Herkku-puhelin
Remonttia ...
Anne95Dee

Seuraavasta tapauksesta on jo vierähtänyt hiukan aikaa, mutta kiireitä on ollut eikä ole ehtinyt kovin ahkerasti kirjoittelemaan. Mutta koetan taas kohentaa ja ehtiä useammin. Tuona kyseisenä kesäperjantaina oli koko päivä mennyt jo valmiiksi hyvin, ensimmäinen tilipäivä uudesta työpaikasta ja vielä vapaa sellainen. Olinkin jo juhlistanut tilipussiani aiemmin päivällä ja hankkinut kaikenlaista kamaa joka on jäänyt ”pitäisi ostaa” asteelle rahan vähyyden takia. Palkitsin itseni myös viimein pitkään himoamallani Big Boy -dildolla. Komeus maksoi melkein toista lompakkoa, mutta olen sellaista himonnut niin kauan, että oli pakko ostaa heti kun vain kykeni. Kotona sitten maltoin jotenkuten mieleni ja järjestelin kämpän kuntoon ennen kuin aloin kaivella mahtimulkkua paketistaan.

Se tuntui melkoisen raskaalta kädessä, ja mittaa oli niin että heikompaa hirvittää. Musta, suonikkaaksi muotoiltu paksu, kärkeä kohti paksuneva turpeaterskainen heppi, jonka juuressa oli suuret täytettävät kassit. Se haisi tavallaan kiihottavasti juuri paketistaan tulleelle kumille, joka myönnetään, on melkoisen rietas haju. Paketin mainos ei pettänyt, sillä kulli tosiaan oli pitkä ja paksu kuin hevosenmulkku. En malttanut mieltäni vaan oli pakko tarkistaa, ja tärisevin sormin sovittelin mittanauhaa. 26-senttinen soiro todella piti minkä lupasi, ja paksuuttakin oli kuutisen senttiä, hiukan yli paksuimmasta kohdastaan. Kuin kissa pistoksissa laskin melan käsistäni, ja napsautin koneen päälle. Kahvipannu korahteli kuolemansa kielissä sumpin valmistuessa, ja kellokin oli jo ravannut melkein sovittuun aikaan. Kohta pääsisin koeajamaan tuota uutta hankintaani.

Aloin valmistella suihkuun menoa, ja huolettomasti heittelin vaatteeni pyykkikoriin (makuuhuoneen lattia). Ennen ruiskua istahdin vielä ikkunalaudalle ja poltin tupakan. Ikään kuin avoimesta tuuletusikkunasta polttaminen auttaisi yhtään pitämään tupakanhajun pois huoneistosta. Tupakoituani pääsin viimein kylppäriin asti. Vietin hanan alla pitkän tovin, mutta en kuitenkaan halunnut myöhästyä, joten lopulta rivakka pesutapahtuma ja pikainen kuivaus ja takaisin salongin puolelle. Istahdin koneen ääreen odottelemaan, ja heitin pyyhkeen sängylle. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Sanna ilmaantui paikalle kuten aiemmin aamulla oli sovittu.

Juteltiin aluksi niitä näitä, mutta pian alettiin keskittyä olennaiseen. Ryhdyttiin leikkiin, jossa toinen komentaa, ja toinen vikisee. Kumpikin koetti keksiä jos jonkinlaista rietasta tehtävää, ja pian sainkin leikkiä uudella lelullani oikein sydämen kyllyydestä. Sannan käskyjen mukaan nuolin sitä, otin sitä syvälle suuhun ja viimein hitaasti istuin sen sisääni. Omassa päässään Sanna oli jo saanut käskynsä ja hoivasi itseään kahdella sauvalla samalla kun minä nautin mustasta munasta täysin rinnoin. Sannan vaatimuksesta uusi mahtimulkku piti koekäyttää anaalipanossakin, joten hetken etsittyäni liukuvoidettani aloin ujuttamaan voideltua kiiltävää kumikalua sisään suoleeni. Liukasteista huolimatta se sattui aluksi tosi paljon, mutta lopulta ihana täysi tunne valtasi minut ja kalu alkoi liukua helpommin. Käskin orgasmiaan lähestyvän Sannan kertomaan mitä oli tekemässä sivussa pyörivään chattiin, ja huutamaan julkiselle kanavalle kun saa orkun. Kiltti lutkani totteli, ja ei kauaakaan mennyt kun chatinkin puolelle hypähti iso teksti: Sannalta tulee. Riettaan pikku-lutkani kiemurrellessa orkkunsa kourissa aloin itsekin jo lähestyä huippua. Rietas kumppanini aikoi kuitenkin pistää paremmaksi.

- Jatkat ja soitat kotiin kun sulta tulee ja sanot: Annella on iso kyrpä perseessä.

Tottelin, vaikka kyllä hävetti. Mahtoi olla luurin toisessa päässä huuli pyöreänä. Voipuneena kokosin itseäni kun sitten yhtäkkiä todellisuus löi taas korville.

Kuulin etäisesti oven käyvän, ja ääniä eteisestä. Syöksyin salamana ylös ja ehdin juuri ja juuri kääriytyä pyyhkeeseen kun kaksi talohuollon miestä saapasteli peremmälle. Kirosin mielessäni, olihan asiasta ilmoitettu, mutta enhän minä moisia muistanut.

- Tultiin omin avaimin kun luultiin ettei täällä ole ketään, sanoi toinen miehistä anteeksipyytelevään sävyyn.

- Joo … suihkussa olin … valehtelin niin että korvat heilui, tulipunaisena.

Melkein tunsin kummankin miehen silmät rinnoissani.

- Ei tässä kauaa mene, miehet totesivat katsellessaan keittiökomerossani ympärilleen.

Rivakasti he ryhtyivätkin toimeen, ja vanha liesituuletin vaihtui uuteen melkoista vauhtia. Pakenin kylppäriin pukemaan jotain päälleni heidän askarrellessaan. Saatuani ylleni vaatetta (t-paita ja clamdiggerit; mmm, mikä muotivalinta) muistin yhtäkkiä jättäneeni kaiken muun levälleen. Koneen olin ehtinyt sulkea, ettei ruudulla odottanut yllätyksenä alaston tyttö joka ihmettelee mitä tapahtuu. Mutta häpesin kuollakseni kun kuvittelin äijiä katselemassa pöydällä lojuvaa limaista suurta kumikyrpää ja liukuvoidepulloa sekä erinäisiä muita seksileluja. Sen lisäksi lattialla ajelehti siellä täällä rintsikoita ja alushousuja. Mietin pääni puhki miten saisin vedettyä itseni vaikka pytystä alas ettei tarvitsisi mennä takaisin miesten pariin, mutta ei auttanut. Maa ei auennut sopivasti altani ja kohta ne kai tulisivat ihmettelemään mitä oikein tein siellä.

Palasin tupaan, ja hörpein kahvia miesten pakertaessa. Hetken päästä tajusin tarjota heillekin, ja samalla yritin parhaani mukaan tökkiä seksilelujani piiloon. Katsellessani ruskettuneita nuoria miehiä myönnän että mieli alkoi tehdä lisää … suoraan sanoen syrjäsilmällä tuijoteltuani treenatunoloisia kavereita alkoi panettaa niin että tuntui.

Toinen oli tummatukkainen, kolmissakymmenissä, melkoisen harteikas kaveri jolla oli melkoinen alkukesän rusketus. Hänen toverinsa oli hiukan nuorempi, sänkitukkainen leukapartainen kaveri, jonka kroppa kieli siitä että kuntosalilla tehtiin muutakin kuin puhuttiin paskaa kaverien kanssa. Heidän viimeistellessä työnsä juteltiinkin sitten niitä näitä, ja kaksimieliset vitsit ja heitot alkoivat yleistyä. Muutaman kerran kuultuani ”keppijumpasta” ja ”sauvakävelystä” päätin että tänä iltana ei tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan, vaan Annehan saisi päivän päätteeksi kunnolla munaa, kotiin kuljetettuna. Heidän sitten kootessa työkalujaan ja lähtöä tehdessään istahdin ikkunalaudalle ja heitin viettelevimmän äänensävyn ja asennon kera ehdotukseni ilmoille. Miehet katsoivat toisiaan tovin, mutta sitten vanhempi, Timo, kuten kohta kävi ilmi, totesi ykskantaan että ”kerrankos sitä noin nätin tytön takia ylitöihin jää”.

Hetken kuluttua istuimmekin kaikki kolme pienessä makuu/olohuoneessani ja nautimme pienet siivut ikäloppua Koskenkorvaa joka on lojunut hyllyllä ties mistä asti. Vaan eipä viina vanhenemalla happane. Nuorempi mies, Petri, istui kuluneessa nojatuolissani ja katseli ympärilleen, kunnes hänen silmänsä osui sängyn alle. Häpesin vieläkin hiukan kun hän äkkiä kumartui ja nosti sängyn alle piiloon tönimäni mustan tekokalun ylös. Yritys piilottaa rikosvälineeni oli näköjään ollut lopulta turha.

- Onpas likalla pelit ja vehkeet … hän naureskeli.

- Miten tollasen kanssa edes onnistuu … haluatkos näyttää?

Nyökkäsin ja selvitin kurkkuani. Molemmat olivat selvästi tajunneet mikä oli illan ohjelma, ja olivat leikissä mukana. Petri tarttui käteeni ja veti syliinsä istumaan. Kädet kiersivät pitkin vartaloani kunnes pysähtyivät rinnoille ja puristivat kevyesti.

- Ota vaatteet pois, Timo ehdotti, ja minä tyttö tein työtä käskettyä.

Pian olin alasti Petrin sylissä, ja Petrin leipoessa rintojani Timo härnäsi minua kumikalulla tarjoten sitä suuhuni mutta yrittäessäni haukata siihen kiinni hän veti sen kauemmas. Tovin tätä jatkettuaan Petri nousi ja laski minut tuoliin. Varmoin ottein hän siirsi käteni selkänojan taakse, jolloin jouduin nojaamaan taapäin selkä kaarella ja tissit nousivat tarjolle kuin kaksi palloa. Timo nosti jalkani levälleen käsinojien yli, ja kumartui puoleeni. Hengitykseni kiihtyi, kun tunsin lämpimän hengityksen alapäässäni. Sitten, Petrin pitäessä käsistäni kiinni tuolin takana tunsin sormet, jotka ensin levittivät häpyhuuliani ja hakeutuivat sitten klitorikselle. Ynähdin ja koetin puskea lanteita vastaan kun Timo alkoi sormipelin jalkovälissäni. Kiusoitellen hän lopetti välillä ja siirtyi hyväilemään reisiäni ja pohkeitani, palaten taas hitaasti pillulleni.

Aloin olla jo aivan valmis, ja pilluni tuntui aralta ja valui liemiä pitkin pakaraani. Haukoin henkeä joka kerta kun taitavat sormet hieroivat klittaani ja voihkein ääneen. Petri tarjosi imettäväkseni tekokyrpää, ja otin sen suuhuni sen minkä kykenin. Imin ja lutkutin sitä samalla kun ensin yksi sormi ja kohta perään toinen työntyi sisääni. Naukaisin kalu suussa kun Timo aloitti edestakaisen liikkeen sormillaan hieroen samalla klitoristani peukalollaan. Huohotin ja vikisin, kunnes hän yhtäkkiä lopetti. Petri tarttui tekomunaan ja anasti sen huuliltani antaen sen Timolle, joka asetti sen vasten turvonneita häpyhuuliani.

- joo … anna isoa munaa …. Paa se sisään!

- Näytätkös meille nyt hiukan keppijumppaa …

Nyökytin päätäni. Kumikalu painui hitaasti vasten pilluani, ja alkoi työntyä sisään limaisten huulten ohi. Katselin itsekin haltioissani kuinka paksu musta kumikeppi aurasi pilluni levälleen ja upposi sisään. Hitaasti Timo jatkoi työtään, pienin edestakaisin liikkein. Sentti kerrallaan kalu työntyi syvemmälle, ja inisin ja temmoin Petrin otteessa tuolissa. Halusin kyrpää, ja halusin sitä heti.

- älä kiusaa … paina kokonaan ….anna …

Toimitus kesti kauan, mutta viimein kalu upposi pohjaan asti. Se tuntui mahassa saakka, ja Timo aloitti hitaasti koko kyrvän mittaiset työnnöt. Joka kerta huulille ja taas pohjaan asti. Musta kumikalu kiilsi ja kurkustani kuului katkonaisia haukahduksia joka kerta kun Timo työnsi kalun pohjaan.

- ihanaa … isoa munaa …anna ….mä saan pian …

Petri oli irrottanut käsistäni, mutta puristin silti selkänojaa edelleen kädet selkäni takana kuin hukkuva pelastusrengasta. Petrin kiusasi huohotuksen tahtiin kohoilevia rintojani, ja pyöritti kieltään kivikovan nännini ympäri. Olin lähestymässä orgasmia, kun Timo veti kalun ulos ja lopetti. Huohotin ja vaadin lisää.

- älä lopeta … mä saan … lisää ….anna!

Toiveitani ei otettu kuuleviin korviin. Molemmat hyväilivät minua joka puolelta ja suutelivat kroppaani joka puolelle, mutta pilluni he jättivät rauhaan. Hengitykseni tasaannuttua Petri tarttui kaluun ja polvistui jatkamaan. Pian huusin taas nautintoani kun iso kumikalu jälleen pääsi perille ja tisseilläni hampaat näykkivät nännejäni. Ja taas, juuri kun vaikersin saavani, koko toimitus lopetettiin. Anelin ja pyytelin heitä jatkamaan, mutta taas odotettiin että ehtisin rauhoittua. He toistivat koko toimituksen viiteen kertaan, ja viidennen kerran jälkeen olin valmis vaikka tappamaan jos siten vain saisin laueta. Pääni oli kiimasta sekaisin, ja hengitin edelleen raskaasti kun minut talutettiin sängylle.

Molemmat miehet kuoriutuivat vaatteistaan ja asettivat minua paremmin ulottuvilleen. Timo tarttui sääriini ja levitti reiteni. Nostin selkääni kaarelle kun hän nousi pukille ja terska lipsui liukkailla huulillani. Petri tarjosi kaluaan suuhuni, ja nuoleskelin sitä kuin tikkaria samalla kun Timo työnsi itsensä sisääni yhdellä lujalla työnnöllä.

- hyvin on putket öljytty, hän murahti.

Timo nosti jalkani pystyyn vasten ihanan karvaista rintaansa ja ähkäisi kuuluvasti kun pilluni puristui hänen kyrpänsä ympärille. Pitkät työnnöt syvälle sisääni tekivät nannaa, ja kohta olin taas matkalla kohti huippua. Kalu suussani vaati syvemmälle, ja Timon tahti kiihtyi. Tarrasin lakanaan ja puristin sitä rystyset valkeina. Petrin suurehko kalu pullahti suustani kun aloin lähestyä maalia. Huusin ääneen, ilman selvää sanaa, ja kun orgasmi viimein tuli, laukesin täristen ja huutaen kunnes ääni särkyi. Vapisin Timon otteessa ja pilluni supisteli niin että tuntui mahassa asti. Haukoin henkeä. Timo odotti kunnes rauhoituin, ja aloitti sitten uudestaan, tällä kertaa rajummin. Petri väistyi tieltä, ja Timo painoi jalkani alaspäin, kunnes ne olivat vasten rintaani, pohkeet hänen olkapäillään. Hän tuki itsensä käsiinsä pääni vieressä, ja aloitti kunnon työnnöt.

Kyrpä oli kuin paalujuntta joka upposi syvään joka kerta. Asentoni helpotti minun liikkeitäni, ja kuin luonnostaan mukauduin rytmiin ja nussin vastaan minkä kykenin. Tuntui ihanalta, sillä hän pääsi työntymään tosi syvälle. Hikiset tissit hytkyen temmoin hänen allaan, mutta Timo ei hidastanut. Kun laukesin toistamiseen huutaen, Timo murahti ja jännittyi. Sperma suihkusi sisääni, ja pian Timo nousi päältäni. Petri veti minua puoleensa sängylle. Hän asetti minut kontilleni eteensä, ja tarjosi kumikalun käteeni. Sitten hän kaatoi liukuvoidetta perseelleni, ja katsoi minuun merkitsevästi.

- Pitääkö mun?

- Täytyy.

Hieroin kalullekin liukuvoidetta, ja levitin sitä sormin itseenikin. Tunsin miten sperma sisälläni lähti liikkeelle ja valui reittäni pitkin alas lakanalle. Öljyttyäni suoleni purin hammasta ja aloin ujuttaa suurta kumikyrpää perseeseeni. Nyyhkin ja inisin kun se vääjäämättä upposi sisään. Sormet liukuvoiteesta tahmeina työnsin sauvaa syvemmälle Petrin katsellessa vierestä. Hetken päästä rentouduin, ja kalu luisti suolessani yhä syvemmälle samalla kun ynisin silmät kiinni ja pumppasin kumikyrpää perseeseeni. Katseltuaan tovin runkkaustani Petri tarttui pakaroihini ja ohjasi suurehkon kalunsa maaliin. Kermainen pilluni imaisi turpean terskan maiskahtaen sisään, ja haroin tukea patjasta kun hän työntyi peremmälle. Suoleni supisteli sauvan ympärillä, ja kuvittelin mielessäni kuinka koomiselta mahdoinkaan näyttää siinä perse pystyssä suuri dildo puoliksi suolessa sojottaen. Huusin suoraa huutoa kun Petri korjasi asentoaan ja työntyi sisääni paremmasta kulmasta. Paksu kalu hieraisi klittaani lujasti joka työnnöllä, ja valitukseni sekoittui alapääni litinään. Toinen käsi painoi minua ristiselästä alaspäin, ja toinen veti hiuksista päätäni taakse. Työnsin lanteitani häntä vastaan minkä kykenin, ja tahdin kiihtyessä kumikyrpä luiskahti ulos suolestani. Polveni notkahtivat kun orgasmi ravisteli minua, ja henkeä haukkoen lysähdin naamalleni sänkyyn.

Kauaa en saanut huilata ennen kuin Petri kieräytti minut selälleni. Selässä tuntui jotain kosteaa, ja tajusin makaavani pillustani valuneessa spermassa. Petri veti minut aivan sängyn laidalle, ja levitti reiteni. Sitten hitaasti painamalla hän työntyi dildon jäljiltä pehmitettyyn suoleeni. Huusin kuin syötävä hänen päästessään sulkijalihaksen ohi, ja saatuaan koko kalunsa suoleeni hän alkoi kiusata klittaani sormin. Tahti muuttui pikkuhiljaa rajummaksi ja rajummaksi, kunnes ulvoin kurkku suorana Petrin pidellessä minua vyötäisiltä kiinni ja survoessa koko mitaltaan kalunsa perseeseeni. Olin jo saamassa taas kerran, kun Petri äkkiä vetäytyi pois suolestani ja liisteinen kulli sylkäisi ammuksensa pitkin mahaani. Sperma lensi kaaressa ja pian sitä valui pitkin tissejäni ja mahaani. Huohottaen levitin lämmintä paksua tahmaa tisseihini ja nuolin käteni puhtaaksi.

Keräsimme itseämme tovin jos toisenkin, mutta lopulta tuli aika heidän poistua omille teilleen. Keräillessään tavaroitaan he kyllä jättivät numeronsa, ”jos vaikka toistekin tarvitsisi tulla ’remontoimaan’”. Vielä ei ole tarvinnut, mutta eiköhän sitä joskus taas …

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute