Herkku-puhelin
Imurointia osa 2
Spermakanisteri

Alkoi olla ruhtinaallinen olo.

Loikoilin mukavasti sängyllä ja kaksi alastonta naista palveli minua kuin Rooman keisaria ikään. Sirpa syötti rypäleitä yksitellen suusta suuhun ja välillä Lilli tarjoili viiniä samalla menetelmällä. Luonnollisesti kumpikin kuljetteli kynnenkärkiään hiljaa hivellen milloin missäkin vartalollani; reisillä, rinnalla, käsivarsilla. Vähemmästäkin alkuillasta rääkätty tuntosarveni alkoi osoittaa kiinnostusta jatkotoimenpiteisiin ja se olikin jo ponnistanut viisaammalla päällään katselemaan syöttämistäni.

Sirpa havaitsikin asiain tilan ja ryhtyi hellän määrätietoisesti runkkaamaan kulliani juhlakuntoon. Levitin hiukan jalkojani ja nojauduin kyynärpäitteni varaan kun varmemmaksi vakuudeksi Sirpa kumartui ja imaisi terskan huultensa väliin alkaen imeä sitä märästi ja ilkikurisesti silmiini katsellen. Tämä oli merkki Lillille, joka keräsi syömingit sängyltä ja vei ne keittiöön. Sirpa imaisi pari kertaa voimakkaasti ja upotti sitten koko komeuden kurkkuunsa. Ähkäisin ja suljin silmäni nautinnosta. Sirpan hiukset levisivät reisilleni ja tuhiseva nenä painui kyrvän juureen. Juuri kun ajattelin että pian lähtee, lopetti Sirpa ja irrottautui maiskahtaen. Tuo enkeli piteli yhä syljestä märän kullini varresta ja naurahti; Ei vielä, pitkitys on kaiken a ja o jos halutaan kunnolla kermaa mirrille.

Vastaan sanomatonta. Sitten tuli puheeksi Lilli, joka vielä kai touhusi omiaan keittiössä. Haluatko että leikitään vähän Lillin kustannuksella, kysyi tuo seireeni. Mikäs siinä, vastasin aivan kuin olisin pitkäänkin harkinnut asiaa. Päätökseen vastasi oikeastaan Sirpan kädessä hierontaa saava ilolihakseni, mutta mitäs pienistä. Mitä mielessä, kysyin. Sirpa ei sanonut mitään, kumartui laukkunsa puoleen ja otti sieltä muutaman huivin, pari pitkää nahkahihnaa ja suukapulan, joka ei ollut oikeastaan suukapula vaan suunlevitin joka avaa suun ammolleen ja lukitsee sen paikoilleen jättäen vain kielen pyörimään vapaasti. Sirpa näytti. Uudenlainen kiihotus sävähti lävitseni mielikuvien mukana siitä miten tuota käytetään.

Lilli tuli huoneeseen valmiina kuin lukkari sotaan. Hän oli sitonut mustat hiuksensa tiukalle letille ja laittanut jalkaansa mustat remmipiikkarit. Narttuvaikutelmaa täydensi musta nahkapanta kaulassa. Jostain kuulin kerran, että naisilla se on merkki siitä, että omaa mustan vyön suihinotossa. Lillin kohdalla varmasti. Nousin Sirpan kanssa ylös ja Lilli huomasi Sirpan tehneen taikojaan minun kohdallani. Hymyillen tuo pikku narttu tervehti jäykkää jäsentäni ihan kädestä pitäen ja tarkisti tyytyväisenä myös kassien painon. Sirpa ohjasi Lillin nurkkaan, missä punttipenkkini oli muuton jäljiltä hiukan epämääräisesti sijoitettuna, mutta se ei nyt taitaisi haitata. Lilli ojentui vatsalleen mustalle nahalle ja Sirpa sitoi näppärästi Lilli kyynärpäät ja ranteet penkin alle rautaputkiin nahkaremmillä. Minä asettelin Lillin perseen sopivasti penkin reunalle siten, että pyöristetty reuna jäi aivan alavatsan tasalle ja polvien väliin jäi metallinen tukivarsi pitämään reidet levällään. Sitten vain toinen remmi reisien ympäri ja kiinni tiukasti jalan pystytukeen.

Polvistun Lillin taakse ja aloin hyväillä tutkivin sormin sitomisen aikana kiihottunutta häpyä. Lilli valui jo kiimanesteitä ja värisi hiukan. Sirpa täydensi sidonnan nyörittämällä pitkän narun Lillin lettiin ja veti sen tiukalle ja sitoi niin että Lilli joutui taivuttamaan päänsä taaksepäin. Vielä Sirpa laittoi suunlevittimen Lillille ja kiristi nahkahihnan niskan taakse kiinni. Narttu oli nyt paketissa ja valmiina käyttöömme. Nostin peilin seinää vasten Lillin eteen, että näkymät avautuisivat myös hänelle. Sirpa oli jo kumartunut nuolemaan Lillin märkää vittua hitaasti nautiskellen. Lilli jännitti pakaroitaan kiihkossa, mutta Sirpa levitti niitä ja nuoli välillä myös pakaroiden välistä ja välilihasta. Itse asetuin perse pystyssä olevan Sirpan taakse lattialle ja survaisin saman tien kivenä seisovan kyrpäni Sirpan vitun uumeniin ja aloin nussia pitkin vedoin. Sirpa naukaisi himosta ja jatkoi Lillin vitun latkimista. Lilli kiljahteli jo aivan orgasmin kynnyksellä, kun Sirpa työnsi Lillin läpimärkään pilluun sen saman mustan dildon, jolla he olivat minuakin kiusanneet ja kytki sen päälle. Minä läiskin kämmenillä Sirpan persettä naimisen tahtiin ja Sirpa nuoli kuin kiihkossa Lillin anusta samalla kun musta kostaja möyri Lillin vitussa. Tuntui kuin olisin nussinut Sirpan läpi Lilliä ja aloin olla valmis täyttämään Sirpan spermallani, kun Lillillä tuli ensimmäisen kerran. Lilin pakarat ja selkä jännittyi ja sitten alkoi huuto. Peilistä näin kuinka silmät kiinni kuolanoro leuassaan Lilli kiljui kuin järkensä menettäneenä.

Sirpa vetäytyi kyrvästäni ja tarttui tiukalla otteella se juureen ja veti minut Lillin taakse. Äkkiä, työnnä kullisi Lillin perseeseen, mutta älä nussi! Levitin Lillin hikisiä pakaroita ja Sirpa ohjasi nesteistään kiiltelevän terskan Lillin ryppyreiälle. Sirapa katsoi läheltä, kun työnsin hitaasti mutta voimakkaasti kullin pohjaan asti ja nautin sulkijalihaksen puristuksesta kyrvän juuressa. Sirpa käänsi Lillin vitussa yhä vatkaavan dildon moottorin isoimmalle mahdolliselle ja katsoi että se on hyvin paikallaan. Lilli huohotti kiimasta ja kivusta, mutta tunsin että kohta tulee toinen aalto Lillille. Sirpa istui jalat levällään Lillin kasvojen eteen penkille ja alkoi hieroa pilluaan Lillin suuta vasten. Lilli yritti tietysti lipoa kieli ulkona suu täysin auki ja minä olin vain paikallani. Mutta se kannatti.

Oli uskomattoman kiihottavaa tuntea vaimea hieronta kyrpäni varressa kun dildo nosti Lilliä yhä ylemmäs kohti orgasmia. Yhtäkkiä Lilli jännittyi taas ja laukesi. Kuului kahden naisen voihkintaa kun Sirpa lähestyi huippuaan Lillin kielen avustamana ja Lilli laukesi taas. En malttanut enää, vaan aloin nussia Lillin tiukkaa persettä samalla kun Lillin koko lantionseutu sykähteli orgasmiaaltojen vallassa. Sirpa kiljui pää takakenossa ja suorastaan roiskautti kiimansa Lillin kasvoille. Panin Lilliä perseeseen kiihtyvällä vauhdilla, kun Sirpa huusi vielä orgasmistaan sekaisin että älä vielä tule. Lopetin hikisenä ja aivan laukeamisen partaalla. Kiveksiä pakotti paine ja ne olivat turvonneet. Vetäydyin Lillistä ja Sirpa pyyhki ja kuivasi kullini ja otti Lillin vitusta dildon pois. Molemmat märät reiät sulkeutuivat hitaasti.

Sirpa ohjasi minut Lillin pääpuoleen matalaan haara-asentoon, niin että Lillin taakse taivutettu pää ja avoin suu olivat tummanpuhuvan ja tykyttävän kyrpäni edessä. Sirpa tarttui kulliini ja työnsi sen hitaasti Lillin suuhun, jossa kieli alkoi heti tanssia terskan ympärillä. Aloin nussia Lillin suuta hitaasti työntäen joka kerran hiukan syvemmälle. Kuola valui Lillin suupielistä ja silmät kiinni hän yritti hengittää kiivaasti nenän kautta. Pitelin molemmin käsin Lillin punotusta letistä ja Sirpa tahditti työntöjä puristelemalla täysiä kiveksiäni samalla kun katseli kyrvän tasalla Lillin suun nussimista. Lillin syljestä kiiltelevä kyrpäni painui nyt joka työnnöllä pohjaan asti ja Lillin nenä upposi karvoihini. Sirpa tarkkaili lähes kliinisen tarkasti merkkejä milloin alkaisin purkautua. Jännitin reiteni ja pusersin Lillin hiuksia yhä tiukemmin kun tunsin että orgasmi lähtee liikkeelle jostain syvältä lantiosta.

Sirpa veti minut irti Lillin suusta ja tarttui liukkaaseen kulliini alkaen runkata sitä Lillin kasvojen edessä. Lilli kakoi ja yökki hieman, mutta tajusi sulkea silmänsä viime hetkellä. Sirpa työnsi pillussaan kostuttaman sormen perseeseeni ja paineli asiantuntijan ottein eturauhastani saaden orgasmini uudelle tasolle. Ensimmäinen spermakaari lensi kuumana ja valkoisena Lillin kasvojen yli pitkin selkää aina perseelle asti. Loput tulivat sykkivänä nauhana pitkin Lillin naamaa; hiuksille, otsalle, silmille ja avoimeen suuhun ja esiin työntyneelle kielelle valuen siitä leukaa pitkin penkin mustalle nahalle. Sirpa lypsi pallini armotta tyhjiin Lillin kasvoille ja kuin pisteeksi i:n päälle tarttui tiukalla otteella kyrvän juuresta ja veti sitten kohti terskaa saaden viimeiset tipat ahnaaseen suuhunsa. Sirpa imeskeli vielä hetken ja ryhtyi irrottamaan Lilliä. Minä rojahdin voipuneena sängylle ja katselin kun Lilli nousi hitaasti ja pyyhki spermaisia kasvojaan. Penkki oli hikinen ja eritteistä kiiltävä. Katsoin Lilliä merkitsevästi silmiin kun Sirpa pyyhki penkkiä puhtaaksi. Kenen vuoro on jäljellä…

Kolmas erä olisi vielä tulossa ja yö alussa

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute