Herkku-puhelin
Anne Kristina ja mä
Kristiina

Kristian suuteli minua kostein ja vaativin huulin. Kädet olivat kiertyneet pikkuisen pyllyni ympärille, ja tämä kookas ja komeavartaloinen uros puristeli peppuani juuri sopivan intohimoisesti, ei liian ahnaasti, eikä liian varovastikaan. Olin ylittänyt kriittisen rajani ja tiesin tuossa vaiheessa kohta antavani tälle. Olin kuumissani pelkästä halusta nähdä minkälainen elin, joka painautui kovana vatsaani vasten, mahtoi miehellä olla. Anne oli suihkussa…

Olimme tavanneet aiemmin illalla eräässä istuskeluravintolassa ihan sattumoisin. Anne ja Kristian, olin luullut heitä ensin aviopariksi, olivat kolmekymppisiä todella viehättäviä ja moderneja ihmisiä. Ilta sinänsä sujui todella kivasti ja siitä johtuen suostuinkin lähtemään heille yöpaukuille siinä puolenyön tienoissa. Siinä me istuttiin, kuunneltiin musaa ja otettiin pari drinkkiäkin.

- ”Mä taidan mennä suihkuun”, sanoi Anne ja jätti minut ja Kristianin siihen kahden kesken.

Tapahtumat etenivätkin nopeasti ja jo kohta olin sängyssä Kristianin kanssa. Kaivoin muhkean siittimen tämän pikkuhousuista ja runkkasin sitä verkkaisesti, ihaillen samalla sen järeää ja muhkuraista muotoa. Suonikas kyrpä jökötti pienessä nyrkissäni tummana ja suloisen rumana. Kulli oli paljaaksi ajeltu juuriaan myöten. Sellaista en ollut ikinä ennen nähnyt. Kipusin muitta mutkitta pikkuhousuineni kuusysiin Kristianin päälle ja noukin kyrvän huulilleni käsin siihen koskematta. Miehen sänkinen kuono hakeutui jalkoväliini ja tunsin tuttuja väristyksiä koko kehollani, kun tämä alkoi näykkiä huulillaan pöksyjen läpi vakoani. Kastuin välittömästi ja olin kosteana jo siinä vaiheessa kun olin kaivanut tämän ihanaisen kullin käteeni.

Kristian kiskoi pikkuhousut pyllyni päältä ja nostin koipeani päästäkseni eroon niistä. Kohotin reittäni tarkoituksellisen hitaasti, sillä halusin että Kristian saisi ensinäkymän jo limaisesta, pallomaisesta pillustani.

Kun miehen taitava kieli asettui klitorikselleni ja alkoi lipoa sitä rauhallisen vaativasti, olin kohta valmis ottamaan tuota uljasta lihapatukkaa sisääni. Annoin kuitenkin Kristianin jatkaa ja upotin samalla pitkää käyrää yhä syvempään nieluuni. Tunnustelin tennispallomaisia kiveksiä kaksin, liikutellessani kireähköä esinahkaa huulillani edestakaisin, ne olivat pulleat ja piukat, kireät ja rosoiset. Ihanaa…

- ”Anna sitä mulle Kristian, anna”, kuiskasin, päästettyäni ensin sauvan suustani.

Tiedän että minulla on takapillu ja olisin tietysti halunnut heti takaa (koska se tuntuu kaikkein järeimmältä, ja takaa minun on helpompi tarjota), mutta annoin tälle ihanaiselle miehelle päätösvallan, sillä ensisijaisesti halusin tyydyttää tämän halut. Kristian käänsi minut selin makuulle ja kiipesikin hajareisin kasvojeni ylle.

- ”Ime Kristiina vielä vähän… saat sitten kovempaa…”

Pyyntö ei haitannut minua, sillä olin jo rakastunut tuohon suunnattoman paksuun patukkaan. Otin sen suuhuni ja aloin imeä. Runkkasin nyt oikealla kädelläni esinahkaa, vasemmalla punnitsin kellejä ja nyökytin päätäni syljestä liukkaassa siittimessä. Tunsin sen virittyvän huippukuntoon, valmiiksi kaipaavaa vakoani varten.

Kristian kiipesi päälleni ja asetti jättimäisen terskansa vaolleni. Avasin peukaloa ja etusormea hyväksi käyttäen reittiä Kristianin kyrvälle.

- ”Nyt”, kuiskasin, kun terska oli limaisella reiälläni.

Kristian työnsi siittimensä sisääni rauhallisen määrätietoisesti. Aluksi sattui, sillä pimppani on kuulemma pieni, ja sen sain kokea myös nyt, kun tämä hurjimus alkoi pumpata hitaan varmaan tahtiinsa, mutta… Olin hivuttautumassa jo lähelle orgasmiani, kun Anne ilmestyi jostakin huoneeseen. Kiukun puna levisi kasvoilleni. Olin juuri saamassa, kun tuo saapui paikalle ja tunsin itseni idiootiksi maatessani siinä tukevaan kulliin naulittuna, posket kiimasta hehkuen. Hävetti.

Olin puulla päähän lyöty, kun Anne yllättäen tulikin vuoteeseen, antoi pyyhkeensä valahtaa alas ja alkoi suudella Kristiania. Säikähdin todella ja olisin halunnut pakoon, mutta Kristian naulitsi minut kullillaan yhä tiukempaan, työntäessään sen pohjaan asti.

- ”Kristiina kulta, älä turhaan säikähdä, Kristian nai sua ja pidetään yhdessä hauskaa, jooko?”, Anne kuiskasi rauhoittavasti korvaani.

- ”Hyvä on sitten, mutta mun pilluun et koske!”, huudahdin vähän kipakasti, sillä en todellakaan halunnut naista sänkyyni.

Kristian vetäytyi ulos sisästäni ja Anne polvistui viereeni. Poskiani kuumotti, kun Anne otti Kristianin kyrvän suuhunsa ja alkoi imuttaa sitä. Kohottauduin istualleni, seuraamaan Annen imemistä. Ihanan outo tilanne! Kyrpä näytti nyt yhä suuremmalta, liukuessaan Annen runsaiden huulien välistä syvälle suuhun. Anne hymyili minulle silmillään ja se auttoi minua eläytymään tilanteeseen jo vapaammin. Siirryin vielä lähemmäs tarkastelemaan tuota ihmeellisen kiihottavaa näkyä. Kristianin pallit olivat suurimmat mitä ikinä olin nähnyt. Ne olivat rosoiset ja täysin karvattomat muhkurat ja mieleni teki vähän punnita niitä käsilläni, mutta en vielä rohjennut.

Kyrpä, joka liukui Annen suussa, oli sekin uskomattoman ruma sekä kaunis. Jykevä varsi oli tummanpuhuva. Se oli paksujen ja muhkuraisten suonien verhoama todellinen miehen kulli. Tuo kulli oli äsken ollut sisälläni, mutta nyt se oli kauniin Annen suussa. Harmitti vähän.

Anne oli asettunut kuusysiin Kristianin päälle ja tämä näpräsi nyt sormillaan Annen pillua. Minulla ei ollut mitään roolia, kunnes…

- ”Krisse… nouse tohon Kristianin päälle, se nuolee sua”, Anne tokaisi, ja kierähti isoine pyllyineen pois miehen päältä.

Vähän ujohkosti kampesin itseni Kristianin kasvojen ylle hajareisin. Asetuin juuri niin päin, että saatoin nähdä kun Anne imi. Laskin pyllyni miehen naaman päälle ja tiesin tämän saavan heti liukasta hilloa nuoltavakseen. Sydämeni tykytti kiihkeästi, kun Kristian alkoi nuolla minua juuri siitä herkimmästä paikasta.

Kumarruin eteenpäin, saadakseni katsoa tuota yhä jatkuvaa imemistä lähempää. Se oli irstaan kaunista. Anne todella oli söötti ja se kontrasti oli hämmentävä, kun tämä söpöliini sai rumaa siitintä suuhunsa. Äkkiä Anne tarjosi sen minulle. Todellisuudessa Anne työnsi sen suuhuni. Posket olivat revetä, ennen kuin muistin rentouttaa poskilihakseni, Kristianin alkaessa nylkyttää kullia nieluuni. IHANA KYRPÄ!, ajattelin.

Otin kyrvän haltuuni ja kuuntelin liukasta kieltä joka hääräsi pyllyni kimpussa. Kristian nuoli ihanasti, juuri oikein ja juuri oikeasta kohdasta. Tarjosin kullin takaisin Annelle, sillä en pystynyt enää keskittymään imemiseen. Orgasmi alkoi olla jo liian lähellä. Se tuli hetkessä. Se tuli räjähdysmäisesti. Sähkömäinen väristys riuhtaisi kehoni hallintaansa. Suljin silmäni ja annoin orgasmin viedä. Kristian lipoi taukoamatta klitorikseni pintaa ja tärisin tuon osaavan kielenkärjen tahdittamana. Anne oli pyörähtänyt Kristianin päälle ja nussi tätä paksulla pyllyllään villisti kuin joku hullu. Orgasmi ravisti yhä minua ja äkkiä Anne alkoi kirkua. Anne ratsasti villinä Kristianin kyrvässä ja tajusin tämän saaneen orgasmin samanaikaisesti kanssani. Kaksi pikku huoraa, Anne ja minä otimme orgasmia yhteen ääneen turpeakulliselta Kristianilta. Olisin halunnut kyrpääkin, mutta se oli nyt Annella ja tyydyin kyllä taatusti tähän mitä olin nyt saanut. Kohta lysähdin makaamaan Kristianin viereen, tämän painellessa nyt rauhallisemmin siitintään Annen pilluun. Tovin päästä Annekin oli valmis ja kömpi pois kullilta. Anne makasi ketarat levällään, pillu turpeana vieressäni ja hymyili söpösti, mutta silti; jäin ilman kyrpää. Jotenkin tuntui siltä että olin jäänyt vielä paitsi.

Uusi uhma iski nopeasti, huomatessani Kristianin jousen seisovan yhä jäntevänä patukkana. Halusin takaa, ja aioin myös saada. Kohottauduin kontilleni ja puskin pallopyllyni miehen siittimen eteen.

- ”Nyt annat sitä myös mulle” ,pyysin, tai melkein komensin Kristiania. Peruutin nylkyttämällä pyllyäni taaksepäin ja hamusin alakautta näppeihini käyrän ja jättimäisen siittimen. Ohjasin sitä hilloviivalleni ja tunsin kohta muhkean terskan viivalla. Voihkaisin, en kivusta, vaan nautinnosta kun Kristian seivästi minut kuin piukan rukkasen. Kyrpä oli niin suuri, että tuntui kuin se olisi halkaissut minut kahtia, ainakin pyllynpuolikkaat levisivät taatusti erilleen.

- ”IIIIK… NUSSI Kristian… ANNA KYRPÄÄÄ!”, muistan kiljuneeni, kun Kristian alkoi pökkiä.

Mies pökki sanan varsinaisessa merkityksessä, tuuppasi rajulla pukkimisellaan suonirustoaan piukan hansikkaani pohjaan asti. Anne seurasi villiä rynkyttämistä ja hakeutui miehen pyllypuolelle selin makuulle. Katsoin alakautta rintojeni välistä kuinka Anne tunki siron naamansa kyrvän juureen ja yritti huikeasta rynkytyksestä huolimatta noukkia tennispallokellit suuhunsa.

Kun Kristianin liukas pikkusormi porautui pyllynreikääni, räjähdin kappaleiksi. Huusin suoraa huutoa, sillä tärisyttävä sähköinen orgasmi otti minut sormista varpaisiin. Luulin tulevani hulluksi. Siitin sisälläni paisui ja paisui ja kohta saatoin tuntea tuon kuuman kullin äärimmäisen suurena pillussani. Kristian oli upottanut sormensa pyllynreikääni ja samanaikaisesti suihkuava liharaketti ampui siementä sisääni. Purskeenomaisesti kulli paksuni ja löyseni vuoroon imeväisessä pillussani. En huomannut enää Annen touhuja, kuin vasta loppuvaiheessa, kun tajusin tämän pitävän klitoristani huuliensa välissä. Kristianin siitin purki runsaan lastin pilluuni ja hetken päästä se pullahtikin ulos sieltä.

Olin täysin puhki pantu. Kun kyrpä liukui ulos minusta, jätti se jonkun aikayksikön ajaksi sisääni selvän tyhjiön. Katsoin haarojeni välistä Annea, jonka kasvoille litisi kaikki se kiima ja märkä, jonka oma pilluni ja Kristianin kulli olivat sisääni sekoittaneet. Anne imeytyi suu ammollaan vitulleni, ottaen suuhunsa koko komeuden uloimpia häpyhuulia myöten. Ymmärsin tuosta että Anne todella rakasti spermaa. Anne jäi siihen posket mäihästä liukkaina imemään loppuja siemennesteitä sisuksistani. Olimme kaikki saaneet täystyydytyksen ja uupuneina nukahdimme samaan sänkyyn. Aamuyöllä keräilin hiukka nolona kimpsuni ja kampsuni ja lähdin voipuneena kotiin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute