Herkku-puhelin
Vaimolle vierasta
jani

Olimme tuolloin jonkin aikaa aviossa ollut pari nuoripari, minä 24v. ja Hanna 23v. Seksi sujui mukavasti, naitiin paljon ja päivittäin. Vaimoni oli hyvärunkoinen, 160cm, iso peppu ja D-kupin rinnat. Sängyssä tapana oli että vaimoni kertoi "kiihottavia" eli erilaista fantasiaa vieraista kulleista ja orgioista. Itseäni oli jo jonkin aikaa kiihottanut ajatus nähdä jonkun toisen painavan häntä ja erityisen kiihottavaa oli kuulla vaimonsa kertovan tuosta fantasiasta. Viimein uskalsin kysyäkin, että mitäpä jos oikeasti joku tulisi 3.pyöräksi. Aluksi hän sanoi, että ehkä tämä on vain fantasia tasolla pidettävä juttu, eikä liene viisasta toteuttaa sitä oikeasti. No, aikaa kului ja kyselin aina välillä että mitä jos kuitenkin pyydettäisiin joku mukaan. Tarinoissa joita vaimoni kertoi oli viimeaikoina ollut kaverini Ari, joka oli tunnetusti aika panomies ja varmasti suostuisi mukaan. Kerran pannessamme vaimoni sitten kysyi "mitä jos Ari tulisi oikeasti mukaan". Muuta ei sitten sillä kertaa tarvittukaan kun mälli lensi..

Pyysin Arin meille kylään, en tosin vielä kertonut asiasta mitään hänelle, vaan katselimme videoita ja huomasin pornon tehneensä hänenkin housut ahtaaksi.. Kun Ari sitten kysäisi että "oletteko koskaan ajatelleet kimppakivaa", olin vähän aikaa sanaton. Olin niin hölmistynyt, että sain vain sanotuksi että "tuskinpa vaimo suostuisi". Ihmettelin hetken itsekin sanomaani, mutta asia ei näköjään ollutkaan niin itsestään selvä; ajatus kiihotti, mutta olin toki myös mustasukkainen ja suora tarjous vaimoni panemisesta kaverini suusta tuntui hiukan oudolta. Jälkeenpäin olen miettinyt että olisiko vaimoni jo vihjannut jotain Arille kun osasi niin sopivasti kysyä..

Menin keittiöön jossa vaimoni laittoi iltapalaa ja kysäisin että "miten olisi jos nyt toteutettaisiin fantasiamme?" Vastaukseksi hän laittoi käteni housujensa sisään märälle pillulleen! Taisi olla Arin seisovan munan näkeminen - vaikkakin vain housun läpi tehnyt tehtävänsä.

Palasin olohuoneeseen Arin seuraksi ja kaivoimme kuin yhteisestä sopimuksesta munamme esiin ja katsoimme videota. Vaimoni saapui pian keittiöstä ja oli hiukan hämmästynyt mutta tuli punastellen keskellemme istumaan. Itseäni kiihotti kun vaimoni vilkuili vierasta kovaa munaa ja rohkaisin häntä ottamaan siitä kiinni. Ujostellen hän tarttui siihen, katsoen minua silmiin, kuin kysyäkseen lupaa.. Ari oli hyvin varustettu, hänen munansa oli paljon paksumpi kuin omani. Vaimoni käsi runkkasi kevyesti sitä ja Arin nautiskellessa silmät kiinni hoidosta. Kuiskasin Hannalle että "ota se suuhun". Vaimoni ei heti tehnyt mitään, kunnes kysyi Arilta että "saakos tätä maistaakin"? Ei niinkään yllättävän myöntymisen jälkeen vaimoni painoi hiljalleen päänsä Arin syliin ja upotti koko kullin suuhunsa. Olin kuin huumaantunut: näky oli juuri niin kiihottava kuin sen olin kuvitellut. Istuin lattialle katselemaan kuinka vaimoni huulet ympäröivät Arin paksua kyrpää, käsi runkkasi sitä ja vaimoni aina välillä katsoi minua suoraan silmiin kuin kysyen mielipidettäni näkymistä?

Vaimoni huulet painautuivat pehmeästi Arin munalle ja pää nousi ja laski. Runkkasin kovaa munaani kiimaisena ja hiukan mustasukkaisena.. ehdotin että jospa siirrymme makuuhuoneeseen.

Makuuhuoneessa riisuimme vaimoni yhdessä Arin kanssa. Ari ihasteli vaimoni rintoja, imi niitä ja saatoin vain katsella kiihottuneena kuinka vaimoni nautti vieraan suun ja käsien liikkeistä. Kävimme sängylle, vaimoni istui Arin jalkojen väliin laittaen rintansa Arin kyrvän ympärille. Olin äärimmäisen kiihottunut, ja tartuin rinnoista kiinni puristellen niitä Arin kyrvän ympärillä ja vaimoni keskittyi imemään Aria samaan aikaan. Ari oli innoissaan, totesi "että kotona ei tällaista hoitoa saakaan". Arin vaimo oli hoikka, pitkä, mallin mitoissa (a-kuppi).

Ari nousi viimein ja käänsi vaimoni selälleen tunkeutuen hänen märkään pillunsa. Vaimoni piti Aria selästä kiinni kuin vetääkseen häntä syvemmälle. Vaimoni posket olivat punaiset, ilme kiihottunut ja kysyinkin että "miltäs vieras kulli maistuu"? Vastaukseksi sain hymyä ja nyökyttelyä. Ari pumppasi paksua kulliaan vaimoni sisään kiihtyvällä tahdilla ja vaimoni alkoi vaikeroida ja ulista kuin hädissään. Taisi tehdä paksu patukka hyvää..

Arin noustessa pääsin itse viimein painamaan munani sisään, pillu oli märempi kuin koskaan! Katsoin samalla kuinka vaimoni upotti Arin kyrpää suoraan pillusta suuhunsa (itse sain aina pestä sen ennen kuin vaimoni suostui imemään). Olin hiukan yllättynyt tästä erityishuomiosta, mutta vaimoni näytti olevan kiihottuneempi kuin koskaan, upottaen, nuollen ja runkaten kiimaisena Arin kyrpää. Itselleni näky alkoi olla liikaa ja laskin lastini vaimoni kuumaan pilluun.

Poistuin vessaan pesulle ja palattuani näin jotain mikä sain munani pian nousemaan: Vaimoni suuri perse nousi ja laski Arin paksun kyrvän päällä, vaimoni kääntyen katsomaan olkansa yli mielipidettäni. Nyökkäsin että jatka vaan ja tartuin vaimoni perseestä kiinni puristellen sitä ja auttaen nostelemaan ylös-alas. Arin oli kiimaisena alla, imien ja puristellen vaimoni rintoja. Vaimoni nautti silmin nähden Arin kyrvästä ja oli jo estottomasti mukana ääntelehtien ja ynisten. Aikani seurattuani kuinka vaimoni jälleen imi, nuoli Arin palleja, antoi hänelle takaapäin Arin puristellessa kiimaisena hänen persettään ja puskiessa kovaa, siirryin itsekin jälleen kovan munani kanssa imettäväksi. Vaimoni imi kuin viimeistä päivää ja pian Arin rytmi kiihtyi. Hän laski mällinsä Hannan sisään. Arin tehdessä tilaa käänsin Hannan selälleen ja painoin munani sperman täyttämään vittuun. Aahh miten märkä se olikaan! Olin niin kiimainen että muutaman työnnön jälkeen laskin spermat sisään ja siinäpä oli vaimoni täyteen pumpattuna!

Jatkoimme koko yön ja nautiskelimme koko nuoruutemme innolla. Ari vieraili luonamme vielä kymmenisen kertaa, kunnes muutti paikkakunnalta ja emme enää nähneet. Tarina on tosi joskin tapahtumista on jo vuosia..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute