

Kyrpäni vaati kosketusta, muutamaa runkkausliikettä, imaisuja tai pari työntöä pilluun ja saisin vapautuksen. Sirpa nousi raukeasti sängyltä ja hymyili Lillille. Katsotaanko kuinka paljon poika haluaa saada? Onko se edes tosissaan, Lilli kysyi Sirpalta ilkikurinen pilke silmissään. Katsotaan vaan, Sirpa vastasi ja työnsi tuolia irti sängystä polvistuen jalkojeni väliin. Tunsin Sirpan hengityksen kiveksilläni ja ikuisuuksia kestäneen sekunnin jälkeen märän ja lämpimän kielen tutkivan kivesten ihon poimuja. Hitaasti, tarkasti tietäen, että käsittely ei laukaise vaikka painetta lisääkin. Lilli toi Sirpan pillussa kirnunneen dildon huulilleni ja haistoin makeankirpeän kiimanesteen. Nuole niin sinuakin nuollaan, Lilli sanoi silmiini katsellen.

Olin niin kiimassa että en sen kummempia ajatellut vaan aloin latkia Sirpan makua sauvasta. Lilli käänteli sitä huolellisesti joka puolelta kieleni puhdistettavaksi ja Sirpa antoi palkaksi imu ja kielihoitoa palleilleni. Niin lähellä mutta kuitenkin kaukana. Kunpa Sirpa imisi terskaani ajattelin jo lähes epätoivoisena. Kiimatippoja valui tykyttävää vartta pitkin Sirpalle asti ja taitavasti hän pyydysti niitä kielenkärjellään. Lopulta sauva oli puhdas ja Lilli tyytyväinen. Sirpa lopetti tietysti kivesteni kiusaamisen ja otti pätkän narua. Hän teki siihen yksinkertaisen kiristyslenkin ja pujotti sen terskaa varoen kyrpäni juureen ja veti lenkkiä tiukemmalle niin että kaikki suonet kyrvänvarressa pullistuivat esiin ja koko komeus turposi vielä hiukan jos mahdollista. Sitten tuo seireeni veti narun kivesteni välistä tuolin alle ja sitoi sen hitaasti kiristäen tuolin jalkaan siten että kulli nousi lähes kohtisuoraan pystyyn. Se ei sattunut vaikka naru olikin tiukalla, mutta nyt en voinut liikuttaa lantiotani ylöspäin sitäkään vähää mitä äsken.

Lilli katseli toimitusta ja hieroi pilluaan. Ajattelin toiveikkaana pientä ratsastussessiota ja se melkein näytti mahdolliselta päätellen siitä miten Lilli katseli ennätyskuntoon turvotettua kyrpääni. Lilli asettui hajareisin ylleni hyvin muodostunut peppu minuun päin ja Sirpan tarttuessa viimeinkin kyrpäni juureen Lilli laskeutui hitaasti alemmas ja Sirpa ohjasi paisuneen terskani Lillin häpyhuulten väliin. Olin jo voitonriemuisena ähkäistä nautinnosta mutta yllätyksekseni mitään tähtikirjoa ei näkynytkään.

Naru kullin juuressa esti verta kiertämästä kyrvässäni tarpeeksi nopeasti ja niinpä se alkoi turtua! Hitaasti Lilli seivästi itsensä kulliini ja jäi paikoilleen. Ihan liikkumattomaksi ja kuitenkin tunsin jotain. Lilli supisteli alavatsan lihaksillaan pilluaan ja ikään kuin imi ja puristeli vitullaan kyrpääni. Se ei aivan riittänyt viemään minua orgasmin partaalle, mutta melkein. Sirpa puolestaan meni kontalleen eteemme ja alkoi nuolla jälleen narun vankina olevia kiveksiäni ja välillä myös Lillin klitorista päätellen hänen suustaan pääsevistä tahattomista vinkaisuista. Lopulta Lilli tarttui Sirpan hiuksiin kaksin käsin ja Sirpa nuoli pelkästään Lilliä. Tunsin välillä kielenkärjen koskevan kyrpääni kun Lilli jälleen lopetti huohotuksen ja hetken pidättelyn jälkeen sai orgasmin. Pillu supisteli ja puristui orgasmiaaltojen tahtiin kyrpäni ympärillä ja Lillin nesteitä valui pitkin kiveksiäni. Viimein Lilli nousi hitaasti pois ja kyrpäni jäi edelleen seisomaan vailla purkautumista.

Sirpa tuli vuorostaan päälleni ja ohjasi Lillin eritteistä kiiltelevän kyrpäni sisäänsä. Hän painui eteenpäin niin että isot rinnat olivat lähellä kasvojani. Aloin sanaakaan sanomatta imeä ja nuolla kiimasta törröttäviä nännejä. Sirpa oli aivan yhtä paikoillaan kuin Lillikin mutta voihki äänekkäästi kun imin vuorotellen voimakkaasti kumpaakin nänniä. Luulin että voihke johtui minun tekosistani, mutta suurimmaksi osaksi se johtui siitä, että Lilli työnsi tekokyrpää Sirpan peppuun. Tunsin kyrvässäni painetta lihan läpi ja Sirpa ummisti silmänsä alahuultaan purren kun Lilli käynnisti sauvan. Ime lujempaa! Pure niitä! Sirpa komensi ja tarttui tukkaani ohjaillen suutani vuoroin kummankin rinnan kimppuun.

Värinä Sirpan perseessä tuntui kullissani ja ajattelin saavani kohta elämäni orgasmin. Lilli kuitenkin nykäisi narusta kyrpäni juuressa ja ähkäisin kivusta ja se vei terän tulevalta syöksyltä. Sirpa kuitenkin nytkytti itseään minuun aivan lyhyellä liikkeellä tekokyrpä perseessä möyryten ja purressani nännejä jo varmasti kipua aiheuttaen, Sirpa avasi silmät ja sai kiljaisten järisyttävän orgasmin. Koko lantion lihakset tuntuivat supistelevan ja rusentavan kullini. Vähitellen Sirpan reutominen rauhoittui ja hän katsoi silmiini hymyillen.

Lilli veti hitaasti sauvan ulos ja Sirpa nousi päältäni nännit ja pillu turvoksissa. Aika hyvin sinä olet kestänyt tähän asti, Sirpa sanoi kyrpääni katsellen ja vilkaisi Lilliä. Pitäisikö vähän vähentää pojalta pintajännitystä?, Lilli kysyi Sirpalta. Toki, jos meinataan naida vielä kunnolla, Sirpa vastasi ja otti huivinsa jolla sitoi silmäni ja suukotti kevyesti huuliani. Lilli irroitti lopultakin kulliani puristavan narun ja tunsin pistelynä miten veri alkoi jälleen kiertää kyrvässäni. Se oli nyt äärimmäisen tuntoherkkä ja kun en nähnyt mitään tuntoaisti vain voimistui. Kuulin miten toinen tytöistä meni jonnekin ja palasi kohta. Jotain laskettiin lattialle ja jotain yöpöydälle. Kuului rapinaa ja sitten jokin repäisyääni ja se jokin laitettiin pois. Ilmeisesti Lilli asetteli taas uudelleen kostutetut pilluntuoksuiset stringit nenälleni koska Sirpan hiukset kutittelivat alavatsaani. Sitten yhtäkkiä taivas aukeni.

Sirpa imaisi kiusatun kyrpäni lähes kokonaan suuhunsa ja alkoi imeä sitä voimakkaasti ja suullaan naiden. Sormet kiertyivät kivesteni ympärille ja puristelivat niitä imujen tahdissa. Huohotin nautinnosta ja olin juuri laukeamaisillani tuohon ihanaan suuhun ja täyttämään sen spermalla kun Sirpa vetäytyi ja piteli tiukasti kyrvänjuuresta koko kädellään. Toisen käden sormet puristelivat ja lypsivät pallejani. Tunsin miten terska ja osa vartta työnnettiin johonkin mikä tuntui putkelta. Kullini mahtui sinne juuri ja juuri. Yhtäkkiä huoneen täytti sähkömoottorin ääni ja kullissani tuntui valtava imu. Säikähdin ensin niin että kiimani taas katosi, mutta vääjäämätön, tasainen ja kova imu ja Sirpan sormet puristelemassa kiveksiäni saivat vartaloni jännittymään jokaista lihasta myöten aivan uudenlaisen kiiman kourissa. Ilmeestäni Lilli varmaan päätteli purkauksen tulevan ja nykäisi imurinletkuun teippaamansa pahviputken kyrvästäni, sammutti imurin ja alkoi runkata kulliani kaksin käsin.

Sirpa imi ja näykki pallejani. Tunsin miten orgasmi lähti jostain syvältä lantiostani liikkelle ja juuri kun se saavutti kullini pään, Sirpa upotti kivekseni käsissään oleviin jääpaloihin. Se sai pussit supistumaan salaman nopeasti kuuman turpeista tunnelmista saaden sperman lentoon uutta voimaa. Lilli runkkasi ja kohotti hiukan kulliani pystymmäs ja kiljahti kun ensimmäinen spermakaari lensi pitkälle pääni yli. Huusin ja sykin spermaa paksuina kuumina, kaarina. Sitä satoi päälleni pitkin rintaa ja kaulaa ja naamallenikin, varmaan olisin saanut sitä silmillenikin mutta huivi esti sen. En voinut kuin sykkiä Lillin runkkauksen tahtiin ja ruiskia minne hän kyrvälläni osoittaa. Lopulta Lilli lopetti, en tiedä kuinka monen kymmenen sykäyksen jälkeen, ainakin se tuntui siltä, mutta tunsin että spermaa valui joka paikasta. Lilli irrotti silmäsiteeni ja huomasin, että hänkin oli saanut osansa.

Lilli pyyhki spermaisin sormin vasenta rintaansa ja Sirpa kumartui jalkojeni välistä ylleni ja alkoi nuolla rintaa ja vatsaani puhtaaksi omasta siemenestäni. Lilli puhdisti naamaani ja kaulaani kissankielellä lipoen, kun taas Sirpa haali sormillaan tahmeita lammikoita napaani ja latki nauttien ne nieluunsa. Olin yhä Sirpan puhdistustoimien kohteena kun Lilli irroitteli teipit nopeasti nykäisten ja narut nilkoistani.

Noo, helpottiko yhtään?, tytöt kysyivät. En jaksanut vielä inahtaakaan, hymyilin vain huokaisten ja esitin pientä välipalaa. Huoneessa leijui pillun, sperman ja hien, siis naimisen tuoksu. Joo, voisi tässä jotain vaikka suuhun pannakin, Sirpa naurahti ja sipsutti täydellinen perse keinuen keittiöön. Lilli meni perässä mutta kääntyi vielä sanoakseen, Odota sinä siinä ja kerää voimia, me palvellaan kyllä kohta. Hyvä kun sait nyt tuon suurimman paineen purettua niin päästään naimaan kunnolla. Katsoin epäuskoisena Lillin selkää ja lysähdin sänkyyn selälleni.

Mitähän tästä vielä tulee?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute