Herkku-puhelin
Eräs elämä, osa 5
zzz

Jatko osaan 4

Aamulla heräsin tottuneesti hyvissä ajoin ilman herätyskellon soittoa. Mietin olisiko minun pitänyt herättää vaimoni jo nyt vai vasta sitten kun olen lähdössä. Päätin herättää myöhemmin. Suihkuun, jossa katselin pikku veitikkaani. Se oli ollut jo aika pitkään vapaana ja vähän teki mieli tyydyttää itseäni. Jätin sen kuitenkin tekemättä, sillä arvelin, että olisin kuitenkin jäänyt siitä jotenkin kiinni. En kai muuten olisi saanut olla niin kauan vapaana. Parran lisäksi ajoin alapääni paljaaksi, sillä se kuului nykyään tehtäviini. Pienintäkään sänkeä ei saisi olla. Aamupalaa syödessä selailin sanomalehteä ja valmistin vaimolleni aamupalaa. Mennessäni makuuhuoneeseen pukemaan vaatteita päälleni, herätin vaimoni samalla. Vaimoni komensi minut nojaamaan tuolin selkänojan ylitse ja olemaan hiljaa. Ensimmäinen lyönti osui tasaisesti molempiin kankkusiin ja piiskana oli keppi. Iskuja tuli useita, joista osa osui myös reisien takaosaan. Olin ihan varma, että iho alkaa pian menemään rikki, jolloin vaimoni lopetti. Jatkoa seurasi kuitenkin ratsupiiskalla, jolla sai kohdennettua iskukohdan tarkemmin. Koko takapuoleni oli tulessa ja todella arka. Työpäivästä tulisi tuskallinen, sillä istua ei juurikaan voisi. Lopulta vaimoni heitti lukollisen anustapin eteeni ja käski laittaa sen paikoilleen. Raotin varovasti takapuoltani ja työnsin tapin aukon suulle. Mitään liukastetta ei ollut tarjolla, joten se ei mennyt kovinkaan hyvin sisälle. Vaimoni tuskastui tähän ja työnsi sen vauhdilla sisään. Tuskan ilme oli varmasti paljon puhuva, mutta onnistuin vain älähtämään. Samalla vauhdilla soljet kiinni ja lukkoon. Isommalle asialle ei siis olisi tänään menemistä ja vielä vähemmän se istuminen houkutteli. Puin vaatteet päälle ja lähdin töihin.

Autolla ajo oli tuskallista, sillä vaikka kuinka yritti tukea jaloilla ja selällä ettei istuisi koko painolla penkillä, niin tappi tuntui painuvan koko ajan vain syvemmälle. Edes piiskan iskutkaan eivät enää niin paljoa sattuneet. Aamupäivä töissä sujui kuten oli odottanutkin. Istua ei juurikaan voinut ja käveleminenkin tuntui ikävältä. Kännäkkäni piipitti viestin merkiksi ja se oli vaimolta. Olin kuulema unohtanut laittaa kalukotelon paikoilleen aamulla. Näinhän se oli. Saisin käydä lounastauolla tutussa seksiliikkeessä ostamassa sellaisen, se kun oli jo siellä odottamassa. Jätin lounaan väliin ja lähdin asioille, kuten sen työkavereille ilmaisin. Liikkeessä näin sen tutun myyjättären ja sanoin hänelle, että täällä oli ilmeisestikin odottamassa minua jokin paketti. Hän vain hymyili ja sanoi vähän tavallista kovemmalla äänellä, että olin siis tullut hakemaan sitä kalukoteloa. Ennen kuin ehdin sanomaan mitään, niin hän oli jo avannut housuni ja laskemassa niitä nilkkoihin. Ehdin melkein kysyä, että mitä hän oikein on tekemässä, kun kuulin vastauksen, että toimitus tapahtuu niin kuin on tilattu. Lukon avaimet toimitettaisiin aikanaan vaimolleni suoraan. Maksoin ostoksen ja olin jo lähtemässä pois, kun myyjä sanoi, että vielä olisi yksi juttu jäljellä tuolla takahuoneessa. Mietin jo mitä vielä tähän lisää tulisi. Takahuoneessa riisuin itseni alastomaksi ja jäin seisomaan keskelle huonetta. Myyjätär otti kameran ja otti muutamia lähikuvia anustapista ja kalukotelosta. Heiltä puuttui katoalogeista nämä ja olisi kiva näyttää asiakkaille, että niitä voi käyttää yhtäaikaa.

Tullessani alkuillasta kotiin, ihmettelin kenen auto oli pihassamme. Ulko-ovella minua vastaan tuli täysin tuntematon kaveri, joka vain katsoi minua hieman väheksyvästi ja sanoi, että vaimoni olleen ihan hyvä pano, mikä täytyy ottaa uusiksi joskus. Oltiin siis menty jo näin pitkälle, että vaimo jakoi pilluaan kaikille. Kotona äskeistä kaverista ei mainittu mitään enkä myöskään kysynyt. Aloin suorittamaan normaaleja askareita ja illalla menin ajoissa nukkumaan napsauttaen käsiraudat käsiini. Loppuviikko kului samaan malliin, joskin en enää nähnyt vieraita käymässä meillä. Tosin siellä kyllä oli joku tai jotkut käyneet, sillä hiekkapihassa oli auton renkaiden jälkiä. Torstaina postissa tulivat avaimet kalukotelooni, jolloin pääsin pesemään sen kunnolla.

Vaimoni mielestä avaimien tuloa piti juhlistaa ja sain toimia hänelle tarjoilijana, hierojana, stripparina ja viihdyttäjänä koko illan. Tarjoilu ja hieronta olivat jo tuttuja juttuja. Strippaaminen tuntui vähän oudolta varsinkin kun vartaloani ei oltu aikaisemmin edes haluttu nähdä. Koetin kuitenkin vähän tanssahdella musiikin tahdissa ja siinä samalla vähentää vaatteita. Viihdytysosio oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta nautin siitä, mutta en ollut kovinkaan ihastunut siitä, että se videoitiin. Olin polvillani television edessä ja runkkasin katsellen DVD:ltä pornoa. Siinä tumma mies neuvotteli toisen miehen kanssa ja kutsui vaalean nuoren sihteerinsä huoneeseen. Osoitus haarojensa väliin riitti merkiksi sihteerille, joka polvistui pomonsa eteen ja kaivoi tämän munan esiin. Sihteeri jatkoi suihinottoa samalla kun miehet jatkoivat rauhassa neuvottelua. Pomo vain kommentoi, että heillä on täällä hyvät edut. Lopulta hän laukesi sihteerinsä suuhun, joka kiltisti nieli kaiken ja nuoli vielä munan puhtaaksi. Se oli hyvä ajoitus, sillä itseltänikin oli jo tulossa ja piti rauhoitella, ettei laukeaisi liian aikaisin. Olin saanut ohjeeksi laueta vasta sitten kun filmissä se oli tapahtunut. Nuolin vielä spermani parketilta. Vaimoni kiitteli suoritustani Oscarin arvoiseksi ja oli varma, että asiakkaat tulisivat olemaan tyytyväisiä tilaamaansa videoon. Mallikansioni netissä oli kuulema jo aiheuttanut parin päivän aikana kivasti tiedusteluja ja tämä oli ensimmäinen tilaus. Vaimoni kauppasi kuviani ja videoita avoimesti netissä, joten oli vain ajan kysymys koska joku työkaverini tai muu tuttava näkisi ne, sillä missään en ole kaiketi esiintynyt tuntemattomana.

Perjantaina töissä ensitöikseni Googlasin omaa nimeäni ja katselin mitä löytyi. Ei vielä ainakaan mitään hälyyttävää. Selailin myös kaikkia mahdollisia seuranhakupalstoja läpi eikä niissäkään ollut mitään suoraa viittausta mihinkään. Tokihan niissä oli paljon tarjolla maksullista seuraa puolin ja toisin, mutta mikään niistäkään ei viitannut minuun suoranaisesti. Ilmeisesti vaimoni käytti jotain tietylle porukalle suunnattua kanavaa. Iltapäivällä kännykkäni piippasi ja vaimoni vian ilmoitti, että tuo kaupasta myös roudarinteippiä ja ohutta narua. Kotiin saavuttuani vaimoni oli jo odottamassa ja heitti eteeni vaatteita ja avaimet. Avaimet sopivat kalukotelooni, joten poistin sen. Vaatteet olivat tavalliset farkut ja pitkähihainen paita. Oli aika lähteä tienaamaan hieman extraa, joten tule autotalliin. Autotallissa oli auton takaluukku auki ja siellä pohjalla oli vanha matto. Kömmin sinne ja luukku paiskattiin kiinni. Vartin kuluttua auto käynnistyi ja lähdimme liikkeelle. Reilun puolen tunnin ajon jälkeen käännyttiin pienemmälle ja heikkokuntoisemmalle tielle, sillä vauhti hiljeni ja auto pomppi osuessaan kuoppiin. Lopulta pysähdyttiin ja vaimoni avasi takaluukun. Olimme keskellä metsää. Mitään sanomatta vaimoni sitoi tuomallani sisalnarulla käteni seläntaakse ja ne vielä vyöhön kiinni. Sisalrulla lensi matalla olevan oksan ylitse ja vaimoni viittelöi minua tulemaan sinne. Narun toisen pään hän sitoi munani ja kivesten ympärille ja toisen pään narusta vähän matkan päähän puuhun kiinni. Suu suppuun kuului seuraava komento, jonka jälkeen sen päälle laitettiin reilu pala teippiä. Vaimoni vielä muistutti, että olisin kiltisti ja tekisin kaiken mitä käsketään ja ennen kaikkea tienaisin hyvin. Tulen hakemaan täällä huomenaamulla olivat viimeiset sanat, jotka huikattiin auton ikkunasta ennen kuin auto kaartoi pois näkyvistä. Jäi seisomaan keskelle ei mitään enkä pääsisi siitä omin avuin mihinkään ainakaan satuttamatta itseäni todella pahasti. Tienata tarkoitti varmaankin sitä, että tänne oli tulossa joku vielä illan aikana. Tänne tuskin kukaan eksyisi sattumalta eikä vielä tarvinnut edes odottaa marjanpoimijoitakaan. Jäin siis odottelemaan ketä sieltä tulee.

Palautetta saa antaa ja jatkoakin seuraa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute