Herkku-puhelin
Kiimainen kieltenopettaja
Sella

Mitäpä sitä kiertelemään: Pirjo oli lähtenyt baariin saadakseen kunnolla kyrpää. Pirjolle on aina maistunut kunnon pano, mieluiten niin usein ja irstaasti kuin mahdollista. Asiaa ei tarvinnut erityisemmin edes ajatella silloin, kun Pirjo oli vielä onnellisesti naimisissa miehensä kanssa. Tai no, jälkikäteen ajatellen liitossa ei ehkä muuta onnellista ollutkaan, mutta nussimisen suhteen heillä ei koskaan ollut hankaluuksia. Pirjoa panetti aina, eikä miehelläkään ollut mitään jokapäiväisiä nussimistuokioita vastaan. Päinvastoin: poliisina työskennellyt mies toi usein virkapatukkansa kotiin ja antoi sillä lisäkyytiä vaimolleen. Käsiraudat ja muutkin kamppeet olivat ahkerassa käytössä.

Eron jälkeen lapset jäivät Pirjolle, joten viikolla seksiin ei juuri ollut mahdollisuuksia. Lasten nukkuessa megakokoinen tekokyrpä oli kovassa käytössä, eikä Pirjo arastellut tilata netistä kunnon pornoa. Niillä hän selvisi aina viikolla vaivaavasta puutteesta, ja kun mies haki lapset joka toinen viikonloppu luokseen, oli Pirjolla mielessään yksi ainoa asia: patukkaa pilluun ja äkkiä.

Kieltenopettajana työskentelevällä Pirjolla oli usein viikolla niin kova kiima, ettei hän voinut välttää ajattelemasta tuhmuuksia jo omista oppilaistaankin. Komeat lukiolaispojat hivelivät hänen silmäänsä, ja töiden jälkeen unelmissa paljon muitakin paikkoja…

Pikkukaupungin yökerhossa Pirjo usein törmäsikin täysi-ikäistyneisiin oppilaisiinsa. Hän oli hyvää pataa oppilaiden kanssa ja saattoi helposti liittyä näiden seuraan. Kukaan ei pitänyt pahana, jos mukava opettaja pyysi jotakuta pojista toisinaan tanssimaan.

Tänään Pirjo oli taas liikenteessä. Hän oli kotona virittäytynyt tunnelmaan, avannut yksikseen viinipullon ja laittautunut juhlakuntoon. Hän puki asianmukaiset alusvaatteet päälleen tietenkin siinä toivossa, ettei tänäänkään tarvitsisi tulla yksin kotiin. Hyvin harvoin tarvitsi. Pillussa kihelmöi jo kiihottava odotus, ja Pirjon oli pakko työntää sormet pitsipöksyyn ja hieroa jo valmiiksi kostunutta pilluaan. Olisipa joku, joka nuolisi ja panisi kunnolla!

Kaupungilla Pirjo suuntasi ensin pubiin, jossa oli jo mukavasti väkeä paikalla. Pirjolla oli yllään läpikuultava pitsipaita ja sen alla mustat seksikkäät rintaliivit. Hänen ihoa myötäilevä hameensa oli reilusti polven yläpuolelle, ja sen alla Pirjolla oli mustat stay up –sukat. Pirjo istui omassa pöydässään ja siemaili olutta. Pian olisi aika lähteä yökerhoon.

Yökerhossa Pirjoa haettiin heti tanssimaan. Ensimmäinen tanssittaja oli keski-ikäinen mies, hiukan mahakas ja selvästi jo huppelissa. Mies oli hänkin panoseuraa etsimässä. Hän kiihottui Pirjon vartalosta lähellään ja alkoi jo kouria Pirjon paidan alta kuultavia tissejä ja hönkiä latteuksia Pirjon korvaan. – Noin komea nainen ansaitsee kunnon hoidon, mies sönkötti ja haroi jo kädellään hameenkin alle. Vaikka Pirjo oli puutteessa ja panoa vailla, hän ei kiinnostunut keski-ikäisen ukon jaarituksista, vaikkei pahemmin kourimisia vastustellutkaan. Pieni pillun sormeilu teki aina hyvää, mitäpä sitä kieltämään. Tanssin jälkeen Pirjo jätti miehen kuitenkin omiin oloihinsa ja lähti katselemaan, josko paikalla olisi jo nuorempia tanssittajia.

Nurkkapöydässä istui oppilaita omasta koulusta. Pojat olivat taas niin komeana kauluspaidoissaan ja laitetussa tukassaan. Pirjon katse liimautui leveisiin hartioihin ja vahvoihin selkiin. Ihania nuoria miehiä! Oppilaat pyysivät Pirjon pöytäänsä, ja Pirjo tuli baaritiskin kautta mukaan seurueeseen. Hän siemaili rauhassa drinkkejään ja keksi seurueelle hauskoja juttuja. Vitsien keskellä hän saattoi leikkisästi läimäyttää kädellään vieressä istuvan pojan reittä tai tarttua jotakuta käsivarresta kiinni. Kukaan ei katsonut pahalla, tosin Pirjolla alkoi jo olla muutama lasillinen takanaan, joten hänen mielestään kukaan ei huomannut joka tapauksessa mitään.

Hitaiden biisien alkaessa yksi pojista, Sami, pyysi Pirjoa tanssimaan. Sami oli Pirjo suosikki. Hän oli pojista vanhin ja komein, kookas ja leveäharteinen. Sami oli suosittu lukiolaistyttöjen keskuudessa, ja Pirjo tiesi oppilaiden puheista, että Sami oli aikamoisen sänkysankarin maineessa. Tanssilattialle mennessään Pirjo tunsi askeltensa hiukan horjuvan. Hän oli varsin estottomalla tuulella, ja laski kätensä lähelle Samin ihanaa jääkiekkoilijan takapuolta. Toisella kädellään Pirjo alkoi hivellä Samin lihaksikasta selkää samalla kun jutteli suu sentin päässä pojan korvasta. Sami vaikutti aluksi hiukan hämmentyneeltä, mutta kun Pirjo työnsi lantionsa tiiviimmin Samia vasten ja alkoi hitaasti myötäillä musiikin mukana, Sami hymyili poikamaista hymyään ja alkoi itsekin tunnustella opettajan selkäpuolta. Sami liu’utti kätensä Pirjon takapuolen päälle ja alkoi hitaasti hieroa hänen pakaroitaan. Pirjo tunsi, miten kiihotuksen aallot kävivät vartalon lävitse. Tästä tulisi hyvä ilta! Nyt vain ei pitäisi juoda vähään aikaan muuta kuin vettä, ettei alkoholi turruttaisi tuntoaisteja, kun tulossa oli kerrankin hyvät kyydit. Pirjo rohkeni avata jalkojaan niin, että Samin reisi tuli hänen omien jalkojensa väliin. Hän keinutti lantiotaan pojan vahvaa reittä vasten ja tunsi, miten pojan housuissa kovettui. Samin hengitys kävi raskaammaksi, kun Pirjo kurkottui suutelemaan tämän kaulaa. Pirjo teki kielellään liikkeitä ja liikutti välillä kättään kuin vahingossa Samin etumuksen päälle.

Kello oli jo paljon, ja parin tanssin jälkeen Sami saatteli Pirjon takaisin pöytään. Seurueesta oli jäljellä enää Samin kolme kaveria ja yksi tyttö. Pirjo ei tuntenut tyttöä, sillä tämä oli yhden pojista uusi tyttöystävä. Nuorella parilla näytti olevan kiihkeää keskenään, ja he vaihtoivat pöydässä kosteita kielisuudelmia. Pirjon pillussa poltteli äskeisen tanssin jäljiltä, ja hän livautti kätensä pöydän alla Samin reidelle. Sami ei ollut huomaavinaankaan. Pirjo liikutti kättään ylöspäin kohti farkkujen etumusta ja tarttui samalla Samin kädestä. Hän ohjasi Samin käden omalle reidelleen ja hivutti sitä hameen alla kohti stay up –sukan reunaa. Sukan reunalle päästyään Samin silmissä välähti innostus. Pirjo hankasi hänen etumustaan kädellään, ja Sami hivutti kättään kohti Pirjon jalkoväliä. Pirjo levitti malttamattomana jalkojaan, ja viimein Samin käsi saavutti jalkovälin. Sami alkoi varmoin ottein sivellä ja painella pitsipöksyjen kostunutta etumusta, ja Pirjo tunsi vittunsa valuvan jo aivan märkänä. Nyt pitäisi päästä nopeasti panopuuhiin, hän ajatteli kiiman sumentamin aivoin. Pirjo yllätti porukan ehdottamalla, että kaikki lähtisivät hänen luokseen jatkoille. Pirjo oli varannut jääkaappiin runsaasti olutta, ja Samin kavereista se oli hyvä ajatus. Pussaileva nuoriparikin vaikutti myöntyväiseltä. Pirjo katsoi Samia kysyvästi ja huomasi tyytyväisenä, että poika oli jo aivan kiimassa itsekin. Tätä pojua ei tarvitsisi enää houkutella opettajan pillun päälle.

Kotona Pirjo tarjoili jääkaapista juotavaa ja kehotti kaikkia olemaan kuin kotonaan. Hän itse vaihtoi satiinisen aamutakin ylleen. Samin kanssa kahdestaan tupakalle päästessään Pirjo jo tarttui pojan kovaan kulliin ja alkoi runkata sitä kädellään. Sami nojasi taaksepäin ja puhalteli savuja taivaalle. Pirjo hinkkasi itseään pojan reittä vasten ja sai viimein Samiin kunnolla vauhtia. Sami tarttui Pirjon vyötäröön kaksin käsin ja käänsi hänet seinää vasten. – Nyt opettajaa nussitaan kunnolla, Sami sanoi matalalla äänellä ja kouri Pirjon tissejä. Poika puski suunsa vasten Pirjon suuta ja alkoi suudella ahnaita kielisuudelmia. Pirjo voihkaisi ja levitti jalkojaan: äkkiä! Sami tunki sormensa Pirjon pikkuhousuihin ja alkoi pyörittää sormiaan klitoriksella. Hän runnoi sormia Pirjon märkänä litisevään pilluun, kouri tissejä ja huohotti suudellessaan Pirjon avointa suuta. Samalla Pirjo runkkasi pojan komeankokoista kyrpää, jonka päässä jo kimalteli suuria kiihotuspisaroita.

Pirjo paloi halusta saada pojan kankea kyrpä jo sisäänsä, mutta ulkona terassilla hän ei uskaltanut ryhtyä panolle. He tulivat sisälle asuntoon ja suuntasivat Pirjon makuuhuoneeseen. Olohuoneessa nuori pariskunta ja yksi pojista olivat löytäneet pornokanavan, ja tuijottivat sitä naureskellen ja olutta hörppien. Pirjo veti makuuhuoneen oven kiinni ja huomasi vasta sitten, että sängyllä makasi jo joku. Yksi pojista oli vetäytynyt sängylle lepäämään ja sammunut siihen. Onneksi Pirjon parisänky oli riittävän leveä, ja toisesta pojasta välittämättä he saattoivat Samin kanssa käydä sängyn toiselle laidalle. Sami oli kovakourainen ja vaativa. Hän jyräsi Pirjon päälle ja kiskoi housut jalastaan. Kyrpää pilluun vaan, Sami huohotti, ja Pirjo työnsi lantiollaan vastaan. Ihanan iso ja kova kanki upposi Pirjon litisevään pilluun ja alkoi kyntää sitä voimalla. Tätä Pirjo oli kaivannut, kunnon munaa, kunnon voimalla! Sami puski täyttä vauhtia ja Pirjo jo tunsi orgasmin aaltojen lähestyvän. Hän oli ollut niin puutteessa, ettei tätä enää kauan kestäisi laukeamatta. Sitten Sami nousi Pirjon päältä ja käänsi hänet kontalleen. Sami puski kyrpänsä Pirjon vittuun rajusti takaapäin, ja Pirjo vain voihki työntöjen tahdissa. Pirjon tissit roikkuivat valtoimenaan ja pomppivat panon rytmissä. Sami läiskäytteli Pirjoa perseelle juuri ihanan kovasti. – Tästä saat, Sami urahteli ja lisäsi voimaa työntöihin. Pirjo tunsi valtavan orgasmin vyöryvän ylitseen, ja Samikin pani kuin viimeistä päivää. Uaaaaaah, poika huusi lopulta ja antoi lastinsa tulla Pirjon kouristelevaan vittuun.

- Nyt bisseä, Sami tokaisi pikaisen panon jälkeen hetken levättyään ja puristeli vielä Pirjon paljaita tissejä lähtiessään. Pirjo makasi tyydyttyneenä sängyllään ja nautti olostaan. Kun saisi useammin näin reipasta poikaa!

Hämärässä huoneessa Pirjo erotti sängyn toisella laidalla makaavan pojan ääriviivat. Selällään makaava poika oli avannut housunsa ja ilmeisesti Samin ja Pirjon äänekkäästä panosta kiihottuneena runkkaillut itsekseen. Nyt poika oli puolittain unessa, mutta hyvänkokoinen kalu oli puolittain pystyssä ja paljaana. Kyrvän yläpuolelta lähti ihana napakarvoitus, eikä Pirjo millään malttanut olla painamatta huuliaan karvoitukselle. Hän suuteli hellästi pojan napakarvoja ja liu’utti suutaan alemmas kohti kohoilevaa penistä. Nyt pojan täytyi olla jo hereillä, mutta hän taisi teeskennellä edelleen nukkuvaa. Kiima oli vallannut Pirjon uudelleen, ja hän upotti pojan paksun patukan suuhunsa. Se kangistui salamana täyteen mittaansa, ja Pirjo alkoi imeskellä kyrpää kuin herkullisinta tikkaria. Hän pyöritti kieltään kyrvän ympärillä, imi ja runkkasi samalla kädellä. Poika hengitti raskaasti, mutta ei uskaltanut vielä sanoa mitään.

Pirjo ei pojan puheista ollut kiinnostunutkaan, vaan nousi hajareisin nuorukaisen päälle ja ohjasi sojottavan kyrvän suoraan kiimaiseen vittuunsa. Ihanan kokoinen tämäkin! Pirjo paransi asentoaan ja alkoi ratsastaa. Klitoris hankasi sopivasti pojan ihoa vasten, ja nyt poikakin oli jo selvästi hereillä, puski lantiollaan vastaan ja tarttui Pirjoa lujasti vyötäröltä. Sanaakaan sanomatta Pirjo keinutti lantiotaan ja huokaili hiljaa, kun kyrpä upposi kerta toisensa jälkeen syvälle ahnaan pillun syövereihin. Pirjo kiihdytti tahtiaan, voihki ääneen ja puristeli samalla omia raskaita rintojaan. Pojan silmät kiilluivat pimeässä, ja hänkin puski jo voimalla takaisin. Pirjo ratsasti täyttä vauhtia, voihki kovaäänisesti ja tunsi taas huipun lähestyvän. Poika ei tainnut olla vielä tulossa, mutta Pirjon vauhtia se ei haitannut. Hän laukkasi pojan päällä, kunnes orgasmi jälleen vavisutti hänen vartaloaan ja sai Pirjon lysähtämään vittu kouristellen pojan päälle. Miten ihania oppilaita hänellä olikaan!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute