Herkku-puhelin
Tonttutyttö 3
Kirjailija

Pimeässä, viileässä savusaunassa oli kurja oleskella. Kirvelevällä takapuolella ei voinut istua, ja Viktoria huomasikin helpommaksi maata lauteiden päällä vatsallaan. Hänellä oli sentään kohtalotoveri seuranaan. He olivat oikeastaan Niinan kanssa samassa liemessä: Joulumuori oli ankarassa puhuttelussaan saanut selvitettyä salaisen viestin lähettäjän. Viktoria ei kehdannut tunnustaa kylmyydestä kärsivälle kumppanilleen paljastaneensa typeryyksissään viestin olemassaolon.

Niina oli eräs ahkerimmista tonttutytöistä. Hän oli tullut pajaan vuotta Viktoriaa aikaisemmin. Viktoria ei ollut kuullut Niinasta mitään pahaa, ja olisi voinut luulla, että tunnollisesta järjestäjästä olisi voinut eräänä päivänä tulla yksi valvojista. Nyt vanhemman tytön kohtalo oli hämärän peitossa.

Pajanvanhimpien neuvotellessa sopimattomaan käytökseen syyllistyneiden tyttöjen kohtalosta Niina kertoi Viktorialle oman tarinansa. Niina siivosi järjestäjänä toimiessaan päiväsaikaan tonttujen asuintiloja ja ilta-aikaan luokkahuoneita ja työtiloja. Hän oli tunnollisena siivoajana vaihtanut petivaatteet ylimääräisen kerran ja löytänyt vahingossa Viktorian luvattoman pokkarikokoelman. Kirjojen takakansitekstit olivat ruokkineet uteliaan tytön mielikuvitusta, ja tämä oli päiväsaikaan itsekin vaivihkaa lueskellut luvattomia kirjoja. Lopulta hän oli eräänä iltana surffaillut netissä kirjakerhon kotisivulle. Siitä olivat luotetun tytön Internet-seikkailut saaneet alkunsa. Pikkuhiljaa Niina oli oppinut, missä suodatinohjelmistojen rajat kulkivat.

"Se sinun antamasi linkki... Mitä siellä teet?" Viktoria kysyi uteliaana. Niina nousi istuma-asentoon vaivatta, sillä häntä ei ollut vielä kuritettu. Tyttö vastasi nolona: "Olen yleensä hiljaa ja katselen vain kuvia. Minusta ihmisten kuvat vaikuttavat jotenkin rajattoman kiinnostavilta. Ne saavat oloni niin kevyeksi ja kuumaksi."

Viktoria tuki leukansa käsiensä päälle. "Ja sitten myöhemmin huolehdit itsestäsi sängyssä?" hän kysyi viattomalta kuulostavalta tytöltä. Vanhempi tyttö vaikutti aluksi hämmentyneeltä. "Huolehdin itsestäni?" Sitten Niina tajusi kysymyksen, punastui hieman ja vastasi: "Eihän tonttutyttöjen sovi kosketella itseään. Se on kiellettyä."

Viktoria hymähti ja houkutteli: "Sinulta on jäänyt paras osa kokematta. Mikset kokeilisi sitä nyt? Täällä et voi jäädä siitä kiinni, ja miten se edes voisi vaikeuttaa tilannettasi?" Niinan poskien puna syveni, mutta hän ei tarvinnut paljoa enempää yllytystä. Kiltti tonttutyttö levensi istuma-asentoansa ja kosketti itseään kömpelösti sukkahousujen päältä. Pelkkä käden lepuutus tuntui tarjoavan kokemattomalle tytölle jännitystä, mutta kohta tämä uskalsi jo taputella ja painella itseään vaatteiden päältä. Niina sulki silmänsä ja huokaisi. "Se sama kuumotus tuntuu jo nyt..."

Viktoria tarkkaili suurella mielenkiinnolla Niinan ensimmäisiä masturbointiyrityksiä, ja hän tunsi lähes siskomaista ylpeyttä voidessaan opastaa itseään vanhempaa neitoa. Hän ei aluksi edes huomannut kiihottuvansa; naisten välinen seksi ei ollut edes koskaan käynyt hänen mielessään, eivätkä mitkään romaanit sellaisesta edes vihjaisseet. Pikemminkin tuhma tonttutyttö tunsi kieroutunutta mielihyvää siitä, että hän pystyi tartuttamaan tapansa myös toiseen oppilaaseen. Kohta hän ei olisi ainoa kaltaisensa. "Ota sukkikset pois, ne ovat vain turhaan tiellä", Viktoria huomasi sanovansa.

Tyttöjen välisen seksin suhteen yhtä naiivi Niina alkoi myös vapautua estoistaan, sillä toista pyyntöä ei tarvittu. Kohta Niina levitteli jalkojaan jo puolialastomana ja yritti hieroa itseään villisti avokämmenellään, tajuten tuntemusten siten vain voimistuvan. "Anna kun minä autan", Viktoria tarjoutui ja ryömi lähemmäs vanhempaa tyttöä. Hän veti kummissaan henkeä ja kosketti tämän ihoa kummissaan. Vanhempi tonttutyttö oli yhä yhtä sileä kuin lapsenakin! Viktoria silitteli arasti tytön intiimialueita ja kysyi sitten: "Niina, kuinka vanha sinä olitkaan?" Tämä avasi silmänsä ja katsoi Viktoriaa kummastuneena. "Kohta 21, kuinka niin?" "Ei mitään", Viktoria vastasi pikaisesti ja rauhoitteli: "Koita vain rentoutua..." Hetken aikaa Viktoria tunsi jälleen itsensä erikoiseksi.

Toisen naisen koskettelu tuntui Viktoriasta todella erikoiselta mutta myös tavattoman kiihottavalta. Nuoremman tytön sormet eksyivät nopeasti Niinan kostuvalle pillulle ja leikittelivät tämän vaginan suulla. Viktoria kastoi peukalonsakin Niinan kosteuteen ja hieraisi sillä tytön vielä piilossa pysytellyttä häpykieltä. Niina parkaisi, luullen tunnetta kivuksi, ja yritti kädellään sohaista itseään sormeilevaa neitoa kauemmaksi ennen rentoutumistaan. "Ole varovainen..." hän henkäisi. "Mä olen niin herkkänä, mutta tuo tuntuu niin ihanalta..."

Viktoria uskaltautui runkkaamaan nopeasti kostuvaa Niinaa jo ronskimmin. Miten tiukalta vieras tyttö tuntuikaan, Viktorian oli vaikea saada edes kahta sormea tämän napakkaan pilluun! Hän runkkasi Niinaa yhä rajummin tämän ulistessa uudesta nautinnosta. Niinan varpaat irtosivat maasta ja tyttö alkoi aivan täristä, mistä nautintoa antamaan päässyt Viktoria innostui entisestään. Vielä vähän, niin tyttö laukeaisi ensimmäistä kertaa...

Nautinnosta voihkiva tyttö ei kuitenkaan ollut siihen valmis. "Lopeta!" Niina parahti ja vääntelehti siihen malliin, että Viktorian oli pakko luovuttaa pettyneenä. "Olisit vain antanut minun auttaa sinut loppuun asti", Viktoria sanoi, "olit jo lähellä laukeamista..." Niina näytti hieman nolostuneelta ja selitti: "Mä olin ihan liian arkana, en kestänyt sitä enää."

Tytöt istuivat hiljaa vierekkäin, tietämättä mitä sanoa. Ehkä kumpaakin nolotti. Lopulta Niina kuitenkin kiitti kainosti Viktoriaa siitä, mitä tämä oli hänelle tehnyt. Tytöt painautuivat toisiaan vasten, Viktoria kiersi kätensä Niinan ympäri halatakseen tätä, ja yhtäkkiä he suutelivat toisiaan. Sen tapahtuminen taisi tulla kummallekin pienoisena yllätyksenä, mutta alkujärkytyksestä toivuttuaan tytöt maistelivat suutelemista uudestaan, ja sitten he alkoivat hyväillä toisiaan suudellessaan. Heidän kätensä hakeutuivat arkailematta toistensa jalkojenväliin.

Viktorian ei tarvinnut itse ehdottaa jatkoa: Niina teki sen itse uteliaisuuttaan. "Voinko minäkin kosketella sinua?" Kysymys oli turha. Viktoria riisui hetkessä omat housunsa ja asettui selälleen ylälauteelle makaamaan. Hän sihahti muistaessaan kivuliaasti takapuolensa ja yritti kohottaa lantiotaan ylemmäksi. Niina veti vuorostansa henkeä nähdessään nuoremman tytön riettaasti levittelemät aarteet. "Sinulla..." Niina hämmästeli, "Sinullahan on tuuhea karvoitus!" Nyt oli Viktorian vuoro punastua, mutta tämän alkaessa nolona vaihtaa asentoa Niina lisäsi nopeasti: "Mutta tykkään siitä, ihan oikeasti!"

Niina alkoi tunnustella Viktoriaa varovasti ja yritti matkia samoja temppuja mitä hänelle itselleen oli tehty. Toisen naisen kosketus tuntui Viktoriasta aluksi kummalta, mutta tuhma tonttutyttö sulki silmänsä ja kuvitteli olevansa unelmiensa miehen rakasteltavana. Miten mies häntä hyväilisikään sinä ainutlaatuisena yönä, jolloin hänen oli aika luopua neitsyydestään. Viktoria kostui välittömästi. Se oli niin helppoa. Hänen kuvittelemansa mies hänen jalkojensa välissä valmisti innolla Viktoriaa sormillaan, koukistellen niitä juuri siitä karheasta kohdasta, mistä nuori tyttö pitikin. Viktoria alkoi voihkia "miehen" käsitellessään hänen klitoristaan. "Juuri noin kulta, älä vain lopeta", Viktoria pyysi. Se tuntui niin hyvältä.

Viktoria oli kuvitelmissaan jo Arabian aavikolla Sheikin teltassa. Hän muisteli lukemastaan kirjasta, miten Sheikki hyväili sankaritarta kiduttavan pitkään käsillään ja suullaan, ennen kuin mies vasta annettuaan naiselle ensimmäisen räjähtävän orgasmin suostui yhtymään tähän peniksellään. Niinakin oli lukenut juuri saman kirjan. Mitä siinä tapahtuikaan... "Nuole mua!" Viktoria parahti ja aneli: "Nuole mun pillua suullasi!"

Niina tiesi juuri mitä tehdä. Kiitollinen tyttö upotti päänsä Viktorian jalkoväliin ja alkoi nuolla tämän klitorista kielensä kärjellä. Se oli alkeellista ja raskasta, mutta muuta ei tarvittu. Viktoria ulvoi ja värisi kauan odotetun orgasminsa kourissa. Niina oli lopettaa alkuunsa pelästyessään tytön voimakasta reaktiota, mutta Viktoria sai vedettyä tytön pään takaisin pillulleen, jonka jälkeen Niina nuoli häntä kuuliaisesti aina siihen saakka, kunnes nautinnon aallokossa piehtaroiva tonttutyttö ei enää jaksanut laueta uudelleen.

Väsyneet tytöt jäivät makaamaan vierekkäin saunan lauteille. Viktorian mieli vaelteli jo muualla. Hetken päästä hän kääntyi kyljelleen ja hymyili Niinalle. "Nyt meitä on jo kaksi." Tuhman tytön ajatukset olivat vieläkin pidemmällä. Hän selitti: "Me voisimme yrittää opettaa myös huonetovereitamme nauttimaan itsestään. Ajattele, miten ihanaa se olisi! Kun meitä olisi tarpeeksi, niin joukkoamme ei enää voitaisi pidätellä. Joulumuorinkin olisi pakko hyväksyä meidät sellaisena kuin olemme!"

Niina nyökytteli uuden ystävänsä ajatuksille, mutta sisimmässään hän epäröi. Jotenkin villin tytön unelma ei tuntunut aivan oikealta. Ei ainakaan keskellä kaamosaikaa.

---

Oli vaikea arvioida, kuinka kauan aikaa kului, ennen kuin saunan ovi kävi seuraavan kerran. Tytöt kohottautuivat pystyyn ja siristelivät silmiään, yrittäen erottaa, kuka heidän luokseen oli saapunut. Tulijan ääni paljasti Joulumuorin palanneeksi.

"Tulepas nyt, Viktoria." Joulumuorin ääni ei paljastanut minkäänlaista tunnetta, eikä Viktorialla ollut aavistustakaan, mitä häntä odotti. Joulumuori antoi sentään tytön kävellä itse ja säilyttää jonkinlaiset arvokkuuden rippeet. Niina sitävastoin joutui jäämään yksin pimeään huoneeseen. Viktorian mielessä kävi pelko siitä, että joku oli saattanut tarkkailla saunaan lukittujen tyttöjen touhuja. Siihenkin oli liian myöhäistä vaikuttaa.

Joulumuori johdatti nuoren tonttutytön takaisin päärakennuksessa sijaitsevaan Joulupukin työhuoneeseen. Siellä hän asettui seisomaan Pukin viereen kuin osoittaakseen heidän seisovan yhdessä rintamassa. Viktoria painoi katseensa maahan, muttei osannut enää edes hävetä. Hän oli luovuttanut ja valmis ottamaan vastaan sen rangaistuksen, mikä hänen osakseen oli tuleva.

Joulupukin alkaessa puhua tämän ääni oli kuitenkin yllättävän lempeä ja ymmärtäväinen. "Viktoria, me olemme keskustelleet Joulumuorin ja pajanvanhimpien kanssa kohtalostasi", Pukki aloitti. Se ei kertonut vielä mitään vaan pelkästään korosti tilanteen juhlallisuutta. "Olet rikkonut karkeasti Joulumaan sääntöjä ja saanut siitä jo rangaistuksen. Olemme valmiita olemaan sinulle armollisia tekojesi suhteen, mutta isompi ongelma on, mitä kanssasi tekisimme. Olethan jo osoittanut, miten vaikea sinun on mukautua yleisiin käytöstapoihin ja soveliaisuussäädöksiin." Pukki vilkaisi Muoria kuin hakeakseen tältä vahvistusta, ja tämä nyökkäsi.

Ystävällinen hymy levisi Joulupukin naamalle. "Välillä maailma muuttuu nopeammin kuin me täällä Korvatunturilla pysymme perässä, ja yksi aihealue, jonka kohtaamista olemme vältelleet jo liiankin pitkään, ovat - kröhöm - erotiikkatuotteet. Emme me oikein ole osanneet sanoa niistä mitään, minkä vuoksi viime vuosina olemme tehneet joitain melko noloja virheitä. Viimeksikin eräs aviomies oli pyytänyt parisuhteensa piristykseksi 'Sucking Naughty Females'-DVD:tä, mutta muuan aloitteleva tonttu oli paketoinut lahjapakettiin 'Fucking Naughty She-Males'-elokuvan. Vaimolla oli kuulemma ollut hauskaa totuuden paljastuessa, mutta housut kintuissa ollut mies oli menettänyt halunsa", Pukki selitti asiantuntevan kuuloisesti.

Joulumuori tönäisi miestään ja kuiskasi: "Ei se noin hauska juttu ollut, mene jo asiaan." Joulupukki säpsähti ja jatkoi nopeasti: "No niinpä. Joka tapauksessa olemme miettineet, että tällaisia lahjapyyntöjä on jo niin paljon, että tarvitsemme oman erotiikkaosaston. Ongelmana on tietysti ollut asiantuntemuksen puute. Nyt ajattelimme sinua siihen työhön, Viktoria. Voisit tehdä oma-aloitteista tuotetutkimusta, testata uusia apuvälineitä ja yrittää valita aina vastaanottajille sopivimpia lahjoja. Uskoisin", Pukki kakelteli, "että juuri sinulla olisi tontuista parhaat valmiudet tähän erikoistehtävään. Miltäs kuulostaisi?"

Viktoria ei ollut ensin uskoa korviaan, mutta tajutessaan tarjouksen täydellisyyden hän ryntäsi Pukin syliin. Nuori tyttö painautui onnellisena Joulupukkia vasten ja kietoi kätensä Pukin vatsan ympärille. "Voi kiitos, armas Pukki, tuhannet kiitokset!" tonttutyttö hihkui. Hän pystyi jo kuvittelemaan itsensä kokeilemassa kaalimatoa ja muita naisten leluja, ja uuden tilaisuuden saanut tyttö vannoi pyhästi parantavansa tapansa ja työskentelevänsä niin ahkerasti kuin suinkin pystyisi. Pukki nauroi hyväntuulisesti ja taputteli tytön selkää. Viktoria hymyili onnellisena ja hieman jälkijättöisesti huomasi myös Joulumuorin hymyilevän varautunutta hymyään. "Kiitos myös Teille, armollinen Joulumuori, ja kiitos kurinpalautuksesta", Viktoria puhutteli Korvatunturin emäntää. Sitten hän uskaltautui kysymään: "Voisiko Niinakin auttaa minua kiireisinä aikoina?" Vanha rouva vastasi kysymykseen: "Sitä on liian aikaista luvata, tyttöseni, meillä on vielä keskusteltavaa hänenkin kanssaan."

Joulupukki silitteli Viktorian hiuksia lempeästi. "Näethän nyt, miten Korvatunturilta löytyy kyllä oma paikkansa ihan jokaiselle", Pukki vakuutti liikuttuneena. Onnellinen neito kohotti katseensa ja katseli valkopartaista miestä. Pukki lisäsi: "Tulethan silti välillä tapaamaan minuakin? Haluan tietää jatkossa, oletko pysynyt tyytyväisenä."

Kun Joulumuorin huomio oli kiinnittynyt toisaalle, Joulupukki iski tytölle silmää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute