Herkku-puhelin
Vankila 12
aino

Kiitos innokkaasta palautteesta :)

------------

Lopulta mies tulee paikalle, sammuttaa nokkosdildon, hätistelee muurahaiset ja mehiläiset ja ottaa sähkötarrat pois ja sanoo: "toivottavasti riitti" ja irrottaa sen jälkeen minut. Hän lähtee taluttamaan minua sisälle pihalta. Menemme taas suihkuun perusteelliseen puhdistukseen ja kirvely hellittää hieman perseessäni. Sitten mies lähtee taas taluttamaan minua käytävää pitkin ja saavumme ovelle jonka mies avaa ja tulemme harmaaseen huoneeseen jossa on sohva, kaappi ja pieni keittiö vesihanoineen ja helloineen. Huone ei kuitenkaan ole niin kolkko ja synkkä kuin aiemmat "noniin, saat koiratarhan hoitaaksesi joksikin aikaa, katsomme miten selviydyt, koirat ovat ulkona." hämmennyn hieman samalla kun mies paiskaa oven takanani kiinni. Mitä minä koiria hoidan? Päätän mennä katsomaan koiria ulos. Tajuan jo että voin nousta taas kahdelle jalalle.

Saavun taas muurien ympäröimälle pihalle, tosin paljon pienemmälle. Piha on jaettu keskeltä kahtia muurilla ja molemmat puolet on aidattu omiksi häkeikseen. Äimistykseni on suuri kun näen että häkeissä ei olekaan koiria vaan ihmisiä. Toisella puolella miehiä ja toisella naisia kontallaan alasti, molemmilla puolilla ehkä 10 henkeä, jotkut keskustellen keskenään. Keskustelu loppuu kun he huomaavat minun tulleen paikalle. Kaikki katsovat minua hieman pelokkaasti. Miesten häkissä on treenattuja ja hyvännäköisiä miehiä ja naisten puolella laihoja ja hyvännäköisiä. Molemmat ilmeisesti vankilan toimesta treenattuja ja laihoiksi muutettuja niin kuin minäkin.

Menen takaisin sisälle miettimään. Päätän kurkistaa mitä kaapissa on. Se on täynnä piiskoja, dildoja, naruja, käsirautoja ja sen sellaista. Alan ymmärtää, että minulla on vapaat kädet "koirien kanssa". Mietin sohvalla makaillen mitä tekisin. Menen pihalle pienen piiskan ja talutushihnan kanssa ensin miesten puolelle ja huudan: "seinän viereen perse tänne päin." miehet konttaavat mukisematta hiekkaisella maalla seinän viereen. Nyt he ovat kontallaan vierivieressä päätyseinällä perseet minuun päin. Läimäisen pari kertaa muutamaa miestä siitä että heidän kätensä ja jalkansa eivät ole symmetrisesti ja tarpeeksi leveällä.

Lopulta kaikki ovat täsmälleen samassa asennossa. Sitten menen yhden miehen luo, laitan kaulapannan hänen kullinsa ja kiveksiensä juuresta kiinni ja kiristän sen tarpeeksi kireälle. Sitten asetun istumaan hänen selkänsä päälle naama perseeseen päin ja otan talutushihnan jalkojen välistä. Vetäisen talutushihnasta. Mies on kuin mitään ei tapahtuisi. "no eikö ratsu liiku" näpäytän häntä piiskalla perseelle ja vetäisen uudestaan hihnasta tällä kertaa palon kovempaa niin että varmasti tekee kipeätä. "Liikut sinne suuntaan mihin minä vedän." Niinpä mies tajuaa lähteä konttaamaan takaperin.

Jatkan pientä vetoa että mies jatkaisi matkaa. Saavumme häkin ovelle ja menemme naisten häkille. "pidät silmät kiinni ja odotat siinä" menen naisten häkkiin. "riviin siitä" naiset alkavat järjestäytyä ja kun he ovat rivissä sanon: "kaikki seuraa jonossa minua" lähden häkistä ulos ja katson taakseni ja kaikki seuraavat kuuliaisesti. Asetun ratsuni selkään ja vetäisen hihnasta oikeaan suuntaan ja mies lähtee sinne. Menemme koko jono takaisin miesten häkkiin jossa miehet odottavat perseet pystyssä seinän vieressä. Kuulen naisten keskuudessa jotain supinaa ja hihitystä. "hiljaa!" huudan ja läimäytän piiskalla maata. "jokainen asettuu yhden miehen taakse" käsken naisia ja päästän ratsuni vapaaksi takaisin seinälle. Kun jokaisen miehen takana on nainen kontallaan käsken taas. "tytöt lypsää nyt omasta miehestään spermat suuhunsa. Nopeimmat pääsee helpommalla. Miehissä viimeiset sperman päästäjät pääsee helpommalla.

Miehet ei saa liikkua. Aika alkaa nyt." naiset alkavat heti vedellä miesten kulleja ja nuolla. Miehet vain paikoillaan kontallaan odottavat kun naiset touhuavat heidän jalkojen välissään. Huomaan että kaikkien naisten pillut ovat karvattomia. Noin 10 minuutin jälkeen ensimmäinen nainen saa spermat suuhunsa. Hän pitää poskiaan pullollaan ja näyttää minulle sormellaan. "nielet kaiken ja yhtään ei saa ulos tulla" pikkuhiljaa kaikilla naisilla alkaa olla suut täynnä spermaa. Ja käsken heidän niellä ne. Noniin ja nyt katsotaan kuka selviytyi parhaiten ja mitkä ovat seuraukset...

------------

Lähettäkää sitä palautetta ilman sitä en jaksa todellakaan kirjoittaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute