Herkku-puhelin
Vaimon siskoo
kukkuu

Vietimme vaimoni ja sen siskon kans kesäistä iltaa. saunottiin ja otettiin olutta. Naiset kävi ensin saunassa. Itse tulin saunasta naiset istuivat olohuoneessa. istuin vaimoni viereen pyyhe käärittynä lanteille. Hetken kuluttua vaimoni alkoi kiusotella mua laittamalla kätensä pyyhkeen alle alkaen hieroa kullia joka alkoi tehdä heräämisen merkkejä. Yllätyin vaimoni käytöksestä , koska sisko istui meitä vasta päätä. Sisko naureskeli vaimoni käytöstä, mut onneksi samalla vaimoni lopetti .

Mulla oli vaikea peittää seisokkiani. Naiset siirtyivät tupakalle. Hetken kuluttua kuulin ulkoa pientä riitelyä sisarusten kesken, jonka johdosta vaimoni lähti kävelylle selvittämään ajatuksia. Sisko saapui sisälle. Hänen tullessa keittiöön kohtasimme kapeassa oviaukossa. Sisko mitään sanomatta tarrasi minuun kiinni ja alkoi himokkaan suutelun. Tunsin kuinka kullini alkoi tulla esille pyyhkeen raosta. Ohjasin siskon ulkovarastoon, koska vaimoni saattaisi palata piankin. Siirryimme varastoon istui siskon viereen siirsin käteni siskon farkkujen napeille aloin avata farkkuja.

Sisko vastusteli hieman et ei me voida, mut avasin farkut riisuin pöksyt. Levitin jalkoja hieman näin kuinka valmis sisko oli rakasteluun huulet törröllä. Työnsin kieleni huulten väliin. Sisko tarrasi hiuksiini kiinni ja painoa päätäni tiukemmin pilluaan vasten. Siirsin siskon selälleen makuulle vanhojen kalusteiden päälle. Leikittelin kullilla asetin huulille . Odotin hetkeä työntää juurta myöten. Sisko tarrasi perseestäni kiinni ja painoi minut pohjaan asti ja samalla alkoi nussia minua voimakkaalla lantio liikkeellä Ei mennyt kauan kun sisko kiemurteli orkun kourissa ja hetken päästä myös lastini lähti liikkeelle. Puimme äkkiä ja palasimme pihalle odottamaan vaimoani, joka saapuikin pian. Vaimoni sopi riitansa siskonsa kans. Niin lähdimme nukkumaan.

Päästyämme petiin vaimoni alkoi hieroa kulliani joka osoittiki heräämisen merkkejä. Vaimoni alkoi ratsastamaan ja melko pian hän sai orkun jatkoin takaapäin höyläämistä. Orkkuni oli tiukassa koska tunti sitten olin laskenut spermat siskon pilluun. Viimein laukesin ja ruikin spermat pillun syövereihin. Aamulla herättyämme tilanne oli hiljainen aamiaispöydässä. Olin ulkona kun sisko tuli tupakalle . Juteltiin tapahtuneesta. Molemmat oli sitä mieltä et otetaan uusiksi illalla. Koitti ilta otettiin viinaa. Aina siskon kans kohdatessa hyväilimme toisiamme kun vaimo ei nähnyt. Tein vaimolleni tuhtia paukkuja et häntä alkais väsyttään. Viimein vaimo sanoi et lähetään nukkuun. Menimme petiin ei kulunut kuin hetki kun vaimoni sammui. Siirryin varovasti toiseen makuuhuoneeseen missä sisko nukkui.

Löysin siskon makaamassa vaatteet päällä selällään. Raotin paitaa suukottelin ensin mahaa sit nousin ylemmäs otin nännin suuhun. Nännit kovettuivat hyväilystäni. Samalla sisko auttoi itseltään paidat ja farkut pois. Laskin shortsini lattialle siirryin siskon päälle asetin kullini häpyhuulten väliin. Tunsin kuinka liukas pillu oli työnsin pohjaan saakka sisko ääntelehti oli pakko pistää käteni suun eteen ettei vaimoni heräisi. Jatkoin hiljaista työntelyä sisko samalla vastasi lantiollaan nopeuttamalla. Sanoin eipäs hätäillä kun nyt on aikaa.

Sisko kerjäsi minua naimaan nopeammin. Pillu imi kulliani. Lisäsin vauhtia tunsin spermani lähtevän liikkeelle samalla sisko kiemurteli allani orkun kourissa annoin lastini lähteä. Makasimme hetken päällekkäin tunsin kuinka pillu lypsi minusta mehut. Siirryimme ulos tupakalle puolialasti (naapureihin hyvä näkyvyys). Siirryimme takaisin sisään . Sisko ohjasi minut takaisin makuuhuoneeseen. Otti kullini käteen alkoi runkata puoli jäykkää kaluani, joka seisoi pian koko komeudestaan. Sisko meni nelinkontin pyllisti minulle ihanan perseensä . Pyysi minua naimaan takaapäin. Kulli luiskahti helposti spermaisen pillun syövereihin . Rynkytin hurjalla vauhdilla takapäin pussit hakkas siskon klitaa. Sisko hoki nopeammin nopeammin.

Tunsin kuinka siskon selkä meni kaarelle ja hän painoi päänsä tyynyä vasten orkun tullessa. Tunsin olevani lähellä rynkytin kovempaa sisko painoi tiukemmin päätään tyynyy spermani syöksyessään hänen pilluunsa. Suukottelin siskoa ja siirryin nukkumaan omaan makuuhuoneeseen. Aamulla juodessani vettä vaimoni kysyi: mitä sul on selässä. Selitin loukanneeni puutarhakalusteisiin. Jäljet oli siskon kynsistä.

Sellaista jännää viereisessä huoneessa. Siskon kans on viel yks yö vietetty mut siitä joskus toiste. Oli ensimmäinen kirjoitukseni ja on muuten tosi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute