Herkku-puhelin
Naintihetki hotellissa
Pornotar

Olin pitkään odottanut saavani alkaa taas seurustella, ja tutustuinkin ihanaan naiseen juuri kesällä, jolloin lähdimme molemmat mökilleni aikaa viettämään. Nainen, Tanya, oli todella mukava enkä voinut olla huomaamatta hänen muotojaan. Hän piti päällään vaatteita, jotka eivät olleet ehkäpä niitä peittävimpiä, vaan seksikkäitä. Silti emme menneet vielä sänkyyn yhdessä, vaikka kaluni kyllä aina välillä heräsi Tanyan ollessa paikalla. Kerran hän tuli luokseni kun istuin nurmikolla lukemassa. Hänellä oli toppi päällään, toppi jonka olkaimet olivat tarkoituksella niin pitkät että rintoja näkyi hieman topin alta. Kun hän kumartui luokseni, näin hänen paidan sisäänsä ja siellä olivat kaksi ihanaa rintaa, joita olisin nyt halunnut hyväillä... Ne tuntuivat tunkevan ulos liiveistä. Tanya hymyili minulle ja istuutui viereeni. Juttelimme niitä näitä. Joka hetki Tnyan ollessa vieressäni tunsin itseni yhä himokkaammaksi ja himokkaammaksi, mutta ilmeisesti hänen mielestään ei olut vielä aika sillä hän katseli pullistunutta housunetumustani naurahtaen.

-”Ei vielä, kulta”, hän sanoi.

Oikea hetki tuli vasta sitten kun olimme hotellissa. Olimme lähteneet Ruotsiin ja aioimme yöpyä siellä vielä pari yötä. Tanya oli pukenut päälle satiiniyöpaitansa, sellaisen josta hänen rintansa tulevat kaikkein näyttävimmin esiin. Hänen rintansa olivat suuret ja pyöreät, ja hänen joskus leikillään vilauttaessaan minulle rintaansa jotta himoni kasvaisi yhä, olin nähnyt että nännit olivat suuret ja pystyt. Halusin kuitenkin päästä niiden kimppuun, hyväillä, suudella, hieroa niitä... Äkisti, kun Tanya oli menossa ohitseni, kaappasin hänet takaapäin syliini. Suutelin häntä hellästi ja hän vastasi suudelmaani. Viestitimme toisillemme, että nyt olisi se Oikea Aika.

Annoin hänen satiiniyöpaitansa olkaimien pudota kun aloin nuolla hänen niskaansa ja hän voihki hiljaa mileihyvästä. Kaluni pullotti jo housuissa haluten päästä toimintaan, mutta keskityin vain kielelläni entisestäänkin kiihottamaan Tanyaa yhä enemmän. Yöpaita putosi lattialle. Vilkaistessani alas näin muhkeat, pyöreät pakarat joita aloin hieroa käsilläni. Tanya hyväili rintojaan ja voihki edelleen, mutta nyt kovemmin. Sitten hän kääntyi minua päin, otti pois paitani ja housuni. Minulla oli enää kalsarini päällä, joiden alta kaluni tunkin. Vedin ne jalastani ja siinä me seisoimme, täysin alastomina, vastakkain. En ollut koskaan nähnyt kenelläkään niin kauniita rintoja kuin Tanyalla. Suutelin häntä rintojen väliin. Sitten siirsin käteni hänen alapäähänsä, hyväilin tummaa karvapeitetä joka peitti se! n kaikkein mystisimmän kohdan hänestä ja työsin käteni hänen vakoonsa. Vein sormeni märkään pilluun ja Tanya kiemurteli edessäni huohottaen. Vetäessäni sormeni ulos hän sanoi:

-”Nai mua takaapäin...”

Sitten hän meni kontilleen sängylle ja työnsin penikseni sisään. Vihdoinkin! Ajattelin kun nain Tanyaa. Mutta, kuten saatoin todeta, tätä kannatti odottaa. Tanya ähki ja huusi kun panin häntä oikein olan takaa ja lauetessani huusimme molemmat. Jatkoin naimista aina vain innokkaammin ja kun lopulta vedin kullini ulos, Tanya nuoli sen puhtaaksi. Päätimme levätä vähän ja jatkaa sitten...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute