Herkku-puhelin
Työmatka?
DaDa

Olen +50v nainen. Sexi kotona sujuu kyllä. Sujuu se kodin ulkopuolellakin ihan kivasti. Teimme keväällä työn puolesta tutustumisretken Viroon ja sen tienpitoon. Tienpito oli siis se matkan syy ja kaikki muu oli pelkkää plussaa. Meitä oli toistakymmentä Sea Catin Bussines Luokan baarissa aamuvarhain skumppaa kohotelemassa. Olin jo aikaisemmin päättänyt kokeilla viehätysvoimaani erääseen mieheen, itseäni nuorempaan, talonrakentajaan. Tuon miehen kanssa meillä on kaikenlaista flirttiä töissä pitkin päivää. Joskus palavereissa unohdan polveni aika auki, pikkarit ovat kotona ja farkkuhame kiipeää reisiä pitkin. Olen usein huomannut hänen fyysisen kiinnostuksensa. Joten ei kun toimeen.

Saavuimme Tallinnaan miten kuten kunnossa. Meidät vietiin isäntien toimesta saittarille ja siellä bussissa sain paikan hänen vierestään. Hänkin kävi todella hiilenä. Itse olin aivan märkä. Pikkarit olin hameen alta riisunut surffilaudan vessassa jo hyvissä ajoin. Hänellä pullotti lupaavan ihanasti eikä hän nyt edes yrittänyt peitellä komeuttaan. Kuin vahingossa käteni laskeutui haaroihin, siihen kovaan paikkaan. Pieni puristus ja asia oli iltaa varten varma. Tuumasin. Istuimme vierekkäin linjurin keskiosassa, työkavereita ympärillä, kiimaisina kuin teinit rippileirillä. Hieroin häntä, hän minua, hameen alta, sieltä. Vihdoin hotelliin. Tuskin maltoin päästää häntä täyttämään majoituskorttia, käteni oli koko ajan hänen pepullaan ja hän hamusi minua kädellään. Meille, teille? Minulla oli oma huone, hänellä työkaveri asuinparina. Laukut huoneisiin ja lupaus, tulen kohta! Huoneessani kävin heti suihkussa, suihkuttelin sieltäkin ja pitkään ja hyvää teki tietäessäni hänen kohta tulevan. Puin ne mieheltäni salassa pitämäni pikkarit ja liivit päälleni ja kietoiduin hotellin tarjoamaan kylpytakkiin. Kohta oveen koputettiin! Hän oli siellä, tietysti. Mukanaan plo skumppaa ja kaksi toimistomme vahtimestaria? Lupaathan minulle, että kavereille kanssa, hän sanoi! Olin niin kuumissani, eka kerta tuon komistuksen kanssa, että lupasin kuinka vaan.

Pojat laittoivat hotellin pay-tv:stä pornoa tulemaan. Riisuivat itsensä noin vain ja kohta sain ihailla kolmea aika komeaa kullia siinä silmieni edessä. Kuumenin, oikein todella. Mitähän mieheni miettisi jos tietäisi? Tuon mielitietyn otin hetikohta suuhun, kaksi muuta saivat käsihoitoa ja ainakin ähisivät tyytyväisyyttä. Mielitietty alkoi olla suuhoidosta kylläinen, pussit supistelivat lupaavasti. Hieraisin vielä vähän pyllystä ja kohta sain maistaa ihanaa makua suun täydeltä. Kaksi muuta miestä olivat siinä silmieni edessä. Kovana ja vaativina. Olinhan heidät tuohon tilaan käsin hoitanut. Toisen otin suuhoitoon ja toiselle kerroin, odotathan hetken, nainen voi tehdä ihmeitä mutta ei mahdottomuuksia. Saat varmasti, kohta.

Uinuimme siinä tunnin, pari. Kaikki neljä alastomina, toistemme päällä, sekaisin. Rupesi uudestaan panettamaan. Haluan nuo miehet nyt sisääni, ruiskut sinne minne kuuluvatkin. Herättelen käsin. Mielitiettyni kaikkein kovimpana. Sovittelen unista kullia itseeni, kaksi muuta ovat heräämässä. Hän onkin hereillä. Saan hänet vihdoin itseeni, sisälle. Oikein kovana tulee. Naimisissa oleva mies? Panee minua, parastaan. Nuo kaksi, kovina kuin kivi, ovat suussani, kädessäni. Vaihtavat paikkaa. Toinen tulee, suussani, toinen pimissäni, siellä, kolmas mielitiettyni kädessä. Saan ja saan ja taas saan. Heiltä kaikilta. Pilluni on tulessa, haluan lisää, kokoajan lisää.Enpä tiennyt lähtiessäni komeasti kolmea saavani?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute