Herkku-puhelin
Punttisalilla
Tepe

Olin eräänä tiistaina joskus puoli kahden aikoihin puntilla vetämässä omatoimista jalkatreeniä. Jonkun aikaa tahkottuani kyykkyjä ja muita paskaliikkeitä, piti käydä juomassa. Just kun olin menossa takasin salille päin tuli tumma tyttö kireissä mustissa trikoissa ja tiukassa valkoisessa paidassa, josta tissit oikein aneli pääsyä ulos paidasta. Tyttö ei ollut täysin musta, vaan jotakin Lola Odusogan paikkeilla. Tytön täysin vartalonmyötäinen pukeutuminen ja kaunis naama pisti tämänkin pojan tuhisemaan itsekseen. Ei voi elää tämmöisiä kissoja, yökeetä. Tyttö antoi pienen vilkaisun ja siitäkös kiihotus vaan yltyi.

Misu tuli pois pukuhuoneesta ja meni suoraan takareisilaitteeseen mistä kiintee perse joka pumppauksella pyllistyi ja ai saatana kun meni pää sekasin. Takakyykky ei ottanut luonnistuakseen. Kissa oli ihan järjetön. Vähän ajan päästä se päätti mennä jalkaprässiin mistä näki sen tiukkojen housujen läpi helvetin tuiman kolmion, aina välillä trikoitten mennessä pillunväliin, misu katteli silloin tällöin mua, ja kohta se jo anto oikein pitkän katseen ja melkein saatto nähä kun sen pillu pullistui.

Noh siitä kun jonkun aikaa ootellessani ja tehtyäni muutamia aivan turhia liikkeitä kisu vihdoinkin lähti pukkaria päin. Noh minä siitä suoraan perään ja menin omaan koppiini. Ei ollu pahitteeks että turkkilainen sauna oli salilla miehille JA naisille yhteinen. Ajattelin että nyt ois aika timmi paikka hankkii karvakolmiota, vieläpä miellyttävän tummaa lihaa. Riisuin ja menin höyryn keskelle, ja tiesin että vaikka höyryä olisi paljon, sauna ei ollut tarpeeks iso että siellä ei näkis toista. Unelma alkoi saada uutta pontta kun niin hartaasti oottelemani kissa avasi oven ja sukelti höyryn keskelle. Misu tul lähelle mua ja näin aivan selvästi sen helvetin hyvät, ei liian isot mutta ei liian pienetkään, tiukat rinnat. Aerobikkaaja, pakko olla. Karvakolmiota ei ollu ajettu, mutta paskaakos sillä väliä. Tyttö ei itseasiassa edes välttämättä ollu tyttö, vaan lähemminkin nainen ja joku yli parikymppinen, ite ollessani vasta 18. Eukko anto taas pitkän katseen, ja kukaan ei varmaan arvaa mitä alunperin kuumassa olleelle veltolle puumalle kävi. Järjetön jökitys iski. Päätin koittaa once in a lifetime-iskua saunassa, ja menin lähemmäks kissiä. Ei tuntunut panevan pahakseen.

Tunsin jo misun reiden omaa reittäni vasten ja heitin sille ehkä paskimman repliikin mitä nyt teinipoika voi jonkun verran vanhemmalle misulle heittää "vittu sää oot hyvännäkönen" ja jotta siitä ois tullu täydellinen "anna mää panen sua vitun kovaa perseeseen". Tyttö tuhahti ja meinas lähtee pois. Otin sen kädestä kiinni ja vetäsin sen takas. Eukko hieman pelästyi ja vähän rimpuili, mutta vedin sen takas mun luo. Kourasin sen toisesta tissistä kiinni ja puristelin lopulta niitä kumpiakin uskomattomia munkkeja. Puristeltuani tarpeeks käänsin sen peppu edellä minuun päin ja näin sen uskomattoman kauniin ja pyöreen perseen. Ihmettelin jo mitä ihmettä mää teen mutta en voinu vastustaa kiusausta. Vaikka tyttö oli aika vastahakoinen, työnsin itteni takaapäin sisään, vaikka tyttö voihkas tuskasen kuulosesti, ja aloin nussimaan sitä. Eukko vinkui ja voihki mun ollessa sen sisällä ja rynkyttäessäni kovaa vauhtia. Runkkasin sitä pepusta jonkun aikaa ja se vaan vinkui. Pillu tuntui sen verran tiukalta, että epäilin misun olevan varmaan neitsyt. Aloin olla jo kohtapuoliin valmis ja annoin ihanan lämpimän spermavirran lentää suoraan vastahakoisen misun kiinteeseen perseeseen sen voihkiessa ja vähän ehkäpä itkiessä.

Tultuani misun sisään, käänsin sen oikeinpäin ja tyttö yllättäen hymyilikin minulle. Misu sanoi, että hän olikin toivonut tulevansa otetuksi kovaa ja kuten arvelikin, se paljasti olevansa neitsyt. En meinannut kuitenkaan uskoa, sen verran kiimanen ja hyvävartaloinen kissi oli. Ja vieläpä varmaan jonkuin verran vanhempi kuin minä. Misu alkoi uudelleen veivata löystynyttä puumaani ja ottikin jo kohta suihin ku viimestä päivää. Huomas että se ei ollu ottanu suihin monesti, mutta se kiehto ja alkoi kiihottaa helvetin paljon. Sanoin sille, että kohtapuolin tulen ja se hidasti vauhtia. Kissa otti mun kädestä kiinni ja vei mut naisten puolen suihkuun. Se sano, "ota mut uuestaan kovaa". Tein työtä käskettyä ja kaadoin misun maahan ja työnsin uudelleenelävän puumani suoraan mutkittelematta eukon pilluun. Tyttö voihkas vaikka olin sitä jo jonkun verran saunassa lämmitelly. Runkkasin sitä suihkun lattialla tytön taas voihkiessa ja muutaman kerran kirkuessa. Tyttö huus tulevansa kohta j! a nussin sitä yhä vaan kovempaa. Pillu litisi ja lätisi kyrvän viistäessä sitä. Sperma alko ilmestyä kobran päähän ja tikkasin yhä vaan nopeempaa. Vähitellen lämmin virtaus alko nouseen puuman vartta pitkin ja purkauduin eukon sisään ja vedin muutaman pitkän vedon syvälle tytön pilluun. Se kirkaisi ja huus samalla saaden orgasmin. Tyttö huohotti ja vähän vielä vinkui sen saamasta panosta. Pussailtuamme vielä lopuksi kiihkeästi nousin ja toivotin tytölle hyvät päivänjatkot ja lähdin toiselle puolelle suihkuun ja kotio.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute