Herkku-puhelin
Rehevä pari yllätti
Bi minäkin?

Leirintäalueen rantasauna oli vapaa vasta yhdeltätoista. Keräsin saunakamppeet leirintämökissäni, hain vastanotosta avaimet ja painelin saunalle.

Saunan kuisti oli rannan puolella ja suojassa ulkopuolisten katseilta. Kun saavuin sinne, olin lentää hämmästyksestä selälleni. Näin hieman itseäni vanhemman eli päälle viisikymppisen alastoman miehen vetelevän kovan kyrpänsä esinahkaa hiljalleen edestakaisin. Hänen edessään kuistin penkillä oli kontallaan reheväperäinen samanikäinen nainen, jonka isot pitkänänniset utareet riippuivat uhkaavasti alaspäin.

Mies siirtyi naisen taakse ja työnsi hitaasti ison mulkkunsa karvaisen pehkon keskellä ammottavaan märkään vittuun.

-Anna kyrpää, pane kunnolla!, nainen kehotti miestä ja tämä pani.

Seisoin jähmettyneenä tuijottaen, kun mies alkoi astua kiimaista paksuperseistä naistaan. Sitten mies sattui katsahtamaan minuun ja punastui. Kehotin pariskuntaa jatkamaan. Siirryin naisen eteen ja kaivoin kovettuvan kullini housuista. Nainen ei hätkähtänyt, vaan alkoi lutkuttaa sitä pystyyn. Puristelin hänen roikkuvia melonejaan ja niiden pitkiä nännejä. Nainen ynisi ja pyöritti persettään.

Miehellä oli parempi idea. Hän halusi siirtyä itse kiimaisen naisensa alle kuusysiin ja käskin minun vuorostani panna naista takaapäin. Tein työtä käskettyä. Naisella oli ikäisekseen tosi hyvä puristus likomärässä vitussaan. Puristin hänen isoa persettään ja nussin tiukkaan tahtiin, kunnes sperma alkoi tulla ylös pusseista väkisinkin.

Nainen huusi kun häntä pantiin ja nuoltiin yhtä aikaa ja sitten minäkin huusin kiimasta ja laskin spermani naisen vittuun.

Huohotin ja annoin hengityksen tasaantua. Kun aloin vetäytyä ulos, mies kaivoi kaluni käteensä, puristeli sitä ja nuoli terskani puhtaaksi.

Kun siirryin naisen takaa irti, mies ryhtyi lipomaan vitusta valuvaa spermaani suuhunsa. Nainen runkkasi miehen kyrpää kuin heikkopäinen ja kysyi välillä, miltä tuntuu olla kypsän parin kyydissä. Sanoin, että mielellänihän minä tällaista harrastan. Sitten mies alkoi huohottaa ja täristä. Nainen runkkasi kovemmin kunnes miehen komeasta mulkusta pulppusi iso spermasuihku naisen naamalle ja rinnoille.

Seuraavana yönä vierailin kypsän pariskunnan asuntovaunussa ja sain todella monipuolista kyytiä.

Jos tällaisia pariskuntia löytyy muitakin, minulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan, että pääsisin useamminkin edellä kerrotun kaltaisiin toimiin.

Pariskunta oli ollut rannassa uimassa ja tullut kuistille jäähdyttelemään. Kun kiima iski, eivät he huomanneet ajan kulumista ja niin oli tullut jäätyä minun saunavuoroni puolelle.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute