Herkku-puhelin
Niinan kanssa mökillä
JJii

Oli kulunut puolisen vuotta siitä kun olin vienyt Niinan neitsyyden (Lue tarina: Niina Neitsyys). Kuluneiden kuukausien aikana meistä oli tullut todella läheiset. Olin oppinut tuntemaan Niinasta aivan uusia puolia. Hän oli todella mukava ja huumorintajuinen tyttö, mutta välillä taipuvainen alakuloisuuteen.

Seksi oli kuitenkin väliltämme jäänyt. Olimme olleet ensimmäisen rakastelun jälkeen sängyssä muutamia kertoja. Joka kerralla Niina oli ollut passiivinen ja poissaoleva. Minusta oli alkanut tuntua, että Niina makasi kanssani vain siksi, että en jättäisi häntä yksin. Omatuntoni soimasi, ja tunsin itseni lähinnä hyväksikäyttäjäksi. Ja niin olin eräänä aamuna ehdottanut Niinalle ettemme harrastaisi seksiä vähään aikaan. Niina oli vastannut vain nyökkäämällä, ja asiaan ei palattu sen jälkeen.

Olimme kuitenkin paljon toistemme seurassa. Omaan tilanteeseeni ei vakava suhde olisi sopinut, ja Niina tuskin sellaista vielä edes harkitsi. Kävimme lenkillä, kahvilla ja elokuvissa.

Niinan kotona asiat eivät olleet aina hyvin. Niinpä Niina nukkui usein sohvallani. Viihdyimme todella hyvin yhdessä, ja olin alkanut pelätä hiljaa mielessäni, että Niina saattaisi tätä menoa rakastua minuun. En jaksanut uskoa, että yli kymmenen vuoden ikäerosta tulisi mitään.

Päätin lähteä viettämään ensimmäistä kesäviikonloppua mökille. Pyysin Niinaa mukaan, ja hän suostuikin heti. Hain hänet aamulla, ja suuntasimme mökille.

Perille saavuttuamme kannoimme tavarat sisälle. Minä jäin järjestelmään ruokatarvikkeita jääkaappiin Niinan raahatessa omia kamojaan yläkertaan.

Niina huusi yläkerrasta menevänsä laiturille ottamaan aurinkoa. Itse suunnistin ulos tutkimaan saunahalkopinoa joka odotti sisälle siirtämistä. Hetken ulkona ihmeteltyäni kuulin oven käyvän ja käännyin katsomaan pihapolulle. Niina suunnisti varmoin askelin kohti rantaa. Annoin katseeni levätä kauniissa tytössä jolla oli yllään vain tummansiniset bikinit. Suuret rinnat heiluivat iloisesti ja pyöreä takamus keinahteli houkettelevasti. Pitkästä aikaa tunsin todella vetoa häneen.

Olin juuri päättänyt jättää halkojen kärräämisen siltä päivältä, kun kuulin Niinan huutavan minua laiturilta. Kiirehdin katsomaan mikä neidolla oli hätänä. Laiturilla minua kohtaisi näky joka sai liikettä aikaan housuissani. Niina makasi laiturilla pyyhkeen päällä mahallaan. Bikininen yläosa oli poissa ja saatoin nähdä hänen rintansa painautuneena laituria vasten. Bikinihousuja hän oli tunkenut peppuvakoon saadakseen enemmän paljasta pintaa auringon hellittäväksi. Niina heilutti kädessään aurinkorasvapurkkia, ja minä tajusin tarttua toimeen. Kaadoin voidetta Niinan selälle ja aloin levittää sitä varmoin liikkein. Niina käänsi pitkät tummat hiuksensa sivuun. Rasvasin selän kokonaan, ja hetken miettimisen jälkeen jatkoin pakaroille. Niina värähti hieman koskettaessani hänen peppuaan. Tuntui jumalaiselta hieroa pitkästä aikaa tuota ihanaa peppua. Niina käänsi katseensa ja katsoi minua suoraan silmiin. Olin jo hetken aikeissa jatkaa housujen sisäpuolelle, mutta luovuin sitten ajatuksesta, olinhan luvannut Niinalle. Niinakin tuntui välinpitämättömältä ja käänsi katseensa pois.

Jätin Niinan makaamaan aurinkoon ja siirryin itse sisälle jäähdyttelemään. Kaivoin kesälukemiseksi varaamastani kirjapinosta kirjan ja syvennyin lukemiseen. En tiedä kauanko luin, mutta lopulta havahduin siihen, että ulkona oli alkanut pimentyä. Vilkaisin ulos ja totesin taivaan menneen mustaan pilveen. Ennen kuin ehdin tehdä muuta, ensimmäiset sadepisarat tippuivat taivaalta.

Ulkoa kuului juoksuaskelia, ja Niina ryntäsi sisään samalla manaten jotain Suomen kesästä. Pyyhkeeseen verhoutuneena hän katosi yläkertaan.

Kävin kuistilla katsomassa säätä, ja totesin pilvien näyttävän vahvasti ukkospilviltä. Palatessani sisälle Niinakin tuli portaita alas. Hän oli pukenut päälleen farkut ja valkoisen t-paidan. Sininen bikinien yläosa näkyi selvästi paidan läpi. Ennen kuin ehdin sanoa ukkosesta mitään, välähti ensimmäinen salama. Niina jäykistyi keskellä huonetta, ja seuraavan salaman aikana hän näytti lähinnä pelokkaalta eläimeltä.

Niinpä tietysti, perinaiselliseen tapaan Niina pelkäsi ukkosta. Rauhoittelin tyttöä, ja tartuin hänen käteensä. Johdattelin Niinan sohvalle, ja iskin hänen käteensä kirjan. Sen jälkeen menin sytyttämään takaan tulen, ettei huone tuntuisi niin kolkolta ja kylmältä.

Tulen sytyttyä istuin sohvalle Niinan viereen ja otin hänet kainalooni. Istuimme siinä kuuntelemassa sateen ropinaa ja tulen rätinää. Niina tuntui rauhoittuvan, ja ehdin jo luulla hänen nukahtaneen olkapäätäni vasten. Kuitenkin joka kerta kun salama löi Niina puristi hiukan lujemmin kättäni.

Lopulta Niina tarttui kunnolla käteeni ja ohjasi sen rinnalleen. Hätkähdin tästä siirrosta ja katsoin Niinaa. Minun ei tarvinnut kuin vilkaista niitä silmiä ja kaluni alkoi jäykistyä. Niinan silmille ei todellakaan sanota ei. Niinan nousi istumaan hajareisin syliini niin, että olimme kasvokkain. Suutelimme, suutelimme uudelleen, ja uudelleen. Joka kerralla kiihkomme kasvoi.

Niina veti t-paidan pois päältään, ja minä tartuin bikinien yläosaan. Vapautin nuo isot ja ihanat rinnat. Hieroin rintoja huumaantuneena, ja kumarruin ottamaan toisen nännin suuhuni. Niina huokaili hiljaa hyväillessäni hänen rintojaan. Niina tarttui paitaani ja veti sen pois päältäni. Hän hieroi hetken karvaista rintaani ja hymyili valloittavasti.

Suutelin Niinaa ja pyysin häntä nousemaan seisomaan. Avasin farkkujen napit ja vedin ne alas. Tartuin määrätietoisesti bikinihousujen vyötäröön ja annoin niiden pudota lattialle. Vein käteni sen enempää odottelematta Niinan jalkoväliin. Tunsin kuinka kosta hän jo oli. Hieroin pillua varovasti Niinan katsoessa minua koko ajan silmiin.

Sitten hän polvistui lattialle ja alkoi avata vyötäni. Housujen jälkeen hän työnsi kätensä varovasti boksereihini ja tarttui kaluuni. Niina kaivoi kaluni kunnolla esiin, ja runkkaili hiljaa jäykkää elintäni. Olin aivan sekaisin jo tästä käsittelystä, mutta sitten Niina alkoi lipoa huuliaan kielellään. Yritän sanoa hänelle ettei hänen tarvitse, mutta siitä huolimatta Niina kumartui alas. Hän otti kaluni suuhunsa hieman epävarmasti, aloittaen epävarman imemisen. Nuori lämmin suu kaluni ympärillä tuntui taivaalliselta. Totesin tilanteen, ja tartuin hellästi Niinan päähän ja annoin muutaman neuvon miten suuseksi tuntuisi paremmalta. Niina alkoi selvästi päästä jyvälle, ja suikkari parani koko ajan. Hapuileva suuseksi oli omalla epävarmalla tavallaan todella kiihottavaa, ja minun pitkin pian pyytää Niinaa lopettamaan.

Nousin seisomaan, ja olimme hetken toisiimme painautuneena suudellen. Sitten Niina meni sohvalle kontilleen, kääntäen peppunsa minuun päin. En tiedä odottiko hän minun tulevan sisään heti, mutta minä päätin antaa vähän herkkua Niinallekin. Polvistuin tytön taakse, ja vein kasvoni pillulle. Nuori pillu kimalti märkänä kasvojeni edessä. Niinan karvoitus ei ollut vielä häiritsevä, mutta ajattelin, että meidän on pian tehtävä sille jotain. Varovasti aloin nuolemaan Niinaa. Hän jäykistyi aluksi yllätyksestä, mutta rentoutui pian. Nuolin ja hyväilin pillua, annoin kieleni kaivautua häpyhuulien syvyyteen. En ole koskaan ollut ”kielimiehiä”, mutta pian Niina alkoi huohottaa äänekkäämmin ja kiemurrella. En halunnut neidin saavan orgasmia näin helposti, ja nousi ylös.

Niina katsoi minua hieman pettyneen näköisenä olkansa yli, mutta se ei minua haitannut. Asetin terskani liukkaille häpyhuulille, ja aloin painua sisään. Kaluni upposi tiukkaan nuoreen pilluun todella helposti, en voinut kuin ihmetellä miten Niina olikin jälleen niin märkä.

Aloin pitkät työnnöt, Niinan yrittäessä vastata liikkeeseen. Tartuin tyttö lantiolta antaakseni lisää vauhtia panollemme. Pitkään minun ei tarvinnut naida kun Niinan huohotus ja vinkuminen alkoi käydä katkonaiseksi. Ja pian tunsin kuin ka pillu supisteli kaluni ympärillä, Niinan huutaessa orgasmiaan.

Vedin kaluni ulos, ja istuuduin sohvalle Niinan viereen. Silitin hänen päätään ja heilutin toisella kädellä kaluani. Niina ymmärsi vihjeen heti ja nousi sohvalle päälleni hajareisin. Niina laskeutui varovasti alaspäin minun ohjatessa kaluani häpyhuulten väliin. Niina laskeutui alas saakka, ja henkäisi syvään. Sitten hän teki muutaman varovaisen ylös alas -liikkeen. Tartuin noihin ihaniin pyöreisiin pakaroihin ja aloin rytmittämään liikettä.

Naimme hetken näin. Sitten Niina kumartui lähemmäs minua, ja minä vedin hänen peppuaan syvempään syliini. Olimme aivan kiinni toisissamme, tunsin Niina pyöreän ja pehmeän vartalon omaani vasten. Tässä asennossa Niina pystyi liikkumaan vain vähän, mutta tuo olemattoman pienellä liikkeellä tapahtuva naiminen tuntui todella hyvältä.

Hautasin kasvoni suurten rintojen väliin, ja nautin tuosta upeasta tytöstä sylissäni. Lopulta aloin tuntea laukeamisen lähestyvän. Muutin hieman asentoa päästäkseni työntymään muutaman kerran vähän rivakammin Niinaan. Ja se riitti. Tunsin kuinka laukesin valtavalla paineella Niinan pilluun. Katsoin Niinaa, ja huomasin hänen purevan huultaan silmät suljettuna. Todellakin tämä oli ensimmäinen kerta kun mies laukesi hänen sisäänsä.

Istuimme vielä pitkään sylikkäin. Suutelimme ja hyväilimme toisamme. Lopulta Niina katsoi minua suoraan silmiin, ja kuiskasi rakastavansa minua. Päässäni pyöri ja kohosi. En tiennyt mitä olisin sanonut. En osannut tehdä muuta kuin tarttua Niinaa leuasta ja suudella häntä.

Palautetta saa lähettää!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute