Herkku-puhelin
Pomon avec
Amberia

Ujostelin peilin edessä aivan hirveästi. Mielestäni rinnat olivat aivan liian tyrkyllä.. toisaalta, se kuului asuun.

Kiepuin kimaltelevassa turkoosissa iltapuvussani jonka yläosan kaaret peittivät rintojani hurjan vähän. Rinnat pullottivat mutta näyttivät kieltämättä erittäin seksikkäiltä. Pujotin kaulaani kimaltevan korun ja kampasin vielä muutaman kihartuvan hius-suortuvan valumaan olkapäilleni. Nostin jalkani kampauspöydän penkille ja suoristin stay uppien reunat ja varmistin sukkanauhojen olevan hyvin kiinni.

Sipsuttelin olohuoneeseen ja samppanjanväriin verhoiltu sääri vilahteli seksikkäästi sivuhalkiosta.

Nappasin laukkuni ja kruunasin asuni upeilla korkokengillä, joiden sivuja koristivat kimaltelevat kivet.

Astellessani rappuja alas, mietin vielä päässäni ikäeroamme. Minä olin 20 vuotta nuorempi..

Vedin syvään henkeä ja koitin toitottaa itselleni, että olisin vain pelkkä seuralainen tähän tilaisuuteen

-Pomon Avec.

Auto odotti minua pihassa ja autonkuljettaja avasi minulle oven. Oloni oli kuin prinsessalla! Istuin tyytyväisenä takapenkillä kuljettajan ajaessa määrätietoisesti määränpäähän. Auto pysähtyi keskelle kaupunkia ja kuljettaja saattoi minut ystävällisesti portaat ylös ja avasi oven aulaan.

Astuin sisään ja katselin ihastellen ympärilleni:

Viimeisteltyjä, tyylikkäitä ihmisiä.. upeita ruokapöytiä, ihanaa musiikkia. Kaikki vielä koskemattomina. Ovimies tarjoutui ottamaan takkini ja toivotti minulle hyvää iltaa. Astellessani isoon saliin sain lukuisia katseita. Seisoin ylpeänä, mutta hiukan arkana suuren salin reunassa. En tiennyt ollenkaan missä pöydässä istuisin ja arvuuttelinkin itsekseni kuinka lähelle etuosaa ja puhujia pääsisin.

Katselin upeita kattokruunuja ja katseeni laskeuduttua alas huomasin Timon ovensuulla. Hymyilin tuttuun tapaani leveästi ja heilutin valkoisella hanskallani hänelle. Pieni hymy virkosi hänen kasvoilleen ja hän käveli luokseni. Tuo täydellisen ihana pomoni..

Timo oli pukeutunut tyylikkäästi pukuun ja makea partaveden tuoksu ehti luokseni ennen häntä.

"luoja kuinka kauniilta näytät, en ollut tuntea sinua"

, Timo sanoi ja suuteli minua tuttavallisesti poskelle.

Kiitin ja punastuin hiukan. Timo koukisti käsivartensa ja tartuin siihen. Astelimme läpi ihmisjoukon ja tervehdimme hänen lukuisia kollegojaan.

Paikkamme löytyi aikalailla edestä, 15 ihmisen pöydästä.

Herrasmiehenä Timo nosti tuolia ja istahdin suhteellisen keskelle riviä. Iltapukuni halkio ulottui reiteen asti ja se nousi hieman minun istuessa. Timo katseli minua ja olin nolostua. Yritin peitellä paljasta reittäni mutta Timo kuiskasi korvaani ettei ollut mitään hätää, sitä ei nähnyt kukaan muu kuin hän. Naurahdin ja keskityin salin etuosaan kerääntyviin ihmisiin.

Olin hyvin kiinnostunut luennosta, jonka professori piti. Aihe oli hyvin koskettava ja se liittyi työhönikin olennaisesti.

Sitten alkoi tunnustusten jako. Yksi toistaan tyylikkäämpi herrasmies asteli lavalle taputuksien saattelemana ja vihdoin myös Timo kutsuttiin. Olin aivan innoissani ja liikutuin melkein kyyneliin Timon pitäessä pienen puheen. Hän sai kirjekuoren ja kymmeniä kädenpuristuksia.

Me kaikki vieraat nousimme ylös ja taputimme koko joukolle. Timo asteli luokseni ja olin halaamassa häntä onnitteluksi kun hän suuteli minua suoraan suulle. Tyrmistyin hiukan, mutta hymyilin kuten ennenkin ja istahdin paikalleni.

Söimme ja joimme ja juttelimme mitä ihastuttavimpien ihmisten kanssa. Luonnollisesti joukosta löytyi aina joku ihminen joka tunsi saman ihmisen kuin minä ja juttuja riitti..

Join kahvia kun musiikki alkoi jälleen soida. Timo oli lähtenyt hoitamaan jotain puhelua eteisaulaan ja minä odottelin häntä konjakkilasi vielä koskemattomana.

luokseni saapui mies joka pyysi minua tanssimaan. Kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin odottavani seuralaistani. Muutaman kappaleen jälkeen istuin siinä vieläkin odottamassa enkä kehdannut enää kieltäytyä saman miehen pyytäessä minua uudelleen.

mies oli kyllä taitava tanssija ja liihottelin hänen käsivarsillaan ja naureskelin hänen hauskoille jutuilleen. Musiikki loppui ja pysähdyimme taputtamaan orkesterille. Timo saapui luoksemme ja pyysi kohteliaasti seuralaiseltani lupaa tanssia kanssani. Mies lähti, musiikki alkoi soida ja Timo painoi tiukasti itsensä minua vasten.

"Olin sinusta mustasukkainen", hän kuiskasi.

En osannut sanoa mitään.

"Katselin sinua tuolta minuuttitolkulla, kuinka istuit yksin suuressa pöydässä kieltäytyen miesten himoitsevilta katseilta. Tunsin suurta mielihyvää kun tiesin sinun odottavan minua. "

Purin huultani ja käänsin katseeni pois. Pidin hänestä avan valtavasti ja sen kyllä varmasti kaikki myös töissä tiesivät. Olimme Timon kanssa aina olleet hurjan läheisissä väleissä, mutta olin kieltänyt itseltäni aina tietynlaiset tunteet. Olin aivan solmussa kuullessani tuon seksikkään matalan äänen puhuvan minusta omistavasti. Tunsin sydämeni hakkaavan ja pienet pikkuhousuni kostuivat vartaloni keinuessa Timoa vasten. Vaivuin jotenkin johonkin.. painoin pääni Timon olkapäälle hänen hyväillessä selkääni.

Kiihotuin aivan hurjasti. Timon kädet niskallani, olkapäilläni, pienet huokaisut, kaikki.

Irrottauduin Timon otteesta ja sanoin käyväni naistenhuoneessa. Kävelin tanssilattian ohitse ja kävelin jyrkät kierreportaat ylös vaaleanpunaisten tapettien ja sohvien koristamalle käytävälle.

Löysin viimein naistenhuoneen ja se oli onnekseni tyhjä!

Laskin laukkuni pöydälle ja kumarruin käsieni varaan lavuaarin reunalle. Katselin itseäni peilistä ja näin kauniiksi laitetun kiimaisen nartun. Päässäni vilisi irstaita mielikuvia aktista ja äkkiä minut valtasi tarve saada koskea itseäni. Lukitsin itseni yllättävän tilavaan wc-koppiin ja vedin pitkän helman vyötärölleni. Kauhistuin nähdessäni kiiltevät reiteni ja läpimärät pikkupöksyni. Riisuin pöksyt niiden sivuilla olevista ruseteista ja piilotin ne pieneen roskikseen. Liukas posliininen välini tykytti, hengitykseni raskaantui ja vikisin hiljaa sormeni liukuessa sen pintaa pitkin. Työnsin keskisormeni sisääni ja tyydytin itseäni Timoa ajatellen. Viivyin useita minuutteja kunnes ovi kolahti ja naisten ääniä virtasi huoneeseen. Havahduin ja pyyhin hiukan märkää pois reisiltäni. Vedin vessan ikään kuin olisin sitä käyttänyt ja laskin iltapuvun paikoilleen. Se nuoli muutenkin vartaloani ja märät häpyhuulet hinkkasivat toisiaan vasten minun pestessä käteni ja astellessa pois huoneesta.

Avasin oven ja Timo pompsahti ylös sohvalta "Oletko sinä kunnossa??", Timo kysyi ja asteli luokseni. Hän otti minua olkapäistä kiinni ja katseli minua uteliaasti ja huolissaan. En sanonut mitään ja vaan tuijotin.

"Sano nyt jotain!?", hän tivasi ja mitään ajattelematta painoin huuleni hänen huulilleen. Työnsin uskaliaasti kieleni hänen pehmeiden huuliensa väliin ja tartuin häntä kasvoista molemmin käsin. Timo vastasi heti suudelmaan ja tarrautui kiinni painaen minut seinää vasten. Hän nuoli ja puri kaulaani ja puristeli kiilasta vilahtavaa reittäni. "Haluan sua niin paljon", hän sanoi ja puristeli pullottavia rintojani.

"Lähdetäänkö?", hän kysyin ja nyökkäsin. Timo nappasi minua kädestä kiinni ja melkein veti minua perässään. Yritin sipsutella hänen vauhdissaan ja minua alkoi huvittaa hänen pikainen moikkaamisensa tuttaville joita äsken niin kohteliaasti ajan kanssa käteltiin.

Timo joutui vielä jutulle muutamien tahojen kanssa ja minä pyysin takkiani ovimieheltä joka hieman hymähteli huomatessaan sekoittuneen kampaukseni ja väärinpäin olevan kaulakoruni. Naurahdin itsekin.

Timo tuli mieletöntä vauhtia, nappasi itse oman takkinsa naulasta ja tarttui minua kädestä kiinni. Astelimme kadulle ja hän vinkkasi saman auton ja kuljettajan luokseen jolla minä olin saapunut paikalle.

Istahdimme autoon ja Timo puski päälleni välittömästi. Hän puristeli ahnaasti rintojani ja työnsi kätensä halkiosta pakaralleni.

Hiukseni aukesivat ja hiuspidikkeeni lensi johonkin lattialle. Timo tarttui minua kasvoista, sukaisi hiuksiani muutamasti ja suuteli suulle.

Auto pysähtyi ja nousimme ulos.

Olimme hotellilla...

Timo kirjottautui sisään ja odottelin malttamattomana hissien edessä. Pääsimme hissiin, mutta siellä oli muitakin. Seisoimme hissin peräosassa ihmisten tullessa ja mennessä kerrosten välillä. Äkkiä rohkaisin mieleni ja tartuin Timon käteen vieden sen hameeni alle. Painoin Timon kämmenen kostealle välilleni ja hän oli aivan yllättynyt sen olevan paljas ja niin liukas.

Timon sormi pyöritteli klitoristani minun nojatessa häntä vasten.

Vihdoin hissi saapui kerrokseemme ja huoneemme ovi avautui. Timo yritti olla herrasmies ja käveli baarikaapille kahden lasin kanssa. Riisuin iltapukuni ja seisoin hänen takanaan ilman rintaliivejä, ilman pikkuhousuja.. pelkissä sukkanauhoissa ja sukissa...

Lasit kopsahtivat pöytään ja Timo nappasi minut syliinsä. Hän kaatoi minut sängylle ja katseli minua nuoleskellen huuliaan. Puristelin hiukan omia rintojani ja pidin siveästi jalkojani yhdessä. Timo riisui takkiaan ja kravattiaan. Nousin istumaan sängynreunalle ja aloin rohkeasti avaamaan vyönsolkea, nappia, vetoketjua..

Housut laskeutuivat nilkkoihin ja tiukat mustat bokserit pidättelivät juuri ja juuri älyttömän kovaa ja yllättävän suurta elintä. Riisuin Timon bokserit ja eteeni pomppasi täydessä temmissä sojottava kalu. Tartuin varteen kiinni kädelläni ja upotin lähes tulikuuman terskan huulieni väliin. Timo ähisi ja tarrautui hiuksiini kiinni. Nuolin ja lutkutin terskaa ja upotin valtavaa kalua suuhuni enemmän ja enemmän. Jalkovälini kiilteli avoimesti Timon jalkojen molemmin puolin. Huuleni ja poskeni olivat myös pian kosteina pienistä suolaisista kiimatipoista.

Timo nosti minut ylös ja tuuppasi minut kontilleen sängynpäälle. Pian lämpimät huulet suutelivat reisiäni ja tiesin saavani jotakin herkkua. Painoin pääni patjaan ja levitin Timolle haarojani peppu notkolla ja pystyssä. Kieli sivalsi häpyhuulieni väliä pitkin vedoin

ja huudahdin sen pyörittäessä kielenpäätä kostealla vaolla. Pian Timo kääntyi selälleen ja veti minut kasvojensa ylle aivan täysin. Hän ikään kuin lussutti pimppaani, ahmi ja nuoli... imi klitoristani pitkään ja tiesin olevani hänen armoillaan. Olin niin tiukasti hänen käsissään etten olisi päässyt millään pois. Voihkin ja puristelin rintojani kiimaisena.

Tovin kuluttua Timo tunkeutui haarojeni välistä ja asetti minut päälleen ison kalun tökkiessä minua sinne tänne. Jännitin ja Timo kai huomasi sen. Hän silitti kasvojani ja kehui minua kauniiksi. Nostin lantiotani ja levitin itseni rohkeasti järkyttävän tanassa olevalle elimelle. Pikkuhiljaa terska uppoutui märkään väliini ja huudahdin venyessäni Timon ympärille. Timo murahti hyvin äänekkäästi ja painautui varovasti pohjaan saakka. Pienien liikkeiden saattelemana Timo alkoi naida minua litinän sekoittuessa voihkintaan ja murinaan. Elin ui sisälläni ja rintani heiluivat Timon käsissä, nännit pystyssä. Vauhti oli hurjaa ja minä huusin ja voihkin kuin eläin. Timo veti minut päälleen ja tarttui niskastani kiinni. Toisella kädellään hän piteli pakaraani. "tekeekö hyvää?" hän voihki kasvoilleni ja minä hymisin että "tekee"..

Vartaloni värisi ja sain mumistua Timolle tulevani kohta. Hän ymmärsi sen selvästi, koska samassa hän alkoi naimaan minua kuin jänis ja luulin repeytyväni. Samassa hurja orkku sivalsi vartaloni päästä varpaisiin ja tunsin kuumaa spermaa sisälläni. Timo käänsi minut alleen eikä irrottautunut sisältäni. Pienien suudelmien saattelemana vaivuin raukeaan tilaan ja heräsin muutamien tuntien päästä kahvin tuoksuun ja kylpyveden iloiseen solinaan.

Nousin sängystä ja tepastelin kylpyhuoneeseen. Pöydällä oli kaksi viinilasia, ilmassa tuoksui jokin itämainen mauste ja Timo hymyili minulle ammeesta heittäen vaahtoa päälleni.. "tulithan sinä", hän sanoi ja veti minut ammeeseen.

Aika kului. En tiennyt mitä kello oli, en huolehtinut mikä päivä oli, mielessäni ei edes käynyt että myöhästyisinkö töistä.

Ja miksi kävisikään..

-Pomo ainakin tietäisi missä olin;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute