Herkku-puhelin
Tupaantuliaiset
ibanez

Kummitädin lahja

Kesälomani oli juuri alkanut, uusi kämppä odotti. Ensimmäinen viikko lomasta menikin muuttopuuhissa, mutta toisella viikolla pääsin jo lomatunnelmaan.

Kovin ihmeellisiä tupareita en suunnitellut pitäväni. Lähisuku oli kai pakko kutsua, kahville. Sain soittoja tutuilta, onnittelivat uuden kämpän johdosta.

Sitten yksi päivä kännykkäni soi. Outo numero, ei kuulunut vakio soittajiin. Vastasin koko nimellä, toisessa päässä oli hetken hiljaista ja sitten naisen ääni kysyi: “Mattiko?”. Se oli kummitätini Elina, kyseli kuulumisia ja onnitteli. Kehui ostaneensa minulle jonkin lahjan ja kysyi voisiko tulla joku päivä käymään. Minullehan sopi mikä päivä tahansa.

Sovimme ajankohdaksi perjantai-illan, Elina sanoi soittavansa kun lähtee.

Päivät kuluivat vikkelään kaikenlaisien asioiden hoidossa. “Perjantai!” havahduin. Elina tulisi tänään käymään. Mitä tarjoan hänelle?! Onko kaupat auki? Kellokin oli jo viiden paremmalla puolella. Onneksi kaupat ovat lähellä, ei hätää.

Kotiin päästyäni improvisoin ostamistani tavaroista jotain naposteltavaa.

Kuuden aikaan Elina soitti ja sanoi olevansa jo matkalla, toivotin hänet tervetulleeksi. Vartti puhelusta, ovipuhelin soi. Nostin luurin ja kysyin kuka siellä, no Elinahan se, avasin oven.

Siinä hän seisoi ovella, tumma jakku puku yllään, hiukset kammattuna ja kauniisti meikattuna. Kaikin puolin siisti nainen. Herrasmiehenä autoin takin hänen yltään ja pyysin peremmälle.

Kiersimme kämpän ja hieman ylpeänä esittelin paikat läpi. Kierroksen lopuksi pyysin häntä istumaan ja kysyin maistuisiko kahvi. “Ainahan se maistuu!” kuului vastaus. Pistin kahvin valumaan ja katoin pöydän.

Kattaukseni sai kummitätini kehut. “No, edes jotain kahvin kanssa.” vastasin vaatimattomasti. Joimme kahvit ja nautimme pöydän antimista.

Siirryimme sohvalle istumaan ja juttelemaan. Hän istuutui minua vastapäätä olevalle sohvalle ja risti jalkansa.

Jutustelu oli vähäistä, koska Elina on kovin hiljainen, enkä itse osannut kysellä häneltä mitään. Elina puolestaan kyseli kaikkea kämpästä ja minä vastailin parhaani mukaan.

Tovin juteltuamme, Elina muisti lahjani. “En oikein osannut ostaa sinulle mitään.” hän sanoi “Joten voisin antaa sinulle hieman rahallista avustusta” Elina jatkoi ja ojensi minulle 50 euroa.

Kiitin. “Niin ja sitten vielä yksi juttu” hän jatkoi. “Ei, kyllä tässä on jo ihan tarpeeksi” sanoin, mutta hän halusi väkisin antaa vielä jotain.

Elina levitti jalkansa, niin että näin hänen valkoiset pikkuhousut.

Punastuin varmasti tuli punaiseksi ja yritin olla katsomatta.

Mutta Elina, joka oli yhtä punainen naamaltaan kuin minäkin, sanoi “...toinen lahjasi...”

Sydämeni jyskytti ja housujen etumus kävi epämukavan ahtaaksi. Olin aivan häkellyksissä, yritin änkyttää jotain mutta Elina keskeytti nousemalla ylös ja pyysi mukaansa.

Menimme makuuhuoneeseeni, hän pyysi sulkemaan verhot. Minä noudatin ohjeita kädet täristen. Kun oli varmistettu ettei kukaan häiritse, Elina alkoi riisumaan paitaansa.

Sieltä paljastuivat näteillä rintaliiveillä peitetyt, suht pienet rinnat. Housuni kävivät entistä ahtaammiksi, kun hän sai riisuttua hameensa.

Nyt Elina seisoi edessäni, päällään rintaliivit ja pikkuhousut.

Näky oli todella kiihottava. Elina repäisi sänkyni päiväpeiton pois ja asettui selälleen makaamaan.

“Tule tänne” hän pyysi. Menin sängyn viereen. “Vähennä sinäkin vaatetusta ja tule ottamaan lahjasi.”

Riisuin vaatteeni ja päästin kovana seisovan kyrpäni vapaaksi. Nousin sängylle hänen jalkojen väliin. Asetuin Elinan päälle, pidin itseni käsin puoli makaavassa asennossa.

Suutelin häntä varovasti suulle. Hän vastasi siihen hyvin kiihkeällä suudelmalla. “Nai minua.” Elina kuiskasi korvaani ja alkoi riisua pikkuhousujaan. Pyysin että hän jättäisi ne jalkaan, siirtäisi vain sivuun.

Sitten Elina otti toisella kädellä kalustani kiinni ja ohjasi sen pilluunsa. “AAAHH!” huokasin, tunne oli käsittämätön.

Aloitin naimisen, aluksi varovasti ja sitten hieman kiihdyttäen.

Elina pyysi pitämään rauhallisemman tahdin, tottelin ja hidastin vauhtia. Suutelin suulle ja sanoin rakastavani häntä. Elina vastasi suudelmalla.

Kohta paine tuntui liian kovalta ja sanoin laukeavani. “Anna tulla, Matti. Ammu sisääni!”. Silloin laukesin, lysähdin sen voimasta Elinan päälle, suutelin häntä ja kerroin kuinka rakastin häntä. Nousin ylös ja runkkasin loput hänen pikkuhousuilleen. “Se oli paras lahja mitä olen saanut” myönsin. “Niin minustakin” Elina yhtyi toteamukseeni.

Hyväilin Elinaa joka puolelta, suutelimme kiihkeästi. Kyllä oli hieno olo.

Sitten tajusin etten käyttänyt kondomia ja ammuin kaiken sisään. Kerroin asian Elinalle. “Ei hätää.” hän sanoi “jos tulenkin raskaaksi, niin itsehän pyysin, vai mitä?”. Huokasin helpotuksesta ja kiitin vielä lahjoista.

Puin vaatteet päälleni, Elina kysyi saisiko käydä suihkussa, annoin luvan.

Suihkun jälkeen Elina hyvästeli ja lähti. Istuin alas ja mietin mitä oikeastaan oli tapahtunut. Nain kummitätiäni!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute