Herkku-puhelin
Reppumiehet 2
SexWriter

Seuraavina päivinä ajatukseni pyörivät tapahtuneen ympärillä. Oli vaikeaa uskoa, että olin ollut kahden miehen irstaan naimisen kohteena, jossa sain kokea elämän ensimmäiset oikeat orgasmit miehen käsittelyssä. Oli kuin se olisi ollut vain unta, mutta käsittelystä hellä alapääni vakuutti minulle tapahtuneen olleen täyttä totta.

Huomasin, että halusin samaa käsittelyä uudelleen. Minussa oli herännyt kiima, jota en ollut ennen kokenut. Se veti minua takaisin tuohon asuntovaunuun, jossa sekoittui pienessä tilassa minun kiimainen voihkeeni, miesten urahtelu ja rivot puheet, pilluni mehujen, sperman ja hien tuoksu. Kun suljin silmäni, saatoin yhä palata ajatuksissani sinne, ja se sai minut kostumaan, ja masturboimaan.

Järki sanoi ettei minun pitäisi enää sinne mennä. Olihan se järjetöntä, pieni nuori tyttönen kahden raavaan karjun himojen kohteena. Mutta toisaalta tilanteen saattoi nähdä toisinpäin, kaksi miestä tyydyttämässä himokasta naista joka hallitsi kuitenkin tilannetta, otti nautinnon niin kuin halusi noilta miehiltä.

Ei siinä mennyt kuin kaksi päivää, niin viettini ottivat vallan ja aloin valmistella uusintaa. Ajelin orastavan karvoitukseni putipuhtaaksi, ja puin ylleni seksikkäät pitsirintsikat ja -stringit, sekä sukkanauhat. Hiukseni letitin kahdelle palmikolle, sillä halusin luoda vaikutelman vielä nuoremmasta tytöstä. Olin vaistonnut että miesten kiimaa kasvatti tunne kielletystä hedelmästä, nuoresta tytöstä, jollaiseen heillä ei olisi unelmissaankaan mahdollisuutta koskea. Ylleni puin lyhyen hameen ja avokaulaisen ohuen puseron.

Illansuussa pyöräilin leirintäalueelle, ja parkkeerasin pyöräni puun alle vähän matkan päähän heidän asuntovaunustaan. Tiesin, että työpäivän pitäisi olla ohi, ja hyvällä onnella he olisivat paikalla. Ennekuin ehdin kävellä vaunulle koputtelemaan, näin Ripen tulevan suihkujen suunnasta vaunulle. Hän meni sisään ja kiirehdin vaunulle. Koputin oveen, ja pian Ripe tuli avaamaan. “Moi” sain änkytetyksi hämilläni. Olihan se noloa ilmestyä takaisin, kerjäämään lisää. “No moi vaan, Virve” Ripe sanoi hymyillen, “mitäs tyttö täällä?” Punastuin ja kokosin itseni vastaamaan: “Muuten vaan, aattelin käydä katsomassa ootteko paikalla.” “No täällähän me, Jaska on vielä suihkussa. Tuu sisälle.” Hipsin sisälle vaunuun ja Ripe kaivoi jääkaapista oluen ja ojensi sitä minulle. “Otatko?” “No, voin mä yhden ottaa”, vastasin.

Ripe katsoi minuun hymynkare kasvoillaan, muttei puhunut mitään. Minä en tiennyt mitä tekisin. Lähtisinkö karkuun vai hyökkäisinkö kimppuun etsien käsiin hänen muhkean kalunsa. En tehnyt kumpaakaan vaan katselin maahan ja siemailin olutta. “No mites on mennyt, oletko muistellut viime kertaa” Ripe rikkoi hiljaisuuden kysymyksellään. “Eikö ollutkin aika kivaa, meillä ainakin oli” hän naurahti ja iski silmää. “Minä hymyilin, mutta en vastannut katseeseen. “Olihan se... kivaa. Paikat aika kipeinä vaan seuraavana päivänä.”

“Tulitko hakemaan lisää? Jäikö tekemään mielesi isoa kyrpää? Ripe kysyi ääni sorahtaen. “Haluatko saada munaa ja kunnolla?” En vastannut vaan purin alahuultani. Mieleni halusi huutaa: Haluan!! Mutta en saanut itseäni toimimaan. Pilluni oli jo märkä, se oli kostunut jo kotona valmisteluja tehdessä. Nyt se norui kosteuttaan stringeihini. Nyökkäsin. “Nouse, kultapieni” Ripe komensi pehmeästi. Tottelin ja Ripe katseli minua päästä varpaisiin. “Olet todellakin suloinen kuuma pikku typykkä, Virve. Siro ja kaunis... haluan nähdä sinun riisuutuvan. Oletko tarkoituksella pukeutunut kuin koulutyttö, taidatpa olla. Syntinen pikkutyttö.”

Aloin riisua paitaani ja heitin sen tuolille. “Käänny selin ja riisu hame” Ripe määräsi. Tein työtä käskettyä, käännyin, ja aloin riisua hametta. Kun se oli lantiollani kumarruin ja työnsin hameen hitaasti nilkkoihin. Tunsin itseni syntiseksi strippariksi, jonka pyöreään peppuun porautui miehen kiimainen katse. Tiesin, että hänen kalunsa paisui tuosta näystä, jäykistyi pystyyn valtavaksi, kuumaksi kyrväksi, ainoana tavoitteenaan tunkeutua sisääni ja pumppaamaan siemenensä syvälle pilluni uumeniin. Ripe huokaili: “ Voi vittu mikä perse, mahtavat stringit.... älä liiku!” Pysähdyin niille sijoilleni. Ripe huohotti ja hiveli peppuani. “Ihana perse, ihana....” Hän hiveli pilluani stringien päältä, ja veti stringit sivulle. Sormi lipsutteli häpyhuuliani ja työntyi pilluuni. Voihkaisten köyristin selkääni vaistomaisesti, jotta pilluni tuli paremmin tarjolle sinne tunkeutuvalle sormelle. Sormi kastui välittömästi. Tunsin sormen vetäytyvän pois ja kiihkeän kielen korvaavan sen. Pilluni nautti tuosta käsittelystä. Yhtenä hetkenä hän nuoli vakoani ylös ja alas, ja välillä taas työnsi kielensä reikääni tai lipoi klitoristani. “Oihhhhhaahhh” voihkin himoni vallassa.

Ennen kuin ehdin huomata Ripe oli noussut taakseni ja avannut housunsa. Terska painui vakooni vaativana ja jatkoi vastustamattomasti syvemmälle kunnes tunsin hänen karvaisen alavatsansa peppuani vasten. En pääsyt karkuun, koska hän piti tiukasti lantiostani kiinni seivästäessään minut. “Aaaaaaahhhhhhhhhh” voihkaisu pääsi huuliltani ja taivutin pääni selkä kaarella taaksepäin.

Ripe veti elimensä ulos, mutta samassa jo työntyi takaisin. Siitä alkoi armoton nainti. Ripe huohotti ja hoki: “vittu, ihana vittu sulla, anna kulta pillua, mä nussin sua senkin pikkulutka...” Ripe otti palmikoista kiinni ja veti. “Nyt saat aisaa!” Mmhhhhhhmmmaaahhh” oli minun hallitsematon vastaukseni. “Nussi mua” sain lopulta sanotuksi. “Mitä? Ripe kysyi. “NUSSI MUAAAAA, NUSSI, NUSSI, NUSSI!!!!!” huusin ilman mitään estoja. Polveni notkahtelivat, kun Ripe painoi koko massallaan kyrpää pilluuni. Tunsin kuumien alltojen syöksyvän vatsanpohjastani vaginaan ja takaisin ja räjähdin orgasmiin: “Tulleeehhhh…anna munaaaaahhh….lissääääää….” Nautinto vei minulta jalat alta, mutta Ripe kannatteli minua lantiosta kaksin käsin ja jatkoi kiertävällä liikkeellä naimistaan.

Ripe veti kyrvän ulos pillusta maiskahduksen kera, ja painoi minut sängylle selälleni. Samassa ovi aukesi ja Jaska astui sisään. “Minä jo ihmettelin mikä kiljunta täältä kuului, mutta Virvehän se on tullut kylään. Näytät upealta. “Niin varmaan, ajattelin, naama punaisena, naidun näköisenä… Jaska riisui nopeasti rintsikat ja alkoi näpräämään nännejäni sormiensa välissä. Tämä sai minut uudestaan tuntemaan nautinnon aaltoja, nyt lähtöisin rinnoistani. Jaska nykäisi housunsa pois ja tuo mahtimela heilahteli puolitangossa silmieni edessä. Ilman eri käskyä nappasin varresta kiinni ja ohjasin tatin huulilleni. Se oli puhdas, juuri pesty. Otin sen hellästi suuhuni ja aloin maiskutella terskaa ja kielellä kutittelin sen alapintaa. Samalla hieroin kullin vartta kädelläni. Kyrpä paisui ja kovettui koko mahtavaan mittansa ja saavutti tutun jännän käyrän muotonsa ja tummanpuhuvan värinsä.

Koko tämän ajan Ripe oli pumpannut kairaansa sisään ja ulos pillussani. “Vaihdetaan paikkaa” Jaska tokaisi ääni kiimasta sammaltaen Ripelle. Ripe nykäisi kyrvän ulso ja se pomppasi osoittamaan kattoon kiiltäen pilluni mehuista ja kullin kiimalimoista. Jaska siirtyi jalkojeni väliin ja sovitti terskan aukolla ja solautti sen melko vaivatta vakooni. Ripe oli aurannut tien valmiiksi hyvään kuntoon. Jaska kuitenkin ylti sellaisiin syvyyksiin, jotka saivat minut näkemään tähtiä tuskan ja nautinnon rajamailla. Jaska nai ja ähisi, ja ripe Rieroi klitoristani peukalollaan. Tämä laukaisi minut uuteen orgasmiin. “AAAHHHHH….” Huusin silmät kiinni, kun nautinnon liekit valtasivat ruumiini.

“Haluan saada persettäsi, Virve” Jaska sanoi. “Saanko sitä? “ Hän painoi etusormen anukselleni ja kutitteli reikää. Hän ksotutti sormen mehuissani ja painoi sen reikään. “Voihkaisin, mutta en vastustellut. Jaska työnteli kyrpäänsä pillussani ja sormeaan pepussani. Se oli ihanaa. En halunnut sanoa ei vaan halusin enemmän. Jaska huomasi tämän. “Vai tykkäät saada perseeseen täytettä. Kohta saat kyrpää perseeseen.” Se oli liikaa minulle. Jokin napsahti päässäni – kaikki estoisuus karisi. Työnsin lantiota häntä vasten saadakseni lisää kyrpää pilluuni ja sormen peppuuni. “Anna kyrpää, senkin sonni, anna kyrpää”, tiuskaisin hänelle. “Perseeseenkö?” Jaska kysyi. “Oohhhhh” minä voihkin. “Perseeseenkö?” Jaska sanoi ja veti kyrpää ulos pillusta eikä työntänyt takaisin sisään. Kiemurtelin. Halusin kyrpää. “Vaikka…. Vaikka perseeseen, nussi mua perseeseen, nussi heti!” pyysin tuskaisella äänellä. “Saamasi pitää…. Kyrpää perseeseen.” Jaska siirsi terskan alemmalle reiälle ja nosti jalkani rintaani vasten koukkuun. Ripe oli taikonut kostain liukuvoidetuubin ja pursotti siitä reilun satsin pepunreikäni ja Jaskan terskan päälle. Jaska hieroi aineen reiälle ja alkoi työntää sitä sisään. Ripe jatkui pilluni hierontaa, ja samalla tarjosi kyrrpänsä suuhuni. Hotkasin sen nieluuni halukkaasti ja tunsin taas oman pilluni maun suussani.

Jaskan terska venytti anustani. Se sattui mutta olin jo rajan tuolla puolen. Kipu ja nautinto oli yhtä ja samaa. Tämä ei ollut samaa kuin masturbointi, jossa hellästi vien itseni huipulle. Tässä kipu tuotti jo nautintoa, joka oli yhdistteynä seksuaaliseen äärimmäiseen kiihotukseen jotain uskomatonta. Terska muljahti sisään anukseeni. “Aaarrghhhh..” kiljaisin. Jaska painoi syvemmälle, mutta ei pohjaan saakka. En tiennyt paljonko sisällä oli, mutta tuntui kuin halkeaisin. Hän alkoi hitaasti naida peppuani. Se sattui, mutta pian se alkoi tunuta hyvältä. Ripe oli lopettanut klitorikseni hoitamisen ja vaati minua imemään kyrpäänsä. Peppuni neitsyyden menetys oli vienyt keskittymiseni. Minusta se oli ihan oikeutettua, mutta Ripe oli toista mieltä: “Ota suihin, ime sitä.” Ja minä tein työtä käskettyä.

Jaska antoi jo mennä varsin vapaasti eikä voinut hillitä itseään vaan nai peppuani muistamatta ettäs eon vasta korkattu. Jättikyrpä kävi syvällä. Liian syvällä. Mutta älähdykseni peittyi Ripen munaan suussani ja miesten murahteluihin. Peppuni sai tosi kyytiä, kun Jaskan pallit alkoivat läiskyä pakaroihini. “Vittu sen on kokonaan perseessä. Ihan älyttömän tiukka perse. Tätä en kestä kauan.” “Mäkin haluun persettä”, Ripe vaati. Jaska vetäytyi vastahakoisesti pepustani ja Ripe meni sängylle selälleen ja käski mut ratsastamaan. Kiipesin hänen päälleen mutta hän käänsi minut selkä itseensä päin ja ohjasi kyrpänsä anukseeni ja painoi minut istumaan kyrpänsä päälle, niin että upposi kahvaan saakka. En tajunnut mistä on kyse, kun Jaska sanoi: “Ja nyt tytölle hampurilaista… ja tuli eteeni ja alkoi ahtaa mahtimelaansa pilluuni.

Se oli minulle ihan liikaa. Tuntui että alapääni repeää, ja samalla se oli aivan uskomattoman upeaa. Jaska ja Ripe ottivat minut kuin lutkan ja olinhan vain nuori kokematon tyttö. Mutta nautin siitä valtavasti. Samassa Ripe alkoi örisemään ”TULEEEEEEHH” ja painoi kyrpänsä peppuni niin syvälle kuin sai. Hän nytkähteli ja vavahteli kun kyrpä ruiski siemenensä anukseni syövereihin. Jaska tempaisi minut pois Ripen päältä eteensä kontilleen ja tuuppasi kyrpänsä peppuuni. Hän aloitti villin peppupanon jossa ei sääliä tunnettu. Ulisin hänen käsittelyssään ja samalla hieroin hänen pallejaan. Ne olivat kovat, täynnä tavaraa. Sitten ne alkoivat sykkiä. Jaska huusi jotain käsittämätöntä, junttasi melansa niin syvälle että kipu vei melkein tajuntani ja painoi siemensä Ripen vipeltäjien kaveriksi.

Makasin pitkään sängyssä ja yritin toipua saamastani höykytyksestä. Peppuni oli aivan turta, kuten pillunikin. Lopulta kömmin ylös ja joimme kahvit ihan pullan kera. Iltahämärissä pyöräilin kotiin. Matka oli raskas, koska satulassa en voinut istua….

Ottakaa yhteyttä, hyvät tyttöset jos kuvattu kyyti olisi mieluista teillekin - ensin vain yhden miehen kanssa!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute