Herkku-puhelin
Tiukka Cheerleader
Kipu

Lähdin katsomaan suosikkijoukkueeni jääkiekko-ottelua jäähallille. Olin katsellut pornofilmejä juuri ennen lähtöäni ja kullini oli kova vieläkin. Saapuessani jäähallille näin, kuinka puolialastomat cheerleaderit juoksivat pukukoppeihinsa. Kullini kovettui jälleen.

Pelin aikana katseeni kiinnittyi yhteen todella laihaan ja tiukkaperseiseen neitoon. Koska istuin aivan penkkirivin päässä, näin, ettei hänellä ollut pikkuhousuja lainkaan. Neljään kertaan erän aikana hän näytti kuin kiusoitellakseen minulle perseensä. Näin kaksi todella panettavan näköistä reikää, joihin minun olisi heti tehnyt mieleni survaista suuren kaluni.

Erätauolla seurasin neitoa pukuhuoneeseen, jossa pikaisesti piilouduin kaapin taakse. Jälleen neito pyllisti minulle. Yhtäkkiä hän huusi minulle: ”Tule esiin vaan, kyllä minä sinut näin!” En voinut muuta, kuin näyttäytyä. Neidon katse suuntautui heti kulliini, me olimme kahdestaan huoneessa.

Suuren kullini nähtyään hän viittoili minua menemään kanssaan johonkin kellariin. Menin ennakkoluulottomasti hänen mukaansa. Paikalla hän sitoi minut makuulleni. En voinut liikuttaa mitään kehonosaani. En myöskään nähnyt mitään, koska hän sitoi myös silmäni. Tunsin kuinka hän repi housuni pois. Kuulin, kuinka hän itse riisui kaikki omat vaatteensa.

Kun kaikki oli valmista, hän alkoi imemään ja lutkuttamaan kulliani suussaan. En ollut ikinä nähnyt kalleimmissakaan pornofilmeissä niin rajua suihinottoa. Kullini oli aivan laukeamisen partaalla, kun hän yhtäkkiä haki viereisestä huoneesta ruoskan, millä hän alkoi piiskata minua. Se sattui niin paljon, että en edes tuntenut nautintoa laueta tuon kuvankauniin neidon suuhun.

Ruoskan ja suihinoton jälkeen hänen täytyi kiirehtiä 2.erään kannustamaan suosikkijoukkuettani. Hän jätti minut siihen odottamaan kunnes tulisi toinen erätauko. Varmuudeksi hän lukitsi kellarin oven avaimellaan. Jalkani ja käteni hän oli sitonut käyttäen poliisien käsirautoja.

Kun toinen erätauko koitti, hän tuli juosten portaita alas. Hän otti kullistani kiinni ja kasvatti sen taas samoihin mittoihin. Sen jälkeen hän tuli istumaan kullini päälle. Hänen märkä pillunsa pomppi kullillani ylös, alas, ylös, alas.......Tahti oli niin tiheä, että kullini laukesi vähän yli 5 minuutissa, kun se normaalisti kesti noin 6-7 minuuttia pillun kireydestä johtuen. Hänen hikensä valui nyt minuun. Laukesin hänen kiimaiseen vittuunsa. Hänen vittunsa täyttyi lämpimästä spermastani. Hän ei halunnut käyttää kondomia, koska lämmin neste tuntui hänen sanojensa mukaan taivaalliselta vitussaan.

Sitten hänen oli kiirehdittävä 3.erään. Tällä kertaa hän jätti vieressäni olevan oven auki, jotta kuulisin, kuinka hänen työtoverinsa panisivat muita miehiä. Tosiaan, sieltä kuului voihkintaa, lutkutusta ja runkkaamisen ääniä. Olin siis tietämättäni jonkinlaisessa ilotalossa. Erien ajaksi kaikki kuitenkin hiljeni.

Pelin päätyttyä ihmettelin, missä kiimapilluni viipyi, sillä viereisessä huoneessa oli jo runkattu kohta 5 minuuttia. Lopulta, kun yli 5 minuuttia oli kulunut neitoni saapui. Odotin hänen käyvän heti käsiksi kulliini, mutta hän sanoikin: Anna 50 markkaa, jos haluat, että enää koskenkaan kulliisi! Kullini odotti vielä niin rajusti pillua, että annoin kiimapillulle heti mitään sanomatta 50 markkaa. Hän aloitti jälleen rajun ratsastuksen. Tällä kertaa hänkin voihki äänekkäästi. Laukesimme yhtä aikaa.

Nyt hän kysyi ovelasti: ”Otatko yllätyksen 10 markalla vai haluatko jäädä siihen odottelemaan, kunnes tulen tänne kuukauden kuluttua uudelleen?” Pakko minun oli yllätys ottaa, sillä enhän voinut tännekään jäädä. Annoin hänelle 10 markkaa toivoen, että hän runkkaisi kyrpääni, mutta en osannut kuvitellakaan, mitä hän ajatteli. Hän istuutui naamani päälle ja käski minun avata suuni sen uhalla, että potkaisisi korkokengillään kullini kasaan. Minun oli siis avattava suuni. Ensin hän kusi sinne ja käski minun niellä sen, no ei se vielä mitään. Sen jälkeen hän vaihtoi asentoa ja ulosti suuhuni. Paskaa oli kaikki paikat täynnä, mutta hän pakotti minut syömään senkin sillä aikaa kun neito itse puristeli kullejani ankarin ottein. Kun olin niellyt hänen paskansa, piti minun vielä nuolla hänen reikiänsä puhtaiksi kielelläni. Tämän jälkeen hän suuteli suutani sekä hieroi paskaansa kulliini ennen kuin hän taas ratsasti kyrvälläni. Lopuksi hän välittämättä lupauksestaan potkaisi minua kullille niin kovaa, että en päässyt tuntiin minnekään. Hän kuitenkin irrotti minut.

Kotiin päästyäni tyttöystäväni ihmetteli, miksi en halunnut runkata häntä. Toisin sanoen en pystynyt panemaan ketään 3 kuukauteen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute