Herkku-puhelin
Iltalaivalla
Maija

Marraskuussa ruvettiin puhumaan töissä tyttöjen kanssa että lähdettäisiin porukalla laivalle. Vähän vauhtia elämään ja pikkujoulutuliaiset samalla kertaa. Eikä mitään nuhruista Tallinnan laivaa vaan isoimmalla ja uusimmalla laivalla Tukholmaan. Jätetään ukot kotiin ja vietetään koko päivän shoppailemassa. Tuumasta toimeen, liput varattiin puhelimella ja perjantaina oli lähtö. Meitä oli neljä, minä ja Ellu oltiin nuoria, villejä ja vapaita, Hannele ja Seija olivat vähemmän nuoria tai vapaita, mutta ihan yhtä villejä kun sille päälle sattuivat. Meitä oli juuri sopivasti että mahduttiin samaan taksiin ja yhteen hyttiin laivalla. Vain pienet lentolaukut käsissä Skattan terminaaliin hyvällä tuulella ja hauskan matkan odotuksesta vähän hysteerisinä.

Iltalaivoissa on se hyvä puoli että pakollisten kuvioiden jälkeen alkaa heti hauskanpito, laittauduimme rauhassa bailukuntoon ja lähdimme laivan käytäville etsimään mukavimman näköisiä ravintoloita ja tietty miehiä. Tanssipaikkoja oli kaksikin ja menimme keulassa olevaan isompaan niistä. Olisin ehkä mennyt mieluummin rokkipaikkaan Ellun kanssa, mutta kävihän tuokin, sai ainakin juoruta paremmin kun kuuli mitä toiset juttelivat. Sali täyttyi juuri meidän tulon jälkeen. Ehdittiin vielä saada hyvä pöytä. Pari tuntia meni työasioita puidessa, mutta sitten juteltiin jo ihan muista, tanssittiin ja juoruttiin. Hyvännäköisiä miehiä oli muutama, mutta sinä et tule juttelemaan. Olet tiskillä ja katselet koko ajan meidän pöydän suuntaan. Et hae edes tanssiin, seuraat vain etäältä kuinka siiderit ja oluet maistuvat, kuinka toiset kundit hakevat meitä. Tarkkailet kuinka nousemme pöydästä ja suuntaamme parketille miesten käsipuolessa. Ehkä näet senkin kuinka he laskevat kätensä selkäämme! ja jututtavat meitä tanssin pyörteissä.

Jossain vaiheessa muistan että minulla oli kamera, mutta että se oli jäänyt hyttiin. Sanon muille, että käyn äkkiä hakemaan sen. Kuljen pitkin laivan käytävää, vähän hoippuen. Ulkomerellä on jonkinmoinen myrskyä, mutta oon mä humalassakin. Lähdet seuraan mua ja päätät mielessäni, että tota muijaa mä panen tänään. Lähden ravintolasta kävelykadulle ja sä tulet perässä. Menen hissiin ja painan hyttimme kerroksen nappulaa. Tulet viime hetkessä samaan kyytiin, kiilaudut sulkeutuvien ovien välistä ja hymyilet pikaisesti. Käännyn poispäin jottei tarvitse keksiä keskusteltavaa, katson lasiseinän läpi keskuskadulla kuljeksivaa väkeä. Hissi alkaa nousta ylöspäin.

Tartut minuun takaapäin, puristat rintojani ja painaudut selkääni vasten. Kiljaisen ja käsken päästää irti, mutta käsket minun olla hiljaa ja tukit kädellä suuni. Tunnen kuinka kova kalu sykkii pyllyäni vasten. Kyyneleet tulee silmiini muttet näe tai välitä. Katsot ahnaasti alaspäin vartaloani, minulla on korkkarit, mustat sukkikset ja hihaton musta mekko. Avaat vetskarisi ja kyrpäsi ponnahtaa esiin sieltä ihan kovana. Olen aivan halvaantunut tilanteesta enkä osaa tehdä mitään. Hissi pysähtyy ja ovet avautuvat. Katson käytävään toiveikkaasti mutta se on autio. Ei ketään joka pelastaisi minut. Vedät roskakorin oven väliin ja käännyt keksintöösi tyytyväisenä takaisin puoleeni.

Työnnät vapaan kätesi takaapäin iltapukuni sisään, suutelet niskaani ja kourit kovaotteisesti mekkoni alta pyöreää persettäni. Työnnät minua etukumaraan ja otan tukea hissin metallikaiteesta etten kaatuisi lasiseinää vasten. Vedät rajusti sukkikseni alas mekon alta. Kengätkin lähtevät kun riisut ne kokonaan. Nostat helman lanteilleni ja ihailet edessäsi vaaleana loistavaa peppuani. Etukumara asentoni kiihottaa sinua, repäiset pienet alushousutkin pois saman tien. Hierot kädellä pilluani ja huomaat sen kostuneen. Huomaat että otan tukevamman otteen kaiteesta.. Naurahdat tyytyväisenä. Painat kaksi sormea kerralla sisääni ja voihkin sillä se sattuu hiukan.. Läimäyttelet minua avokämmenellä pakaroille ja käsket olla hiljaa..

Otat sukkikset lattialta ja sitaiset käteni kiinni hissin metalliseen kaiteeseen. Teet sen niin näppärästi, että ihmettelen kuinka se noin kävikään. Painat selkäni alas jotta perseeni nousisi enemmän pystyyn. Tulet taakseni ja otat kummallakin kädellä otteen mekkoni olkaimista ja repäiset ne sivuille. Kangas pettää ja kätesi kaivavat rintani esiin liivien alta. Puristelet toisella kädellä rintojani ja toisella hieron pilluani. Painat sormen persereikääni ja minä kiljaisen taas.. Läimäytät mua siitä hyvästä taas lujaa pyllylle. Tulet eteeni ja painat kyrpäsi väkisin suuhuni.

-”Ime tuosta, huora!”

Otan sen suuhuni ja saan nieltyä sitä yli puoliväliin. Liikuttelet päätäni käsilläsi. Suora vaalea tukkani alkaa purkautua ylös nostetulta kampaukselta ja pääni alkaa liikkua rytmikkäästi edestakaisin ja tunnet hengitykseni lantiollasi. Otan sulta suihin ja pelkään että joku tulisi tästä kerroksesta hissiin. Näen ohitsesi maisemahissin ikkunasta, että kävelykatu on hiljainen ja me ollaan niin ylhäällä, ettei meitä helposti nähtäisi. Tajuan olevani helpottunut ja pelästyn ajatuksiani. Taisin halutakin jotain tällaista?

Siirryt taakseni ja otat otteen kärsineestä mekostani ja ratkot sen selästä kokonaan halki, ja saat sen pois päältäni. Kun saat rintsikatkin pois olen ihan alasti siinä kirkkaassa valossa ja kyllä hävettää. Tajuan, ettei mua enää pelota otetuksi tuleminen, vaan enemmän se, että joku tulisi ja yllättäisi meidät. Jotenkin sekstailu laivan hississä on samalla älyttömän kiihottava kokemus..

Äkkiä tunnen kuinka kyrpäsi koskettaa pakaraani ja ohjaat sen persvakooni. Alat liikutella sitä siellä ja tunnen kuinka kullisi alkaa valua. Alat pakottaa terskaa anaaliini, huudan kivusta, kiemurtelen pakoon, mutta otat otteen olkapäästäni ja vedät mua itseäs vasten. Työnnyt väkisin sisääni. se sattuu ilman voitelua, vikisen kun työnnyt minuun vastustamatta syvemmälle.

Aloitat pitkät työnnöt pyllyyni, itken kun se sattuu todella paljon. Kourit rajusti rintojani ja vedät minua itseäsi vasten. Työntöjesi voimasta olen kohta polvillani sidotuilla käsillä kaiteesta kiinni pitäen. Laskeudut polvillesi taakseni ja pusket minuun kuin höyrykone. Äkkiä alat nauraa ja huudahdat

- ”Kato tonne toiselle puolelle!”

Vastakkaisen seinän käytävällä näkyy vahan pariskunta joka on huomannut meidät ja pian siihen tulee joitain nuoriakin. En kehtaisi edes katsoa heitä kun oon siinä alasti ja sinä vaan jatkat nussimista. Naurat rehvakkaasti kuin saalistasi esitellen. Ja sellainen taidan sulle ollakin. Ihmiset osoittelevat meitä. Suljen silmäni ja painan pääni häpeästä, mutta tartut hiuksiini ja nostat päätäni niin että kaikki näkevät kasvoni ja vapaina heiluvat rintani. Sormesi uppoavat pakaroihini kun panet minua armotta tuhkaluukkuun, kiihdytät tahtia ja ammut suihkusi ulvoen peräsuoleeni.

Huokaiset hetken ja vetäydyt minusta. Toivon jo pääseväni vapaaksi, mutta sysäät jalkojani enemmän erilleen ja alat painaa sormiasi yksitellen pilluuni. Kolmannen sormen kohdalla alan valittaa että se sattuu. Neljäs sormi sattuu jo paljon, mutta painat kättä syvemmälle ja syvemmälle. Tunnet kuinka vittuni avautuu. kätesi on kohta peukaloa myöten sisässäni. Alat naida minua nyrkilläsi ja itken epätoivoisesti. Lopulta kätesi on rannetta myöten siellä. Tunnet kuinka värisen, kouristat sormiasi ja minä laukean välittömästi. kiljun ja uikutan itkunsekaisesti. Vedät kätesi hitaasti ulos ja suustani pääsee sekavaa ulinaa.

Vapautat ranteeni ja jätät mut makaamaan alastomana siihen hissin kokolattiamatolle. Pilluni ihan sykkii äskeisestä hurjasta käsittelystä. Hetken päästä alan keräillä vaatteitani lattialta. Rintsikat löytyvät nurkasta, mutta mekko on riekaleina ja pöksyt ihan entiset. Keräilen vaatteiden jäänteitä päälleni ja nousen epävarmoille jaloilleni. Hissin peilistä näen kuinka surkean näköinen olenkaan. Lähden hoippumaan hyttiäni kohti ja olen täysin unohtanut mitä sieltä piti hakea. Mielessäni pyörii vain että pitää päästä suihkuun, vaihtaa vaatteet ja korjata meikki. Käytävällä vastaani tulee joitakin miehiä jotka ovat pudottaa silmänsä minut kohdatessaan. Pidän molemmin käsin vaateriekaleita ylhäällä ja menen voipuneena heidän ohitseen. Hiukseni ovat sekaisin, meikki sotkussa ja posket helottaa. Ranteissakin näkyy punaiset sitomisjäljet. Olen ihan sekaisin, melkein kuin shokissa mutta tyydytetty yhtä aikaa. Humala on haihtunut, mua pelottaa, mutta olo on samalla niin sairaan syntinen..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute