Herkku-puhelin
Alkuasukkaiden armoilla
Lady in Red

Herään kylmältä maalta. Ensin en ymmärrä missä olen, mutta kun olen aikani ihmetellyt ympärilläni olevaa majan tapaista hökkeliä, muistan. Olin matkalla kotimaahani Englantiin Aasiasta, kun myrsky yllätti laivani ja se upposi. Selviydyin ilmeisesti ainoana jollekin läheiselle saarelle, ja aamun kajastaessa olin viidakossa törmännyt paikallisiin alkuasukkaisiin. Pronssin väriset voimakasrakenteiset miehet olivat ottaneet minut vangiksi ja riuhtoivat minua aivan jalosukuiselle arvolleni sopimattomalla tavalla.

He raahasivat minut jonkinlaisen kyläpäällikön eteen. Hän oli nuorehko, mutta hyvin arvokkaan näköinen istuessaan tiikerin taljoilla päällystetyssä tuolissaan. Ihme kyllä, kylästä löytyi henkilö joka osasi jonkin verran äidinkieltäni. Pitkän selvittelyn jälkeen sain kerrottua tarinani. Päällikköä ei näyttänyt paljon säälittävän kohtaloni. Pian sain kuulla kaksi mahdollisuuttani: joko minun olisi kuoltava tai sitten tultava heimon täysivaltaiseksi jäseneksi. Jälkimmäinen vaihtoehto houkutteli minua ymmärrettävästi enemmän, mutta siihen kuului kuulemma pitkä rituaali, jonka aikana minun olisi suostuttava kaikkeen mitä päällikkö haluaa. Peloissani sanoin suostuvani ihan mihin vaan. Vangitsijani veivät minut yöksi tähän bambumajaan, ja yön yli nukuttuani olisi kuulemma rituaalin vuoro: Kauhukseni sain kuulla, että kaikki tapahtuisi julkisesti, koko kylän katsellessa.

Venyttelin jäykkiä jäseniäni, ja samalla kuulin kuinka joku astui majaani sisään. Kaksi pronssin välistä puolialastonta, suunnilleen ikäistäni naista astui sisään. Heillä oli mukanaan pesusieni ja vati, ja he viittoivat minulle, niin että ymmärsin että he aikoivat pestä minut. Hieman häpeillen riisuin vannehameeni ja korsettini. Paljastin maidonvalkeat rintani, jotka näyttivät kalpeilta ja pieniltä verrattuina naisten ruskeisiin isoihin paljaisiin rintoihin. Toinen naisista viittasi käskevästi minua riisumaan myös alushousuni. Olin nolo, mutta en uskaltanut olla riisumattakaan.

Toinen naisista alkoi pestä minua viileällä vedellä, joka tuntui hyvältä helteessä. Hän hieroi voimakkaasti rintojani ja häpeillen tunsin nännieni olevan aivan jäykät. Samassa toinen nainen käski minut makaamaan olkiselle patjalle. Sumeilematta hän tarttui reisiini ja aikoi avata ne. Kauhuissani vastustelin, mutta toinen nainen tarttui minua käsistä ja en voinut mutakaan kuin avata jalkovälini alkuasukasnaisen nähtäväksi.

Hän vetäisi vyöstään veitsen ja kauhuissani huusin, sillä olin varma että hän aikoi tuhota alapääni. Samalla sumeasti huomasin olevani kiihottunut. Olin häpeissäni ja kauhuissani, mutta huomasinkin, että nainen alkoi leikata häpykarvoitustani pois. Pitkän ja kiduttavan operaation jälkeen nainen pyyhki alapääni vielä huolellisesti puhtaaksi. Kylmä pesusieni tuntui tulisessa pillussani aivan ihanalta ja voihkaisin hieman. Suljin silmäni, ja äkkiä kauhukseni huomasin, että nainen oli vaihtanut pesusienen kieleensä. Hän lipoi häpyäni yltympäriinsä, ensin varovaisesti ja sitten ahnaammin. Toinen nainen katseli vierestä ja hyväili rintojani. Voihkin kun nainen työnsi sormensa sisääni ja imi ahnaasti klitoristani. Yhtäkkiä, juuri kun olin pääsemässä huipulle hän kuitenkin lopetti. Kuumissani ja kiimaisena yritin saada hänet jatkamaan, mutta naiset tarttuivat minuun kovakouraisesti ja sitoivat käteni taakseni. Olin kuolla himosta ja häpeästä kun naiset taluttivat minut majan hämärästä kirkkaaseen aurinkoon.

He kuljettivat minut rannalle, jossa oli koko kylän aikuisväestö kokoontunut kummallisen lavan ympärille. Kasvoilleni nousi puna, kun naiset taluttivat minut ilkialastomana lavan keskelle. Syrjäsilmällä huomasin, että päällikkö oli väkijoukon keskellä tuolissaan. Lavalla oli penkin tapainen teline, johon naiset sitoivat minut kontilleni. Takapuoleni oli pystyssä ja tiesin karvattoman ja kostean pilluni näkyvän kaikille. Olin kuolla häpeästä.

Naiset jättivät minut lavalle, jonka jälkeen ei hetkeen tapahtunut mitään. Kaikki olivat hiljaa, kunnes kuulin päällikön kumean äänen komentavan jotain. Silloin kuulin jonkun nousevan takaani lavalle ja tarttuvan minua lanteista. Ennen kuin ehdin sanoa mitään tunsin kuinka mies työsi ison elimensä sisääni. Älähdin hämmästyksestä ja kivun sekaisesta nautinnosta. En pystynyt liikkumaan laisinkaan tai näkemään kuka minussa oli, mutta mies alkoi astua minua varomatta ja kiitin mielessäni äskeistä naista tämän käsittelystä, sillä pieni reikäni olisi varmaan ilman esikäsittelyä haljennut tämän alkuasukkaan otteissa. Kaikesta huolimatta aloin itsekin pitää kyrvästä sisälläni, mutta mies ei ollut hidas ja laukesi sisääni alta aika yksikön mylvähdellen kummalliselta kuulostavaa kieltään.

Olin pettynyt, sillä olin itsekin orgasmin partaalla, vaikka tilanne hävettikin suuresti. Tunsin kuinka miehen spermat valuivat aukostani reisilleni. Mutta ennen kuin tajusinkaan mitä taas tapahtui oli jo joku toinen pistänyt sauvansa minuun. Vihdoin aloin ymmärtää, että ilmeisesti takanani oli jono, ja kukin mies vuorollaan aikoi tällä tavoin kastaa minut heimon jäseneksi. Tämän seuraavan kohdalla tunsin kuinka orgasmin aallot jo vyöryivät ylitseni, alapääni sykähteli samassa tahdissa kuin mies sai omansa. Purin kuitenkin huultani etten olisi äännellyt, sillä en halunnut vangitsijoideni tietävän nautinnostani. Ja sitten tulikin jo kolmas vuoroon. Jossain kymmenen jälkeen sekotuin jo laskuissani ja alapääni alkoi orgasmien ja kaiken panemisen jälkeen olla tunnoton. Olin todella väsynyt kun viimeinen jonottaja asetteli kalunsa minuun ja otti minusta nautintonsa.

Sen jälkeen taas hiljeni, vaikka väkijoukko oli rituaalin aikana huudellutkin jotain, ilmeisesti kannustuksia miehille. Äkkiä koko väkijoukko alkoi huutaa uudelleen kuin hurmoksessa. Äkkiä kuulin takaani päällikön äänen, kun hän vastasi jotain heimolleen. Samassa tunsin päällikön isot kourat takapuolellani, kun hän avasi reisiäni yhä enemmän auki. Säikähdin kun tunsin hänen sormensa peppuvaossani, ja sumeilematta hän työnsi sormensa takapuoleeni. Huokasin kauhuissani, tällaisesta en ollut ennen kuullutkaan. Onneksi takapuolenikin oli niin miesten ruiskuttamissa nesteissä, että paksu sormi työntyi kireään aukkooni helpommin. Päällikkö työnteli sormeaan hetken pyllyssäni ja tunsin sen lihasten supistelevan mutta antavan periksi.

Tunne oli hämmentävä, samaan aikaan se tuntui hyvältä että hyvin väärältä. Äkkiä hän otti sormensa pois ja tunsin pian päällikön elimen peppureiälläni. Voi ei, ajattelin, hän aikoo laittaa sen sinne. Samassa hän alkoi hitaasti työntyä anukseeni, ja tunsin reiän laajentuvan äärimmilleen. Oi oi, se on iso, ajattelin. Nautinnollisesti sattuen patukka työntyi kokonaan pohjaan saakka, enkä voinut enää mitään sille, että samalla päästin äänekkään huokauksen. Hetken päästä päällikkö alkoi liikkua pepussani ja alkoi itsekin äännellä raskaasti. Selkäni taipui notkolle ja samalla kun tunsin päällikön kuorivan rintojani, väkijoukon hurraavan ja elimen pepussani liikkuvan edestakaisin sain orgasmin jota en mitenkään voinut peitellä. Huusin ääneen ja samalla tunsin päällikön purkautuvan takapuoleeni. Lysähdin voimattomana kasaan ja päällikkö vetäytyi minusta hetken kuluttua. Suljin silmäni ja kuuli kuinka väkijoukko alkoi hajaantua, päällikkö poistui ja joku irrotti siteeni.

Väsymyksen keskellä aavistin, että saattaisin sittenkin viihtyä tässä heimossa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute